Ahdistutteko paskan puhumisesta/ eriarvoisuudesta?

["Minka"]

Olen miettinyt, että olenko paljon puhuttu erityisherkkä. Työyhteisössä ahdistun siitä, kun useampi kollega on tosi kova puhumaan toisten selän takana pahaa. Helposti sitten ajattelen, että puhuvatko he minustakin eri seurassa samallalailla. En pidä siitä, että ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ja haukutaan ominaisuuksien perusteella. Kyllähän itseäkin rasittaa joidenkin kollegojen tavat, mutta yritän viimeiseen asti pysyä asialinjalla ja välttää muiden haukkumista. Harmittaa kun jotkut ovat TODELLA sinisilmäisiä, eivätkä yhtään tiedä mitä heistä puhutaan takana päin. He saattavat kehua pahimpia haukkujiaan ja pitää heitä hyvinä työtovereina eikä heillä ole aavistustakaan kuinka heistä puhutaan. Olen herkkä ihmisten eleleille/pahaa tarkoittaville silmäyksille jne ja vaikka ne eivät koske minua, tulee paha mieli niiden puolesta joita ne koskee. Argh, kunpa sitä vain osaisi porskuttaa omassa maailmassaan eikä huomioida tällaisia asioita. Lisäksi tuntuu, että näen ihmisten "läpi", huomaan ne mielistelijätyypit/epäaidot persoonat herkästi ja mietin kuinka paljon heille omasta elämästään esim. viitsii kertoa.
En pidä turhasta läpinästä/hörsköttämisestä eikä minua saa mukaan omasta mielestäni lapselliseen lässyttämiseen/vitsin heittoon. Jotkut kollegat tykkäävät vetää muita nenästä tekemällä erilaisia jekkuja joillekin, itse samaistun jekun uhrin asemaan. Onko se hänelle sittenkään kivaa, mietin. Voikohan sitä olla yliempaattinen, siltä välillä tuntuu. Välillä tuntuu, että 35+-ikäiset ovat kuin pahimpiakin teini-ikäisiä tekemisissään... Onko muita samanlaisia?

 

[Gkjl]

Olet hyvä ihminen, älä muutu.

 

["Minka"]

Niin kai sitten, mutta raskasta se on...miettiä asioita niin laaja-alaisesti ja miettiä koko ajan miltä muista tuntuu joku asia.. Helpompaa olisi kulkea laput silmillä ja olla "minä-minä-tyyppi, muttakun ei pysty.

 

[Kokemusta on]

Joo ahdistun. Sitä lieventää se, että avaa suunsa ja sanoo että tuo ei ole reilua tai että tiedättekö, että nämä ihmiset joista nyt puhutte, luulevat että te olette hyviäkin työkavereita. Ei se selän takana puhuminen välttämättä siihen lopu mutta ainakin vähenee silloin kun sinä olet kuulolla...

 

["Minka"]

Niin kun tuohon vain pystyisi. En kuitenkaan ole niitä vahvimpia persoonia työyhteisössä ja koska olen huomannut millaiseen juoruiluun nämä pahimmat juoruilijat pystyvät, ei ole helppoa asettua tilanteeseen, jolloin itsestä tulee juoruilun kohde. Tämä nimittäin tapahtuu varmasti välittömästi kun alkaa moralisoimaan tästä juoruilusta.

 

[Kokemusta on]

No, mua itseä ei haittaa jos joku minusta selän takana louskuttaa, omaa pienuuttaan ne sillä vaan korostaa.

 

["sss"]

En. En juurikaan ajattele sitä mitä muut ajattelevat minusta. Eriarvoistaminen on vähän rasittavaa, mutta jos ja kun en lähde siihen mukaan se ei oikeastaan kuulu minulle (ole minun häpeäni).

 

[vkeras]

Sellaista se on. Huvittavinta on kun samat ihmiset paasaavat koulukiusaamisesta. Varmaan omat lapset ovat kauheimpia tapauksia.

 

["Minka"]

Niin kun osais vain ajatella itseään, mutta tulee paha mieli muiden puolesta.. Samaa oon miettinyt, aikuiset ovat usein niitä pahimpia ja oikein naurattaa, kun samat ihmiset jotka paskaa puhuvat töissä, puhuvat esim facessa taas koulukiusaamista vastaan. Huhhuh, mitä tekopyhyyttä!

 

[Ppdd]

Samaa mieltä kun vkeras ja Minka Ja ap, jos sinusta puhutaan pahaa ilman mitään syytä, jos kohtelet muita ystävällisesti, niin se ei kerro mitään sinusta vaan niistä pahanpuhujista. Ne on itse säälittäviä.

 

["Vieraana"]

Olet ap oikeassa, älä muutu.

 

["Minka"]

Kiitos <3 onko muilla samaa ongelmaa?

 

[vierass]

Tietynlaisissa työpaikoissa, etenkin naisvaltaiselle alalla, tuo on ihan tavallista. Edessäpäin ollaan niin mielinkielin ja heti selän takana ollaan puhumassa pahaa. Aikoinaan kesätöissä tuli kokeiltua monenmoisia hommia ja etenkin vähemmän koulluttautuneiden keskuudessa tuo oli kaikkein yleisintä. Miesvaltaisilla työpaikoilla tuota ei ollut niinkään paljon, niissä viihdyin paljon paremmin.

Itse katsoin aina parhaaksi pitää suuni supussa ja olla menemättä mukaan panetteluun.

 

["minka"]

up

 

[ct]

Kyllä mäkin ahdistun tuollaisesta....

 

[Reilua?]

Kyllä minua ahdistaa. Vanhempani kasvattivat minut korostamalla ihmisten tasa-arvoa ja oikeudenmukaista kohtelua. Olen ainut nainen miesvaltaisessa työporukassa ja vaikka viihdyn siinä hyvin ja minua kohdellaan tasavertaisesti, en kyllä ihan allekirjoita yleistystä miesvaltaisen alan/työporukan reiluudesta. Olen lähiesimieheni kanssa olleet suurinpiirtein yhtä kauan tässä työpaikassa ja kollegoita. Ehkä tästä johtuen olen ollut välistä hänen jonkunasteinen uskottunsa, jolle on kritisoinut työkavereitteni työtapoja jne. Samalla tiedän, että hän on kommentoinut asioita myös parille muulle kollegalle. Tottakai tulee mieleen, että niinköhän myös minun mahdollisia tekemisiäni/ tekemättä jättämisiäni (?) on sitten puitu toisten kanssa. Minusta tuo ei ole oikea tapa toimia, ei ole minun oikeustajuni mukaista, ei hyvää esimiestoimintaa. Ihan mukava mies muuten, mutta olen miettinyt josko sanoisin, että en halua kuulla työkavereitteni arvostelua. Vai puhunko hänen esimiehelleen, työsuojeluvaltuutetulle, luottamusmiehelle, kenelle? Periaatteessa meillä on kuitenkin asiat ihan suht hyvin. Tuo vaan ei ole reilua...

 

["Mie"]

Ahdistun ja paljon! Millä alalla/työssä te muut olette?

 

[minääää!!]

[QUOTE="Minka";30537700]Kiitos <3 onko muilla samaa ongelmaa?[/QUOTE]

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut aloituksen ja oikein sydämestä riipaisi kun oli niin tutut fiilikset!

En ole ikinä ajatellut sanaa erityisherkkä aiemmin mutta joo, se kyllä kuvaa minua. Olen juuri aloittanut uudessa työpaikassa, naisvaltaisella hoitoalalla... Tuntuu etten ikinä tule pääsemään porukkaan kun en halua valita kuppikuntaa mihin kuulua. Helpoitenhan mukaan pääsee jurri sillä, että lähtisi mukaan haukkumiseen yms. mutta en sitä halua. Hieman yksinäistähän se työnteko ja kahvitauot ovat :/

Tuo mitä sanoit noista katseista ja eleistä myös on niin tuttua, ahdistun myös kuiskutteluista kun kuvittelen niiden kohdistuvan itseenikin. Ja kai nyt jokainen ymmärtää että jos muista puhutaan pahaa, niin puhutaan minustakin kun en ole paikalla.

Mulla on itsetunto-ongelmia ollut jo teini-ikäisestä lähtien mutta työni teen hyvin ja pidän siitä. Uskoisin että useampi kollegani myös. Pahanpuhuminen työpaikalla usein kohdistuukin henkilökohtaisuuksiin eli ihan merkityksettömiin asioihin työn kannalta ja vaikka työssä olisinkin jotain moitittavaa, sekin olisi reilua kertoa kasvotusten. Tätä ainakin toivoisin, nyt kun olen uusi enkä tunne talon tapoja vielä hyvin..

Huoh..

 

[no jaa]

Minä ahdistuin tuosta nuorempana ja joskus vielä nykyisinkin. Asiaa on kyllä auttanut kun olen vanhetessani oppinut yksinkertaisesti vain välttelemään paskanjauhajia. Yritän nähdä ihmiset aina hyvässä valossa ja nähdä heidän hyvät puolensa, mutta jos se länkytys alkaa poistun paikalta. Luultavasti länkyttäjät länkyttävät minustakin, mutta se taas on mulle aivan taivaan sama. Mitä merkitystä sillä on jos minulle merkityksettömät puhuvat minusta mitä puhuvat? Oma pääasiallinen elämäni, tärkeimmät ihmiseni ja rakkaani ovat muualla kuin töissä.

 

[hjk]

Niillä on paha olla jotka juoruu..tai joku henkinen vamma muuten vaan.

 

["Minka"]

Hyvä, kun tämä herätti ajatuksia ja löytyi vertaistukea.. välillä tuntuu, että on näiden ajatusten kanssa aika yksin. Lisäksi työpaikallani ei oikein uskalla asiasta kenellekään avautua, koska koskaan et tiedä kenen "leiriin" ko henkilö kuuluu ja meneekö tämä asia sitten eteenpäin sellaisille, joille ei toivoisi. Saa koko ajan olla vähän varpaillaan, mikä on ikävä juttu :/ Työporukassa ei tarvitse olla kuin muutama negatiivisuutta kylvävä, juoruileva ja arvosteleva henkilö niin henki on huono. Tämä taas vaikuttaa varmasti meihin erityisherkkiin enemmän kuin toisiin...

 

["sss"]

[QUOTE="Minka";30539543]Työporukassa ei tarvitse olla kuin muutama negatiivisuutta kylvävä, juoruileva ja arvosteleva henkilö niin henki on huono...[/QUOTE]

Tämä on kyllä valitettavan totta... mutta toisaalta aina voi valita oman suhtautumisensa antaako sen negatiivisuuden vaikuttaa itseensä vai ei.

 

[viera.s]

En pahemmin, varsinkaan nykyään. Joskus nuorena kesätöissä pienessä työyhteisössä oli kyllä ikävää, kun vakituiset työntekijät haukkuivat toisiaan vuorollaan minulle ja vielä jostain henkilökohtaisista asioista, joista en olisi halunnut kuullakaan.

Mutta sittemmin olen turtunut ja toisaalta tietyssä asemassa se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Siis johtavassa asemassa, kun on pakko tehdä tiukkoja ratkaisuja, ei vaan voi miellyttää kaikkia ja samalla tehdä työtään hyvin.

Sitä joutuu välillä miettimään, kertoako juttuja "kohteelle" vai ei. Toki en kerro, jos en ole puheiden kohteen kanssa ollenkaan läheinen ja/tai asia on ihan turhanpäiväinen. Mutta työhön liittyvä negatiivinen palaute, varsinkin jos se on laajamittaisempaa eikä vaan yhden katkeran ihmisen höpinöitä, olisi puheiden kohteen minusta joskus hyödyllistä tietää. Jotkut vaan ottavat tällaiset liiankin vakavasti, jolloin kertomisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Turhanpäiväinen paskanjauhaminen on tietysti ikävää ja hyvä että aloittaja sitä välttää. Pikkuisen tosikkomainen kuva aloituksesta tosin välittyy. Ei siinä mitään, jokainen saa olla sellainen kuin on. Mutta ei kannata ajatella asioita pahimmalta kannalta vain siksi, että on itse herkkä. Lapsellinen läpänheitto, "huono" huumori ja ne jekut ovat monien mielestä vain hauskoja työpäivän piristeitä. Sosiaalisesti taitavat ihmiset kyllä aistivat toisista, kuka osaa ottaa minkäkin jutun vitsillä ja kuka siitä loukkaantuisi. Eikä aloittajaan ilmeisesti ole niitä hänen ikävinä pitämiään jekkuja kohdistunutkaan?

 

["Minka"]

Lähinnä tuo loppujuttu liittyi tuohon kokemaani erityisherkkyyteen eikä tuohon paskan puhumiseen. Tässä etsiskelenkin ihmisiä, jotka kokevat asioita samalla tavalla kuin minä...ja hyvä kun niitäkin on, eikä kaikki ole "tyhjänlätisijöitä" eikä paskan puhujia