Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miksi ei? Lento kestäisi 2 tuntia. B olisi voinut lentää eilen Britteihin, katsoa K:n keikan, ja lentää tänään kotiin ja olla huomenna radiokunnossa.
Ennemin päätti toistaa viime vuoden kaavan, ei tullut lontooseen vaikka oli vapaata, ja synttärionnitteluihinkin jotain brotheria. Jos B:tä huolestuttaa se että hänet koetaan huonona poikaystävänä, niin sen voisi helposti korjata ihan vaan tuollaisilla yksinkertaisilla teoilla.
Et voi olla tosissasi. Miksi ihmeessä B lentäisi Britteihin vain viettääkseen K:n kanssa pari tuntia isossa seurueessa? Ensinnäkin keikka oli Bristolissa, ei Lontoossa, joten sinne ei ihan noin vain parissa tunnissa matkusteta. Ja Ljubljanasta ei edes Lontooseen taida olla kuin yksi suora lento päivässä, joten aikataulullisestikin saattaa olla jopa mahdotonta ehtiä kahdessa päivässä matkustaa Ljubljanasta Bristoliin niin että ehtisi keikalle ja sitten taas takaisin kotiin. Eikä ees tiedetä mitä työjuttuja B:llä mahdollisesti on tänäänkin. K myös on töissä eli ei voisi keskittyä B:n kanssa hengailuun ja koko crew koko ajan ympärillä. Mä ainakin ymmärrän hyvin, että tapaavat mielummin silloin kun pystyvät oikeasti viettämään aikaa yhdessä.
 
vierailija
K:n läheisiä ei ainakaan Bristolissa näy, elleivät sitten ole bäkkärillä tai aivan takarivissä, mitä en oikein usko. Kuvamateriaalia on runsaasti ja niistä on ollut helppo tunnistaa porukkaa. Tottakai on mahdollista, että ovat aivan takana tai lavan takana, mutta aika ankeaa olisi olla läheinen, jos ei edes hyville paikoille pääsisi. Siellä parvella ei ole ainakaan aiemmin K:n läheisiksi nimettyjä henkilöitä eli ihan turhaa huhua kaikki vilkuttelut. Ja ei, ei ollut K:n äiti siellä parvella Bristolissa.
 
K:n eilisen ja tän päivän haluttomuus somettaa sightseeing-juttuja kertoo meille että lähipiiri on ollut käymässä. Miksi on niin ikävää että K:lla on ystäviä ja rakkaita sen synttäreillä?
 
vierailija
Et voi olla tosissasi. Miksi ihmeessä B lentäisi Britteihin vain viettääkseen K:n kanssa pari tuntia isossa seurueessa? Ensinnäkin keikka oli Bristolissa, ei Lontoossa, joten sinne ei ihan noin vain parissa tunnissa matkusteta. Ja Ljubljanasta ei edes Lontooseen taida olla kuin yksi suora lento päivässä, joten aikataulullisestikin saattaa olla jopa mahdotonta ehtiä kahdessa päivässä matkustaa Ljubljanasta Bristoliin niin että ehtisi keikalle ja sitten taas takaisin kotiin. Eikä ees tiedetä mitä työjuttuja B:llä mahdollisesti on tänäänkin. K myös on töissä eli ei voisi keskittyä B:n kanssa hengailuun ja koko crew koko ajan ympärillä. Mä ainakin ymmärrän hyvin, että tapaavat mielummin silloin kun pystyvät oikeasti viettämään aikaa yhdessä.
Bristol on ihan Lontoon vieressä, ja B:llä on ollut sopivasti vapaata. Turha antaa tekosyitä kun käytös ei ole mallikasta.
 
vierailija
K:n läheisiä ei ainakaan Bristolissa näy, elleivät sitten ole bäkkärillä tai aivan takarivissä, mitä en oikein usko. Kuvamateriaalia on runsaasti ja niistä on ollut helppo tunnistaa porukkaa. Tottakai on mahdollista, että ovat aivan takana tai lavan takana, mutta aika ankeaa olisi olla läheinen, jos ei edes hyville paikoille pääsisi. Siellä parvella ei ole ainakaan aiemmin K:n läheisiksi nimettyjä henkilöitä eli ihan turhaa huhua kaikki vilkuttelut. Ja ei, ei ollut K:n äiti siellä parvella Bristolissa.
no tuskin ne Bristolissa olikaan vaan Lontoossa. Voi tietty olla että menevät vasta ens vkl kun on useempi vapaapäivä Lontoossa
 
vierailija
K:n läheisiä ei ainakaan Bristolissa näy, elleivät sitten ole bäkkärillä tai aivan takarivissä, mitä en oikein usko. Kuvamateriaalia on runsaasti ja niistä on ollut helppo tunnistaa porukkaa. Tottakai on mahdollista, että ovat aivan takana tai lavan takana, mutta aika ankeaa olisi olla läheinen, jos ei edes hyville paikoille pääsisi. Siellä parvella ei ole ainakaan aiemmin K:n läheisiksi nimettyjä henkilöitä eli ihan turhaa huhua kaikki vilkuttelut. Ja ei, ei ollut K:n äiti siellä parvella Bristolissa.
Ei kukaan ole väittänytkään että Bristolissa vaan Lontoossa.
 
vierailija
Jos asialla mitään väliä pitäs edes olla, mutta Bojanhan oli eilen maratoonarilla Ljubljanassa ja jos olisikin vaikka nukkunut koko päivän, mitä helvettiä se kenellekään kuuluu, ei varsinkaan jollekin Kaksplussan urvelolle? Mä oon ihan samaa mieltä et toi sävy millä tää kyseinen hlö puhuu asiasta, kuulostaa merkillisen tutulta ja mikä ihme voi olla ongelmana puuttua vieraiden ihmisten väleihin ja elämään? Koska nämä todella ovat hänelle täysin vieraita ihmisiä eikä heidän asiansa kuulu millään tavalla hänelle. Kuulostaa lähes sairaalta tommoset "katkerat" kommentit.
 
vierailija
K:n läheisiä ei ainakaan Bristolissa näy, elleivät sitten ole bäkkärillä tai aivan takarivissä, mitä en oikein usko. Kuvamateriaalia on runsaasti ja niistä on ollut helppo tunnistaa porukkaa. Tottakai on mahdollista, että ovat aivan takana tai lavan takana, mutta aika ankeaa olisi olla läheinen, jos ei edes hyville paikoille pääsisi. Siellä parvella ei ole ainakaan aiemmin K:n läheisiksi nimettyjä henkilöitä eli ihan turhaa huhua kaikki vilkuttelut. Ja ei, ei ollut K:n äiti siellä parvella Bristolissa.
Joo eiköhän Jere selviä 31-vuotispäivänsä ilman koko sukuakin, hänhän on maailmaa kiertävä artisti, supertähti! Varmasti saa huomiota ja onnitteluista krewlta, joka täynnä hyviä ystäviä ja oma velikin mukana. Lisäksi nykyään helppo saada videoterveiset Suomesta jne muilta läheisiltä.
 
vierailija
Musta on ihan hyvä et läheiset antaa Jeren rauhassa hoitaa työnsä ja ton kiertueen ilman turhia haittatekijöitä. Vaikka perhettä kiva nähdä, niin vie kuitenkin omalla tavallaan energiaa myös jos pelmahtavat yhtäkkiä paikalle, kun toinen tahkoaa keikkoja ulkomailla.
 
Yhteistyössä