Aina ulkopuolinen :(

Mikä siinä (tai siis minussa) mahtaa olla vikana, kun kaveriporukasta aina minut pikkuhiljaa jätetään ulkopuolelle? Samalla tavalla samoista aiheista juttelen kuin muutkin.

Kouluaikana oli meillä oli 7 tytön kaveriporukka. Oltiin tekemisissä myös vapaa-ajalla. Koulun loputtua oltiin edelleen yhteyksissä ja nähtiinkin, kun kaikki kävivät vanhempiensa luona vanhalla paikkakunnalla. Juteltiin kaikesta kuten ennenkin. Kuitenkin vuoden päästä huomasin, että kukaan heistä ei enää ottanut minuun yhteyttä vaan se olin aina minä, joka soitti kuulumisia tai ehdotti tapaamisia. Lopetin soittamisen ja siihen jäi se kaveriporukka minun osaltani Kukaan heistä ei soittanut vaikka heistä muut edelleen näkivätkin vanhempiensa luona käydessä.

Sama toistui ammattikorkeakoulussa. Aivan samalla kaavalla

Nyt olen mukana yhdessä lähitienoon mammaryhmässä. Ollaan nähty usein ja juttua riittää kaikkien kesken. Marraskuussa nähtiin viimeksi. Tuota tapaamista suunniteltaessa muilta kyseltiin fb-ryhmässä sopivaa päivää ja paikkaa, mutta ei minulta. Kommentoin silti ja menin tapaamiseen. Hauskaa oli ja juteltiin paljon esim. tulevasta joulusta. Joulun jälkeen ryhmässä aloitettiin uuden tapaamisen suunnittelua ja jälleen kaikkia muita nimellä huudeltiin paitsi minua En ole mitään kommentoinut, enkä kommentoi. Antaa sitten olla jos ei heitä kiinnosta minun tapaaminen.

Ystäviä onneksi on ettei yksin tarvitse olla. Ja kai heitä edes minun jutut kiinnostaa, kun yhteydenpito on molemminpuolista.

 

Onko sinulla itsellä mitään aavistusta tai arvausta, mistä tuo mahtaisi johtua? Todella ikävää joka tapauksessa.

 

Ei mitään aavistusta. Aina, kun nähdään niin ainakin itsestäni tuntuu, että olen jutuissa mukana kuten muutkin. En ole jatkuvasti äänessä, mutta en hiljainenkaan. Kysyn neuvoja ja annan niitä jos osaan auttaa.

 

Ei kannata myöskään olla turhan nirso tai helposti luokkaantuva. Kannattaa miettiä onko mielummin yksin vai onko se joka ottaa itse niihin muihin yhteyttä. Mullakin on pari sellaista kaveria, jotka eivät itse koskaan ehdota tapaamista, mutta en mä jaksa siitä loukkaantua. Uskon, että jos he eivät haluaisi olla mun kavereita niin eivät he lähtisi niihin mun ehdottamiin tapaamisiin.

 

Mulla on vähän sama kokemus, mutta enemmänkin nyt aikuisiältä. Usein tutustuessani porukassa huomaan sitten vähitellen jääväni ulkopuoliseksi. Nyt (kun kahteen muuhun äitiin tutustuessani toinen heistä melko aktiivisesti tuntui jättävän minut ulkopuolelle) tajusin, että ehkäpä minun itseni pitäisi olla se tosi aktiivinen ja pyytää lenkille, laittaa viestiä jnejne jotta pääsisin "muiden ylitse" esille. En tiedä, tekeekö kaikki muut niin, vai omaavatko he vain sellaista karismaa että heidät muistetaan. Mutta noista kahdesta äidistä joihin tutustuin, tämä toinen oli juuri sellainen että laittoi tälle kolmannelle lenkkiehdotuksia jne ja sitä kautta pääsi läheiseksi - ja minä jäin ulkopuolelle.

 

Olen itsekin ehdottanut tapaamisia, mutta kummasti on huono päivä, huono aika.
Viimeksi vain yksi kommentoi, että ehdottamani aika sopii hänelle, muut ei kommentoinut mitään vaikka uudestaan kysyin. Ja tuo yksikin perui, kun muille ei sopinut

 

Mä oon huomannut tuon saman, että todella aktiivinen pitää olla äitiporukoissa, jotta saa "runnottua" edes jotain ehdotuksia läpi. Äideillä usein on paljon asioita, jotka estävät osallistumasta tapaamisiin, mm. väsymys, perheen kiireet jne. Äidit sitten osallistuvat siten kun sopiva hetki on. Mutta kun sanoit, että sinulla tuo on jatkunut jo muissakin elämän vaiheissa, niin se mietityttää. Mulla on vähän samantapaisia kokemuksia. Ehkä käyttäydyn vähän eritavalla kuin muut enkä jaksa niin välittää mitä muut minusta ajattelevat. Se karkottaa jonkun verran ihmisiä mutta toisaalta samankaltaiset ihmiset tykkäävät usein olla toistensa seurassa.

 

Yleensä ryhmissä on sanaton sopimus kuka tekee aloitteet ja ehdottaa tapaamisajat sunmuut. Kukaan ei sitä selvästi ajattele, mutta jos tunnet ryhmäpsykologiaa, niin joku yleensä on "johtaja" ja muut ovat samaa mieltä. Jos ehdotat muuta voi tulla tunne, ettei kukaan halua sinua mukaan. KOkeile joskus, että ehdotat asiaasi suoraan "johtajalle" ja saat hänet todennäköisesti puoltamaan sinua.

Joskus voi olla "johtoryhmäkin" eli kaksi tai kolme päättävät ja muut tulevat perässä.

Syy johtajuuteen ei ole ihmisen ominaisuuksissa, vaan ryhmän jäsenten "kemiat" vain tukevat tietynlaista aloitteentekijää.

Älä ota itseesi, vaan seuraa missä mennään. Me ihmiset vain olemme laumasieluja. Jos käytät aivojasi ryhmässä siitä voi aina seurata pienä hämminkiä, koska ihmiset mielellään olisivat ajattelematta liikaa

 

Ihme etten ole pysynyt ryhmissä mukana jos moista psykologiaa täytyy alkaa toteuttamaan!

Ehkä vaan nautin ihanista ystävistäni, joiden seurassa saa olla sitä mitä on eikä tarvitse miettiä, kuka on johtaja ja ketä täytyy miellistellä, jotta pääsee piiriin.

 

Sen että lapsena jää ulkopuoliseksi voi vielä jotenkin ymmärtää mutta että sama rumba jatkuu pitkälle aikuisiällä on jo erittäin outoa. Oletko varma ettei sinussa ole jotakin mentaalisesti vialla? Käyttäytyminen? Ilmeet? Eleet? Puhetapa? Ihmiset eivät yleensä kehtaa sanoa asioita suoraan joissain asioissa kuten pitäisi ja se ilmentyy juurikin tällä tavalla että sivuutetaan ikään kuin huomaamatta tai tahallisesti.

 

Jos haluat pysyä porukassa, kannattaa hankkia jotain yhteistä jokaisen yksilön kanssa erikseen. Silloin sinulla on jokin side jokaiseen ja pysyt porukassa siksi.

Itselläni on ihan mukavasti ystäviä, vaikka olen kaikkea muuta kuin laumasielu. Päinvastoin. Joskus järjestän illanviettoja isommalla porukalla ja kun sitten mietin mistä tuo porukka koostuu, kyllä se koostuu yksilöistä, ystävistä, joista jokaisen kanssa minulla on jokin erityinen, kahdenkeskinen juttu, joka yhdistää meitä. Ystäväni voivat olla keskenään ystäviä, kavereita, tai hyvänpäiväntuttuja, jotkut eivät tunne toisiaan lainkaan, mutta minun 'laumaani' he kuuluvat, koska jokaisen kanssa olen ihan erityisellä tavalla läheinen. Kun joku ystävistäni järjestää illanvieton ja kutsuu minut, ei hän sinne kutsu niitä samoja ihmisiä, jotka minä olen kutsunut omaan illanviettooni. Osa voi olla yhteisiä tuttuja, muttei välttämättä kukaan. Minä en ole siellä tämän ystäväni muiden ystävien takia, minut on kutsuttu sinne siksi, että olen ystävälleni ystävä.

Voi tuntua sekavalta, mutta lyhyesti sanottuna: hanki ensin ystäviä, sitten vasta ystäväporukka, joka koostuu näistä ystävistä. Ja muista, ettei kaikkien ystäviesi tarvitse olla keskenään ystäviä. Silti heistä tulee sinun laumasi, etkä varmasti jää ulkopuolelle, kun muistat vaalia ystävyyttäsi jokaisen kanssa erikseen.

 

Kannattaa olla riippumaton muista, sillä tavalla ettet "roiku" muissa koska se on ahdistavaa ja luontaantyöntävää vaikka kuinka hyvä tyyppi olisit. Ole positiivinen ja oma itsesi.

 

Eikä ihmisessä tarvitse olla mitään vikaa käytöstavoissa tai puheenaiheissa tai muussa, voi myös olla, että kiinnostuksenkohteet tai vaikkapa huumorintaju ovat liian erilaisia. Samoin, jos itse jättää usein tapaamisia välistä, ajattelee muut helposti, että tuota on turha kutsua enää ollenkaan mukaan. Ja se vielä, että ihmiset ryhmäytyy aivan järkyttävän nopeaa, sekään ei ole mitään tahallaan toisen ulkopuolelle jättämistä vaan se on ihan luontainen piire ihmisissä, jäänne niistä ajoista kun joukko toi turvaa vaaroja vastaan, että ihmiset ryhmäytyvät todella nopeaa. Jos olet pois ensimmäisistä tapaamiskerroista, muista on jo tullut oma ryhmänsä, johon sinä et kuulu.