Aijotteko jossain vaiheessa potkaista lapsen omillen?

[QUOTE="äiti88";29239449]Kyllä minusta silloin viimeistään aletaan katsella omaa kotia, kun on ekaan ammattiin valmistuttu tai muuten menty vakitöihin. Ja esim. kesätöistä saatuja rahoja en antaisi kaikkia hassata, vaan osa menköön säästöön ja yli 18-vuotias saa myös itse maksella omia laskujaan, kuten kännykkä, bussikortti, leffaliput, harrastukset jne. Vuokraa en omilta lapsilta perisi.[/QUOTE]
Meillä on joutuneet maksamaan omat kännykkälaskunsa jo 13-vuotiaista lähtien.

 

Kyllä antaisin lapseni asua kotona 18-vuotta täytettyään jos esim. opiskelut vielä kesken. Itse muutin kotoa pois heti täytettyäni 18v ja opiskelu aika oli aika rankkaa. Kun kuukaudessa piti pärjätä 160e. Vanhempien tulot kumminkin vaikuttavat opintotukeen siihen asti kunnes täyttää 20-vuotta. Minulle vain tuli silloin sellainen olo, että on päästävä omilleen. Vanhempani silloin koittivat jarrutella ja minulle kyllä sanottiin että kuhan en oleta heidän maksavan laskuja. En olettanut enkä sitä halunnutkaan. Tämä tulee myös pätemään oman lapseni kohdalla sitten. EN ala joka kuukausi maksamaan vuokria/vesi tai sähkölaskuja. Mutta tottakai haluan häntä sitten auttaa. Vaikkapa ostamalla hänen kanssaan muutaman huonekalun ja tarvittavia asioita vaikkapa ruuanlaitto välineet, pyykeitä yms.

Toivoisin kumminkin, että lapseni malttaisi sen opiskeluajan asua kotona vielä. Kun on valmistuttu ja siinä vaiheessa jos töitä saa niin mielestäni olisi aika ruveta muuttamaan omilleen. En kyllä haluaisi ajatella että joskus heittäisin lapseni kotoa, mutta kyllä jollekkin 25-vuotiaalle jo mielestäni voisi vihjailla että onko alkanut miettiä kotoa muuttamista.

 

Ihan en tarkota sitä että kotiin ei takas tulemista niin musta valkoisesti. Se että rahat ei riitä kun nippanappa elämiseen ei kyllä riitä. Vastavalmistuneiden palkat ei päätä huimaa mutta elämä pitää mitottaa niin että riittää. Baareissa pörrääminen, leffoissa ja reissuissa juokseminen aiheuttaa lovea lompakkoon,,vaatteiden ja pelien ostelu ei jokaisen budjettiin mahdu. Elämä on,,

 

Mites, onko teidän mielestä parempi että asuu yksin alkuun vai onko parempi jos muuttaa suoraan kumppanin kanssa asumaan?
Mä ite muutin suoraa kotoa poikakaverin luokse asumaan ja kadun sitä vieläkin. En ole asunut yksin kuin kuukauden verran elämäni aikana, olisi ollut mukava kokemus olla kyllä ihan omillaankin.

 

Mä oon sanonut lapsille että ne saa aina asua täällä. Poikakin on jo 14, mun sydän särkyy jos se muuttais pois jo 4 vuoden päästä. Kauhea menettämisen pelko.

 

Mä oon sanonut lapsille että ne saa aina asua täällä. Poikakin on jo 14, mun sydän särkyy jos se muuttais pois jo 4 vuoden päästä. Kauhea menettämisen pelko.

Mut ainahan sä voit mennä sit omilla avaimilla sen asuntoon haistelemaan likapyykkiä ja siivoamaan salaa

 

Mut ainahan sä voit mennä sit omilla avaimilla sen asuntoon haistelemaan likapyykkiä ja siivoamaan salaa

En oo sen tyyppinen että siivoisin lasten puolesta. Tykkään niiden seurasta.

 

Siihen on viela pitka aika kun lapset sen ikaisia, mutta emme aio miehen kanssa potkia minnekaan. Saavat asua kanssamme niin pitkaan kun haluavat. Ja toivottavasti asuvatkin.

 

Mut ainahan sä voit mennä sit omilla avaimilla sen asuntoon haistelemaan likapyykkiä ja siivoamaan salaa

Unelma-anoppi jollekin tulevaisuuden miniälle. <3

 

Mites, onko teidän mielestä parempi että asuu yksin alkuun vai onko parempi jos muuttaa suoraan kumppanin kanssa asumaan?
Mä ite muutin suoraa kotoa poikakaverin luokse asumaan ja kadun sitä vieläkin. En ole asunut yksin kuin kuukauden verran elämäni aikana, olisi ollut mukava kokemus olla kyllä ihan omillaankin.

En mä tiedä. Riippuu ihan nuoresta. Oli varmaan ihan hyvä, että esikoinen asui ensin omillaan ja vasta sitten parisuhteessa. Kuopuksen kohdalla en osaa sanoa, koska kuopus on täällä kotona joutunut ottamaan - varsinkin viimeisen vuoden aikana - melkoisen vastuun koko huushollista. Eli siinä missä tyttö joutui omilleen muutettuaan opettelemaan kantamaan vastuuta yksin itsestään (ja kissastaan), poika joutui jo kotona asuessaan itsensä ja kissojen lisäksi myös omaishoitajan rooliin. Tilapäisesti kylläkin, mutta silti.

 

Mites, onko teidän mielestä parempi että asuu yksin alkuun vai onko parempi jos muuttaa suoraan kumppanin kanssa asumaan?
Mä ite muutin suoraa kotoa poikakaverin luokse asumaan ja kadun sitä vieläkin. En ole asunut yksin kuin kuukauden verran elämäni aikana, olisi ollut mukava kokemus olla kyllä ihan omillaankin.

Mä muutin aikanaan miehen kanssa suoraan yhteen eikä olis ollut yhtään pahitteeksi, vaikka hän olis asunut jonkin aikaa omillaankin. Vaikka osallistuukin kotitöihin, hänellä ei ole sellaista silmää, että hoksais ilman sanomista ryhtyä hommiin. Eikä ole edelleenkään opetellut käyttämään pesukonetta....

Mun vanhemmilla oli sellainen periaate, että niin kauan kun opiskelee, saa asua ilmaiseksi kotona. Mutta talon säännöillä. Mä muutin kotoa 23-vuotiaana, samalla viikolla kuin valmistuin. Mulla oli työpaikka tiedossa heti valmistumisen jälkeen ja olin saanut hiukan kerättyä pesämunaa käytyäni töissä koko opiskelun ajan. Sille pohjalle oli hyvä perustaa oma koti.

Samaa aiomme toteuttaa meidän lapsen kanssa. Niin kauan kun opiskelee, saa asua veloituksetta kotona. Kun valmistuminen lähenee ja erityisesti, jos on töitä tiedossa, saa pikku hiljaa ruveta etsimään omaa kotia. Työtöntä lasta en heti henno potkia pihalle, mutta töiden etsimisen eteen pitää tehdä töitä.

 

Mä muutin aikanaan miehen kanssa suoraan yhteen eikä olis ollut yhtään pahitteeksi, vaikka hän olis asunut jonkin aikaa omillaankin. Vaikka osallistuukin kotitöihin, hänellä ei ole sellaista silmää, että hoksais ilman sanomista ryhtyä hommiin. Eikä ole edelleenkään opetellut käyttämään pesukonetta....

Mun vanhemmilla oli sellainen periaate, että niin kauan kun opiskelee, saa asua ilmaiseksi kotona. Mutta talon säännöillä. Mä muutin kotoa 23-vuotiaana, samalla viikolla kuin valmistuin. Mulla oli työpaikka tiedossa heti valmistumisen jälkeen ja olin saanut hiukan kerättyä pesämunaa käytyäni töissä koko opiskelun ajan. Sille pohjalle oli hyvä perustaa oma koti.

Samaa aiomme toteuttaa meidän lapsen kanssa. Niin kauan kun opiskelee, saa asua veloituksetta kotona. Kun valmistuminen lähenee ja erityisesti, jos on töitä tiedossa, saa pikku hiljaa ruveta etsimään omaa kotia. Työtöntä lasta en heti henno potkia pihalle, mutta töiden etsimisen eteen pitää tehdä töitä.

Lohdutukseksi... harvemmalla miehellä on sitä kodin ylläpitosilmää, ei vaikka olisi asunut kymmenen vuotta yksin. Nainen talossa lamauttaa miehen kuin miehen. Yhtäkkiä ei osata viedä edes roskia, ilman, että ne pyydetään viemään.

 

Mä muutin aikanaan miehen kanssa suoraan yhteen eikä olis ollut yhtään pahitteeksi, vaikka hän olis asunut jonkin aikaa omillaankin. Vaikka osallistuukin kotitöihin, hänellä ei ole sellaista silmää, että hoksais ilman sanomista ryhtyä hommiin. Eikä ole edelleenkään opetellut käyttämään pesukonetta....

Mun vanhemmilla oli sellainen periaate, että niin kauan kun opiskelee, saa asua ilmaiseksi kotona. Mutta talon säännöillä. Mä muutin kotoa 23-vuotiaana, samalla viikolla kuin valmistuin. Mulla oli työpaikka tiedossa heti valmistumisen jälkeen ja olin saanut hiukan kerättyä pesämunaa käytyäni töissä koko opiskelun ajan. Sille pohjalle oli hyvä perustaa oma koti.

Samaa aiomme toteuttaa meidän lapsen kanssa. Niin kauan kun opiskelee, saa asua veloituksetta kotona. Kun valmistuminen lähenee ja erityisesti, jos on töitä tiedossa, saa pikku hiljaa ruveta etsimään omaa kotia. Työtöntä lasta en heti henno potkia pihalle, mutta töiden etsimisen eteen pitää tehdä töitä.

Näin oli omassa nuoruudessanikin. Mikä käytännössä sitten tarkoitti sitä, että faija heitti pihalle, kun olin täyttänyt 18 v enkä enää elänytkään niinkuin vanhempani halusivat. Mistä seurasi, että ennemmin olisin syönyt jalkani kuin pyytänyt päästä takaisin. Ja siitä tietenkin seurasi, että liikuin jonkin aikaa vähintäänkin epämääräisessä seurassa.

Omien lasteni kohdalla halusin toimia toisin. Kun lapseni täytti 18, lakkasi äidin ja lapsen yhteisasuminen ja alkoi kahden aikuisen yhteisasuminen. Se, jota alkaa ottamaan kuupasta, ryhtyy etsimään itselleen uutta kortteeria.

 

Lohdutukseksi... harvemmalla miehellä on sitä kodin ylläpitosilmää, ei vaikka olisi asunut kymmenen vuotta yksin. Nainen talossa lamauttaa miehen kuin miehen. Yhtäkkiä ei osata viedä edes roskia, ilman, että ne pyydetään viemään.

Tuosta olenkin jo sanonut, että mulle on aikanaan miniän turha tulla urputtamaan...ihan voi katsoa peiliin ja miettiä, miksi mies lakkasi tekemästä kotihommia.

 

Asua saa kotona niin kauan kuin haluaa ,mutta 18 vuotiaana maksaa osansa laskuista,vuokrasta ja omat menonsa.
Ei onnistus meillä, että omat rahansa kantaa baareihin ja minä elättäisin aikuista ihmistä.

 

Vai saako asua kotona niin pitkään kuin haluaa? Pitääkö maksaa vuokraa jos käy töissä ja asuu kotona? Vaaditteko tekemään asumisen eteen jotain vai saako vaan olla ja möllöttää niin kuin lapsena?

Muutaman parikymppisen plus nuoren tiedän ja heillä menee palkat baareihin ja vaatteisiin niin ei ole kiirettä muuttaa kotoa pois.
Mä en tollasta kattelisi kovin pitkään.

en ole miettinyt kun esikoinen on "uhkaillut" jo 12-13-vuotiaana että muuttaisi peruskoulun jälkeen pois kun häntä kiinnostaa ala jolla on sisäoppilaitos ja pitäisi muuttaa kauemmas kotoa.

Jos taas koulutuspaikka löytyy samasta kaupungista, niin eiköhän täällä saa asua. säästyy yhteiskunnan rahaa niin että minä maksan eikä yhteiskunta asumistukai.

Mitä tulee bilettämiseen, niin ei niillä opintorahoilla mielettömiä biletetä, voin kyllä tarjota ruoat vaikka asuisi kotona.

Jos taas töissä käy, ja asuu kotona niin asia on eri. Mutta onko niitä työpaikkojakaan jokaiselle. ja eiköhän norminuori halua itsenäistyä jos siihen on taloudellinen mahdollisuus. Eli on sitä palkkatuloa.

 

Ihan en tarkota sitä että kotiin ei takas tulemista niin musta valkoisesti. Se että rahat ei riitä kun nippanappa elämiseen ei kyllä riitä. Vastavalmistuneiden palkat ei päätä huimaa mutta elämä pitää mitottaa niin että riittää. Baareissa pörrääminen, leffoissa ja reissuissa juokseminen aiheuttaa lovea lompakkoon,,vaatteiden ja pelien ostelu ei jokaisen budjettiin mahdu. Elämä on,,

Tääkin on kyllä totta. En minäkään mikään rikas ole, mutta ihan hyvin olen pärjännyt. Sitä kumminkin tietää paljonko on rahaa ja paljonko laskuihin menee. Varmasti juurikin nuo elämäntavat siihen vaikuttaa paljonkin. Itse en juurikaan käy koskaan ulkona syömässä ja suunnittelen ruokalistan aika tarkasti etukäteen. Jos tekee vaikkapa 2 ruokaa viikossa jotka riittää kummatkin kahdeksi päiväksi ja joihin voi käyttää samoja ruoka-aineita niin ei käy älyttömän kalliiksi...

Jonkun mielestä varmaan olen nyt väärässä, mutta uskallan väittää että vanhemmat joskus edes auttaa sitä, että lapsi ei meinaa aikuistua ja osaa ottaa vastuuta. Juurikin vaikkapa tuolla, että maksetaan jo omillaan asuvan lapsen laskut. Ainakin omassa lähipiirissä muutamia ystäviä seuranneena ne omat rahat juurikin menneet kaikkeen hauskanpitoon suun muuhun ja sitten oletettu että vanhemmat maksavat vuokrat yms. Ja vielä pokkana vedottu siihen, että olet mun äiti kyllä sun pitäisi lastasi auttaa ja elättää. Ja kun vanhemmat siihen kerta toisensa jälkeen suostuneet niin sama meno vaan sitten jatkunut.

Kyllä minäkin halusin opiskellessani kernaasti käydä baareissa ja oishan se ollut kiva tilata joka kuukausi jotain kivaa itselleen, mutta mieluummin laitoin rahat niihin laskuihin ja ruokiin niin ei tarvinnut päätään vaivata että mitäs sitä voisi syödä sun muuta...

 

Tuosta olenkin jo sanonut, että mulle on aikanaan miniän turha tulla urputtamaan...ihan voi katsoa peiliin ja miettiä, miksi mies lakkasi tekemästä kotihommia.

Sä oot varmaan ihan monsteri anoppi. Mä haluan samanlaiseksi

 

Tulipa muuten mieleen että olen kerran törmännyt 24-vuotiaaseen "mieheen" joka sanoi asuvansa niin kauan kotona kunnes löytää tyttöystävän jonka luokse voi muuttaa...

:O:x