Äitejä Joensuusta

tepastin Sairastuiko teidän tyttö vesirokkoon vai vieläkö vältti taudin? Toisaalta voisi olla hyväkin, että lapsi sairastaisi taudin mahdollisimman nuorena niin eipähän tarvitsisi aina olla miettimässä tartuntaa.

Ikävää, kun vettä sataa. Toisaalta hyvä, että lumet lähtee, mutta ei houkuttele tämä sisällä oleminenkaan lapsen kanssa. Pieni sade ei toki haittaa ja muutenkin kyllä voisin lähteä vesisateella ulos, mutta kun ei itselle enää mahdu mitkään vedenpitävät vaatteet päälle. Eikä nyt ole mitään järkeä lähteä itseä kastuttamaan ulos. Järkyttävän liukastakin tuolla on, ei uskalla paljon antaa pojankaan kumppareissa siellä kävellä, kun joka hetki saa pelätä milloin lentää selälleen ja satuttaa päänsä.

Mitäs muille kuuluu, käykäähän jotain ilmoittelemassa itsestänne, pimmeepulla, desa74, koivunkäpy?
 
mii-tu Meidän tyttö vielä vältti vesirokon, kaikki muut hoitopaikassa sairastuivat. Ainakin osittain toivoin, että olisi meillekin tullut, olisi sitten sekin jo sairastettu.

Ärsyttävän märkää on kyllä ulkona. Hankala pukea tyttöä, kun sää vaatisi kuravaatteet, mutta lämpötila on vielä niin matala, että toppapuku tuntuu olevan tarpeen ainakin jos pidempään on ulkona. Joko muut on siirtyneet välikausivaatetukseen?
 
krööh, poden keuhkokuumetta, onneks tenavat on ainaki viel säästyny taudilta.

Vaatetuksesta, meillä on remun haalarit pojilla, pysyyvät kuivina vaikka onkin märkää. tosin saas nähä ku ovat pihalla just isin kanssa kun en löytäny kumppareita että miten pitää coretexit vettä.. sen verran kylmää jottei varmaan viel aikoihin siirrytä vk-haalariin muuta ku autoillessa
 
Moi! Täällä ollaan muutettu ja remppaakin jo tehty, nyt ois sillä mallilla että saa jo huokaista ja tavaroita miettii pysyville paikoilleen :)! Tytölle saatiin päiväkoti paikka Taikametsästä jossa tän kuun alusta asti oltu, pari korvatulehdusta myös podettu, ja nyt toivonkin ettei kierre ala :/! Ois mukava nähdä teitä, ja nyt meillekin mahtuis kyläilemään jos tänne "asti" jaksaa ajaa ( ei tosin 20min kauempaa mene). Onneksi meillä toi vesirokko nyt pidetty, ja kyllä tälle talvelle tarpeeksi muitakin tauteja! Mites mii-tu, miilonkas sulla oli la? Kohta taas jännät paikat :) voih..
tepastin Saitko sen uuden työn mistä oli puhetta? entäs tytön hoitopaikka, pidättekö samassa?
 
Mukava kuulla muidenkin kuulumisia! pimmeepulla mukavaa kun teilläkin alkaa muuttohässäkkä helpottamaan. Kiva olisi nähdä pitkästä aikaa :) Mekin on tämän talvea oltu melkein joka kuukausi flunssassa, pikkuhiljaa saisi alkaa riittämään.

Toukokuun alusta lopetan nykyisessä työpaikassa ja kuun puolesta välin alkaa se uusi työ. Ei kyllä tule viikonloppu- ja iltatöitä ikävä, vaikka se "oma aika" väheneekin kun rytmi vaihtuu samaksi kuin tytöllä ja miehellä. Syksyyn asti tyttö on entisessä hoitopaikassa ja syksyksi on haettu paikkaa lähipäiväkodista.
 
koivunkäpy Toivottavasti olet jo paranemaan päin. Ja hyvä, jos lapset säästyvät taudilta, ei ole ollenkaan kiva nähdä lapsen kärsimystä saati sitten miltä lapsesta itsestä tuntuu.

pimmeepulla Miltäs uusi asuinympäristö vaikuttaa, joko olette tutustuneet naapureihin? Hienoa, että tytölle järjestyi hoitopaikka, miten on siellä viihtynyt? Mukavaa olisi kyllä nähdä.

tepastin Meillä pojalla on vielä käytössä toppahaalari ja hoitaja sen vaatii niin kauan kuin on lunta maassa. Itse tosin jo kotona käytimme muutamana päivänä välikausipukua, kun tuntuu helpommalta pukea kuravaatteet vk-puvun päälle. Ja saahan sinne alle laitettua vaatetta ettei kylmety. Haitteko tytölle kunnallista vai yksityistä päiväkotipaikkaa? Toivottavasti paikan saatte, nyt teillä on ollut turhan pitkä kuljetusmatka hoitoon.
 
pimmeepullalle onnea uuteen kotiin!

Alkaa elo voittaa, ei oo enää kuumetta kun sain kerralla norsuntappo kuurin, mutta henki on edelleen ahtaalla ja välillä yskin limaa missä on punasta :x oottelen just että soittaavat tk:lta mitäs nyt.
 
Koivunkäpy Hyvä, että tauti alkaa helpottaa. Ei se ole helppoa itsekään sairastaa, ei oikein tämän ikäiset vielä ymmärrä, että äiti ei aina jaksa leikkiä. Vaikka aina silti mielummin taudin ottaa itselle kuin katsoo toisen sairastamista.

mii-tu Haettiin ensisijaisesti yksityiseen päiväkotiin ja kunnallinen on kakkosvaihtoehtona, mutta tuli jo tieto, että yksityiseen on niin pitkä jono, että sinne pääsy on hyvin epätodennäköistä. Mutta ei tuo kunnallinenkaan mikään huono vaihtoehto ole, varahoidossahan tyttö siellä jo oli ja ainakin pienten puolen hoitajat vaikutti tosi mukavilta ja tyttö viihtyi hyvin.
 
Täällä ollaan vielä kotona, yhtenä kappaleena. Laskettu aika oli jo päiviä sitten ja ei niin mitään tuntemuksia, että vauva lähiaikoina syntyisi. Tiedän kyllä, että kaikki voi alkaa ihan yllättäen, mutta jotenkin sitä vaan odottaa jotain "ennakko-oiretta". Olisi jo mukavaa saada vauva syliin. Toisaalta kyllä toivon, että pysyisi vielä muutaman päivän mahassa niin saisin paranneltua itseni flunssasta. Samoin poika on kipeänä niin tottahan sitä toivoo, että olisi terve sitten, kun joudun sairaalaan enkä ole häntä hoitamassa. Vaikka hyvinhän isänkin kanssa varmasti pärjäävät.

Mitäs muille kuuluu? Eikö olekin ihanaa, kun lumet vihdoin sulavat.
 
mii-tu mietinkin vasta tänään joko on teidän uusi tulokas syntynyt, mutta ajattelin etten uskalla udella kun muistan vielä miten rasittavilta ne utelut alkoi loppua kohden tuntua kun itsekin odotteli malttamattomana. :D

Ihanaa kyllä kun lumet alkaa sulaa, ulkonakin viihtyy ihan eritavalla. Tyttöhän on siis viihtynyt talvellakin, mutta nyt alkaa olla äidillekin helpompi vaivautua ulos asti. :D Vielä kun kellit lämpenisi niin paljon, että pukeminen ei veisi ihan niin pitkään kuin nyt.
 
Meille syntyi poikavauva. Nyt ollaan jo kotiuduttu ja aloiteltu elämää neljähenkisenä perheenä. Hyvin on isoveli suhtautunut velipoikaan, yllättävän hyvin. Nyt on talossa rauhallinen hetki, kun molemmat pojat nukkuvat päiväunia. Synnytys oli nopea ja meni täysin luomuna, kun en kerinnyt saamaan mitään kivunlievitystä.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Meidän poika on kovin tykästynyt mämmiin, söisi sitä vaikka miten paljon. Vaniljakastikkeen kanssa yleensä, mutta syö myös paljaalteen. Suuttuu oikein, kun ei voi kauheita määriä antaa syödä. No makunsa kullakin.
 
mii-tu Onnea tätäkin kautta! :) Ilmoittele kunhan jaksatte ottaa vieraita vastaan :)

Hyvää pääsiäistä kaikille! Minullekin sattuu pitkät pääsiäisvapaat ja tulee kyllä tarpeeseen. Tyttö on jostain syystä muuttanut unirytmiään ja on viimeiset pari viikkoa herännyt vasta n. klo 9 (entisen klo 6 sijaan), joten tuntuu etten ole tyttöä ehtinyt nähdä juuri ollenkaan kun olen tehnyt normaalisti melkein pelkkää iltavuoroa.
 
Kiitos onnitteluista. Vauva on varsin rauhallinen tapaus, täysin isoveljensä vastakohta. Nyt on alkanut isoveljelläkin olla mustasukkaisuutta, ei hyväksy ollenkaan, että vauva on äidin sylissä. Ei ole onneksi vauvaan kohdistanut vihaansa, mutta tekee tuhmuuksia sitten senkin edestä. Ja päiväunet on jättänyt nyt kokonaan väliin, onkohan mielessä, että kun hän nukkuu päiväunia niin pikkuveli onkin äitin kanssa. No illat ovat tämän seurauksena aika levottomia, kun väsyneenä ei sitten mikään ole hyvin. Onneksi on lämpimät kelit ja viihtyy illalla ulkona isänsä kanssa, että edes vähän ovat illat rauhallisia vauvan kannalta.

tepastin Ei sullakaan taida enää paljon olla töitä jäljellä. Pidätkö tytön kotona loman ajan? Meillä poika on nyt kotona, kun mies on isyyslomalla, saa nähdä minkälaista on taas paluu hoitoon. Ajatuksenahan meillä oli, että poika käy 13 päivää/kk hoidossa touko- ja kesäkuussa. Sitten alkaakin miehellä kesäloma ja syksyllä jään molempien lasten kanssa kotiin. Tervetuloa vauvaa katsomaan, kunhan meillä arki tästä vähän tasaantuu. Isoveli varmaan jo kaipaakin samanikäisten seuraa.

koivunkäpy Toivottavasti teillä on jo sairaudet voiton puolella. Ikävää sairastaa, kun on näin hienot kelitkin.
 
mii-tu Suuren suuret onnittelut koko perheelle :flower:, täälläkin olisi innokkaita kyläilijöitä sitten kun sopii :)! Vaikea kuvitella miten tämä meidän tyttö suhtautuisi pikku sisarukseen :D! Täälläkin muuten typy kova mämmin syöjä :D!
Ihania ilmoja nyt pääsiäisenä ollut, tytön kanssa niin paljon mukavampi ulkona touhuta ja siellä hyvin viihtyykin.
 
mii-tu Toivottavasti teillä mustasukkaisuus helpottaa. Jaksamisia sinne, taitaa jäädä se "oma aika" aika vähiin tällä hetkellä. :)

Enää tämä viikko on minulla töitä ja sitten alkaa kahden viikon loma ennen uuden työn alkamista. Tyttö on toisen lomaviikon puolipäiväisesti hoidossa ja toisen kotona. Alunperin ajattelin pitää molemmat viikot kotona, mutta tämä järjestely oli hoitajan toivomus enkä jaksanut käydä asiasta jankkaamaan, saapahan kotona rästihommia tehtyä.
 
tepastin Mitenkäs sinun loma on sujunut? Ei meillä koskaan hoitaja ole toivonut, että pitäisi pitää hoidossa osittain vanhempien loman ajan. Tietysti lapsen kannalta saattaisi olla parempi, että kävisi hoidossa välillä niin ei unohtuisi koko paikka ja paluu olisi helpompaa. Mutta on meillä nytkin poika ollut kotona, kun mies on isyyslomalla. Tosin torstaina menee hoitoon vähän taas totuttelemaan, kun ensi viikolla sitten alkaa taas käydä siellä säännöllisesti. Toukokuussa saakin olla melkein kaikki päivät hoidossa, kun pidetään se 13 päivää. On meillä jo isoveljen mustasukkaisuus osittain helpottunut. Ainoastaan väsyneenä sitten kiukuttelee äidin huomiosta. Päiväunetkin ovat taas maistuneet, tosin välillä vähän "vauvattaa" ja olen joutunut nukuttamaan syliin. Samon ruokailussa on tapahtunut takapakkia, kun ennen söi jo omatoimisesti niin nyt vaatii, että äiti syöttää.
 
mii-tu Loma on alkanut sairastelujen merkeissä, taitaa tyttö olla sittenkin molemmat viikot kotona kun eilen illalla nousi kuume. Olin suunnitellut hirmu listan itselleni hommia tälle viikolle kun tyttö on hoidossa, mutta eihän se aina mene niinkuin suunnittelee. Eilen oli 1,5-vuotis neuvola, pitkä tyttö meillä: 86,3cm, on jopa pidempi kuin isänsä saman ikäisenä. :D

Tämä viikko taitaa mennä sairastellessa, mutta olisiko muilla kiinnostusta tavata ensi viikolla? Maanantai ja tiistai ollaan reissussa, mutta loppuviikko olisi meillä ihan vapaana. Vähän jännittää tuo reissuun lähteminen, lähdetään tytön kanssa junalla kahdestaan siskoni luo Kouvolaan, tytön ensimmäinen junamatka tiedossa. :)
 
tepastin Toivottavasti teillä on jo tyttö terveenä. Kovasti niitä rästihommia kertyy itsellenikin ja pikkuhiljaa olen oppinut sulkemaan ne taka-alalle. Eli vain välttämättömimmät tehdään. Meillä ainakin tuo taapero vaatii kokoaikaisen huomion, että välillä vähän säälittää vauva, joka on niin rauhallinen, että on helpompi jättää vähemmälle huomiolle. Onneksi vauva nukkuu vielä paljon niin jää aikaa isommalle. Mutta silti tuntuu välillä, ettei pysty antamaan huomiota kummallekaan tarpeeksi. Mutta kai se on tuttu tunne jokaiselle vanhemmalle.
Junamatka kuulostaa kivalta, meillä poika olisi ainakin aivan innoissaan. Päivittäin käymme tuossa radan varrella junia katsomassa ja oi sitä riemua, jos juna sattuu ohi ajamaan. Varmasti jännittää miten reissu menee, kun yksin lähtee lapsen kanssa, mutta varmasti kaikki menee hyvin. Hyvää matkaa teille!
Kyllä meilläkin olisi kiinnostusta tavata. Meille kävisi ensi viikolla parhaiten keskiviikko ja että tulisitte meille. To ja pe poika menee hoitoon ja en yhtään osaa etukäteen sanoa mihin aikaan pääsen poikaa hoidosta hakemaan. Riippuu ihan tuon vauvan rytmistä. Tavoitteena on hakea aina päiväunien jälkeen, mutta vauvahan saattaa olla eri mieltä. Ke mies on vielä kotona ja pojankaan ei ole tarvis mennä hoitoon.
 
mii-tu Me ainakin tullaan mielellään keskiviikkona. Sopiiko teille paremmin aamu- vai iltapäivä? Meillä oli alustavasti sovittu menoa aamulle, mutta se on helppo siirtää toiselle päivälle, joten meille sopii mikä aika vain (paitsi tietysti tytön päikkäriaika 12-14).
 

Yhteistyössä