Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Siis tämä Israelin boikotointi ei ole muistaakseni ollut kaikissa maissa läheskään tälläistä mitä täällä pohjolassa. Silloin kun oma edustajamme pohti lähtöä niin haastateltiin jotain pamppua joka sanoi että muualla ei edes harkita kisojen boikotointia ja Israelin osallistuminen ei ole ongelma. Eivät myöskään saaneet tarpeeksi tukea Israelin sulkemiseksi kisoista.
 
vierailija
Euroviisutietäjät: onko tämmöisiä vuotoja ollut ennenkin? Itse en ole yleensä seurannut kuin viisulähetykset enkä muista kuulleeni tietoja äänestystuloksista kuin vasta finaalin jälkeen.
Ei mutta ei mitenkään yllätä että just RAI:lle tapahtui tämmöinen kömmö. Oli se sitten vahinko tai ei, kummassakaan tapauksessa ei yllätä 😁

T. Sisilia joka ei jaksaisi enää yhtään vääntää politiikasta ja jolla on aivan hirveä surku Käärijän puolesta. Tosiaankin always something problems 🫤😭
 
vierailija
Musta tuntuu, ettei K vaan ole yhtään poliittisesti valveutunut tai edes niistä asioista pahemmin kiinnostunut eikä aina jaksa/osaa toimia niinkuin olisi poliittisesti korrektia. Anteeksipyytelyt joutuu varmaan tekemään jo ihan levy-yhtiön painostuksesta eikä varmaan itsekään halua tarkoituksella loukata ketään.
Vähän armoa nyt Kärpälle. Se tuli melkein pystymetsästä maailmanlaajuiseen suosioon ilman mitään kokemusta julkisuudesta tai edes kunnon tiimiä aluksi. Kaikesta huolimatta sehän on vetänyt todella hyvin ja luovinut pienistä karikoista huolimatta kunnialla eteenpäin. Mutta siinä olen samaa mieltä, että K ei todennäköisesti ole kaikkein valveutunein tai ehkä kiinnostunut esim. poliittisista jutuista, jonka vuoksi on ehkä vähän altis tahattomille kohuille. Hänellä olisi hyvä olla mukana oma pr-ihminen isommissa jutuissa tai ainakin näiden viisujen kaltaisissa ruutitynnyreissä, koska sen ihmisen tehtävä olisi hallita esim. tän kertaisen kohun tilanne ennalta ennen kuin se pääsee tapahtumaan. Jere on ilmeisen kiltti, lojaali ja herkkä ihminen, joten mihinkään tarkoitukselliseen pahantahtoisuuteen en todellakaan usko.
 
vierailija
Mä olen edelleen samassa kannassa BLn suhteen, enkä tule vaihtamaan mieltäni. Bodysheimaus ja yksityisen viestien vuotaminen ei ole ok. Mielestäni hän on käyttäytynyt melkein kiusaajan tavoin.

Tuomitsinko Kn? En. En nähnyt hänen toiminnassaan mitään väärää ja tiedän, ettei hän suunnitelmallisesti yrittänyt millään tavalla tukea Israelia. Sekin on mahdollista, ettei ole edes tiennyt Edeniä. Tai jos on, niin sitten on vaan ollut kiltti ihminen toiselle ihmiselle.

Tämän enempää en jaksa aiheesta nyt kirjoittaa ja menen nukkumaan, mutta ihan turha yrittää syyllistää.
Samat ajatukset.
 
vierailija
Hukkasin twiitin, mutta oli jonkun entisen superfanin tilillä. Oltiin hyvillään et nyt on onneksi Bllä gf ja pääsee Jerpasta eroon. Siinä samassa twiitissä kommenteissa sitten jo vaadittiin Joksuja ottamaan tähän Israel juttuun kantaa.
Tuo toiminta on ihan hullua tuolla. Ja anteeksi kun toin palstalle kuulumatonta juttua tänne mutta kyllä ne yrittää tuolla sotkea Joksutkun tähän.
 
vierailija
Tämä kaikki vaan osoittaa miten P aska päätös Ebulta oli sallia Israelin osallistuminen. Se johtaa vaan ikäviin ja vaikeisiin tilainteisiin osallistujien keskuudessa, eikä varmasti ole kovin kivaa Eden Golanillekaan, kun ei kuitenkaan ole syypää maansa politiikkaan.
 
vierailija
annaliisa8 tumpussa, ois kiva olla yhteydessä.

Siellä aletaan näköjään rauhoittua, nyt on sellaisia postauksia, että "no warin" sanominen telkassa oli rohkeaa ja että kyllä K oppii (joo vähän ärsyttävän holhoava äänensävy).
 
Minä näin paskan seassa aiemmin kommentin, että Bn pitäisi katkaista kaikki yhteydet zionistiin.
 
vierailija
Suoraan sanoen mä olisin kyllä tarkistanut ennalta, ettei mun tarvitse nähdäkään kyseistä tyyppiä. Olkoon miten ei-syyllinen sotaan, on kuitenkin ko maan edustaja. Ei hän voi itkeä sitä, ettei jokainen puhu hänelle. Hänen sivuuttamisessaan ei olisi ollut mitään väärää. Hän olisi voinut jäädä vaikka kotiin.
Tästä olen samaa mieltä että sen taakse ei voi piiloutua että ei tietäisi kuka on. Siitä olisi pitänyt ottaa sitten selvää. EI tämä tule yllätyksenä vaan aikaa olisi ollut.
 
vierailija
annaliisa8 tumpussa, ois kiva olla yhteydessä.

Siellä aletaan näköjään rauhoittua, nyt on sellaisia postauksia, että "no warin" sanominen telkassa oli rohkeaa ja että kyllä K oppii (joo vähän ärsyttävän holhoava äänensävy).
Jos tuo raven ja koppitules aikoo vielä faniksi palata, niin voivat olla varmoja että ilmoitan Kärpylle ja crewlle niiden uhkailusta. Mm. siitä että raven uhkasi paljastaa jotain mitä on kuullut crewlta.
 
vierailija
Tämä kaikki vaan osoittaa miten P aska päätös Ebulta oli sallia Israelin osallistuminen. Se johtaa vaan ikäviin ja vaikeisiin tilainteisiin osallistujien keskuudessa, eikä varmasti ole kovin kivaa Eden Golanillekaan, kun ei kuitenkaan ole syypää maansa politiikkaan.
Kannattaa vaan kuulemma sotaa. No, tavallaan ymmärrän, mutta tosiaankin väärä päätös sitten osallistua. Ansaitsee saamansa paskan, koska ”kukaan” ei halunnut häntä tuonne.
 
vierailija
Musta tuntuu, ettei K vaan ole yhtään poliittisesti valveutunut tai edes niistä asioista pahemmin kiinnostunut eikä aina jaksa/osaa toimia niinkuin olisi poliittisesti korrektia. Anteeksipyytelyt joutuu varmaan tekemään jo ihan levy-yhtiön painostuksesta eikä varmaan itsekään halua tarkoituksella loukata ketään.
Näin mäkin olen ajatellut.
 
vierailija
Ei mutta ei mitenkään yllätä että just RAI:lle tapahtui tämmöinen kömmö. Oli se sitten vahinko tai ei, kummassakaan tapauksessa ei yllätä

T. Sisilia joka ei jaksaisi enää yhtään vääntää politiikasta ja jolla on aivan hirveä surku Käärijän puolesta. Tosiaankin always something problems 🫤
Always something problems indeed 😔
Mietin vaan, et kuinkahan luotettava tuo tieto Italian äänestystuloksista on. Liekö uutisankka kumminkin?

Ja taas tarkistussanana Joulu 😵
 
Yhteistyössä