Äidin kielletyt tunteet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nyt harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nyt harmaana

Vieras
Mietin tässä välillä mistä tulee nämä kielletyt tunteet vauvaa kohtaan päähän. Ne vain jostain ilmestyy ja toivoisin että niitä ei tulisi. Juttelin kätilön kanssa asiasta ja sanoi että se on yleistä mutta niistä ei puhuta koska tietysti sitä jokainen haluaa olla se 'hyvä äiti' ja kätkee sisimpäänsä ne.
Mua itseäni pelottaa ne. Ja olen puhunut niistä miehelleni. Olen myös muutaman kerran käynyt psykologilla. Onko teil kellään muulla tälläisiä?
 
Kyllä on.

Etenkin erittäin rasittavaa uhmavaihetta elävää esikoista kohtaan tunnen hetkellisesti suorastaan palavaa vihaa - ja sitten on morkkis, koska niin ei saisi tuntea omaa lastaan kohtaan :/

Yleistähän tuo kuulemma on. Ja aiheesta ilmestyi kirjakin jokin aika sitten, pitäisi lukaista se...
 
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana:
no ihan sellasta että teen jotain pahaa lapselle. Tietysti en tekisi. Mutta mun ajatukset häiritsee mua

no onko ne semmosia että sua pelottaa että tekisit vai että tekis mieli tehä jotain. jos alla on vaan jonkinlainen pelko tai synnytyksenjälkeinen masis.

puhu rohkeesti niistä lääkäreiden ja miehes kanssa. puhuminen yleensä auttaa , varsinkin jos on kyse peloista.
 
Joskus tekee mieli heittää lapsi seinään. Sellaisia ajatuksia minulla oli ainakin esikoisen kanssa. Jos synnytyksessä tai raskaudessa on ollut ongelmia niin alku vauvan kanssa voi olla raskasta. Etenkin jos ei ole ennen ollut tekemisissä pienten vauvojen kanssa. Ajatuksiaan ei kannata pelästyä. Ajatus ei satuta vauvaa, vain teot satuttavat.

*muoks. On hyvä että olet puhunut asiasta. Minulla oli luultavasti jotain masennuksen tapaista kun lapsi pääsi sairaalasta. Jos asian olisi silloin ymmärtänyt olisi ollut varmasti helpompaa.
 
Hyvä, että otit asian puheeksi, kyllä näistä on kirjoiteltu lehdissä ja kirjoissakin, mutta tosiaan aina pitäisi naisen olla se ihanneäiti !! Mullakin oli hermot kireänä kun tyttömme oli vauva ja nytkin ärsyttää, kun aina kun hän on kotona, pitää olla hänelle kuin joku palvelija !! Onneksi meillä on kärsivällinen isi ja kahdet isovanhemmat myös hoitoapuna, yksinäni en olisi jaksanut, kyllä lapsi on niin kauhean vaativainen ! Mulla ei ollut mitään kokemusta vauvoista tai lastenhoidosta ennen tätä omaa lastamme. Eilen viimeksi ajattelin, että muutan pois ja jätän nuo selviämään kahdestaan, kun minun mielipiteillä ei ole mitään väliä !! Lapsiko se on aina se tärkein perheenjäsen !!?? |O
 
On mullakin ollut ja on sellasia ajatuksia pahimpina hetkinä. Sellasia just että tekis mieli kertakaikkiaan vaijentaa tuo mukula...mutta en minä sellasta tee ja olen ajatellut että ne mietteet ovat sitä väsymystä ja oman pahanolon ilmentymää joka purkautuu tuollalailla. Ja mitä olen jutellu tuttavaäitien kanssa niin ei taida olla niinkään harvinaista tuo ajattelu kun on vaikeaa. Niistä ei tosiaan juuri puhuta vaikka aihetta ehkä ois ja ihmisiä mekin olemme emmekä mitään yli-ihmisiä.
 
Uskoisin että mua pelottaa että menetän kontrollini ja teen jotain peruuttamatonta.En ole tehnyt koskaa pahaa kellekkään joten outoja minäkin ajattelen. Mulle tuli jotenkin nyt itku kun sain tän purettua ulos
 
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana:
Uskoisin että mua pelottaa että menetän kontrollini ja teen jotain peruuttamatonta.En ole tehnyt koskaa pahaa kellekkään joten outoja minäkin ajattelen. Mulle tuli jotenkin nyt itku kun sain tän purettua ulos

Kun oikein alkaa ketuttamaan niin mene vaikka muutamaksi minuutiksi suihkuun tai laita kuulokkeet päähän ja kuuntele joku kappale kovalla. Lapsi ei kuole itkuunsa. On parempi itse rauhoittua hieman niin sen jälkeen on helpompi taas jaksaa.

*muoks. Uhmaikäisen kanssa teen niin että menen vessaan ja lasken kymmenen tai huuhtelen kasvojani kylmällä vedellä ja odotan että isoin "raivo" on sisälläni laantunut. Joinakin päivinä joutuu useastikin menemään vessaan ja laskemaan kymmeneen... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
niin siis millaiset tunteet?

Osahan ei kait tiedosta ollenkaan tai pystyy jotenkin torjumaan mielestään tunnespektrin osa-alueita. Osa taas tiedostaa kavahdettavavienkin tunteiden olemassaolon, osa osaa sivuuttaa ne helpommin ("turhina häiriötunnekokemuksina") ja osaa taas kalvaa syyllisyys tuollaisten tuntemuksien olemassa olosta ja se jäävä vaivaamaan tavalla joka heikentä niiden sivuuttamista, aiheuttaen tavallaan takertumista ja ikävän tuntuista kierrettä - alkaa ns. pelottamaan itse itseään.

Ihimissä on eroja yhteisöllisen, älyllisen ja kaikenlaise tiedostamisen tasoilla. Tiedostava, asioiden ja tuntemuksienkin tunnistamiseen ja havainnointiin taipuvainen ja itselleen rehellinen ihminen ei torju itsestään / itseltään kielteisiäkään havaintoja. Tässä mielessä sanonta "Tieto lisää tuskaa" kuvaa osaltaan tilannetta. Autuaampaa olisi kyetä olemaan yksinkertiasemmin "vain" onnellinen. Osin elämäntaitoa onkin kyetä olemaan juuri onnellinen.
 
Miten sitä osaakin kaivaa tunteista just sen tunteen osa-alueen. Miks sieltä ei voi valita onnellisuutta. Pahin mahollinen pitää aina tulla mieleen. Kun pystyiskin torjumaan sen. Mietin just että jos en ajattelis niin ei ois mitään ahistusta. Eli pitäs keksiä joku muu ajatus tilalle
 
Minua ainakin on helpottanut lukea näistä asioista ja että muillakin äideillä on ns. tummia tunteita lasta kohtaan. Myös puhuminen mielenterveystoimistossa tai ystäville auttaa sekä mielialalääkitys, jos on taipumusta masennukseen, kuten mulla on. Kunpa voisikin itse kontrolloida järjellä omia ajatuksiaan, mutta en ole sitä kyllä vielä oppinut ! Ehkä jos pääsisi johonkin pitempään terapiaan, mutta se pitäisi kyllä itse maksaa varmaan nykyään. Onhan niitä kaikkia erilaisia terapiamuotoja olemassa, miten niistä itse muka osaisi löytää sen sopivimman.. Mulle ei ainakaan psykiatrikaan ole suositellut muuta apukeinoa kuin tuo mt-toimistossa käynnit ja lääkitys, koska on myös krooninen, fyysinen sairaus mukana. Koettakaa pärjätä kaikki äidit älkääkö jääkö yksin murehtimaan masennusta, se on hyvin yleinen sairaus nykyään ja siihen kuuluu vihaa yms. ikäviä tunteita !!
 

Yhteistyössä