Jatkan raporttiani junasta:
Mutta siis päivän artisteihin. Menin sinne Kärtsän keikalle ei-mitään odotuksin. Itselleni Böle oli vähän heikosti tarttumapintaa jättänyt kokemus Ruoskaa lukuunottamatta, onko Erika Vikman ikinä näyttänyt niin hyvältä kuin Ruoskassa siellä?
Tulin aika viime tingassa alueelle ja käväisin jo Vippien aitiossa, kunnes havaitsin, että siitä karsinasta jäi tällä kertaa kauemmas lavasta, kuin normi puolelta! Eli lavan reunassa lähellä lavaa oli tosi hyvin tilaa.
Käärijän keikka oli nyt vihdoinkin sitä, mitä olen odottanut! Jotenkin ”suuri”, viihdyttävä, Kärtsä mielestäni aivan parhaimmillaan, tikissä esiintyjänä, ihanan itseironinen (”oon liikkeellä viime vuotta suuremmalla pötsillä”)!
Show oli to-del-la upea! Pyrot, tuplaajat, K, lookki, sää, Ruissi, kaikki!
Odotin, josko ICIPiin ois saatu vierailija, mutta ei (ehkä vähän yllättäen) saatu. B sinne ei olisi edes sopinutkaan, ei millään pahalla. Se oli hyvä noinkin. Lisäksi mä olin kurkkinut mennessäni Turkuun palstaa, ja olin perillä siitä, että e h k ä Joostia odotetaan. Joten osasin K:n vihjeestä arvata, että voi olla, että saadaan Joost, joten ICIPiin joku tuntui sen rinnalla sivuseikalta.
En itse ole Joost-kollab-intoilija, enkä Trafikin fani, mutta olihan se mukavaa olla todistamassa tätä palstalla niin odotetun kappaleen maailman(?) ensiesitystä! Yleisön innostuskin oli niin ihanaa.
Eli K:n keikka oli tosi positiivinen yllätys. Olin nähnyt tv:stä kaksi konserttia, lisäksi olin yhdellä pikkukeikalla, joka oli aivan eri maata kuin nyt nähty.
jatkuu!