Aikaansaamisesta ja sen sellaisesta

[Ihamieli]

Mikäköhän siinä on, että koko ajan on tunne, ettei saa mitään aikaiseksi. Töissä vähän takkuaa, eikä ole siellä kauhean itseen tyytyväinen olo, ja sitten tuntuu, ettei kotonakaan saa mitään aikaiseksi. Viikot vaan vierii eteenpäin, ja tuntuu ettei meinaa saada pidettyä normaalia järjestystä yllä, ettei aika riitä mihinkään. Tämä on ihan tyhmää, sillä oikeasti tiedän, että olen nyt jotain saanut aikaiseksi kotonakin, mutta välillä on tunne, ettei mikään riitä.

Osaatteko te olla armollisia itsellenne, ja jos, niin miten? Jotenkin tämä kaiken päälle kaatuminen korostuu aina näin menkkojen aikaan (ollaan sekundäärisesti lapseton perhe).

 

[Aamuäree]

:/
Tutulta kuulostaa. Oon ajatellut (tai toivon siis) että tää menis itsellään ohi. Kuitenkin mä joskus saan puuskia kun saan aijalliseksi asioita ja mies yrittää kyllä autella. Päivä kerrallaan :hug:

 

[Pellervo]

Tuttu tunne... mutta sitten eräs päivä viime viikolla kirjoitin ylös kaikki mitä päivän aikana tein, ja huomasin tekeväni yllättävän paljon.

...vaikka silti paljon mitä pitäisi saada aikaseksi. Hmh...

 

[Keittiönoita]

Tutulta kuullostaa. Opin kyllä jo kauan sitten olemaan armollinen itselleni enkä yritäkään pyrkiä täydellisyyteen. Joitakin vuosia sitten koettu burn out opetti entistä paremmin sen, että huomenakin voi tehdä asioita ja jos huomista ei tule, niin eipä niiden asioiden tekemisellä sitten ole niin väliäkään.

Mulle syksy ja edessä oleva talvi on aina ollut henkisesti raskasta aikaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi tämä näyttää muuttuvan. Mun kuuluisi olla talviunilla lokakuun alusta maaliskuun loppuun, mutta eipä se oikein tässä yhteiskunnassa onnistu Joten olen omaksunut sellaisen elämäntavan, että syksyn tullessa sekä henkisesti että fyysisesti vaadin itseltäni vähemmän kuin valoisaan kesäaikaan. Välillä tuntuu, että mun aineenvaihduntanikin hidastuu kylmillä ilmoilla ja pimeässä.

 

[Ihamieli]

Tuttu tunne... mutta sitten eräs päivä viime viikolla kirjoitin ylös kaikki mitä päivän aikana tein, ja huomasin tekeväni yllättävän paljon.

...vaikka silti paljon mitä pitäisi saada aikaseksi. Hmh...

Sehän se hämäävää onkin, että oikeasti teenkin paljon, ainakin jos vertaa vaikka työkavereihin. Mutta kun itsellä on se tunne, ettei oikein saa riittävästi aikaiseksi.

Tai sitten ongelmani on, että asetan liian kunnianhimoisia suunnitelmia, ja kun en ihan pysy aikataulussa, tekemättömät työt stressaa.

 

[Ihamieli]

Tutulta kuullostaa. Opin kyllä jo kauan sitten olemaan armollinen itselleni enkä yritäkään pyrkiä täydellisyyteen. Joitakin vuosia sitten koettu burn out opetti entistä paremmin sen, että huomenakin voi tehdä asioita ja jos huomista ei tule, niin eipä niiden asioiden tekemisellä sitten ole niin väliäkään.

Mulle syksy ja edessä oleva talvi on aina ollut henkisesti raskasta aikaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi tämä näyttää muuttuvan. Mun kuuluisi olla talviunilla lokakuun alusta maaliskuun loppuun, mutta eipä se oikein tässä yhteiskunnassa onnistu Joten olen omaksunut sellaisen elämäntavan, että syksyn tullessa sekä henkisesti että fyysisesti vaadin itseltäni vähemmän kuin valoisaan kesäaikaan. Välillä tuntuu, että mun aineenvaihduntanikin hidastuu kylmillä ilmoilla ja pimeässä.

Minusta taas juuri syksy sadonkorjuineen, kynttilöineen ja villavaatteineen on ihanaa aikaa. Enkä ole koskaan huomannut että pimeys ahdistaisi. Minulle kesä on sitä aikaa, kun "ei tarvitse tehdä mitään". Kun helteellä ei jaksa eikä sateella voi

 

[Ihamieli]

Miten sinun burn out ilmeni, ja mistä älysit että se on sitä? Entä kuinka toivuit siitä?

 

[Keittiönoita]

Miten sinun burn out ilmeni, ja mistä älysit että se on sitä? Entä kuinka toivuit siitä?

Se ilmeni siitä, että en pystynyt enää nukkumaan. Töissä oli stressaava aika, ylitöitä hemmetisti, opiskelut siihen päälle ja tämä yh-perheen arjen pyörittäminen. Olen aina pärjännyt vähällä yöunella, se ei ole ollut ongelma, mutta kun neljättä vuorokautta valvoi jo putkeen, niin tiesin, että nyt lääkäriin. Entisenä sairaanhoitajana kyllä tiedostin, mistä oli kyse, ja kun aloin unohdella, mitä mulle oli 5 minuuttia aiemmin sanottu, tiesin, että näin ei voi jatkaa.

Hiipien se kuitenkin alkoi, kaikki ei muuttunut yhdesäs yössä. Kiireen tunne oli kai se oleellisin, En ehtinyt pitää yhteyttä ystäviini, en ehtinyt tehdä mitään, mitä aamulla olin ajatellut päivän aikana tehdä (muita kuin työjuttuja), lopulta en ehtinyt tehdä kaikkia työjuttujakaan ja fiilis oli vähän sama kuin hamsterilla juoksupyörässä. Tuntui, että aika valuu käsistä johonkin epäoleelliseen, jota en edes tiennyt, mitä se epäoleellinen opikein oli. Jonkin sortin yleinen välinpitämättömyys asioihin lisääntyi ja lopuksi sitten se unettomuus. Lopulta marssin työterveyshuoltoon ja sain nukahtamislääkkeet. Saikkua en huolinut, kun sen pitämisestä olisi tullut vain entistä suurempi stressi. Otin kuitenkin vähän aikaa itselleni, tapasin muutamaa ystävääni ja sen myötä (meidän "piireissä" kun ollaan melkoisen verkostuneita ) sainkin työtarjouksen toisesta firmasta. Otin tarjouksen vastaan ja lähdin.

 

[Silvia Logo]

Asiasta viidenteensataan.
Vieläkö muuten haluat niitä barbienuken vaatteiden kaavoja?

Mulla on ne jossain muuttolaatikossa.

 

[Ihamieli]

Asiasta viidenteensataan.
Vieläkö muuten haluat niitä barbienuken vaatteiden kaavoja?

Mulla on ne jossain muuttolaatikossa.

Kiitos vaan, mutta en tarvitse. Sain työkaverilta lainaan kirjan, josta piirsin kaavoja varastoon.

 

[evita]

Minulla ei ehkä ole juuri nyt sellaista tunnetta, että en saisi mitään aikaiseksi. Olen aloittanut monen kuukauden vapaan töistä ja juuri tulin parin viikon reissulta maailmalta, ja nyt sitten olen ajatellut tehdä kaikenlaista kotiin liittyvää ihan rauhassa.

Ehkä sinullakin on se, että yrität aina tehdä tosi paljon asioita, ja joskus niitä vaan on liikaa? Minulla on ollut monta vuotta jo palkkatyön lisäksi joku toinen työprojekti ohessa, yhdistysaktiviteetteja ja sen sellaista perheen pyörittämisen ohella. Yleensä olen selvinnyt kaikesta kohtuullisesti, mutta keväällä oli vaihe, että ajattelin, etten kerta kaikkiaan ehdi tekemään millään kaikkea. Jotenkin siitä sitten vain mentiin ohi.

Nyt olen sitten yrittänyt opetella olemaan tekemättä koko ajan kymmentä asiaa yhtä aikaa. Ongelma on vain se, että kaikki mitä teen, on minusta ihan hirveän mukavaa ja kiinnostavaa. Ja jos joku ehdottaa taas jotain uutta kiinnostavaa, niin hirveän vaikea löytää sitä ei-sanaa. Mutta kai siihen oppii...