Aina sanotaan, että sit kun lapset kasvaa niin helpottaa...

[*huokailee*]

mutta ainakin minulle on käynyt juuri päinvastoin.

15-vuotias tyttäremme koettelee todenteolla perheen kestävyyttää ja 12-vuotias on alkanut ottaa parhaansa mukaan mallia siskostaan, jota ihailee.

Useita kertoja viikossa repiviä riitoja, murheita, huutoa, ivaamista, selvittelyä.. mutta myös keskusteluja, yhdessäoloa, huumoria.

Silti, kun oot tullu töistä kotiin klo 22.30 ja tiedät että klo 07.00 seuraavana aamuna pitää olla takas töissä, ja siinä välissä pitää selvittää riita ja komentaa korjaamaan sotkut ja yrittää saada kaupungilla hilluva 15-vuotias kotiin, että voi rauhassa nukahtaa... joskus sitä vaan miettii et miten tätä jaksaa. Ja aina ei jaksakaan, aina ei jaksa valvoa ja odottaa.. ja 15v on kyllä niin oman tiensä kulkija et tulee sit ku huvittaa.. huono kasvatus varmaan

Ja kaipaa sitä aikaa kun ne kakarat kiukutteli kun eivät saaneet itse sukkaa jalkaan...

 

[mie]

Tsemppiä teille. Meillä onneksi tuo 17v. on aina ollut "helppo" tapaus. Ei siis mikään kylillä juoksija. Tottakai joskus otetaan yhteen, mutta harvoin. Viihtyy kotona ja harrastuksissa, kavereiden luona, muttei siedä oleskelua jossain ihan vaan oleskelun vuoksi. Ei siis tykkää olla jouten.

 

[tilli]

Isommat lapset isommat huolet.
Noin se tosiaan menee.
Meillä myös teini-ikäinen ja varhaismurkku.
2-vuotiaan uhma ei tunnu missään.

 

[Satu]

Totta puhut, itselläni sama tilanne. teini-ikäinen tyttö vie viimeisenkin järjen rippeen oikuillaan, nyt onneksi koulussa. Tyyntä ennen myrskyä....neljän aikaan kotiutuu.

 

[Maine Coon/]

Ei se läheskään aina helpota.Suhtkoht helppoa on vielä silloin kun lapset on siinä silmien alla, mutta kun isommaksi kasvavat, niin huoli ja murhe heistä on, missä menevät,mitä tekevät jne
Meillä oli esikoisen kanssa murkkuiässä tosi raskasta, mutta vähitellen alkoi helpottaa.Ikää esikoisella kesällä 19v.

 

[vieras]

Meillä varhaismurkku joka luulee olevansa maailman vahvin, komein ja viisain ihminen. Joistain asioista väännetään jo oikein tosimielellä

 

[mlps]

...on se kyllä sanontakin, että murheet ja ongelmat suurenee lapsen kasvaessa..jos oltas 50-luvulla niin laittasit teinin kesäksi jollekkin sukulaiselle maalle opettelemaan arkea ja työntekoa...tuskin se kasvatuksesta aina on noitten teinien ka, niin erilaisia jälkeläisiä samasta ympäristöstä varttuu...

 

[...]

Ja se huoli vaan kasvaa. Meillä vauva-aika oli helppoa. Sitten tuli uhmat ja alkoi muutenkin lapsei sairastella. sitten alkoi tulla kehitysviivästymiä. Sitten oppimisvaikeuksia. Murheet ja huoli vaan kasvaa Milloinhan kaikki soljuisi taas mukavasti. Arki olisi arkea, tasapainoista sellaista. Jotenkin olen unohtanut miltä tuntuu olla täysin onnellinen, niin ettei mikään asia stressaa. Kaiken muun kestän, mutta lapsen murheet ovat raskaat kannettavaksi!

 

[helpointa oli]

fyysisesti ja henkisesti kunoli vaan yksi pieni lapsi. sen jälkeen lasten lukumäärä ja ikä vaan tuonut enemmäntyötä ja huolta. ja rahanmenoa.

 

[LisaMarie]

Juu ei. Kyl mun mielestä pienten kanssaq on helpompaa. Se on niin ytksinkertaista, otat syliin ja lohdutat.
Mä en osaa yhtään asettua tuommoisen 11 vuotiaan tytön maailmaan ja 10 v pojan vielä vähemmän. Vaikeiski lapset muuttuu suunnilleen kun koulu alkaa. Sit pitäis aina olla kuskaamassa ja viemässä ja jaksaa keskittyä niiden elämään. Siihen asti ne on osa perhettä, mutta sitten ne alkaa yhtäkkiä itsenäistyä, niistä tulee yksilöitä ja niiden tarpeita on täysin mahdoton ennakoida.

 

[muori]

Ei kai se koskaan helpota, äiti ja isä kantaa lopun elämää huolta lapsestaa ja siihen kuuluu myös ne surut ja ilot. Ei varmasti ole helppoa katsoa sivusta sitäkään jos oman lapsen perhe hajoaa erossa tai vaikkapa lapsenlapsi syntyy vammaisena, noin esimerkkinä.

 

[Mielipide]

Niin kyllä mä ihmettelen miten joidenkin äitien elämä kaatuu johonkin pullistelevan mini-ihmisen uhmailuun ja kiukutteluun, kun edessä voi olla murrosikäisen tekemä helvetti - ja siinä iässä ei keinoja kaihdeta.

 

[lisään]

fyysisesti ja henkisesti kunoli vaan yksi pieni lapsi. sen jälkeen lasten lukumäärä ja ikä vaan tuonut enemmäntyötä ja huolta. ja rahanmenoa.

ja konkreettista fyysistä ja henkistä väsymystä. yhden lapsen kanssa sitä vielä ihmetteli näitä jotka eivät jaksaneet leipoa jouluksi ja joita sohva kutsui ja jotka ynähtelivät lapsilleen hm. hm. kun eivät jaksaneet edes kuunnella.
meistä tuli jo kahden lapsen kanssa tällaisia...

 

[.]

Niin kyllä mä ihmettelen miten joidenkin äitien elämä kaatuu johonkin pullistelevan mini-ihmisen uhmailuun ja kiukutteluun, kun edessä voi olla murrosikäisen tekemä helvetti - ja siinä iässä ei keinoja kaihdeta.

Onneksi se äitiyskin yleensä kasvaa ja kehittyy sen lapsen myötä.

 

[niin se vaan on.]

eihän ne ongelmat/huolet lopu siihen kun lapsi kasvaa isommaksi. Ne huolet ja ongelmat vaan muuttuu. Vauva aikana ollaan huolissaan kun ei syö, ei nuku ja masu on kipee. Isommalla lapsella/teinillä taas on erilaiset ongelmat saa olla huolissaan kun ovat ulkona kaupungilla käyttääkö alkoholia, harrastaako suojaamatonta seksiä, lintsaako koulusta jne... ongelmia tulee aina olemaan sitte ku ovat aikuisia ja saavat omia lapsia ollaan me äidit taas huolissamme niistä lapsenlapsista.

 

[ööh]

Mä taas tykkään, että murkkujen ja teinien kanssa on helppoa, tai sitten meillä on vain helpot tapaukset. Kaksi on jo täysi-ikäistä, sitten on 16- ja 13-vuotiaat. Yhdenkään kanssa ei ole mitään hankaluuksia ollut.

 

[hmm]

Miksi se alaikäinen saa laahuta kaupungilla, jos kerran ei muutenkaan tunnu olevan niin kuin on sovittu?