M
malessa
Vieras
Viime yönä valvoin ahdistuneena - enkä ymmärrä itseäni ollenkaan. Olen aikuinen ihminen, kuten miehenikin, ja raskaus oli erittäin toivottu. Meillä on kaikki hyvin - parisuhde, talous, koko elämäntilanne. Nyt, 18. raskausviikolla, olen aivan ahdistunut ja tunne näyttäisi voimistuvan sitä mukaa kun raskaus konkretisoituu fyysisesti. Toisaalta kasvaa myös syyllisyys - jos nyt tunnen näin, niin varmasti menetän vauvan tai saamme rangaistuksena sairaan lapsen.
Pohdin aivan älyttömiä asioita kuten sitä, että loppuraskaudesta en enää tunne itseäni / kehoani omakseni, ravaan jatkuvasti vessassa enkä pysty nukkumaan vatsan kanssa. Pelkään synnytystä valtavasti ja piirtelen mielessäni kauhukuvia revenneistä sulkijalihaksista ja mielen pimentävästä kivusta. Pelkään menettäväni vauvan, mutta samalla pelkään raskauden etenemistä.
Tämä ei voi olla normaalia...?
Pohdin aivan älyttömiä asioita kuten sitä, että loppuraskaudesta en enää tunne itseäni / kehoani omakseni, ravaan jatkuvasti vessassa enkä pysty nukkumaan vatsan kanssa. Pelkään synnytystä valtavasti ja piirtelen mielessäni kauhukuvia revenneistä sulkijalihaksista ja mielen pimentävästä kivusta. Pelkään menettäväni vauvan, mutta samalla pelkään raskauden etenemistä.
Tämä ei voi olla normaalia...?