Äidiksi kutsuminen ahdistaa

[j0sefina]

En oikein tiennyt mille palstalle tämä kuuluu, niin laitoin tämän tänne. Kaipa joku siirtää sitten jos löytää oikeen palstan.

Äidiksi kutsuminen todella ahdistaa. Aina jos joku sanoo että "Menepä tyttö sinne äitin tykö/äitin syliin" niin tuntuu kun joku kuristais enkä saa henkeä. Tuntuu tosi naurettavalta, mutta en vaan halua että mua sanotaan äidiks, äipäks, mutsiks, mammaks, ihan mikskä vaan. Lapsi ei ollut suunniteltu, siitä taitaa tämä johtua, ja tuntuu että en ole valmis äidiksi. Olisin halunnut vielä elää sitä samaa räväkkää elämää mitä ennenkin. Ennemmin olisin huoltaja kuin äiti. Onko muilla vastaavaa? Millä siitä selvitty?

Enkä halua mitään inhottavia "no voivoi, olisit tehnyt abortin"-kommentteja. Olisin tehnyt, mutta raskaus oli niin pitkällä kun se huomattiin ettei abortti ollut enää mahdollinen. Ja tietysti olisin voinut sairaalassa sanoa etten voi pitää lasta, mutta silloin ajattelin vain sitä että miltä se näyttäis sukulaisten ja kavereiden silmissä. Oon vähän neuvoton tässä tilanteessa. En jaksa lapsen kanssa, enkä itseni kanssa kun painin mielessäni näiden asioiden kanssa. Välillä ajattelen että olisiko parempi kaikille, jos antaisin tytön pois. Mutta en ole valmis siihenkään. Kaikki tämä ahdistaa ja painaa päätä.

 

[Magnificent]

Minkä ikäinen lapsi on?

 

[j0sefina]

Lapsi on nyt 10 kk.

 

[Henrietta]

Miksi et ole valmis antamaan tyttöä pois jos sinua ahdistaa?ja on huono olla?

Entäs lapsi sitten,pystytkö ajattelemaan tätä asiaa hänen kantiltaan?Hän ei ole milläänlailla syyllinen tähän asiaan ja ansaitsee varauksetonta rakkautta kehittyäkseen turvallisesti.

 

[neiti Apila]

Minusta on hienoa kun sanot tuon asian ääneen. Anna itsellesi aikaa. Pyydä lastasi kutsumaan sinua vaikka etunimelläsi. Monessa perheessä tehdään niin, eikä sitä kukaan joudu selittelemään. Tsemppiä!

 

[Magnificent]

Eli kysymys ei ole enää ihan ekasta hormoonimyrkystä. Oletko puhunut neuvolassa asiasta?

 

[Magnificent]

Pystytkö tarjoamaan lapselle rakastavan ja turvallisen kodin?

 

[vieras]

minusta sinun kannattaisi puhua asiasta neuvolassa ja pyytää heiltä apua. siis ihan ehdottomasti!

 

[j0sefina]

Tuntuu niin pahalta ajatus luopumisestakin, kuitenkin jonkunlainen rakkausside on kehittynyt tuohon pirpanaan. Oon ajatellut tätä asiaa monelta kantilta siitä asti kun kuulin olevani raskaana, joten tämä ei ole vain mikä tahansa aamupäivän huono hetki.

 

[R]

En osaa sinua auttaa, mutta jollain tasolla tunnen samaa ahdistusta joka johtuu riittämättömyyden tunteesta.
Mun lapsi on vielä niin pieni, vauva vasta, ettei osaa puhua. Mutta jo sen katse kertoo että olen sen maailman keskipiste, majakka myrskyävällä merellä. Se vastuu hirvittää minua, minä olen vain minä, en mikään ihmeolento!
Tuntuu varmaan pakahduttavalta kun se oppii huutelemaan ÄTÄ!! Ja tajuaa että se tarkoittaa just minua.

 

[Magnificent]

Saatko hoitoapuja mistään? Kyllä sun tosiaan kannattaa puhua tästä asiasta.

 

[Timangi-]

Ehkäpä totut siihen ajan myötä. Minusta taas on ihanaa, että kuuluu "ÄITIIII" ja usko pois, sitä kuuluu kolmen suusta kokoajan. Ja mahtavaa on se lapsen ensimmäinen sana, meillä ollut kaikilla äiti. Voithan opettaa lasta kutsumaan itseäsi etunimellä(mikä taas musta on aivan hirveetä :snotty: ) Mä voin olla mitä vaan, mutten Äiskä! Siinä menee raja

 

[j0sefina]

Pystyn tarjoamaan rakastavan ja turvallisen kodin, mutta se imee multa viimeisetkin voimat ja kaikki alkaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikeelta. Ja oon puhunut neuvolassakin tästä, neuvolatäti on aina suhtautunut asiaan vähän välinpitämättömästi ja todennut vaan että kyllä se ohi menee, alku aina vaikeeta ynnä muuta vastaavaa. Tuntuu ettei hän ota oikein tosissaan tätä asiaa.

 

[vieras]

Mitä jos juttelisit asiasta ammattilaiselle? Onko neuvolassa liian vaikea puhua asiasta? Sano siellä vaikka, että haluaisit psykologille. Varmana saat apua! Oletkohan masentunut tai burnoutissa? Onko sulla ketään lastenhoitoavuksi? Jos olet uupunut, tarvitset lepoa ja omaa aikaa. Lapsi ei mene rikki, vaikka olisi päivän mummolassa tms. Vaikka 10 kk on yleisesti ottaen pieni yökyläilyyn, silti oma jaksamisesi on nyt tärkeintä, ja lapsen parasta on jaksava äiti! Hienoa, että sanot tunteesi ääneen!!

 

[Melizza]

Mun lapsille sanotaan aina, et menes nyt isosiskon luo (siis tuntemattomat) lapset vaan toteaa, hei se on mun Ima....eli näin...

 

[j0sefina]

En saa hoitoapuja oikein mistään. Omat vanhemmat asuu yli 100km päässä, ja miehen vanhemmat ovat paljon töissä. Kavereita on aika vähän kun olen vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, joten apu on aika vähissä. Miehen vanhemmat voivat välillä ottaa hoitoon, mutta lapsi on ollut heilläkin hoidossa viimeks 6kk sitten. Eli en saa mitään hengähdystaukoakaan usein.

 

[vieras]

Puhu neuvolassa uudelleen asiasta! Enää ei voi ohittaa olankohautuksella! Kuulin just, että oli joku tutkimus tms., että jos ongelmiin neuvolassa suhtaudutaan vähätellen ("niin, kaikki lapset itkevät joskus... tms.), niin äidit vaikenevat eivätkä jatka puhumista ongelmista. Sano pontevasti, että haluat puhua jollekin ammattilaiselle! Ehkä nuo tunteet ovat suht yleisiä, mutta yleensä kai vain ohimeneviä. Sulla on ollut jo pitkään, joten vaadi apua!

 

[vieras]

En saa hoitoapuja oikein mistään. Omat vanhemmat asuu yli 100km päässä, ja miehen vanhemmat ovat paljon töissä. Kavereita on aika vähän kun olen vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, joten apu on aika vähissä. Miehen vanhemmat voivat välillä ottaa hoitoon, mutta lapsi on ollut heilläkin hoidossa viimeks 6kk sitten. Eli en saa mitään hengähdystaukoakaan usein.

Hei haloo! 100 km ei ole mikään matka! Voitko kertoa jaksamisvaikeudesta vanhemmillesi? Onko sulla auto tai meneekö sinne julkiset? Onko vanhemmillasi autoa? Ovatko sun vanhemmat eläkkeellä jo?

 

[j0sefina]

Olen puhunut neuvolassa myös tästä psykologiasiasta, mutta siihenkin sanoivat vaan että "No sitten sun kannattaa soittaa ja varata aika sinne". En tiedä mistä toi neuvolatäti on revitty mutta mielestäni hän ei oikein ole auttamishaluinen. :s Masennus on yks vaihtoehto, burnout toinen, mahdollisesti molemmat. Yritän aina kun mahdollista saada tyttöö hoitoon mutta aina tulee kielteistä vastausta, eikä mieskään oikein tunnu ymmärtävän että mun jaksaminen on täysin nollissa. Hoidan tytön ja kodin yksin, hän käy töissä ja töiden jälkeen harrastuksissa ja kavereiden kanssa jossain. Mulla ei ole sellaista omaa aikaa päivässä yhtään, paitsi ne ajat kun tyttö nukkuu ja sekin menee kotitöitä tehdessä.

 

[vieras]

Ootko yh?

 

[HyacinthBucket]

Pystyn tarjoamaan rakastavan ja turvallisen kodin, mutta se imee multa viimeisetkin voimat ja kaikki alkaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikeelta. Ja oon puhunut neuvolassakin tästä, neuvolatäti on aina suhtautunut asiaan vähän välinpitämättömästi ja todennut vaan että kyllä se ohi menee, alku aina vaikeeta ynnä muuta vastaavaa. Tuntuu ettei hän ota oikein tosissaan tätä asiaa.

Kuulostaa asialta, johon hän ei varmaan halua ottaa kantaa, kun ei ole oikein mitään kikkoja miten tuosta selviäisi.
Tunnistat ongelman ja se on todella hieno asia. Sinulla on kuitenkin pieni lapsi jonka hyvin voinnista olet vastuussa. Millä tavoin tunnet sitä rakkautta lasta kohtaan, vaikka et viihdy äitinä, niin välittyykö tämä tunne lapsella vai onko se vain sinun tuntemuksesi? Se on tärkeintä, vaikka et koe äitiyttä omaksesi, voit silti pitää ja rakastaa lasta tärkeänä sinusta riippuvaisena ihmisenä. Kun näet kaikkea hyvää lapsessasi, tunnet kiintymystä joka riittää lapsellesi.
Lapsesi rakastaa sinua joka tapauksessa ja olet hänelle ainoa ja paras äiti!

 

[j0sefina]

Mun vanhemmilla on hoidettavanaan myös mun pahasti onnettomuudessa vammautunut pikkusisko, joten heidän hoitoresurssit on todella pienet. Auto on käytössä, niin mulla kuin vanhemmillakin. Eivät ole vielä eläkkeellä, töissä käyvät yhä.

Tuntuu että neuvolassa on turhaa puhua enää tuosta asiasta, joka käynnillä oon puhunut mutta aina se sivuuttaa sen asian niinkun kaikki olisi ohimenevää. Eli se täti on myös tietoinen että tätä on jatkunut jo pitkään.

 

[j0sefina]

Mun mies ei ole lapsen biologinen isä, mutta osallistuu silti joskus hoitamiseen. Lapsen biologinen isä ei ole kuvioissa mukana.

 

[vieras]

Ok, nyt teet näin:
1. Soita psykoklogille
2. Näytä miehellesi tämä ketju
3. Kysy vanhemmiltasi hoitoapua viikonlopuksi
4. JA TÄRKEIN: Hanki harrastus!! Ihan totta! Kysy mieheltäsi, että sopiiko, että olen esim. ke klo 18-19 jumpassa/luen kirjaa/käyn posliinimaalauskurssilla/kävelyllä what ever TAI esim. joka päivä kl0 1800-1830 teen tätä mun juttua esim. kävelyllä.

 

[j0sefina]

Siis rakkaus välittyy lapselle aivan varmasti, mielelläni halailen ja pusuttelen ja leikin hänen kanssaan. Tai näin ainakin olettaisin, ainakin lapsi on tyytyväinen ja iloinen kokoajan.