B: Jere, teetkö vähän tilaa. En mahdu.
B: Ja mun jalka. Ei me tähän mahduta. Siirry nyt vähän.
Bussin yläpunkalla on tiukkaa, mutta sinne vain nämä kaksi ovat puolen yön tietämissä itsensä änkeneet. Oman kolon löytäminen tuottaa vähän hankaluuksia ahtaassa tilassa, mutta se ei kahta humalaista tunnu haittaavan.
Lähes viimeisillä voimillaan Jere kiepsauttaa Bojanin päälleen makaamaan ja oikaisee samalla toista kättään.
J: No nyt helpotti. Alkoi jo käsi puutua. Pistelee.
B: Puutua? Ja mistäköhän syystä? Tunget kätesi ihan väärään paikkaan,
Bojan tuo virnuilevat kasvonsa kiinni Jeren kasvoihin ja puhaltaa. Jere nyrpistää nenäänsä, yön jäljiltä henkäyksessä on ripaus niin vanhaa lonkeroa, nuuskaa kuin grilliruokaakin. Bojan nappaa Jeren kädet tämän pään päälle ja yrittää löytää jo valmiiksi raollaan olevat huulet. Jere pyörittelee päätään muka tuskastuneena, mutta joutuu myöntämään, ettei altavastaajana pysty puolustamaan itseään kuten ehkä pitäisi. Paino sanalla ehkä.
B. Jere, nyt paikka. Mä pussaan. Haluat sitten tai et.
Jere taistelee vastaan, mutta tekee sen juuri niin ponnettomasti kuin vain tehdä voi. Yhtäkkiä Bojanin huulet ovat Jeren huulia vasten. Kieli löytää kolonsa saman tien. Eikä siitä otteesta ole helppo päästä irti. Jere vinkaisee ehkä vähän turhankin äänekkäästi.
Jere on heti mukana. ja pian on Bojanin vuoro pyytää taukoa.
B: Jere, en saa happea. Please.
J: Shut up, my little puppy. Nyt pussaan minä.