Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Fiksu mies. Huomaa, että on lääkäriperheestä.
*odottelee paria tomaattia*
Musta B ja JO on valitettavasti hyvä esimerkki siitä miten vähän hyvännäköisiltä nuorilta miehiltä odotetaan ja miten vähästä (tässäkin) kehutaan. Heillä on, etenkin kotimaassaan, vankka asema ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Mutta he eivät ota oikeasti julkisesti mihinkään vähänkään ristiriitaisiin asioihin kantaa, kun eivät halua sen vaikuttavan suosioonsa. On helppo puhua maailman rauhasta tai ilmaston muutoksesta yleisellä tasolla ja samalla jättää konkretia ja oikeasti ihmisiä ja jakavat asiat pois. Vertaa vaikka Luke Blackiin tai Let3, jotka oikeasti ottavat kantaa. Kaikkien ei tarvitse ottaa kantaa, mutta ei pitäisi myöskään kehua ja nostaa jalustalle, jos monella tapaa etuoikeutettu mies tekee sen perusminimin (vielä aiheista, jotka tuolle ikäluokalle ovat perusjuttuja). Keskittyy vain siihen ulkonäön ihailemiseen..
 
vierailija
Eihän noi Palestiinan lippujen kanssa lavalle nousseet Kärtsästä olleet kiinnostuneita tai mikään uhka hänelle. Halusivat näkyvyyttä Palestiinan asialle.
Sen me tiedämme tietenkin nyt. Mutta silloin kun tämä ensimmäinen sinkosi itsensä sinne lavalle, olisi mikä tahansa skenaario ollut mahdollinen. Jälkeenpäin olisi sitten voitu ihmetellä, että kuinkas se nyt tolleen teki. Se että joku pitelee maansa lippua, ei tee hänestä vaaratonta.
 
vierailija
Tämä video on hurja! Pääsi tosi lähelle Käärijää onneksi ei käynyt kimppuun!
Mä olin tuolla Kansalaistorilla ja tosi helposti pääsi se tyyppi lavalle, ei ollut tuon tapahtuman järjestyksenvalvojat kyllä yhtään ajantasalla. Ei tosin yrittänyt ees koskea K:hon, mutta meni siihen ihan viereen. Taas huomattiin että kyllä se K:n oma turvamies on todellakin tarpeen, sehän sen lipputyypin pois lavalta vei.
 
vierailija
Hyssytellä ilman muuta voi, mutta nimenomaan voi sattua tilanteissa, jossa toinen ihminen ei välttämättä edes ajattele mitenkään järkevästi. Nää on tosi äärijuttuja kaikki tälläiset ja selkeästi oli suunniteltu veto, että kello lyö kaksitoista ja sitten menen tonne. Ois voinut hermostua esimerkiksi siitä, et K vaan käveli ohi noteeraamatta.
 
Totta.
 
vierailija
Onko siellä jokin kiintiö? Vai vain etukäteen ilmoitetut ihmismäärät, mihin mahtuu artistin valitsemat läheiset?
Oikeastiko joku nyt kuvittelee että jos B olisi ollut täällä K:n vieraana tällä hetkellä, niin ei olisi saanut mennä bäkkärille, vaan joutunut seuraamaan keikkaa muun yleisön keskellä? Siis oikeasti? Joka tapauksessa ihan turha keskustelu kun ei B oo ikinä sinne edes ollut menossa.
 
vierailija
Hassuinta tossa lavalle nousussa oli se, että se naisjuontaja työnsi sen lipunheiluttelijan pois. Juoksi siis suoraan K:ta kohti ja oikeasti näytti aika pelottavalta, ja sitten tämä naisjuontaja tönii sen siitä pois tosi rohkeasti ja K kävelee tyynesti ohi siinä kohtaa ja antaa turvamiehen hoitaa tämän pois lavalta. Ihan kuin K ei olisi edes jotenkin tajunnut, mitä siinä tapahtui.
 
Ehkei hän tajunnutkaan. Kun oli keskittynyt esitykseen
 
Yhteistyössä