Ärsyttääkö ketään muuta lapsille ns. jälkikäteen annetut joululahjat?

woo
Se että halutaan antaa lahjat jouluaaton jälkeen itse, eikä anneta joulupukin viedä kunniaa lahjasta.

Itse pidin sitä lapsena hölmönä kun lahjoja tippui joulupukin käynnin jälkeisinä päivinä ja näin aikuisena vielä hölmömpänä. En siis tarkoita vahingossa unohtuneita, tai niitä, jotka eivät vain välitä, vaan sellaisesta tarkoituksen mukaisesta. Siitä, että haluaa vain itse antaa lahjat ja tehdä lahjan saajalle, joulupukkiin vielä uskovalle, selväksi kuka ne lahjat antaa.

Mielestäni siinä tilanteessa ei tarvitsisi ollenkaan antaa joululahjoja, koska se todellakaan ei ole pakollista. Ei joulun tarkoitus ole tehdä toista kiitollisuuden velkaan, vaan joulun pitäisi olla taikaa. Mystinen satuolento tuo kerran vuodessa lahjoja ja se tuo niitä vain sinä päivänä.
 
vieraskin.
Ei ärsytä. Meillä kuitenkin on tapana antaa myös lahjoja joissa on selvään kortissä kirjoitettu tyyliin "hyvää joulua Annille t. Matti ja Maija" eli pukki ei tuo kaikkia lahjoja. Meille joulu ei ole pelkkää satujuhlaa, vaan toisten muistaista ja välittämistä lahjoin.
 
Lu mienkeli
No ei todellakaan. Meillä lapsille ollaan alusta asti kerrottu että lahjoja voi tuoda muutkin kuin joulupukki. Kauhea nipo olet. Sano niille lahjan tuojille että: ei kiitos, en ota lahjaa vastaan. Olisi reilumpaa antajaa kohtaan koska olet niin kiittämätön, ja vielä HAUKUT lahjan antajaa takanapäin. Nyt on kaikki kuultu.
 
  • Tykkää
Reactions: dipt
eer
En kyllä tiedä lähipiirissä ketään joka niin vasta varsin tekisi, mutta ei se erityisesti ärsytäkään. Lapset tietää että joulunaikaan on tapana muistaa lahjoin läheisiä, osan niistä muistamisista saattaa joulupukki toimittaa määränpäähän. Ja lapset uskovat vielä pukkiin.
 
woo
Kiittämätön. Kiitollisuus. Kiitollisuudenvelka.
Sehän tuossa minua ärsyttääkin, kiitollisuudenvelkaan järjestäminen. Minun mielestäni lahja on vastikkeeton, ei edellytä mitään lahjan saajalta ja jouluna mielestäni parasta on anonyymiys. Lahjasta ei odota vastinetta. Sen on tarkoitus olla lahja. Ja jollei se ole lahja, vaan sen saajalle on odotuksia sen takia, ei sellaista pitäisi antaa jouluna.

Muistaminen ja huomioiminen on taas sitten eri asioita.
 
On sinulla asiat hyvin kun on varaa ja aikaa ärsyyntyä siitä että saatte joululahjoja sinun mielestäsi väärään aikaan.

Mieti nyt edes sekunti heitä joilla ei ole tänäkään jouluna kattoa pään päällä, ja ruokana vain kourallinen riisiä, jos sitäkään. Tai niitä jotka ovat olleet vuosia ISIsin vankina kidutettavina, tai niitä lapsia Brasilian kaatopaikoilla jotka henkensä pitimiksi etsivät ruokaa, tai myyvät itseään.

Kyllä sinulla on rankkaa. Jaxuhalit vaan! Toivon sydämeni pohjasta että tämä epäkohta joskus korjaantuu!
 
  • Tykkää
Reactions: dipt
woo
No ei todellakaan. Meillä lapsille ollaan alusta asti kerrottu että lahjoja voi tuoda muutkin kuin joulupukki. Kauhea nipo olet. Sano niille lahjan tuojille että: ei kiitos, en ota lahjaa vastaan. Olisi reilumpaa antajaa kohtaan koska olet niin kiittämätön, ja vielä HAUKUT lahjan antajaa takanapäin. Nyt on kaikki kuultu.
Niin, olisihan se huomattavasti helpompaa, jos niitä "lahjoja" ei annettaisi.

Se vaan, että ainoa tapa olla kiittämätön on hyväksyä tämä toiminta ja osoittaa asiaan kuuluvaa kiitollisuutta. Se, että ei ota lahjoja vastaan on myös kiittämätöntä ja itsekästä.
 
eer
En kyllä ymmärrä miten joululahja olisi jotenkin vastikkeellisempi kuin vaikka synymäpäivälahja. Anonyymius ei tee myöskään lahjasta mielestäni vastiikkeetonta jos se ei sitä muutenkin ole.
 
woo
On sinulla asiat hyvin kun on varaa ja aikaa ärsyyntyä siitä että saatte joululahjoja sinun mielestäsi väärään aikaan.

Mieti nyt edes sekunti heitä joilla ei ole tänäkään jouluna kattoa pään päällä, ja ruokana vain kourallinen riisiä, jos sitäkään. Tai niitä jotka ovat olleet vuosia ISIsin vankina kidutettavina, tai niitä lapsia Brasilian kaatopaikoilla jotka henkensä pitimiksi etsivät ruokaa, tai myyvät itseään.

Kyllä sinulla on rankkaa. Jaxuhalit vaan! Toivon sydämeni pohjasta että tämä epäkohta joskus korjaantuu!
Olisi aivan ihanaa, jos vaikka nämä kyseiset lahjat annettaisiin näille tapauksille! He varmasti olisivat onnellisempia. :)

Ihan vaan mielenkiinnosta, annatko itse lahjoja vain kiitollisuudenvelan toivossa? Että antamasi lahja nostaa omaa statustasi muiden silmissä? Saat enemmän rakkautta jos annat kalliimmat lahjat? Sekö tässä nyt häiritsee?

Jokainen suomalainen varmasti voisi antaa jotain hyväntekeväisyyteen ja auttaa heikommassa osassa olevaa. Se olisi todella hieno lahja.
 
No mikset anna. Teillähän ne lahjat on.

Ei minulla ole mitään ongelmia lahjojen saamisen ja antamisen suhteen. Kiitollinen olen kaikesta, ja ilolla annan. Älä siis sekoita minua ongelmiisi. Tai itse keksittyyn ongelmaasi, mikä ei oikeasti ole edes epäkohta jos mietit minuutin pidempään. Tai suhteutat vähän.
 
woo
En kyllä ymmärrä miten joululahja olisi jotenkin vastikkeellisempi kuin vaikka synymäpäivälahja. Anonyymius ei tee myöskään lahjasta mielestäni vastiikkeetonta jos se ei sitä muutenkin ole.
Vastikkeellisuus tulee antajan toiveista. Itselläni on ärsytys näitä lahjanantajia kohtaan, jotka ostavat näillä lahjoilla kiitollisuutta ja lojaalisuutta. Toki syntymäpäivälahja on aina annettu tietäen kuka sen on antanut, mutta toivoisin edes joululahjojen pysyvän lahjoina.

Olen siis oikeasti sitä mieltä, että lahjoja ei todellakaan ole pakko antaa.
 
eer
En anna mitään lahjoja siinä tarkoituksessa että tarkoitus olisi aiheuttaa kiitollisuuden velkaa.

Usein muuten itse puhun lapselle joulun jälkeen siitä lelusta, kirjasta.... jonka sait kummitädiltä tai Liisalta ja Matilta tai ..., vaikka lahjan olisi tuonut joulupukki. Lapset eivät ole siitä hämmentyneet, enkä ole huomannut että se heissä aiheuttaisi kiitollisuuden velkaa.
 
Otat lahjat vastaan ja puhut vielä paskaa lahjan antajista. Siinä on kiittämättömyys ja omahyväisyys huipussaan.
 
woo
No mikset anna. Teillähän ne lahjat on.

Ei minulla ole mitään ongelmia lahjojen saamisen ja antamisen suhteen. Kiitollinen olen kaikesta, ja ilolla annan. Älä siis sekoita minua ongelmiisi. Tai itse keksittyyn ongelmaasi, mikä ei oikeasti ole edes epäkohta jos mietit minuutin pidempään. Tai suhteutat vähän.
Ajattelin vaan kun toit tähän kiittämättömyyden mukaan ja hyvinkin agressiivisesti lähdit omaa mielipidettäsi tuomaan ainoana oikeana, mikä varmasti onkin sitä sinulle.

Enhän siis ole kritisoinut muuta kuin lahjontaa ja ostamista ja sitä en haluaisi lapsilleni. En haluaisi, että lapset pienestä pitäen olisivat rahalla ostettavia.

Onko tietoisesti kiitollisuùden velkaan järjestäminen mielestäsi hyväksyttävää?
 
woo
Otat lahjat vastaan ja puhut vielä paskaa lahjan antajista. Siinä on kiittämättömyys ja omahyväisyys huipussaan.
Minä itse en ota itselleni lahjoja vastaan.

Olisitko ystävällinen ja kertoisit miksi tämä koskee sinua niin henkilökohtaisesti? Miksi koet valtavaa tarvetta syyllistää? Eikö kenelläkään muulla ole oikeutta kokea ärsytystä vai haluatko vain tällä boostata omaa egoasi, koska keskustelusihan ei todellakaan ole rakentavaa.
 
woo
En anna mitään lahjoja siinä tarkoituksessa että tarkoitus olisi aiheuttaa kiitollisuuden velkaa.

Usein muuten itse puhun lapselle joulun jälkeen siitä lelusta, kirjasta.... jonka sait kummitädiltä tai Liisalta ja Matilta tai ..., vaikka lahjan olisi tuonut joulupukki. Lapset eivät ole siitä hämmentyneet, enkä ole huomannut että se heissä aiheuttaisi kiitollisuuden velkaa.
Itse annan myös lahjat lahjoina, annan lahjan ja lahjan saaja voi tehdä itse sillä mitä haluaa. Toki toivon, että lahja olisi pidetty, mutta ei se tee saajasta kiittämätöntä jos en ole osannut ja minusta tuntuu itsestäni jotenkin vastenmieliseltä, jos lahjasta tehdään isompi asia mitä se onkaan.

Ei se, että lahjan saaja tietää keneltä se on, tee pelkästään kiitollisuudenvelkaa. Itsekin kyllä sanon keneltä saadut lahjat ovat, jos muistan. En välttämättä muista parin vuoden päästä onko kyseessä ollut syntymäpäivälahja tai joululahja tms

Ehkä se, että itselläni on kokemuksia, missä lahjan antajat ovat edellyttäneet tiettyä nöyristelyä ja heidän tahdon noudattamista "lahjan" saamisen jälkeen on saanut minut varpailleen. Jos olen siis ollut eri mieltä, niin seurauksena on muistutettu mitä on annettu.
 
Huh noita juttujasi :D. Blaa blaa blaa. On kyllä sellaista pinnallista paskaa ettei pitkään aikaan ole kuultu. Eipä niitä edes kiinnosta sen enempää kommentoida, kun jauhat jostain TÄYSIN turhanpäiväisestä, ja vielä naismaisesti kääntelet ja vääntelet tätäkin yksinkertaista asiaa että se kuulostaisi jotenkin hienommalta ja monimutkaisemmalta. Ja jotain ihme syttelyjäkin sinne sait jo väliin työnnettyä. Huhhuijaa..
 
"Cream"
Ap:ta siis toisinsanoen ärsyttää se, että mummokin haluaa päästä osaksi lasten riemua? Kun menette seuraavana päivänä sukulaisiin, niin lapset saavat mummon lahjat vasta silloin. Vaikka ne olisi sinun mielestäsi pitänyt antaa teille etukäteen niin että joulupukki tuo ne.
Nyt koet, että joulun taika on pilalla ja joudut olemaan anopillesi kiitollisuudenvelassa lasten lahjoista.

Ei, minua ei ainakaan ärsytä tämä toiminta yhtään. Ymmärrän hyvin että lahjan antaja haluaa olla mukana silloin, kun lahjaa avataan :)
 
Lu mienkeli
Minä itse en ota itselleni lahjoja vastaan.

Olisitko ystävällinen ja kertoisit miksi tämä koskee sinua niin henkilökohtaisesti? Miksi koet valtavaa tarvetta syyllistää? Eikö kenelläkään muulla ole oikeutta kokea ärsytystä vai haluatko vain tällä boostata omaa egoasi, koska keskustelusihan ei todellakaan ole rakentavaa.
Jatkan nyt vielä kun tuskin ymmärrät muuten. Aihe on niin mitätön, ettei siitä saa mitään rakentavaa keskustelua aikaan. Sama kun keskustelisi seiskapäivää lehden artikkelista ja yrittäisi vakuutttaa että se on tieteellinen artikkeli.
 
eer
Ehkä se, että itselläni on kokemuksia, missä lahjan antajat ovat edellyttäneet tiettyä nöyristelyä ja heidän tahdon noudattamista "lahjan" saamisen jälkeen on saanut minut varpailleen. Jos olen siis ollut eri mieltä, niin seurauksena on muistutettu mitä on annettu.
Lahjan voi toki antaa niin että se edellyttää lahjan saajalta kiitollisuuden velkaa. Se on kuitenkin eriasia kuin se että lahja annetaan vaikka jouluna niin että lahjan antaja on tunnistettavissa.

Siitä ninulla ei kovin paljon ole kokemusta ehkä syystä että tietoisesti pidän lahjat lahjoina ja ohitan viitteet/asiat jotka ehkä kertovat lahjan antajan odotuksista.
 
woo
Huh noita juttujasi :D. Blaa blaa blaa. On kyllä sellaista pinnallista paskaa ettei pitkään aikaan ole kuultu. Eipä niitä edes kiinnosta sen enempää kommentoida, kun jauhat jostain TÄYSIN turhanpäiväisestä, ja vielä naismaisesti kääntelet ja vääntelet tätäkin yksinkertaista asiaa että se kuulostaisi jotenkin hienommalta ja monimutkaisemmalta. Ja jotain ihme syttelyjäkin sinne sait jo väliin työnnettyä. Huhhuijaa..
Onneksi sinua jaksaa kiinnostaa. :heart:

Jos asia on mielestäsi turhanpäiväistä ja pinnallista ei sinun kannattaisi tähän osallistua, mutta kiitos tästä. :)
 
Yhteistyössä