I
Itsekin pian 2 äiti
Vieras
Oon tässä mielessäni pohtinut maalaisjärjen täydellistä katoamista tuntemieni äiti-ihmisten keskuudessa. Olen siis itsekin äiti-ihminen, huolissani minäkin monesta asiasta ja rakastan tottakai lastani ja tulevaa vauvaani todella kovasti. Yksiikään ystävyyssuhde ei ole katkennut, itseasiassa ystäviä on tullut lisää. Olen päässyt omiin menoihini, luottanut isän hoitokykyyn siinä missä omaanikin. Olen kuitenkin omassa ysätäv/kaveri- ja tuttavapiirissäni lähes poikkeus. Mitä oikein on tapahtunut?
"Muutamia" esimerkkejä:
Vauvan kanssa ollaan kotona. Aina vaan kotona. Liikkuminen on vaivalloista, miehen pitää olla aina mukana, kun vauvahan voi itkeä turvakaukalossa. Bussilla ei voi liikkua kun on hankalaa vaunujen kanssa. Vaunuilla ei kannata lähteä kävelylle kun on "turhaa" pukea vauva jos se ei sitten nukukaan kuin puoli tuntia. Nukkumaan vauvaa ei voi jättää ulos kun itkuhälytintä ei voi käyttää kun kerran uutisoitiin hälyttimen räjähtämisestä. On myös vaikeaa kun pitää tarkistaa ikkunasta nukkuuko vauva. Kerran rotta on purrut nukkuvaa vauvaa jossain päin Suomea, siksi vaunuissa nukkuminen ei ole turvallista. Kylässä saa käydä vieraita mutta itse ei lähdetä minnekään, lähes koskaan. Poikkeuksena kauppareissut. Ihmetellään kun vauva säikähtää vieraita ihmisiä eikä kestä yhtään ylimääräistä ääntä.
Imettää on pakko. Suurin ylpeydenaihe on se kun meidän Taneli ei ole koskaan saanut pulloa. Ei käytetä rintapumppuakaan kun se on hankalaa. Koskaan ei voida lähteä kahville, kylään, kaupungille, harrastuksiin, muihin menoihin kun vauva ei pärjää kuin max. 2 tuntia ilman äidin tissiä. Korviketta ei voi antaa kun se sattuu mahaan. Omaa maitoa ei voi lypsää kun vauvalle ei ole koskaan annettu pulloa eikä se sitä enää huolisikaan. Valitetaan kun omaa aikaa ei ole koskaan, odotetaan että vauva on 1-vuotias ja pärjää hetken ilman tissiä. Lopulta ainoa meno esim. liikuntaharrastus on lopetettava koska vauva huutaa isänkin kanssa koko äidin poissaolon ajan, koska tissiä ei ole lähellä eikä pullosta juominen onnistu. Valitetaan kun ystävät eivät koskaan pyydä minnekään.
Vauvaa ei voi antaa hetkeksi muiden hoitoon koska vauva itkee äitiä. Ja vauvahan ei juo pullosta. Ja jos sattuu kerran juomaan niin sekin huudon kanssa ja äiti kärsii omantunnontuskista kun on jättänyt vauvan tutulle hoitajalle ja käynyt vaikka kampaajalla ja vauva on huutanut koko ajan. Isällekään vauvaa ei voi jättää, koska isä ei osaa imettää (ja pullotarinahan oli kaikille jo tuttu), eikä hyssytellä eikä nukuttaa eikä leikittää eikä mitään muutakaan. Isä vaan sattuu olemaan kotona ja huom. KOTONA eikä koskaan omissa menoissaan. Voihan olla että äiti tarvitsee isää johonkin, esimerkiksi vaihtamaan kanavaa tv:stä kun vauva on tissimaratonilla.
Isäthän eivät vietä varpajaisia koska talon on oltava siisti kun äiti pääsee kotiin sairaalasta. Isät eivät liiku missään. Isät käyttävät äitiä ja vauvaa kaupassa.
Vauvan hengitystä nukkuessa on seurattava koko ajan. Eli rampattava joka minuutti pinnasängyn vieressä tarkistamassa tilanne. Kädet desinfioidaan, tutit keitetään jos hipaisevat lattiaa, on oltava joka hetki valppaana ja pelastamassa lapsi pöpöiltä ja koko maailmalta. Vauva viihtyy vaan äidin sylissä. Mielellään myös perhepetissä kouluikään asti.
Miksi vielä ihmetellään että elämä on vaikeaa? Miksi ihmetellään kun öisin ei saa nukkua? Miksi ihmetellään että ystävyyssuhteet katkeaa? Miksi halutaan olla marttyyreja? Miksi ihmetellään että koko elämä on muuttunut vauvan myötä?
Tässä tekstissä asiat on kärjistettyjä. Tiedän että on olemassa vauvoja jotka on itkuisia, on vaikea jättää hoitoon, ei huolita pulloa jne MUTTA uskon silti että jo alussa omalla asenteella ja isän osallistumisesta hoitoon ja normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä kyläreissuineen jne on hyötyä ja vaikuttavat vauvan ja lapsen kasvuun ja kehitykseen ja sosiaalisuuteen.
Mielipiteitä kiitos=)
"Muutamia" esimerkkejä:
Vauvan kanssa ollaan kotona. Aina vaan kotona. Liikkuminen on vaivalloista, miehen pitää olla aina mukana, kun vauvahan voi itkeä turvakaukalossa. Bussilla ei voi liikkua kun on hankalaa vaunujen kanssa. Vaunuilla ei kannata lähteä kävelylle kun on "turhaa" pukea vauva jos se ei sitten nukukaan kuin puoli tuntia. Nukkumaan vauvaa ei voi jättää ulos kun itkuhälytintä ei voi käyttää kun kerran uutisoitiin hälyttimen räjähtämisestä. On myös vaikeaa kun pitää tarkistaa ikkunasta nukkuuko vauva. Kerran rotta on purrut nukkuvaa vauvaa jossain päin Suomea, siksi vaunuissa nukkuminen ei ole turvallista. Kylässä saa käydä vieraita mutta itse ei lähdetä minnekään, lähes koskaan. Poikkeuksena kauppareissut. Ihmetellään kun vauva säikähtää vieraita ihmisiä eikä kestä yhtään ylimääräistä ääntä.
Imettää on pakko. Suurin ylpeydenaihe on se kun meidän Taneli ei ole koskaan saanut pulloa. Ei käytetä rintapumppuakaan kun se on hankalaa. Koskaan ei voida lähteä kahville, kylään, kaupungille, harrastuksiin, muihin menoihin kun vauva ei pärjää kuin max. 2 tuntia ilman äidin tissiä. Korviketta ei voi antaa kun se sattuu mahaan. Omaa maitoa ei voi lypsää kun vauvalle ei ole koskaan annettu pulloa eikä se sitä enää huolisikaan. Valitetaan kun omaa aikaa ei ole koskaan, odotetaan että vauva on 1-vuotias ja pärjää hetken ilman tissiä. Lopulta ainoa meno esim. liikuntaharrastus on lopetettava koska vauva huutaa isänkin kanssa koko äidin poissaolon ajan, koska tissiä ei ole lähellä eikä pullosta juominen onnistu. Valitetaan kun ystävät eivät koskaan pyydä minnekään.
Vauvaa ei voi antaa hetkeksi muiden hoitoon koska vauva itkee äitiä. Ja vauvahan ei juo pullosta. Ja jos sattuu kerran juomaan niin sekin huudon kanssa ja äiti kärsii omantunnontuskista kun on jättänyt vauvan tutulle hoitajalle ja käynyt vaikka kampaajalla ja vauva on huutanut koko ajan. Isällekään vauvaa ei voi jättää, koska isä ei osaa imettää (ja pullotarinahan oli kaikille jo tuttu), eikä hyssytellä eikä nukuttaa eikä leikittää eikä mitään muutakaan. Isä vaan sattuu olemaan kotona ja huom. KOTONA eikä koskaan omissa menoissaan. Voihan olla että äiti tarvitsee isää johonkin, esimerkiksi vaihtamaan kanavaa tv:stä kun vauva on tissimaratonilla.
Isäthän eivät vietä varpajaisia koska talon on oltava siisti kun äiti pääsee kotiin sairaalasta. Isät eivät liiku missään. Isät käyttävät äitiä ja vauvaa kaupassa.
Vauvan hengitystä nukkuessa on seurattava koko ajan. Eli rampattava joka minuutti pinnasängyn vieressä tarkistamassa tilanne. Kädet desinfioidaan, tutit keitetään jos hipaisevat lattiaa, on oltava joka hetki valppaana ja pelastamassa lapsi pöpöiltä ja koko maailmalta. Vauva viihtyy vaan äidin sylissä. Mielellään myös perhepetissä kouluikään asti.
Miksi vielä ihmetellään että elämä on vaikeaa? Miksi ihmetellään kun öisin ei saa nukkua? Miksi ihmetellään että ystävyyssuhteet katkeaa? Miksi halutaan olla marttyyreja? Miksi ihmetellään että koko elämä on muuttunut vauvan myötä?
Tässä tekstissä asiat on kärjistettyjä. Tiedän että on olemassa vauvoja jotka on itkuisia, on vaikea jättää hoitoon, ei huolita pulloa jne MUTTA uskon silti että jo alussa omalla asenteella ja isän osallistumisesta hoitoon ja normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä kyläreissuineen jne on hyötyä ja vaikuttavat vauvan ja lapsen kasvuun ja kehitykseen ja sosiaalisuuteen.
Mielipiteitä kiitos=)
!!!! Mietin ihan samaa!
Ja jopa mies voi käydä kaupassa yksin! 