Aina samaa vaan :/

Mä oon vaihteeksi taas NIIN kyllästyny elimistööni ja kohtuuni ja kaikkeen :'( Just ku vauvakuume on kovimmillaan, niin ihankuin tahallaan menkat on myöhässä, että minä tyhmä menen taas lankaan ja pieni toivo herää sisällä, että jos tämän kerran olisikin tärpännyt.. Ja paskat, rt negatiivinen, menkat kohta 5 päivää myöhässä..

Tämä on niin ärsyttävä tilanne, kuukautiset on olleet aika säännölliset pitemmän aikaa nyt (ei lääkityksiä, mutta aiemmin ehkäisykapseli vei kuukautiset pitkäksi aikaa ja kesti kauan ennenkuin ne palautuivat normaaleiksi) ja kipujen alkaessa menkatkin alkaneet samantien, usein ollut kovia kipuja, toisinaan vähemmän, viimeisimpänä lääkityksenä koviin kipuihin Celebra 200mg.

Tällä kertaa kuitenkaan menkkoja ei näy, ei pisaraakaan verta, mutta mahaa on pienesti vihlaissut silloin tällöin ja päiväkausia, välillä hieman enemmän, mutta kuitenkin vaan pienesti verrattuna kuukautisiin, ja kipu on mennyt Para-tabsilla ohi. Rinnat ovat arkoina ja jonkin verran turvoksissa, välillä enemmänkin. Minua myös kuvottaa aika-ajoin jonkin verra, mutta en tiedä kuvittelenko vain vauvakuumeissani, vai onko se ihan oikeaa kuvotusta..

Vauvaa olen yrittänyt kauemman aikaa, muinoin edellisen miehen kanssa, mutta sitten oli pitkä tauko, ja nyt nykyisen miehen kanssa toivoisimme kovasti lasta. Ylipainolla on varmasti osuutta asiaa, parin vuoden aikana olen 20 kiloa karistanut ja homma jatkuu edelleen, koska edellinen suhde oli hankala ja sen aikana minulle pääsi kertymään roimasti painoa (mikä sekin suututtaa minua valtavasti, kun olin niin perhanan tyhmä että annoin itseni lihoa niin paljon xP) Kuukautiset ovat kuitenkin laihdutuksen seurauksena tulleet hyvinkin säännöllisiksi, ja suututtaa jos ne nyt taas alkavat temppuilla :/

Välillä tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta ettei sitä voi ymmärtää varmasti kuin toinen joka on samassa jamassa.. Asiaa ei helpota yhtään se, että taannoin kaveri sai vauvan, ja synnytystä odotellessa hänen ensimmäiset toiveensa olisivat, että vauva syntyisi jo, että pääsisi ajelemaan alapään karvat ja polttamaan tupakkaa, ryyppäämään yms. ja odotusaikana pamisi, että minkä mies teki hänelle, kun pani paksuksi, kun hän ei voi nyt pitää hauskaa edes omissa tupareissa jne. Sukulainen on myös raskaana ja vetää tupakkaa sen minkä ennenkin.. Tekisi mieli huutaa ääneen, että tämä on vääryyyyyys! Mutta minkäs teet..

Miten tätä jaksaa aina vaan? Joskus viha itseä ja omaa elimistöä vastaan on valtava, vaikka mies jaksaa aina lohduttaa kertoa kuinka paljon rakastaa ja sen, minkä ymmärrän myös itse, ettei onnemme ole lapsesta kiinni.. Mutta silti usein tuntuu, että tyhjää syliä pahempaa ei olekaan..

 

En voi sille mitään että olen kateellinen naisille joilla on vauvoja, joka kerta ajattelen että mitä ne on tehnyt että ne ansaitsee sen, mitä minä en ole tehnyt?

Me ollaan vasta nuoria, silti yritystä n.3 vuotta, pahalta ne silti tuntuu, kuukautiset ja keskenmenot.

Kaikista pahinta on se miten paljon mieheni haluaisi lapsen, olen joskus miettinyt, että ajatteleeko hän koskaan että onnistuisi jonkun muun kanssa? Olenko ihan tyhmä ja itsekäs kun "pakotan" hänetkin olemaan ilman lasta? Huoh.

Onneksi olkoon laihduttamisesta!:flower: Jos saa udella onko vielä painoa liikaa?
Minä laihdutin viime vuoden puolella 10kg, vielä olis toiset 10kg ylimääräistä :S

Minun yksi lapsuuden tuttu on saman ikäinen kuin minä (23v.) hänellä on jo kaksi lasta, kumpaakin odottaessaan hän käytti huumeita, tupakkaa ja alkoholia. Vanhempi lapsi saa tajuttomuus kohtauksia, nuoremmalla ei ole mitään VIELÄ. Yksi työkaverini oli kyllästynyt työhön, sanoi että pitäiskö tehdä lapsi niin pääsis mammalomalle eikä tarvis tulla töihin, reilun 9kk:n päästä hänellä oli poika, nyt puhuu et tekee toisen ettei tarvii töihin mennä. VOI VITTU.

En väitä ettäkö edellä mainitut olisivat huonoja äitejä mutta MIKSI he saavat vauvoja tosta vaan ja minä en? :| SUUTUTTAA

 

Kiitos vastauksesta, paljon helpottaa oloa kun tietää, että on muitakin, jolla on yhtä paha mieli, kun omat ystävät ei oikein tahdo käsittää miltä se oikeasti tuntuu kun on lapseton. Eilinen meni kyllä niin mieli maassa, tämä päivä vaikuttaa jo hiukkasen paremmalta, vaikkakin menkat ovat tieten viimein päättäneet alkaa, pissillä käydessä tuli ihan pikkuisen punertavaa.. En tiedä olisiko iloinen vai surullinen, toisaalta tämä oli odotettavissa, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä että taas kerran, tämän kuukauden osalta toivo on menetetty :'(

Painonpudotusprojekti on vielä kesken, painoa pääsi kertymään reippaasti muutaman vuoden aikana.. Olen ollut ylipainoinen lapsesta saakka, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen, että pystyn tekemään jotain paino-ongelmilleni ja saamaan painoa alas. Olen välillä käyttänyt Reductil-lääkitystä laihduttamisen tukena, ja siitä on ollut apua, nyt olen tosin pitänyt taukoa siitä, koska tuntui, että se menettää tehonsa ja ainoa mikä jää, on haittavaikutukset, mutta ajattelin käydä vielä ostamassa sitä kun reseptillä saa vielä kk-annoksen. Toivottavasti painon lähtemisestä on apua vauva-ongelmiinkin..

Hankalaa on sekin, kun itse on todella mieli maassa asian kanssa, ja ystävät ovat kaikki sellaisia "kerrasta paksuksi"-tyyppejä, joilla ei ole koskaan ollut ongelmia lisääntymisen kanssa, päin vastoin, vähempikin olisi riittänyt, he eivät ymmärrä ollenkaan ongelmaani, ja sitä, miten raskas ja vaikea tämä asia on. Onneksi nykyään on näitä keskustelupalstoja ja onneksi minulla on ihana mies, joka tukee, eikä vähättele asiaa.

Olisi vaan niin kiva tietää, mistä tällainen yhtäkkinen hormonihäiriö taas johtuu.. Tissit on niinkuin potkupallot, todella turvoksissa ja minua kuvottaa iltaisin ja näköjään tänään jo aamusta, vaikken ole näköjään edes raskaana :/ Miksi pitää kärsiä tällaista p*skaa aina vaan, vaikka edes hemmetti soikoon ole raskaana?!