Äitejä Joensuusta

Vähän kaikki tuli tosiaan kokeiltua. Miedän typyn lempi-"leikki" on kun laittaa puhelimesta musiikin soimaan ja antaa puhelimen käteen, sen kanssa tyttö jaksaa yleensä jonkun aikaa "tanssia" eli heilutella käsiään ja jalkojaan. Sen lisäksi kivaa oli kun joku pehmolelu juoksi jalkoja pitkin "halaamaan". Oltiin myös ostettu ihan reissua varten pari uutta lelua, ne kun jaksaa kiinnostaa edes hetken pidempään kuin vanhat tutut. Onneksi liikkuvaan autoon ei helposti näe sisälle, hölmöksi voisi muuten hetkittäin itsensä tuntea. :D
 
tepastin Kiva että sujui hyvin, mekin lähdetään Helsinkiin ensi viikonloppuna ja jännittää kyllä toi matkustaminen, mutta kiitos viihdytys vinkeistä :D !
Meillä tyttö on lähtenyt kävelemään :eek: ! Matkaa taittuu noin 2m kerralla hirveen ähkimisen kanssa ja sit pyllylleen. Vähän on tasapaino hukassa ja aika hurjan näköistä välillä, ei onneksi vielä kolhuja tullut!
Käytiin myös tällä viikolla sinkkolassa, tyttö tykkäsi seurata eläimiä ja viihtyi hyvin, suosittelen :wave: !
Me ei harmi vaan päästä ensi viikolla kun paetaan taas maalle koko porukka, mut ois kiva nähdä sit kun palataan! :)
 
pimmeepulla onnittelut uudesta taidosta, on sinulla nyt vahtimista :D Meillä harjoitellaan edelleen konttaamaan lähtemistä, jaloilla otetaan jo askelia konttaus- ja karhukävely-asennoissa, mutta kun käsiä ei uskalla liikuttaa, niin eihän se matka minnekään etene :D
 
pimmeepulla Äkkiä teidän tyttö sitten lähti kävelemään. Hienoa! Meilläkin seisotaan jo tuetta, muttei vielä ole askelia otettu. Jospa poika pian hoksaisi, että kävellä voi ilman tukea. Menettekö Helsinkiin omalla autolla? Siinä onkin pitkä matka keksiä viihdytystä, mutta onhan teillä jo kokemusta pitkistä automatkoista. =)

tepastin: Kyllä teilläkin varmasti kohta kontataan, harjoitus tekee mestarin. Itsestäkin tuntuu aina, että meidän poika harjoittelee asioita pitkään ja hartaasti, mutta sitten kun asian hoksaa niin tuntuu, että onkin jo vanha tekijä.

Mitäs muille palstalaisille kuuluu? Mukava olisi kuulla teidänkin kuulumisia.
 
koivunkäpy Mahtaa olla hauskannäköistä, kun teidän poika liikkuu pyllyllä laahaten. Meillä poika ei koskaan tuollaista "hoksannut", mutta karhukävelyn kylläkin. Joinakin päivinä karhutyyli on ollut jopa suositumpi liikkumismuoto kuin konttaus.

Meillä poika nousi tänään ekan kerran pystyyn ilman, että otti tukea mistään. Ja eilen ja tänään on jopa kävellyt lyhyitä matkoja ilman tukea. Hämmästyy siitä itsekin ja on sitten aivan innoissaan, kun huomaa että äiti ja isäkin iloitsevat askelista.

tepastin Onko teillä tytön kanssa vielä innokkuutta tavata tällä viikolla? Jos ei ole muita innokkaita niin mitäs, jos nähtäis taas puistossa? Meille kävisi keskiviikko tai perjantai.
 
Terve!
Meilläkin täällä jo pyyhälletään ympäri kämppää ihan omin jaloin :D Muutaman viikon Limppu on jo kävellyt ja hauska seurata, miten päivä päivältä matkat pitenevät ja vauhti kasvaa.

Me tässä yritetään ostaa autoa, ja voi olla, että sen takia tällä viikolla joudutaan reissaamaan. En uskalla siis mitään luvata, vaikka kiva olisi nähdä pitkästä aikaa.

Me ollaan aina jouduttu reissaamaan paljon ympäri Suomea ja tänä kesänä ennätys taisi olla 2200 kilometriä kuukaudessa. Ja meillä ei siis ajeta työmatkoja autolla, nuo kaikki kilometrit on tullut pitkiltä matkoilta. Ja kyllä muuten kyllästyttää! Koko pienen ikäni olen joutunut autossa istumaan paljon ja olen siihen tottunut, mutta lapsen kanssa... Ei kiitos! Nykyisin on todella rankka tuo Joensuu-Helsinki väli, kun Limppu nukkuu vaan yhdet päiväunet. Siinä jää kivasti aikaa leikkiä äidin kanssa...

Ei enää jooko näin kuumaa?!
 
tepastin Hieman väsyneenä olen tainnut viimeksi kirjoitella, kun laitoin, että perjantai kävisi tapaamiseen. Eli tarkoitin torstaita. Kävisikö teille nähdä torstaina? Toki meille käy huominenkin, silloin vaan on aamusta/aamupäivästä menoa niin en tiedä miten käy pojan unien. Mutta jos teille ei käy torstai niin nähdään sitten huomenna. Kello 14 voisi olla taas ihan hyvä aika? Ja paikkana sama puisto kuin viimeksi.
 
Meille käy tapaaminen tällä(kin) viikolla. Torstai tai perjantai sopii.

Palsta on tosiaan hiljentynyt viime aikoina, ovatko äidit lähteneet jo töihin vai sitten lomailemassa?

pimmeepulla Joko teidän neiti kävelee sujuvasti? Onko konttaus jo kokonaan taakse jäänyttä elämää? Miten tyttö on huolinut kengät jalkaansa vai oletko edes kokeillut vielä?

mertsu Mitäs teille kuuluu, joko olette päässeet muuttamaan uuteen kotiin? Jokos teillä kävellään?
 
mii-tu nähdäänkö taas keskenämme vai siirretäänkö ensi viikkoon?

Me aloitettiin varautuminen tytön hoitoon lähtöön hankkimalla toinen auto. Meillä kun tulee päiviä jolloin toinen vie ja toinen hakee hoidosta, joten yhdellä autolla ei enää pärjää (oletuksena siis ettei hoitopaikka kuitenkaan satu kävelymatkan päähän). Hoitopaikasta ei tosin ole kuulunut vielä mitään.
 
Me päästäis ensi viikolla tapaamiseen mukaan, mutta meille silloin kävis vaan keskiviikko tai torstai. Mites muille?
mii-tu Joo tyttö kävelee koko ajan nyt, joskus saattaa konttaukselle heittää jos kaatuu. Tosi hyvin muuten jo sujuu ulkonakin kävely :). Kenkiä ollaan käytetty nyt jonkun aikaa, mutta niillä ei niin varmaa kävely. Mielellään kyllä ne jalkaan ottaa ja antaa ollakkin!
tepastin Ette ainoita joilla tekemisen puute, me vaan ollaan reissussa oltu, mutta ois kiva nähdä ens viikolla!!


 
tepastin Siirretään tapaaminen ensi viikkoon. Me ollaan oltu mahataudissa niin eipähän sitten ainakaan tartu teihin. Ei ole mukavimmista taudeista sairastaa. Nyt tekin pääsette liikkumaan vapaammin, kun on auto käytössä. Paitsi ettei sitä tule kovin helposti yksin lapsen kanssa lähdettyä mihinkään. Eikä loppujen lopuksi ole täälläkään kaupungissa mitään ilmaisia paikkoja missä käydä. Joko teillä on toinen turvaistuin myös hankittu?

Ei ole muuten meillekään tullut tietoa hoitopaikasta. Itse meinasin kyllä ensi viikolla jo soittaa ja kysellä, kun eihän tässä nyt ole kauaa, kun meidänkin poika hoidon aloittaa.
 
mii-tu ei varmasti ole hauskaa ollut sairastaa, helteet vielä tekevät joka taudista astetta inhottavamman.

Meillä kävi tuuri toisen turvaistuimen kanssa: tuttu on juuri vaihtamassa isompaan istuimeen, joten saadaan vanha halvalla kunhan saavat uuden. Kävin Päivänsäteestäkin käytettyjä istuimia katsomassa, mutta ei ollut sillä hetkellä yhtään ja sattui kyllä niin tyly myyjä että en tiedä olisinko ostanut vaikka olisi ollutkin.
 
tepastin Ei tosiaankaan ole kiva helteillä sairastaa ja lisäksi kun tuo meidän poika on varsinainen duracell-pupu, joka on liikkeessä koko ajan niin eipä ole paljon saanut itse levättyä. Onneksi oma tauti oli yhdessä päivässä sairastettu (pahin vaihe), mutta se päivä olikin sitten tuskaa. Taidanpa tietää kuka myyjä sattui päivänsäteessä olemaan. Olisiko ollut keski-ikäinen mies-henkilö? Siltä mekään ei olla ikinä mitään ostettu vaan kun on sattunut olemaan myyntivuorossa niin ollaan oltu "katselukierroksella" ja palattu toisen kerran uudestaan. :)
 
muksunurkassa oli muuten jokuaika sitten istuimia myynnissä, osu vaan silmään kun etsin pojulle juhlapukua.

Jee, sato vettä, ehkä kaks minuuttia :kieh:
Täällä ei kummia, just tuli uus auto pihaan, jos pääsis liikkumaankin jossain kun sopii kyytiin ihmiset. :xmas:
 
mii-tu keski-ikäinen mies tosiaan oli. Meille on aiemmin aina sattunut mukavat myyjät, ehkä siis uskaltaa mennä vielä toistekin.

Meillä muuten noustiin tänään ekaa kertaa itse seisomaan. :) Nyt ei sitten typy muuta malttaisi tehdäkään, hirveä kiukku alkaa kun välillä laskee takaisin lattiatasoon.
 
Moikka meiltäkin pitkästä aikaa!
Meikäläinen on ollut töissä jo kuukauden ja pikku neiti aloitti tällä viikolla päikkärin ja aika vaihtelevastihan ne päivät meni, rankkaa oli varmastti pikkuisella sekä äitillä :(
Töissä olen kyllä tauon jälkeen viihtynyt, ainut vain ettei nyt oikein malttaisi edes iltasin lenkille lähteä, kun haluaa neidin kanssa viettää vaan aikaa kun päivä ollaan erossa oltu.

pimmeepulla ihanaa, teillä jo kävellään ,meillä ei vielä, tosin ilman tukea seisotaa jo hyvin ja kärryn kanssa vauhti on kovaa sekä tukea vasten kävely sujuu vauhdilla.
Omaa tahtoa löytyy, jos mahdollista, entistä enemmän, yöt on nykyisin kovin levottomia ja ruoka maistuu tosi huonosti, sormiruoka menee parhaiten.
Muutamia sanoja tyttö kovasti tapailee mm- äiti, hau (koira). Ihanam hyväntuulinen hän nykyään on ja kova touhuamaan, paikallaan ei olla sekuntia kauempaa.

Paljon terkkuja varsinkin tutuille täällä, olisi kyllä aika ihanaa nähdäkin, mutta kyllä on kiireistä tämä työssä käyvän äidin arki :)
 
Meille käy treffit tulevalla viikolla. Mikä tahansa päivä käy ja me voidaan kyllä tulla vaikka teille, tepastin. Toki meillekin voi tulla. Siirretäänkö tapaamisaikaa tuntia myöhemmäksi eli klo 14 tai edes 13.30? Meillä kun poika nukkuu päiväunet yleensä klo 12-13 niin kerittäisiin mukaan. Vai onko tuo muiden kohdalla hankala aika? Meille kyllä sopii nähdä myös aamusta, kuudelta kun yleensä herätään niin siinä on tunteja aikaa ennen päiväunia.

tepastin Soitin perjantaina perhepäivähoidonohjaajalle ja ainakin syyskuussa hoidon aloittaville on tulossa kirje alkuviikosta. Meillä hoitopaikka ei satu ollenkaan järkevästi kummankaan työmatkan varrelle vaan edestakaista ajoa tulee olemaan. Mutta jos hoitopaikka on muuten mukava niin eiköhän tuo liene pieni paha. Kunhan saadaan virallinen kirje hoitajasta niin sitten me mennään paikkaan tutustumaan.

desa74 Olipas mukavaa lukea kuulumisianne pitkästä aikaa. Monta tuntia päivässä teidän tyttö on päiväkodissa? Itse kun meinaan tehdä lyhennettyä työpäivää niin hoitopäivän pituudeksi tulee n. 7 tuntia, mikä kyllä sekin kuulostaa pitkältä.
 
Mekin voidaan toki tulla jonnekin, auto on kuitenkin käytössä. Meille käy oikeastaan mikä aika vain. Typy nukkuu yleensä päikkärit n. klo 9-10.30 ja 13-14, mutta ajat vaihtelee sen verran päivittäin että niiden mukaan on turha menojaan suunnitella. Varsinkin noiden iltapäiväunien aika saattaa heitellä parikin tuntia kumpaankin suuntaan.

mii-tu mietinnässä on pitäisiköhän minunkin jo soitella perhepäivähoidonohjaajalle vai odotella vielä. Tyttöhän aloittaa hoidon vasta lokakuun alussa, mutta kyllä olisi jo mukava kohta tietää mistä se hoitopaikka saadaan. Kumma kun vaihtelee niin paljon tuo aika, miten nopeasti tieto paikasta tulee. Eikös teille pimmeepulla tullut tieto jo aikoja sitten?
 
tepastin Joo tuli tieto jo toukokuussa, kun ne soitteli että kumpaan paikkaan halutaan mielluummin, en sit tiedä olisivatko ilmoittaneet jos ei olisi valinnanvaraa ollut.
Meille sopisi treffit silloin klo 14 ja auto käytössä niin voidaan tulla mihin vaan :)
desa74Mukava kuulla kuulumisia sieltä suunnalta :) ja kiva ois nähdäkkin!
 

Yhteistyössä