Äiti-suhde

  • Viestiketjun aloittaja Motherless
  • Ensimmäinen viesti
Motherless

Millainen suhde teillä on äitiinne?
Mä oon ihmetellyt tätä omaa äiti-suhdettani, kai pienen ikäni.
Hurjemmaksi se muuttui kun poikamme syntyi n. 4,5 vuotta sitten.
Kutsuin äitini kylään kaffeille kun olimme mieheni kanssa saaneet tietää, että odotan vauvaa. Kun kerroin ko. asiasta niin hän oli kuin myrkyn syönyt! Ei kommentoinut mitään, häkellyimme täysin.
Meni melkein 2 kuukautta kun sitten puhelimessa melkein itkin sitä ettei hän edes onnitellut tulevasta vauvasta. Puoliväkisin hän sitten sai sanotuksi "Onnea".
Hänellä on ollut pahoja henkisiä ongelmia,alkoholi mukana kuvioissa.Hän ei kuitenkaan koskaan ole myöntänyt että holi olis ongelma.Tästä johtuen emme mieheni kanssa voi luottaa että mummo hoitaisi lastamme, joka tietysti aiheuttaa närää.
Tällä hetkellä välit ovat lähes poikki. Hän on soitellut vuosíen ajan kännissä ja aina minä olen syyllinen kaikkeen mitä hänelle tapahtuu.Noin puoli vuotta sitten hän yritti itsemurhaa lääkkeillä, syy oli jälleen minun(mieskaverinsa soitti ko. asiasta ja sanoi syyksi että minä olen aiheuttanut äidilleni tämän tilanteen!!).
Jälleen nyt äitienpäivän tienoilla hän teki saman yrityksen. Ja jälleen mieskaverinsa soitti ja haukkui minut kuinka olen aiheuttanut tämänkin itsemurhayrityksen!!
En tiedä mitä tekisin, mutta en todellakaan jaksa kuunnella tuota ainaista syyttelyä.Kai ihmisellä itselläänkin(äidilläni) on jokin vastuu elämästään??Miksi se vastuu tuntuu aina olevan minulla ja syy myös?
Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia tällaisesta tilanteesta?
Kirjoitelkaa vaikka aihe arka onkin.Niin minäkin päätin,koska en enää jaksa tätä ainaista syyllistämistä.
 
NallePuh-81
Mulla ei ole kokemusta aiheesta. Mutta halusin vaan sanoa ettei sun äitisi tekemiset ole sun syytä. Kyllähän jokainen on itse vastuussa omasta elämästään. Sä olet parhaasi yrittänyt. Taitaa äitisi miesystävää hieman syyllisyys kalvaa kun pitää sua alkaa tapahtuneista syyttää.. Älä kuuntele moista!
Valtavasti onnea raskaudesta!
 
:D sattuipas sopivasti......ihan noin dramaattista ei meillä ,mutta aika tulehtuneet välit aika ajoin.Välillä menee "normaalisti",sitten mutsi kilahtaa jostakin aivan käsittämättömän pienestä asiasta ja suoltaa ties mitä suustaan. :ashamed: Minä huudan takaisin ja huuto ja vihanpito ovat taas alkaneet ja itken sitten mieheni olkapäätä vasten.Meillä ei vain kemiat kohtaa niinkuin pitäisi.Äiti on äiti ,mutta silti olemme niin erilaisia (mielipiteet ,ajatukset)Hän loukkaa minua "kyttäämisellään" ja on aina piirun verran minua parempi kaikessa ,näin minulle on lapsuudesta saakka opetettu :(
 
mulla on samat ongelmat äitini kanssa ja hän on todella alkoholisti ollut jo monet vuodet ennen ku mun lapset synty ja siihen ei voi luottaa yhtään jos lupaa olla selvinpäin ni ei onnistu..ja eipä meillä oo ikinä siellä lapset hoidossa eikä pahemmin muuallakaan!!Äitini käy kyllä töissä mutta heti alottaa sen jälkeen..Ja se unohtelee asioita ja kännipäissään soittelee ja pyytelee lapsia puhelimeen mutta lyön aina luurin korvaan..ja selvinpäin oon yrittäny sille puhua mutta suunillee vaa kiroilee ja ei sen mielestä oo mitää vialla kun ei sitä itellee voi myöntää että ongelma vaa pahenee ja mun isä kattelee sen käyttäytymistä joka päivä mutta onneksi isä pääsee edes töihin "huilimaan"sen hermot on todella koetuksella......tää on kauheeta :'( :'( välillä itkettää ja välillä vihaan sitä!!mutta eiköhän tää tästä jotenki :/
 
Nuo ongelmat ovat tuttuja minullekkin.. kaikki ovat sinun syytäsi niin kauan kuin äitisi itse ymmärtää ongelmansa ja hakee siihen apua. Ajattelin että voisisit vaikka kirjastosta lainata kirjan: päivä kerrallaan al-anon perheryhmässä, siinä voi olla jotain joka sinua lohduttaa.. itse olen sieltä lukenut juttuja ja huomannut että monella muullakin on aivan samat ongelmat kuin äidilläni ja miten ne vaikuttavat minuun.. kirja yrittää myös löytää asioihin helpotusta.
 
:( :( Ikävää luettavaa.Toivottavasti saatte asiat jonkin moiseen järjestykseen äitisi kanssa ennenkuin äitisi jättää tämän maanpäällisen elämän (onkohan tuo filosofointia).Ettei tule itselle sitten paha olo jos rupee kaduttaan kun aikanaan ei tullut asioita selvitettyä. :) :) Toivotan aurinkoisia odotuspäiviä ja pirtsakasta mieltä.
 
Voi,olipas rankaa luettavaa.Mutta älä missään nimessä syytä itseäsi.Alkoholisteilla tai muuten psyykkisesti sairailla(tiedän tapauksen)on tapan syyttää toista kaikesta.Äitisi tarvitsisi apua ja terapiaa.Luulisi että noin monen yrityksen jälkeen hän olisi jossain avopuolella hoidossa?Olisi tietty tosi hyvä jos vielä joskus pystyisitte juttelemaan ihan kaikista solmuista mutta nyt se varmaan on toivotonta.Voimia sinulle :)
 
asiasta
Minulla on vastaavia kokemuksia. Tulin siihen tulokseen että äitiäni en voi muuttaa enkä saada häntä terapiaan tai lakkaamaan juomasta joten aloin hoittaa itseäni. Hakeuduin terapiaan joka on auttanut minua kovasti. Olen käynyt siellä jo pitkään ja onnekseni saanut Kelankin tukea siihen. Voimia sinulle ja hoida asiat niin että itse jaksat elää omaa elämääsi!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2004 klo 14:21 EMMA kirjoitti:
:D sattuipas sopivasti......ihan noin dramaattista ei meillä ,mutta aika tulehtuneet välit aika ajoin.Välillä menee "normaalisti",sitten mutsi kilahtaa jostakin aivan käsittämättömän pienestä asiasta ja suoltaa ties mitä suustaan. :ashamed: Minä huudan takaisin ja huuto ja vihanpito ovat taas alkaneet ja itken sitten mieheni olkapäätä vasten.Meillä ei vain kemiat kohtaa niinkuin pitäisi.Äiti on äiti ,mutta silti olemme niin erilaisia (mielipiteet ,ajatukset)Hän loukkaa minua "kyttäämisellään" ja on aina piirun verran minua parempi kaikessa ,näin minulle on lapsuudesta saakka opetettu :(
kylläpäs kuulosti tutulta! juuri tuollaista on meillä. yks kaks kilahtaa ja aina piirunverran parempi! äitini ajatukset asioista on aina oikeita, jos olen erimieltä tulee tappelu. oli asia sitten kuinka vähäpätöinen hyvänsä. nyt ollaan oltu 9kk totaalisen erossa. ei olla soiteltu edes. viime kerrasta sain tarpeekseni. saas nähdä tullaanko väleihin koskaan. jossain vaiheessa oma mitta täyttyy ja sitten se on loppu! :\|
 
Motherless

Kiitos jälleen suuresti kommenteista ja avusta!
Olimme äitini kanssa n. puolitoista vuotta sitten psykologin/terapeutin juttusilla tämän vuosia jatkuneen tilanteen vuoksi(jatkunut oikeastaan lapsuudestani saakka).Psykologi
pyysi mut sinne vartavasten selvittelemään äitini tilannetta ja kuulemaan mun näkökulmia kaikesta.Se oli hirveä kokemus.
Äitini suurinpiirtein kaatoi kaiken mun niskaan ja mun vuoksi hän oli kuulemma vajonnut alemmas...No, psykologi kyllä sanoi aika suoraan hänelle miten tilanne hänen mielestään on ja kuinka äitini olisi otettava vastuu elämästään.Ei sillä keskustelulla ollut suurtakaan vaikutusta äitiini,oikeastaan vain pahensi tilannetta.
Hän on käynyt terapiassa siitä lähtien sen verran mitä kaupunki voi kustantaa ja lisäksi hän syö erilaisia lääkkeitä masennukseen, paniikkihäiriöön...Tuntuu kauhealta se, että hän näillä lääkkeillä ja alkoholilla sitten tekee näitä itsemurhayrityksiä! Hän kai hakee huomiota näillä yrityksillään, koskapa aina kun hän on syönyt lääkkeitä viinan kanssa, hän on heti ilmoittanut teostaan mieskaverilleen (jolla myös holi-ongelma)ja hän on sitten tilannut
ambulanssin...ja soittanut sitten mulle jonkin ajan kuluttua kertoakseen, että mitä minä olen jälleen äidilleni aiheuttanut.Pahinta tässä on se jatkuva pelko siitä milloin puhelin taas soi ja mä kuulen äidistäni taas surullista tietoa.Yleensä hän tekee nämä itsemurhayrityksensä jonkinlaisena merkkipäivänä kuten syntymäpäivänäni, jouluna,äitienpäivänä...ja saa taatusti mulle pahan olon aikaan.Hän tietää sen ja näin rankaisee mua jostakin, en tiedä mistä!
Ymmärrän,että mä en voi mitenkään estää äitiäni tekemästä itsemurhaa jos hän niin valitsee.Odotan vain sitä hetkeä, että hän "valaistuu" ja ymmärtää tekevänsä väärin itseään ja muita ihmisiä kohtaan näillä teoillaan.Tai sitten hän valitsee kuoleman.
Surullista tässä on sekin, että hän on manipuloinut kaksi sisarustanikin puolelleen.He tosin asuvat molemmat ulkomailla ja näin ollen ovat vain puhelinyhteydessä äitiini ja käyvät ehkä kerran pari vuodessa äitini luona.Silloin äitini käytös on kuin toisesta maailmasta. Hän jaksaa pari päivää vetää "kaikki hyvin" roolia ja kieltää kaiken tapahtuneen.Tästä taas sisarukseni ovat sitten mulle
takakireinä ja eivätkä usko mun näkökulmaa ja kertomuksia tapahtuneista.Sanomattakin selvää on, että sisarusrakkaus on koetuksella ja välit viileät.
Miten yksi ihminen voikin aiheuttaa paljon pahaa ja surua läheisilleen.Mietinkin usein miten tällaista ihmistä (äitiäni)ympäröivät ihmiset saavat kärsiä vuosikausia/vuosikymmeniä mitä rankinta helvettiä.
 
No jospa itse vielä vastaisin tähän. Eli äitiäni en tunne ollenkaan, sen tiedän et se on joku juoppo..olisi kyllä joskus kiva nähdä äidin. mut alan jo luovuttamaan. Olen äidistä ainoastaan nähnyt valokuvista, en muuta muista.. Vanhemmat ovat siis eronneet, kun olin joku 5kk:den ikäinen..
Mut nyt olen itse äiti, ja enkä voisi koskaan ajatella hylätä omaa lastani.

 
vaaku
minä itku silmissä luen tuota sinun kertomusta..
Minä tiedän minkälaista surua ja piinaa asia sinulle aiheuttaa. Olen itse samassa tilanteessa ja välistä tuntuu että ahdistaa niin kauheasti. Minä niin häpeän tätä asiaa. Juuri se häpeä äitini puolesta on sietämätöntä.
Minä en oikein jaksa asiasta kirjoittaa koska se tuottaa minulle niin ahdistusta.
Minulla on kolmen kkn ikäinen tyttö ja hän on saanut minut niin puolustuskannalle.
Minun äitini on koko minun elämäni sairastanut depressiota. Viimeisen viiden vuoden aikana on alkoholi tullut mukaan. Minun vanhemmat ovat molemmat eläkkeellä ja keskenään he sitten tissuttelevat. Olen kyllä tehnyt selväksi että meille ei humalassa soitella eivätkä he sitä teekkään. Äiti soittaa joka päivä ja silloin kun ei soita niin tiedän heidän ottaneen.
Tässä meidän kuvioissa on se että meillä äiti ei pidä itsestään numeroa. Hän aina valittaa itseään sairaaloiseksi ja pyytelee anteeksi olemassa oloaan. Hän itkee ja on huolissaan. Minun vanhemmat elävät ainoastaan siksi että näkisivät minut,lapseni,veljeni ja veljeni lapset. Heillä ei ole mitään muuta omassa elämässä. Keskenään he vain nukkuvat ja ryyppäävät.
He ovat molemmat äärimmäisen herkkiä ja epävarmoja.
Olen niin vihainen heille. Haluaisin todellakin eyttä meillä ei ole minkäänlaisia välejä. Toivoisi että he haukkuisivat ja halveksisivat minua.Mutta rooli on kääntynyt niin että minä huolehdin heistä. Isä soittaa aina ja itkee kun äidillä menee huonosti ja toisinpäin.
Haluaisin saada heiltä turvaa,mitä en ole ikinä saanut.
Tämä minun kirjoitukseni on erittäin sekavaa ja paljon olisi kerrottavaa.
Mieheni ei ymmärrä vaan kokee että vanhempani on kohtalaisen asiallisia.
Lempeitä he ovat ja rakastavaisia. En uskalla pyytää heitä kylään kun molemmat tärisevät ja hikoilevat. Tämä todellakin on ahdistavaa.
Ihmetellä täytyy että olen näinkin tasapainoinen.
Monasti ajattelen että heidän olisi helpompaa kuolleina ja minunkin tätä myöten helpompaa! Hirveetä ajatella tällaista..
On niin murheellista kun en ikinä voi luottaa lastani heille,ja he odottavat koko ajan milloin jättäisin lapseni heille yökylään! En ikinä.
Minä tiedän kuinka paljon voimia sinä tarvitset tämän asian kanssa.
Minä ole alkanut rukoilemaan heidän puolestaa. en tiedä enää mikä auttaisi. :ashamed:
 
pippuri
Minulla on oikein hyvät ja läheiset välit äitiini.Olemme puolin ja toisin tukeneet/auttaneet toisiamme kun jompikumpi on apua ja tukea tarvinnut.
Toissakesänä äitini sairastaessa hän jopa asui meillä muutaman kuukauden ja ongelmia ei ollut.
 
Kiva lukea teidän juttuja, joilla menee hyvin äitinsä kanssa.

Toivoisinkin, että te joiden äidit taas eivät tällaiseen tasavertaiseen suhteeseen kykene, ette syyllisty turhaan äitienne juopotteluista ym.Ehkä se on niin, että jotkut äidit olkoot sitten kuinka iäkkäitä tahansa, eivät ole koskaan kasvaneetkaan aikuisiksi. Eihän se ikä takaa "vanhuutta ja viisautta" ja siksipä tällaiset keskenkasvuiset äidit sitten kiusaavat tyttäriään/poikiaan kuka mitenkin.Se on sinänsä sääli, sillä tällaiset äidit/mummot menettävät paljon mm. lastenlapsissaan kun eivät kykene toimimaan aikuisen ihmisen tavoin edes oman aikuisen lapsensa kanssa. Nämä keskenkasvuiset äidit/mummot tarvitsisivat syvällistä itsetutkiskelua ja terapiaa, jotta he kykenisivät tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa, vaikkapa tyttäriensä kanssa.Nämä äidit/mummot ovat usein tunnevammaisia ja sen vuoksi syyttelevät,syylllistävät ja manipuloivat mm. tyttäriään.
Tsemppiä teille äitinne kiusauksen kohteena olevat naiset! Pitäkää oma aikuinen järkenne ja antakaa äitienne ottaa itse vastuu omasta elämästään!
 
Minun äitini kuoli ollessani vielä ala-asteella. Ehkä siitä on sinulle jotain lohtua, kun ajattelet, että äitisi on vielä täällä ja olet saanut hänet tuntea -- vaikka vaikeuksia onkin.
Äitini teki itsemurhan. Se oli hänen valintansa, ja hyväksyn sen, mutta hän jätti minut yksin alkoholisoituneen isän kanssa, mitä en voi hänelle varmaan koskaan antaa anteeksi. Silti hän oli minun äitini, ja nyt, kun suunnittelemme mieheni kanssa perheen perustamista, kaipaan häntä varmaan enemmän kuin koskaan.

Toivottavasti saatte äitisi kanssa asiat kuntoon. Voimia.
 
möykky
Minulla on aina ollut tosi hyvät ja läheiset välit äitini kanssa, ollaanhan sitä toki otettu joskus yhteenkin mut aina on asiat selvitetty. Sen kanssa on voinut jakaa kaikki eteen tulevat asiat. Nyt mua pelottaa...
Odotan ensimmäistä lastani ja äitini on vakavasti sairas. Voi olla, ettei ole edes kuukausia aikaa. Jollain lailla olen kasvattanut itseäni siihen ajatukseen, ettei äitini ehkä ole täällä enää kauan, koska hän on sairastanut jo muutaman vuoden. Vaikka en tiedä onko hänen lähtöään siltikään yhtään helpompaa hyväksyä, kun sen aika tulee. Äitini toivoisi vielä näkevänsä ensimmäisen lapsenlapsensa ja sitä minäkin kovasti toivon. En nimittäin ole ihan varma miten kuolema vaikuttaisi minuun ja sitä kautta vauvaan.
 
tällä kertaa ilman n
Minulla on äitiini erittäin lämpöinen suhde. Emme tavallaan ole äiti-tytär-suhteessa, pikemminkin ystäviä. Hän on minulle kaikki tuki ja turva. Kuuntelee ja auttaa, mutta antaa myös äidillisiä neuvoja. Äitini jäi kahden alle 5 vuotiaan lapsen yksinhuoltajaksi, kun isä lähti. Kunnioitan äitiäni valtavasti, enkä halua edes ajatella asiaa, että joskus joudun hänestä luopumaan. Mitään katkeroitumisia tai mustasukkaisuutta ei ole myöskään äitini ja äitipuoleni välillä. He ovat ystäviä ja kun olimme isoveljeni kanssa pienempiä ja äiti meitä viikonloppuisin isän luokse vei, niin äitini ja äitipuoleni istuivat hakvipöydässä ja parrasivat isää, sitä kuinka se tekee niin ja näin ja sitten naureskelivat. He ovat hyviä ystäviä ja äitipuolenikin on minulle hyvin tärkeä.

Olen pahoillani teidän kaikkien puolesta, joilla on ongelmia äitienne kanssa. Sanon vain, ettette saa syyttää itseänne äitienne puuhista. Jokaisen elämä on jokaisen itsensä omalla vastuulla. Poikkeus ovat lapset, jotka eivät vielä voi ottaa vastuuta asioistaan.

Voimia kaikille!!

 
Voimia sulle!!tiedän tarkalleen,miltä susta tuntuu.mun mutsi ei käytä alkoo,vaan on ihan sevinpäin sekopää,juuri tuollainen mitä edellä on kuvattu.Laitoin pari vuotta sitten välit poikki kokonaan,kun en jaksanut enää,mutta siitähän vasta helvetti alkoi...mutsi soitteli mun kaverit ja keksi tarinoita ja soitti lasten kouluihin ja sossuun jne.sain niissä sitten ravata selittämässä asioita!!Oli todella raskasta aikaa,mutten enää suostunut antamaan periksi,onneksi,nykyään ei kukaan enää usko sen juttuja!!Niinhän siinä sitten käy,on sillä vielä sisko,jota se pyörittää,mutta siinä ne sitten onkin!!! \|O
 

Joo, mun äitini on kans tuota manipuloivaa tyyppiä eli keksii jos minkälaisia valheita ja verukkeita kun on toilaillut "alkoissaan" ja sitten vetää jotain nappeja kun ei enää alko riitä. Mulle se ei enää selittele, mä oon kans pannu välit kokonaan poikki kun sen puhelinsoitot ym. alkoi olla niin sairasta touhua-siis ei mitään rajaa sen paskan syytämisen ja syyttelyn, manipuloinnin kanssa!
No, sairashan se ihminen on, mutta miten autat tai edes jaksat auttaa kun hän ei itse sitä mitenkään halua tai edes myönnä olevansa sairas! Pitäkää puolenne, älkää antako sairaan ihmisen masentaa teitäkin ja pilata teidän elämäänne.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2004 klo 08:16 sitruuna kirjoitti:
No jospa itse vielä vastaisin tähän. Eli äitiäni en tunne ollenkaan, sen tiedän et se on joku juoppo..olisi kyllä joskus kiva nähdä äidin. mut alan jo luovuttamaan. Olen äidistä ainoastaan nähnyt valokuvista, en muuta muista.. Vanhemmat ovat siis eronneet, kun olin joku 5kk:den ikäinen..
Mut nyt olen itse äiti, ja enkä voisi koskaan ajatella hylätä omaa lastani.
Mulla sama tilanne, mutta isän kanssa. En ole häntä koskaan halunnut tavata, koska minä olen lapsi, enkä ole tehnyt mitään pahaa. Hän sen sijaan on hylännyt minut, ja jos hän olisi aikuinen, olisi varmaan ottanut yhteyttä tai edes lähettänyt syntymäpäiväkortin...

Saamme kohta ensimmäisen lapsemme, enkä myöskään voi ymmärtää, miten joku voi hylätä lapsensa. Se valtava rakkaus, joka meillä nyt jo on tulevaa lasta kohtaan, on jotain käsittämätöntä =) =) =)

Ap, et ole vastuussa äitisi elämästä, kuten en minäkään isäni. Jos viina vie, millään muulla ei ole mitään väliä.
 

Yhteistyössä