Samaa mieltä. Lisäksi kompostissa monesti onnistutaan kääntämään trollausyritykset ja provoilu onnistuneesti huumorin puolelle. Esim. nauroin sille karvajankkaajalle vedet silmissä.Kompostissa osataan noin yleisesti paremmin ohitella aiheet jotka ei kiinnosta. Jos jotkut jää väittelemään niin annetaan väitellä. Siinä on samaa fiilistä kuin ap paatissa missä yhdet saattoivat keskustella jostain asiallisesta asiasta ja toiset heittelivät vieressä jotain vitsiä jne. Näin itse koen sen.
Ja mitä tulee haukkumisiin jne niin enpä juuri koskaan lähde niihin saarnaamaan vastaväitteitä. Hyöty tasan nolla. Paitsi jos keksii jonkun nasevan vastaiskun niin sitten voin kommentoidakkin.
Viime piipahduksellani siellä pohdittiin hartaasti kuinka Bojanilla ja Janilla on varmasti ollut jotain sutinaa jossain vaiheessa. Mikä on ihan ok eikä aiheuta mussa mitään tunteita mihinkään suuntaan. Mutta huomiona vain tuohon kommenttiisi, että siellä olisi vain kuumisteltu heitä yhdessä.B ja Jan voi olla kuumia keskenään, se on ihan eri asia kuin shippaus.
Siihen omaan shippiin suhtaudutaan usein intohimoisesti, koska se on shippaajalle yksilöllisistä syistä tärkeä. On ymmärrettävää, että paikassa jossa ei ole yhtä tiettyä shippiä, ei myöskään tuollaista kiintymystä ja ehkä kiihkeyttäkin puolustaa omaa shippiä näy.Kompostissa osataan noin yleisesti paremmin ohitella aiheet jotka ei kiinnosta. Jos jotkut jää väittelemään niin annetaan väitellä. Siinä on samaa fiilistä kuin ap paatissa missä yhdet saattoivat keskustella jostain asiallisesta asiasta ja toiset heittelivät vieressä jotain vitsiä jne. Näin itse koen sen.
Ja mitä tulee haukkumisiin jne niin enpä juuri koskaan lähde niihin saarnaamaan vastaväitteitä. Hyöty tasan nolla. Paitsi jos keksii jonkun nasevan vastaiskun niin sitten voin kommentoidakkin.
Osan mielestä on ja osan ei, siinähän se ongelma on että mikä triggeröi ketäkin ja mihin vetää rajat. Voithan kokeilla sanoa jotain tuollaista jossain vaiheessa täällä, vauvalla ja kompostissa ja katsoa reaktiot.B ja Jan voi olla kuumia keskenään, se on ihan eri asia kuin shippaus.
Niin on . Independent finnish projectia odotellessa...Kärtsä on ihanan paljon tykkäillyt Joksujen postauksista viime aikoina ja sitten oli vielä Bojanin postauksen kommentti
Samaa mieltä, ehdottomasti rennoin ketju.Samaa mieltä. Lisäksi kompostissa monesti onnistutaan kääntämään trollausyritykset ja provoilu onnistuneesti huumorin puolelle. Esim. nauroin sille karvajankkaajalle vedet silmissä.
*tuollaista kiintymystä kuin vaikkapa Vauvalla kuin täälläSiihen omaan shippiin suhtaudutaan usein intohimoisesti, koska se on shippaajalle yksilöllisistä syistä tärkeä. On ymmärrettävää, että paikassa jossa ei ole yhtä tiettyä shippiä, ei myöskään tuollaista kiintymystä ja ehkä kiihkeyttäkin puolustaa omaa shippiä näy.
Jotenkin taas olet onnistunut olemaan huomaamatta niitä lukuisia Bojania ja Joksuja haukkuvia viestejä, mitä siellä on ollut ihan yhtä lailla. Miksi sinä et puutu niihin B on pyrkyri ja hyväksikäyttäjä ym. viesteihin?Lasken samaan kategoriaan kommenttien kirjoittajien lisäksi kaikki ne, joita ei häiritsisi JO hehkutuksen välissä ne K on milloin mitäkin alatyylistä tai hänen lähipiirinsä haukkumisviestit. Ei ole ihan normaalia fanittaa tyytyväisenä samalla kun jotain muuta haukutaan viesteissä. En ole missään muussa fandomissa törmännyt vastaavaan.
Se johtuu siitä että se ei ole shippiketju.Samaa mieltä, ehdottomasti rennoin ketju.
No kiva. Miksi et siis ole siellä vaan täällä?Samaa mieltä, ehdottomasti rennoin ketju.
Jännästi vaan siellä kyllä shipataan silti.Se johtuu siitä että se ei ole shippiketju.
Siksi kai outoa, että viihdyn siellä K&B shippaajana oikein hyvin?Se johtuu siitä että se ei ole shippiketju.
Siksi kai outoa, että viihdyn siellä K&B shippaajana oikein hyvin?
Saiko sinne vielä lippuja vai miten onnistuit pääsemään keikalle? Kivaa matkaa ja rapskaa olisi mielenkiintoista lukea myöhemmin.Koska en jaksa odottaa helmikuuhun, niin menen viikonloppuna katsomaan Joostin keikkaa Ruotsiin. Lähden yksin ja jännittää perkeleesti. Sori te nyt saitte tän tiedotuksen, kun ei mulla oikein ole ketään muutakaan.
Bojanin erilaiset kinky sessiot (kuristaminen, silmien sidonta jne) lavalla muiden kanssa ei kyllä mun mielestä ole vauvallakaan aiheuttanut muuta kuin kuolausta?Osan mielestä on ja osan ei, siinähän se ongelma on että mikä triggeröi ketäkin ja mihin vetää rajat. Voithan kokeilla sanoa jotain tuollaista jossain vaiheessa täällä, vauvalla ja kompostissa ja katsoa reaktiot.
Mitä se oikeastaan sinulle kuuluu? Mutta käyn kaikissa ketjuissa, kuten moni muukin.No kiva. Miksi et siis ole siellä vaan täällä?
Ihanaa heittäytymistä! Toivottavasti tulee hyvä keikka.Koska en jaksa odottaa helmikuuhun, niin menen viikonloppuna katsomaan Joostin keikkaa Ruotsiin. Lähden yksin ja jännittää perkeleesti. Sori te nyt saitte tän tiedotuksen, kun ei mulla oikein ole ketään muutakaan.
Siksi kai outoa, että viihdyn siellä K&B shippaajana oikein hyvin?
No näissäkin on eroja. Mun mielestä on eri asia esim. kaivella jonkun yksityishenkilön instasta kuvia ja zoomailla niitä kuin pohtia että onkohan Sadie matkalla Joksujen keikalle kun se on bongattu lentokoneesta samaan suuntaan.Mäkään en ymmärrä, miksi Jeren ja Bojanin mahdollisista suhteista pitää jatkuvasti puhua, kun kumpikin selvästi tehnyt selväksi ettei halua kommentoida. Mitä suuremmaksi suosio tulee, sitä helpommin osa haluaa pitää asiat itsellään. Kaikkien suhteiden status ei välttämättä ole selvä, mutta pitäisi välittömistä avata joidenkin mielestä medialle lisää. Kaikki eivät halua tuoda asioita julki ja olla julkisuudessa kärsimässä jos eron paikalla kaikki ruoditaan auki. Mitä vähemmän puhuu, mieluiten ei ollenkaan, sitä helpommalla pääsee. Jokainen tekee toki valintansa ja joillekin se on normaalia tuoda mediaan ja lehteen jokainen parisuhde ja seksiseikkailu melkein.
On, shippaan vain K&B ja pienesti myös Kris ja Damon.Koska sulla ei ole OTP:tä.
Ai tarkoittaa vai? En ole tiennyt. Kyllä ihan romanttisessa mielessä shippaan.&-merkki tarkoittaa että shippaat heitä ystävinä, eikö? /-merkki tarkoittaa että shippaat heitä romanttisessa mielessä.