"Älä tule liian lähelle, ettet satuta. Pysy kaukana etten satuta"

On pieniä ongelmia: lyhyesti sanottuna musta on tullut katkera, onneton, kärttynen, ilkeä akka. Miksi ihmeessä? No, en mä alunperin ihan tälläinen halunnut olla...

Tää meidän suhde on oikein sellainen perisuomalainen rakkaustarina, kaikkine vivahteineen.

Kun me tavattiin noin neljä vuotta sitten, mehän oltiin kuin paita ja perse. Oltiin toistemme mielestä maailman ihannimmat ja täydellisimmät olennot. No, kuinkas kävikään. Aikaa kulu ja huomattiin, että ohhoh, ei se nyt ihan näin ole.

Onni vaihtu onnettomuuteen aika äkkiä, minun kohdallani etenkin. Tajusin, että tämä onkin kaikkea muuta, kuin mitä haluan. Viinaa, väkivaltaa (niin fyysistä ja psyykkistä), vittuilua, rahahuolia, valheita, syyllisyyttä, syyttelyä, liian vähän seksiä (mielestäni liian vähän hellyyttä nykyään). Mistään muusta on vaikea enää puhuakkaan, kuin ongelmista, kun niitä on niin kauan kasittu. Etenkin mieheni rakastaa ongelmien vatkaamista yhä uudelleen ja vanhojen asioiden kaivelua. Näin ainakin luulen, kun hyvätkin hetket on joskus pakko myrkyttää ongelmien "selvittelyllä"= syyttää minua jostakin jo sovitusta jutusta yhä uudelleen.

No miksi helvetissä sitten pysyin tässä suhteessa. Ehkäpä uskoin ja uskon edelleen, että kyllä se siitä. Onhan meillä rutosti rakkautta ja on ollut ja on edelleen niitä hyviä aikoja ja hyviä hetkiä...



En minä miestäni kaikesta syytä. Se ei ainakaan ole tarkoitukseni tässäkään tekstissä, vaikka voi vähän sille vaikuttaa. Olen kyllä itsekkin mestari sekoittamaan asiat ja romuttamaan kaiken hyvän.

Meillä ongelmana on luottamuspula ja kostonkierre (jonka toteuttamisessa olen harvinaisen lahjakas, vaikken haluaisikaan). Kun toinen tekee toiselle jotain pahaa, anteeksianto ei ole mahdollista pitkään pitkään aikaa. Pahaa juttua kannetaan sitten mukana ja ryvetään itsesäälissä oikein kunnolla, että "Voi, voi mua ressua! Mitä olenkaan taas joutunut kokemaan ja kuinka paha tuo toinen onkaa tämän tehtyään! Ei mun tekemät pahat asiat ole mitään tähän verrattuna ja on ollukkin ihan reilua, että toinen on saanut kärsiä". Joo ja se luottamuspula. Sillekkään ei todellisuudessa ole tehty mitään. Vaikka toinen ei ole ollut epärehellinen pitkään aikaa, niin toinen katsoo asiakseen epäillä aina kaikesta.



En luota enää kehenkään, enkä mihinkään. Vähiten mieheeni (hän on kaikkein lähimpänä= voi satuttaa pahimmiten). Se on oikeastaan kaikkien aiheuttamieni ongelmien alkulähde. Tämän kaiken takana on taas huono itsetunto ja itseluottamus. Tunnen olevani todella heikko, enkä ehkä kestä sitä mahdollisuutta, että mieheni vahingoittaisi minua enää. Olen koko ajan "varpasillani", enkä kestä yhtään kritiikkiä, ettei minua vain satu. Siksi olen kehittänyt todella tehokkaan suojakuoren: olen niin vihainen, ilkeä ja kärtty akka, ettei mieheni halua olla lähelläni. Räjähdän heti, jos tilanne alkaa vaikuttaa "uhkaavalle" ja muutun itse uhkaavaksi. Katkeroituminen kaikesta pahasta auttaa tämän piikikkään suojakuoren ylläpitämisen. Ja voi luoja kuinka paha omatunto taas onkaan, kun satutan miestäni. Tajusin tämän kuvion vasta hiljattain. Ja vittu, miten vaikea tästä on päästä eroon.

Onko tämmöisen "suojakuoren" kehittämisestä kokemuksia ja kuinka olette siitä päässeet eroon?? (varmaan aika sekava teksti...kun on vähän seko olokin...)

 

"En luota enää kehenkään, enkä mihinkään. Vähiten mieheeni (hän on kaikkein lähimpänä= voi satuttaa pahimmiten). Se on oikeastaan kaikkien aiheuttamieni ongelmien alkulähde."

Ajattele miten mahtavasti oot päässy tosiaan ongelman alkujuurelle, ihana lukea että joku on tajunnut ja oppinut itsestään jotain!
Muuta en osaa sanoa tässä nyt itsekään, silmät sikkirässä jumituin keskustelupalstoja taas lukemaan...

Tsemppiä kuiteski halusin vaan lähettää sulle

 

Tilanne kuulostaa vaikealta, mutta jos tosiaan haluatte jatkaa suhdetta, niin ehkä paras tapa on yrittää rakastaa miestänne. Kiukun puratte vaikka tänne nettiin. Tehkää miehellenne asioita joista hän kovasti pitää, jospa hän alkaisi arvostaa ja rakastaa teitä.

 

Jaa a. Toki suhteessa on aina kaksi ihmistä. Mutta olisit aika outo ihminen jos jatkuvalla syötöllä tälläiset asiat

""Viinaa, väkivaltaa (niin fyysistä ja psyykkistä), vittuilua, rahahuolia, valheita, syyllisyyttä, syyttelyä, liian vähän seksiä (mielestäni liian vähän hellyyttä nykyään)""

Eivät aiheuttaisi luottamuspulaa, itsetunto-ongelmia, kostonkierrettä. Kyllä jokaisella yleensä sen verran on alkukantaista itsesuojeluvastoa, että vähintään luottamus menee, jos tuollaisia tilanteita on jatkuvasti. Oikeastaan olisit aika outo jos näin ei olisi.

Jotenkin alat ratkaisemaan ongelmia "väärästä päästä" jos yrität sokeasti vain luottaa ja päästä luottamuspulasta eroon, kun toinen jatkuvasti näytää, ettei ole luottamuksen arvoinen. Toki riippuu myös sähellättekö molemmat viinan kanssa, oletteko molemmat väkivaltaisia jne.

 

Kyllä se niin vain taitaa olla, että mitä enenmmän rakastaa, sitä enemmän on menetettävää, ja sitä enemmän sen menettämistä pelkää, ja siksi pitää niin tajuttoman rajusti puolustautua. Vaan silti sitä toista vain rakastaa enemmän kuin mitään muuta.

Suuret hyvät ja huikeat tunteet vaativat vastapainokseen aimo liudan ei-niin-kivoja tunteita ja tuntemuksia. Elämän balanssi säilyy, eikä se paljon penätty totuus pääse unohtumaan.

Minä ja mieheni olemme juuri ap:n kuvaaman kaltaisia hulluja vouhkaajia. Ja niin taivaallisen rakastuneita ja onnellisia vielä nytkin seitsemän vuoden jälkeen.

 

Minusta olet tosi hienosti osannut analysoida tilaasi. Teidän suhteessa on paljon ongelmia (väkivalta, alkoholinkäyttö), joten sellaisessa tilanteessa usein elämä on vain pelkkää kaaosta eikä ymmärrä, miksi asiat etenevät niin kuin ne etenevät.

Minusta ei ole ihme, että käyttäydyt raivoamalla ja nalkuttamalla, koska teidän suhteesta puuttuu turvallisuus. Totta kai nainen haluaisi, että voisi luottaa mieheen, koska omasta mielestäni luottamus on ihan välttämätön edellytys, että koti ja parisuhde olisivat paikkoja, joissa voi rentoutua ja olla rauhassa oma itsensä. Nyt teillä koti muistuttaa enemmän taistelukenttää. Minusta se ei ole rajua rakastamista, vaan jotakin muuta.

Minusta tuo suojakuori on tietyllä tavalla ehkä jopa välttämätöntä, jotta et haavoita sisintäsi, koska miehesi ei ole osoittanut, että häneen voi luottaa. Ilmeisesti et voi luottaa hänen sanaansa, et käytökseen, ei raha-asioissa jne.

Teidän suhteenne ongelma ei ole tuo suojakuori, vaan niitä ongelmia on useita. Yksi ongelma on varmasti alkoholi, mikäli sitä nautitaan suuria määriä, koska yleensä ongelmia tulee, kun kontrolli häviää ja ajatuksenjuoksu sumentuu. Luulenpa, että teilläkin suurimmat riidat saavat alkunsa kännipäissä. Jotkut tulevat juotuaan riidanhaluisiksi, jotkut miehet haluavat seksiä vaikkei kunnolla ota eteen, jotkut ovat otollisia pettämään, jotkut alkavat kaivelemaan sellaisia asioita, joista pitäisi puhua selvinpäin eikä kännissä.

Ehkä enemmänkin oikea vastaus sinulle olisi siinä, että yrittäisit vahvistaa itsetuntoasi ja yrittäisit opetella pitämään itsestäsi. Miehesi itsetunto tuskin myöskään on kovin vahva. Hän saattaa jopa pelätä, että jätät hänet, joten hän yrittää alistaa sinua vähättelemällä ja lyömällä. Sinä sitten puolustaudut piiloutumalla suojakuoresi taakse. Jos saisit itsetuntoasi vahvistettua, niin ymmärtäisit, että miehesi ei kohtele sinua niin, kuin omaa rakasta pitäisi kohdella. Huonoinakin hetkinä ei saisi koskaan tulla tilannetta, että pitää käydä käsiksi.

Et varmasti halua tätä vastausta, mutta minusta olisi parasta, kun olisitte erossa ja opettelisit itse "seisomaan omilla jaloillasi" siten, että tajuat, että sinussa itsessäsi on kaikki voima tehdä ihan mitä haluat. Et tarvitse miestä ollaksesi ehjä, hyvä ja kokonainen. Kun rakastat itseäsi, tajuat, että kukaan ei saa lyödä sinua eikä kohdella sinua kuin eläintä. Vasta sen jälkeen on hyvä aloittaa parisuhde, jossa ei tarvitse nojata toiseen tai roikkua toisessa kuin hukkuva pelastusrenkaassa, vaan ymmärrät, että pysyt pinnalla itsekin. Sellaisessa tilanteessa on helpompaa "uida samaan suuntaan" kuin että "roikutte riidellen samassa pelastusrenkaassa peläten putoamista".