afp-seula

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

suru

Vieras
hei te kaikki jotka olette ottaneet osaa afp-seulaan ja jotka olette sieltä suurentuneen tuloksen saaneet.Mulle soitettiin eilen ja kerrottiin että riski saada downin syndroomaa sairastava lapsi on minulla suurentunut ja että pitäisi tulla jatkotutkimuksiin.Aika on mulla loppuviikosta nyt kysyisinkin teiltä että onko joukossanne yhtään kohtalotoveriani? Olen huolesta suunniltani.
 
Kävin aikanaan ko. seulan takia ( ikä silloin 22 v ) lapsivesipunktioissa. Ei ollut downin syndroomaa ekä muita tällä seulalla tutkittavia sairauksia. Mulla arvot olivat todella paljon koholla. Tsemppiä !
 
kahdesti olen ns. jäänyt kiinni seulassa. molemmilla kerroilla tehtiin punktio ja kaikki oli ok. viimeksi riskiluku oli 1:56. ymmärrän huolesi, toivotan tsemppiä minäkin.
 
Mulla oli myös tuo arvo koholla aikoinaan,mut odotinkin kaksosia!!Se oli aivan ihan ylläri,ultrattiinko sulla jo?
Jos ei,vadi heti jollain vaikka tekosyyllä,,että saat mielenrauhaa..

jaksamisia.
 
Hei
kaikilla olikin kerrottavana täällä hyviä uutisia, mulla on siis huomenna aika sinne jatkotutkimuksiin ja sydämestäni toivon että minäkin saisin tiedon että vauva on terve.En uskalla kuitenkaan vielä muuta kuin pelätä pahinta ja toivoa parasta.Kiitos kun kerroitte omista kokemuksistanne,toi toivoa mulle.
 
Peukkuja isosti että kaikki ok.Tä seerumitestihän on aika kenkku kun antaa kovin usein vääriä hälytyksiä.Musta siitä ollaan luovuttu tosi monessa kaupungissa jo,juur siks että on niin epäluotettava.Niskapoimu-ultra on luotettavampi.

tuuthan kertomaan uutisia,toivon sydämestäni että ne ovat hyviä!
 

Similar threads

U
Viestiä
0
Luettu
306
U
J
Viestiä
6
Luettu
1K
J
H
Viestiä
21
Luettu
22K
M

Yhteistyössä