Ahdistus kun on roska kaikille. Mietin itsemurhaa.

[vierailija]

Olen ollut jotenkin näkymätön ihminen muille aina ujoudesta johtuen. Vietin ikävuodet 16-23 lähestulkoon yksin. Viime vuosina aloin käydä ulkona paljon ja sain runsaasti huomiota miehiltä ja tietenkin entisenä näkymättömänä otin siitä kaiken irti. Ajauduin suhteisiin joissa minua käytettiin vain hyväksi, panopuuna joka ei kelpaa muuhun. Näin sen itse koen. Esitettiin sinkkumiestä vaikka oikeasti oltiin varattuja. Hurjastelin myös miesten kanssa siihen malliin, että menetin maineeni. Koen, että minua naureskellaan. Näitä ihmisiä tai tutun tuttuja tulee joka nurkan takana vastaan, jopa minulle täysin vieraat puhuvat minusta. Tämä tekee vainoharhaiseksi a jopa epäilemään, että onko minua kuvattu salaa tai jotain. Voimatkaan ei riitä aloittamaan alusta uudella paikkakunnalla.

Kaiken seurauksena olen nyt aivan hajalla enkä vaan pääse yli. Mietin onko kuolema sittenkin vaihtoehto jos on turha ihminen. Olen arvoton, turha nainen jota kukaan ei voi rakastaa. Minulle jankutetaan, että olen kaunis nainen, mutta se ei auta mitään, olen varma että vietän loppuikäni yksin vaikka olen 32. Ei huonoa ja TURHAA ihmistä kukaan haluan. Minua on haukuttu huoraksi. Kirjoitan tänne, koska koen niin suurta häpeää elämästäni etten voi edes psykologille avautua.

 

[vierailija]

Päivä kerrallaan, älä muistele enää menneitä;
"Ihmiselle on tärkeää myöntyä muutokseen.
Ikivanhojen viisaustraditioiden mukaan kaikki virtaa.
Kuitenkin ihminen näyttää pitävän muuttumattomuutta perustavoitteenaan,
vaikka juuri muuttumattomuuteen takertuminen tuottaa kärsimystä. "
-Tapio Malinen H.S-

 

[vierailija]

Esitettiin sinkkumiestä vaikka oikeasti oltiin varattuja. Hurjastelin myös miesten kanssa siihen malliin, että menetin maineeni.
---Kirjoitan tänne, koska koen niin suurta häpeää elämästäni etten voi edes psykologille avautua.

"Annanko edelleen auktoriteetin arvostelijoille, joiden aikeena on pönkittää omaa osaamistaan jonkun toisen kustannuksella?

Sallinko jonkun muun varastaa elinvoimaani, koska annan hänen mielipiteelleen suuremman arvon, kuin omalle oppimiskokemukselleni?

Samalla, kun toisen ihmisen arvostelu loukkaa sisintämme, meillä on mahdollisuus tunnistaa, mistä olemme olleet riippuvaisia. Juuri siinä hetkessä on loistava tilaisuus kääntyä sisäänpäin ja löytää vastaus tuohon kysymykseen.
Mikä oma odotukseni ei toteutunut?
Mikä oli minulle tärkeää?
Miksi sallin itseni haavoittua toisen ihmisen mielipiteestä?

Viisaus kasvaa, kun osaamme yhdistää tiedon ja omat kokemuksemme. Voimme hankkia sitä kaikkien aistiemme avulla monin eri tavoin: lukemalla, kuuntelemalla, tekemällä harjoituksia, oppimalla esimerkeistä tai tarinoiden avulla.

Elämänkokemuksemme saattavat tuottaa hyvin konkreettisesti saman ymmärryksen, jota toinen on yrittänyt tavoitella teorioiden avulla. Silti saatamme arvostaa teorioiden parissa vietettyjä vuosia ja hankittuja titteleitä enemmän kuin elämänkokemusta.

Arvostelunhaluumme kuuluu taipumus määritellä asioita enemmän kuin tai vähemmän kuin -periaatteella. Melko kevein perustein saatamme ajautua joko - tai - johtopäätökseen ja siitä tulee meille totta.

Me itse annamme auktoriteetin arvostelijalle.
Katsottuna ainoastaan järkiälyyn nojaten, viisaus voi löytyä eri taholta kuin, jos kuuntelemme sydämellämme. Elämänkokemuksen kasvattaman viisaan ihmisen tai vilpittömän, hyvää tarkoittavan lapsen palaute saattaa olla paljon hedelmällisempi kuin asioiden kannalta teoreettinen arvostelu. Se, mitä palaute saa meissä aikaan, on tärkeää. Jos se latistaa, masentaa tai vie voimavaroja, onko siitä hyötyä kenellekään? Jos se rohkaisee, auttaa oivaltamaan ja kehittymään, kaikki voittavat." -Anja Kulovesi -