Ai hitto, aivan hirveää kuraa tuli kirjoiteltua, mutta uskallan nyt minäkin tämän K/B-sadun tänne jakaa. Anteeksi jo etukäteen. Ajatus tähän tuli K:n laivakeikasta. Ei seksiä, sisältää fantasiaelementtejä. Skippaa jos ei ole sinun juttu.
Jere avasi sviittinsä oven yksityiselle pienelle kannelle ja päästi viileää meri-ilmaa sisään. Laivalla ollut keikka oli ollut hikinen, yleisö energistä ja adrenaliinit tuntuivat edelleen pulputtavan suonissa. Hän astui ulos vilvoitellakseen. Ehkä meren valkoinen kohina rauhoittaisi mieltä.
Jere nojasi kaiteeseen ja antoi katseensa kiertää aamuöisessä taivaanrannassa, jossa vilkutti muutama tähti, ja antautui sitten tuijottamaan vaahtopäitä. Hän kurtisti kulmiaan. Aivan kuin alhaalla laivan kyljessä olisi näkynyt jotakin… erikoista. Jere siristeli silmiään nähdäkseen paremmin. Kylkeä vasten liikahteli kalaverkko, joka peittyi välillä aaltojen alle ja palasi taas näkyviin. Verkossa näkyi jotakin hopeanhohtoista. Iso kala tai delfiini oli jäänyt verkkoon. Oliko Itämeressä delfiinejä? Jere ei ollut aivan varma.
Nyt hän näki pyrstön heiluvan vimmaisesti olennon pyrkiessä irrottautumaan verkon otteesta. Jeren kävi sitä sääliksi. Jos se oli delfiini, siitä pitäisi kertoa laivan henkilöstölle. Jere palasi hyttiin, heitti paidan ylleen ja kiirehti käytävään malttamatta napittaa sitä. Ennen infotiskille ryntäämistä hän halusi vielä varmistaa, ettei ollut nähnyt omiaan, kulauksiakin oli kuitenkin illan aikana otettu. Jere etsiytyi yleisökannelle ja alkoi kuikuilla reunan ylitse verkkoa etsien.
Tovin etsittyään hän sen löysikin ja kauhistui – verkon vankina oli nuori mies! Paniikissa Jere otti muutamia askeleita, huomasi vinssin ja alkoi keikan jälkeisen adrenaliinin ja säikähdyksen avustamana nostaa verkkoa ylös. Verkko päätyi vaivalloisesti kannelle. Jere alkoi kiireesti kuoria sitä ja vihreää meriheinää miehen yltä.
Mies oli hengissä ja hän… oli kaunis.
Aaltojen sekoittamat ruskeat hiukset kehystivät miehen kasvoja ja hänen tummissa silmissään oli pelokas katse. Alastoman ylävartalon jatkona jalkojen tilalla oli hopeanhohtoinen pyrstö, joka miehen liikahtaessa välkehti ruusukullan sävyissä. Delfiini se ei ainakaan ollut. Olento nousi istumaan ja kietoi käsivartensa pyrstönsä ympärille.
”Thank you. Thank you for saving me,” se kuiskasi.
Jere haukkoi hetken henkeään. Lopulta hän sai vaivoin ajatuksensa koottua kasaan. ”No problem. Always happy to help.”
Nyt olento hymyili. ”I saw you earlier. I heard music and climbed up to see who were singing. I saw you on a stage.”
Jere uskaltautui hymyilemään takaisin. “Yes, I had a gig.”
“We don’t have those things there where I live. Everything was so beautiful, the lights, the music….” Olento katsoi Jereä ujosti, “And you.”
Jere punastui ja naurahti. “So it was my fault you got into trouble with that net?”
“No, it was my own stupidity. But now as I got to meet you, it was worth it,” olento virnisti.
Kannelta alkoi kuului puhetta ja sekä olento että Jere hätkähtivät. Muutamia humalaisia oli saapunut yöilmaan ja he pysähtyivät tupakoimaan jonkin matkan päähän, eivätkä huomanneet valonkatveessa istuvaa kaksikkoa.
”I need to go. Would you help me again?” olento kuiskutti.
Jere nyökkäsi ja nousi jaloilleen. Hän tarttui olentoa hellästi vyötäisiltä ja nosti tämän ylös. Olento kietoi kätensä hänen kaulalleen ja vahva pyrstö heilautti itsensä kaiteen toiselle puolelle. Hetken he katselivat toisiaan.
“Come to see my home. With me,” olento pyysi.
Jere pudisti päätään. ”I can’t. I would drown.” Hän hymyili surullisesti ja jatkoi, “When you hear my music you can come to watch me again. But be careful with the nets.”
“I will,” olento sanoi. Se epäröi hetken, mutta painoi sitten varovaisen suudelman Jeren huulille. Kun Jere oli vastaamassa suudelmaan, oli se jo ohitse. Olento oli kadonnut meren kuohuihin. Jere jäi tuijottamaan vaahtopäitä suudelman lämmön yhä sykkiessä hänen huulillaan.