V
"vieras."
Vieras
Arvostaisin paljon, jos jaksaisitte lukea tämän tekstin ja vielä vastata siihen.
Olen muutama viikko sitten aloittanut työt koulunkäyntiavustajana koulussa. Olen siis 20-vuotias nuori, valmistuin koulukäynnin ohjaajaksi vuonna 2013 ja olen viime elokuussa aloittanut lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon opiskelemisen aikuiskoulutuksena.
Kuitenkin työt aloitettuani minusta on alkanut tuntua, että en vaan yksinkertaisesti jaksa. Tuntuu, että viisipäiväinen viikko on liikaa koulutehtävieni lisäksi. Itse työ on sinäänsä ihan mukavaa, mutta koen myös etten ole päässyt kunnolla työyhteisön jäseneksi. Tässä kyseisessä koulussa jossa työskentelen, on paljon opettajia ja avustajia, joten tuntuu että työyhteisöön on vaikeampi päästä sisälle.
Mietin työasioita jatkuvasti ja iltaisin en saa unta, koska mietin vaan seuraavaa työpäivää ja miten vähän ehdin sitä ennen nukkua. Iltaisin ja öisin nämä työasiat ahdistavat vielä enemmän. Tuntuu, että ihan sama kuinka paljon nukun niin olen aamuisin aina väsynyt. Kun olen päässyt töistä, mietin taas että en ehdi tekemään mitään, koska kohta täytyy mennä nukkumaan ja töihin. Tuntuu että arki pyörii vain ja pelkästään työn ympärillä, vaikka teen vain 30h/vk. Viikonloputkin ovat niin lyhyitä, että en ehdi rentoutua vaan mietin vaan töitä. Kaiken lisäksi en ole saanut nyt työssäoloaikanani mitään kouluasioitani valmiiksi. Tiedän, että pärjäisin ja jaksaisin jos työpäiviä olisi vaikka vain kolme viikossa.
Haluaisin lopettaa työt, mutta toisaalta taas en "kehtaa", koska sosiaalinen paine on niin kova. Työsuhde on tehty määräaikaiseksi toukokuun loppuun asti, joten en tiedä voisinko edes lopettaa ennen kuin työsuhde virallisesti päättyy.
Minulla on huomenna työhöntulotarkastus, mutta tuntuu että en uskalla avata suutani näistä asioista siellä. Tiedän että varmaan pitäisi vain sanoa suoraan, etten jaksa tämän työn tuomaa painetta. Pitäisikö toivoa, että hän kirjoittaisi lausunnon jossa sanotaan etten sovellu työhön?
En jaksaisi selitellä kenellekkään, en kavereilleni enkä varsinkaan vanhemmilleni, että miksi lopetin. En halua, että kaikki ajattelee minun olevan "luuseri" ja laiska nuori, joka ei jaksa edes käydä töissä. Yleensä pystyn puhumaan äitini kanssa kaikista asioistani, mutta tästä asiasta en. Tiedän, että hän vain käskisi minun "ryhdistäytyä" ja minua lohduttautumaan sillä että työ loppuu jo toukokuun lopulla eikä siihen ole kauaa aikaa. En vaan rehellisesti tiedä jaksanko niin kauaa.
Esitän myös töissä todella reipasta ja iloista, joten en tiedä miten esittäisin asiani siellä. En halua, että minut tuomitaan vaan laiskaksi nuoreksi. Minulla on nyt jo ollu poissaoloja, koska välillä iltaisin minulla on lämpöä, en tiedä johtuuko sekin sitten siitä stressistä. Haluaisin jättää nämä ympäristöt hetkeksi taakseni ja lähteä au pairiksi pariksi-kolmeksi kuukaudeksi. Mitä teen?
Olen muutama viikko sitten aloittanut työt koulunkäyntiavustajana koulussa. Olen siis 20-vuotias nuori, valmistuin koulukäynnin ohjaajaksi vuonna 2013 ja olen viime elokuussa aloittanut lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon opiskelemisen aikuiskoulutuksena.
Kuitenkin työt aloitettuani minusta on alkanut tuntua, että en vaan yksinkertaisesti jaksa. Tuntuu, että viisipäiväinen viikko on liikaa koulutehtävieni lisäksi. Itse työ on sinäänsä ihan mukavaa, mutta koen myös etten ole päässyt kunnolla työyhteisön jäseneksi. Tässä kyseisessä koulussa jossa työskentelen, on paljon opettajia ja avustajia, joten tuntuu että työyhteisöön on vaikeampi päästä sisälle.
Mietin työasioita jatkuvasti ja iltaisin en saa unta, koska mietin vaan seuraavaa työpäivää ja miten vähän ehdin sitä ennen nukkua. Iltaisin ja öisin nämä työasiat ahdistavat vielä enemmän. Tuntuu, että ihan sama kuinka paljon nukun niin olen aamuisin aina väsynyt. Kun olen päässyt töistä, mietin taas että en ehdi tekemään mitään, koska kohta täytyy mennä nukkumaan ja töihin. Tuntuu että arki pyörii vain ja pelkästään työn ympärillä, vaikka teen vain 30h/vk. Viikonloputkin ovat niin lyhyitä, että en ehdi rentoutua vaan mietin vaan töitä. Kaiken lisäksi en ole saanut nyt työssäoloaikanani mitään kouluasioitani valmiiksi. Tiedän, että pärjäisin ja jaksaisin jos työpäiviä olisi vaikka vain kolme viikossa.
Haluaisin lopettaa työt, mutta toisaalta taas en "kehtaa", koska sosiaalinen paine on niin kova. Työsuhde on tehty määräaikaiseksi toukokuun loppuun asti, joten en tiedä voisinko edes lopettaa ennen kuin työsuhde virallisesti päättyy.
Minulla on huomenna työhöntulotarkastus, mutta tuntuu että en uskalla avata suutani näistä asioista siellä. Tiedän että varmaan pitäisi vain sanoa suoraan, etten jaksa tämän työn tuomaa painetta. Pitäisikö toivoa, että hän kirjoittaisi lausunnon jossa sanotaan etten sovellu työhön?
En jaksaisi selitellä kenellekkään, en kavereilleni enkä varsinkaan vanhemmilleni, että miksi lopetin. En halua, että kaikki ajattelee minun olevan "luuseri" ja laiska nuori, joka ei jaksa edes käydä töissä. Yleensä pystyn puhumaan äitini kanssa kaikista asioistani, mutta tästä asiasta en. Tiedän, että hän vain käskisi minun "ryhdistäytyä" ja minua lohduttautumaan sillä että työ loppuu jo toukokuun lopulla eikä siihen ole kauaa aikaa. En vaan rehellisesti tiedä jaksanko niin kauaa.
Esitän myös töissä todella reipasta ja iloista, joten en tiedä miten esittäisin asiani siellä. En halua, että minut tuomitaan vaan laiskaksi nuoreksi. Minulla on nyt jo ollu poissaoloja, koska välillä iltaisin minulla on lämpöä, en tiedä johtuuko sekin sitten siitä stressistä. Haluaisin jättää nämä ympäristöt hetkeksi taakseni ja lähteä au pairiksi pariksi-kolmeksi kuukaudeksi. Mitä teen?
. Ja jos opiskelu tuntuu nyt vapaa- aikasi kuorimittavalta, niin ota siitä etäisyyttä, siirrä vaikka reilusti tuonnemmaksi. Älä suinkaan lähde itseltäsi vaatimaan liikoja, vaan keskity nyt tähän tilanteeseen. Kouluttautua edit aina myöhemminkin, nuori ihminen kun olet.