Aikuisen ÄRRÄvika?

Varmaankin, siitä vaan kuppia tekemään kielellä, vahvistamaan kielilihasta ja pärisyttämään. Näin opetin tytölle aikoinaan ärrän, itse kävin 1. luokalla aikoinaan puheopetuksessa oppimassa sen.
 
Kohta ajattelin aloittaa pojan kanssa harjoittelun, 4-vuotias eikä nyt sinällään vielä tarvitsisi mutta hänellä on laiska motoriikka, välillä varsinkin väsyneenä kaikki kirjaimet jotka pitää tehdä kielilihasta jännittäen / kielen viemisellä kitalakeen eli l, n.. tekee puheesta välillä puuroa. Itsellekin välillä jos tosi väsynyt.
 
Itse opin vasta 3-kymppisenä sanomaan ärrän. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua ! Kävin ennen armeijaan lähtöä siis alle 2-kymppisenä pari kertaa puheterapeutilla ja antoi hyvät harjoitustehtävät mukaan, joilla treenasin aina silloin tällöin.
 
Ensinäkin se puheterapia ei ole mikään tie onneen. Kyllä sen yleensä erottaa onko lausunut jo lapsena ärrän väärin vai ei. Jos en pysty muodostamaan lauseita joissa ei ärrää niin olen hiljaa. Näin se vaan menee. Olen tarpeeksi kuullut tuosta ja olen ennemmin hiljaa kuin puhun. Osaan sanoa ärrän, enkä lausi sitä minään ällänä tai vastaavana, mutta kyllähän sen kuulee että mä aina keskityn ärrän sanomiseen. Paljolti toi on myös kiinni itsetunnosta. R vika syö itsetuntoa todella pahasti. Varsinkin jos joku neropatti alkaa siintä vääntämään puolvitsiä, tyyliin "jarrri-petterrrii", siis ihan aikuisiälläkin. Voi ehkä olla harmiton vitsi tai heitto sen sanojalle ja tarkoitettu tilanteen keveäntäjäksi, tai jopa yrittävät ottaa osaa. En tiedä, en ymmärrä, mutta mut toi ajaa ahdistuksen partaalle . Kyllä mä olen noista heitoista lukuisia unettomia öitä viettänyt. Eii hirveästi kohota mielialaa kun verrataan lapseen tai jopa jos pidetään lapsena. Ei siinä itsetunto koskaan kasva. Sitten ihmetellään miksei toi puhu mitään. No olisikohan vaikka siksi että olen umpikujassa.
 
Ensinäkin se puheterapia ei ole mikään tie onneen. Kyllä sen yleensä erottaa onko lausunut jo lapsena ärrän väärin vai ei. Jos en pysty muodostamaan lauseita joissa ei ärrää niin olen hiljaa. Näin se vaan menee. Olen tarpeeksi kuullut tuosta ja olen ennemmin hiljaa kuin puhun. Osaan sanoa ärrän, enkä lausi sitä minään ällänä tai vastaavana, mutta kyllähän sen kuulee että mä aina keskityn ärrän sanomiseen. Paljolti toi on myös kiinni itsetunnosta. R vika syö itsetuntoa todella pahasti. Varsinkin jos joku neropatti alkaa siintä vääntämään puolvitsiä, tyyliin "jarrri-petterrrii", siis ihan aikuisiälläkin. Voi ehkä olla harmiton vitsi tai heitto sen sanojalle ja tarkoitettu tilanteen keveäntäjäksi, tai jopa yrittävät ottaa osaa. En tiedä, en ymmärrä, mutta mut toi ajaa ahdistuksen partaalle . Kyllä mä olen noista heitoista lukuisia unettomia öitä viettänyt. Eii hirveästi kohota mielialaa kun verrataan lapseen tai jopa jos pidetään lapsena. Ei siinä itsetunto koskaan kasva. Sitten ihmetellään miksei toi puhu mitään. No olisikohan vaikka siksi että olen umpikujassa.

Puhut asiaa!!
 
moi kaikki kohtalotoverit! kärsin ihan tästä samasta, mutta nyt olen päättänyt, että se saa loppua. tulkaa auttamaan tällä matkalla, tulkaa mukaan ja autetaan toinen toistamme. me selvitään ja pystytään!

http://arravikainen.blogspot.fi
 
[QUOTE="vieras";28025297]Päin vastoin, itse en ole täydellinen ja ärrä vika aikuisella saa aina minut nauramaan. Ei sille vaan voi mitään :laugh:[/QUOTE]

Niinno eihän sille mitään voi, jos naurattaa :D Itseänikin naurattaa aikuiset ihmiset, jotka eivät osaa tehdä ruokaa.
 
No onhan se aika koomista, varsinkin, jos ei sano ÄRRÄÄ ees sinne päin! Vai voitteko sanoa, ettei olis vaikee ottaa tosissaan ihmistä, joka selittää "Miten vaalallinen ja kamala tilanne oli lavintolassa! Kokki laivosi ja läyhäsi asiakkaille ja uhkasi lyödä nylkillä takalaivoon!" Olen meinaan kuullut yhden SUOMALAISEN ihmisen puhuvan noin, sanovan ärrän täysin ällänä!
 
Ensinäkin se puheterapia ei ole mikään tie onneen. Kyllä sen yleensä erottaa onko lausunut jo lapsena ärrän väärin vai ei. Jos en pysty muodostamaan lauseita joissa ei ärrää niin olen hiljaa. Näin se vaan menee. Olen tarpeeksi kuullut tuosta ja olen ennemmin hiljaa kuin puhun. Osaan sanoa ärrän, enkä lausi sitä minään ällänä tai vastaavana, mutta kyllähän sen kuulee että mä aina keskityn ärrän sanomiseen. Paljolti toi on myös kiinni itsetunnosta. R vika syö itsetuntoa todella pahasti. Varsinkin jos joku neropatti alkaa siintä vääntämään puolvitsiä, tyyliin "jarrri-petterrrii", siis ihan aikuisiälläkin. Voi ehkä olla harmiton vitsi tai heitto sen sanojalle ja tarkoitettu tilanteen keveäntäjäksi, tai jopa yrittävät ottaa osaa. En tiedä, en ymmärrä, mutta mut toi ajaa ahdistuksen partaalle . Kyllä mä olen noista heitoista lukuisia unettomia öitä viettänyt. Eii hirveästi kohota mielialaa kun verrataan lapseen tai jopa jos pidetään lapsena. Ei siinä itsetunto koskaan kasva. Sitten ihmetellään miksei toi puhu mitään. No olisikohan vaikka siksi että olen umpikujassa.
Sama homma, hiljaisena ihmisenä mut tunnetaan.
 
[QUOTE="vieras";28025297]Päin vastoin, itse en ole täydellinen ja ärrä vika aikuisella saa aina minut nauramaan. Ei sille vaan voi mitään :laugh:[/QUOTE]

Sinunlaisesi PASKIAISET joutaisi muuttaa ranskaan.
 
Miehelläni on r-vika ja on sanonut että hnt itseään se ei haittaa. Niin ja on kova puhumaan. Osaa kyllä sanoa halutessaan r:n, mutta useimmiten ei vaivaudu. Jos jotain haittaa ne se on mielestäni kuuntelijan ongelma.
 

Yhteistyössä