Y
yh
Vieras
Mulla on puolivuotias ihana lapsi. Olen tosi masentunut silti. Lopetin imettämisen ja olen kokeillut muutamaa merkkiä masennuslääkkeitä eri annoksilla. Eipä vaan auta. Hikoilu, pahoinvointi, vapina, uneliaisuus... Sivuvaikutukset on kamalia.
En edes muista koska olisin nukkunut kunnolla. Siihenkin ongelmaan on kokeiltu rohtoja joka lähtöön. Ne tekee vain tokkuran ja torkahdellessa näkee kummallisia unia. Päiväaikaan rauhoittavia en voi syödä, koska olen väsynyt jo muutenkin. Usein on niin kova ahdistus, että tuntuu kuin pää räjähtäisi ja lapsen nähden ei saisi itkeä tai hermoilla.
Käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta sinnekään ei saa aikoja kuin kolmen viikon välein. On kamala syyllisyys kun olen väsynyt, pahantuulinen, saamaton ja välillä haluaisin vaan olla ihan hiljaa itsekseni. Toisaalta taas olisi kiva jos olisi kavereita, niitä kun ei ole.
Vanhemmat auttaa mua lapsen hoidossa paljon. Lopetin suhteen lapsen isään, koska he sanoivat etteivät ole enää mun perhe jos olen hänen kanssaan. No, syitä toki tähän on, myönnän. Olen niin yksin. Ja toisaalta olen niin ujo, etten mihinkään äitien ryhmiin pystyisi.
Lapsen kanssa pitäisi olla energiaa ja koko ajan on jotain uutta, unirytmit, ruokailut, liikkuminen, hampaiden tulo... Arki tuntuu taakalta. Hirveä sanoa näin. Usein tuntuu kuin tukehtuisin tähän ahdistukseen. Kyllähän pieni lapsi vaatii paljon, vaikka oma lapseni onkin suht helppo ja iloinen. Tuntuu, etten osaa enkä jaksa olla tarpeeksi hyvä äiti. Joskus pahoina hetkinä tunnen jopa etten ole lastani ansainnut koska en jaksa.
Onko ketään kohtalotovereita? Mikä tähän auttaa?
En edes muista koska olisin nukkunut kunnolla. Siihenkin ongelmaan on kokeiltu rohtoja joka lähtöön. Ne tekee vain tokkuran ja torkahdellessa näkee kummallisia unia. Päiväaikaan rauhoittavia en voi syödä, koska olen väsynyt jo muutenkin. Usein on niin kova ahdistus, että tuntuu kuin pää räjähtäisi ja lapsen nähden ei saisi itkeä tai hermoilla.
Käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta sinnekään ei saa aikoja kuin kolmen viikon välein. On kamala syyllisyys kun olen väsynyt, pahantuulinen, saamaton ja välillä haluaisin vaan olla ihan hiljaa itsekseni. Toisaalta taas olisi kiva jos olisi kavereita, niitä kun ei ole.
Vanhemmat auttaa mua lapsen hoidossa paljon. Lopetin suhteen lapsen isään, koska he sanoivat etteivät ole enää mun perhe jos olen hänen kanssaan. No, syitä toki tähän on, myönnän. Olen niin yksin. Ja toisaalta olen niin ujo, etten mihinkään äitien ryhmiin pystyisi.
Lapsen kanssa pitäisi olla energiaa ja koko ajan on jotain uutta, unirytmit, ruokailut, liikkuminen, hampaiden tulo... Arki tuntuu taakalta. Hirveä sanoa näin. Usein tuntuu kuin tukehtuisin tähän ahdistukseen. Kyllähän pieni lapsi vaatii paljon, vaikka oma lapseni onkin suht helppo ja iloinen. Tuntuu, etten osaa enkä jaksa olla tarpeeksi hyvä äiti. Joskus pahoina hetkinä tunnen jopa etten ole lastani ansainnut koska en jaksa.
Onko ketään kohtalotovereita? Mikä tähän auttaa?