Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jere rakastaa Bojania mutta ei riittävän epäheteromaisesti, että se riittäisi parisuhteeseen. Myönnän, etten ihan edes itse tiedä mitä tarkoitan. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tästä.
Minusta näyttää siltä, että hän ei ole ehtinyt / halunnut / uskaltanut eritellä tunteitaan. Oletan, että se on kenelle tahansa iso shokki, kun huomaa, ettei ehkä olekaan ihan sitä, mitä on itse aina olettanut olevansa. Vaatii aikaa käsitellä asia, ehkä ulkopuolista tukea kuunnella sisintään. Ja ennen kaikkea hyväksyä se, mitä sisältään löytää.

Annetaan ajan kulua ja Jeren ajatusten selkiytyä. Luulen, että tämäkin crush on käsiteltävä, mikäli Seiskan juttuun on luottaminen, ja hän on menossa terapiaan. Yhteys varmasti säilyy ja ystävyys syvenee.

NT Vlogin pätkät, joissa olivat kaksin, osoittivat, miten sinut he ovat toistensa kanssa. Ei se ole pelkkää show'ta ja nauramista.
 
vierailija
Entä lapset? Ihan keskenään he eivät niitä voi saada ja muut järjestelyt voivat olla monimutkaisia. Miten oleelliseksi tällainen asia voi nousta suhteen kannalta. Riippuu tietysti siitä miten tärkeänä pitää omien biologisten lasten saantia ja olen ymmärtänyt, että tärkeää molemmille.
Mielestäni kumpikaan ei ole kirjaimellisesti sanonut haluavansa nimenomaan omia biologisia lapsia. Mutta tämä asia on mielestäni ihan outo puheenaihe, koska ei kai parisuhdetta enää 2020- luvulla aloiteta vain sen takia, että halutaan lapsia? Eihän se mikään varma juttu ole, että lapsia saadaan vaikka kumppani nainen olisikin 😳
 
vierailija
Mielestäni kumpikaan ei ole kirjaimellisesti sanonut haluavansa nimenomaan omia biologisia lapsia. Mutta tämä asia on mielestäni ihan outo puheenaihe, koska ei kai parisuhdetta enää 2020- luvulla aloiteta vain sen takia, että halutaan lapsia? Eihän se mikään varma juttu ole, että lapsia saadaan vaikka kumppani nainen olisikin
Ei ole nykyään enää mikään ongelma homoparille hankkia lapsia, keinoja on.
 
vierailija
Minusta näyttää siltä, että hän ei ole ehtinyt / halunnut / uskaltanut eritellä tunteitaan. Oletan, että se on kenelle tahansa iso shokki, kun huomaa, ettei ehkä olekaan ihan sitä, mitä on itse aina olettanut olevansa. Vaatii aikaa käsitellä asia, ehkä ulkopuolista tukea kuunnella sisintään. Ja ennen kaikkea hyväksyä se, mitä sisältään löytää.

Annetaan ajan kulua ja Jeren ajatusten selkiytyä. Luulen, että tämäkin crush on käsiteltävä, mikäli Seiskan juttuun on luottaminen, ja hän on menossa terapiaan. Yhteys varmasti säilyy ja ystävyys syvenee.

NT Vlogin pätkät, joissa olivat kaksin, osoittivat, miten sinut he ovat toistensa kanssa. Ei se ole pelkkää show'ta ja nauramista.
Samat veikkaukset minulla. Joskin epäilen nykyään, että ei-heterous on kyllä kuplinut sisällä jo jonkin verran ennen kuin The Bojan räjäytti potin.
 
vierailija
Mielestäni kumpikaan ei ole kirjaimellisesti sanonut haluavansa nimenomaan omia biologisia lapsia. Mutta tämä asia on mielestäni ihan outo puheenaihe, koska ei kai parisuhdetta enää 2020- luvulla aloiteta vain sen takia, että halutaan lapsia? Eihän se mikään varma juttu ole, että lapsia saadaan vaikka kumppani nainen olisikin
Täällä on joillakin aika lokeroitunut ja yksioikoinen ajatusmaailma monessa asiassa minun mielestä
 
vierailija
Minusta ei ole ongelmatonta puhua näistä Twitterissä aktiivisista ja eturiveissä sekä vlogeissa esiintyvistä "superfaneista" yksilöiden ja nimillä, joten en sitä tee, mutta tiedän kyllä keitä he ovat, mistä maista kotoisin jne. Mark selvästi kuvaa heitä mielellään kaupungista toiseen, ja se on hänen oikeutensa. Samoin Vita kuvaa heitä usein IG-kuviinsa. Toki tällainen jatkuva suuri näkyvyys pienelle joukolle faneja voi aiheuttaa pahaa mieltä ja kateuttakin muissa faneissa, mutta Markilla on ilmeisen vapaat kädet vlogien sisällön suhteen ainakin tältä osin, ja lisäksi vaikuttaa siltä, että bändinkin mielestä on kiva juttu, että nämä tietyt suosikkifanit ovat toistuvasti esillä. Ehkä he ovat jopa otettuja siitä, että nämä nuoret naiset ovat seuranneet heitä jo prepartyilta asti, valitsivat juuri heidät tämän vuoden ESC-suosikeikseen ja ovat jatkaneet fanittamista ja tukemista kiertämällä keikoilla monissa eri maissa ja hehkuttamalla somessa. Ovat nuoria ja kauniita, kuvauksellisia, sanavalmiita, kansainvälisiä. On ihan ymmärrettävää, että Euroopan laajuista läpimurtoa yrittävä, pienestä maasta kotoisin olevan bändi haluaa faniensa kautta näyttäytyä juuri tällä tavoin.
 
vierailija
Olen nyt viime aikoina käyttänyt aika paljon teepussien höpömietelauseita K&B-oraakkelina, Yogilla ja joillain muilla merkeillä on tällaisia. Outoa on se, että lähes aina kun teen näin, niin sieltä tulee jokin joka alkaa "Love", ja toki se on noissa yleinen aihe, mutta valtaosa niistä ei silti todellakaan silti ala sillä sanalla. Tiedän kun olen noita teemerkkejä juonut vuosia.

Tänään Yogin jouluteen kanssa oli varmaan 5. tai 6. kerta peräkkäin ja nyt perheenjäsen vieläpä huomautti, että miten sinulle tulee aina noita rakkausjuttuja, kun hän saa jotain ihan outoja - hänelle tuli joku hämärä "Say it straight and with a smile" (tms), joka kuulosti jonkun firman sisäiseltä käytösohjeelta enemmän kuin aforismilta.

-energiamamma
 
vierailija
Vauvalta löytyi linkki Tumblrin äänestykseen tämän vuoden älyttömimmästä-K-hetkestä:


Tällä hetkellä johdossa on B:n kostopitsin ja boksereiden pyykkäys, mutta hyvänä kakkosena tulee henkilökohtainen "suosikkini" Eli sen espanjalausmiehen haastattelu, jossa K kertoi p*niksestään ja kuinka "it grow" 🙈
 
vierailija
I think you should just ignore these messages. Sometimes things might be lost in translation. I think I have read every single message in this thread and I have not seen anything mean.
Oon mäkin joskus vauvan puolella samaa miettinyt, mutta ehkä se on vaan ihan hyvä huomio jos henkilö ei välttämättä oo tietoinen tästä, että joku voi tulkita niin.
 
vierailija
Nyt jännittää, jakaako K tai B Markin stooria!
Siellä niin tyyninä samiksissa mustissa t-paidoissa treenailevat Turussa. Päivä sen jälkeen, kun hikinen kostopitsi ja likaiset kalsarit jäivät Vantaalle ja piti löytää Bojanille puhdas paita päälle. Jeren kaapista sellainen löytyi.

Näistä niin näkee sen, että jotain on tapahtunut. Jeren lämmin huolenpito, Bojanin katse, kun hyppii mikrofonin kanssa. Tässä pätkässä on ihan käsinkosketeltava lataus.
 
vierailija
Mielestäni kumpikaan ei ole kirjaimellisesti sanonut haluavansa nimenomaan omia biologisia lapsia. Mutta tämä asia on mielestäni ihan outo puheenaihe, koska ei kai parisuhdetta enää 2020- luvulla aloiteta vain sen takia, että halutaan lapsia? Eihän se mikään varma juttu ole, että lapsia saadaan vaikka kumppani nainen olisikin 😳
Itse en ajattele niin, että parisuhteessa olisi oltava biologisia lapsia tai lapsia ylipäätään. Olen vain molemmista saanut sellaisen kuvan, että ovat hyvin perinteisiä perheasioissa. Eihän heiltä tarkemmin tosiaan ole kysytty sellaisesta aiheesta kuin biologiset lapset. Ja miksi olisikaan kysytty. Itsekin olen ajatellut tuota, että lapset eivät ole itsestään selvyys, vaikka olisi suhteessa naisen kanssa. Hyvä kommentti sinulta, itse olen aika vahvasti elänyt siinä itse luomassani luulossa, että haluavat biologisia lapsia.
 

Yhteistyössä