Äidit, joilla monta lasta ja olette olleet kotona kauan, oletteko lapsia tehdessänne ajatelleet näitä asioita:

ajetaanko 10 vuoden päästä vielä autolla ja saastutetaan? en ehkä ala tuollaisesta maksaa, ostan lapsille hevoset.

Tuskinpa autot 10 vuodessa mihinkään häviää. 100 vuodessa ehkä, mutta ei 10:ssä.

 

Ja sen voin sanoa että ovat ne sisarukset rikkaus, täälläkin moni äiti usein valittaa yksinäisyyttä ja ystävän puutetta, mulla on ainakin lapsesta asti kulkenu mukana kolme ystävää, ja se on jo jotain mitä ei hienot harrastukset ja merkkivaatteet korvaa! (vaikka uskon että moni isommankin perheen äiti tai isä pystyy ne lapsilleen kustantamaan)

 

Onhan sitä muitakin kustannuksia kun vaan harrastukset, mutta monikaan ei ajattele elämää niin pitkälle. Entäs kun lapset alkavat olla siinä iässä, että ajokortit pitäis maksaa...? Ja sehän on eräs semmoinen jonka hinta nousee vuosittain...

Meillä tällähetkellä hyvä tilanne. 2 lasta, minä kotona, mies hyvin tienaavassa työssä, lapsilla omat säästötilit, jotka lapset saavat teineinä (kerkeevät kasvamaan korkoakin mukavasti), meillä perheen yhtinen säästötili (matkoja varten tai isompia investointeja) ja eläkesäästäminen molemmilla, vaikka eläkeikään vielä yli 35 v)

Ööö... miksi vanhempien pitäis maksaa lasten ajokortti? EI meillä ainkaan maksanu vaikka meitä ei ollu "kuin" 3...
Sitä paitsi muutenkin toi teidän elämäntapa tuntuu keskittyvän pelkkään rahaan... Ei siinä mitään, jokaisella on omat elämänarvot ja teillä tommoset. Mut mies on ainut lapsi ja sanoo aina, että mieluummin haluais edelleenkin sisaruksia kuin ne kalliit harrastukset ja ulkomaanmatkat. Lapselle voi tarjota muutakin kuin sellasta mitä rahalla saa Ja mä toivon, että meidän lapset oppii arvostamaan enemmän sellasia asioita koska rahaa voi antaa kuka vaan, aikaa ja pyyteetöntä rakkautta vain sellanen ihminen joka oikeasti sua rakastaa.

Onhan se rahan antaminen rakkautta ihan samalla tavalla.

esim. että pystyy ostaa kunnollista ruokaa lapsille, että kaikki raha ei mene lainaan /vuokraan. Jos vanhemmat maksavat ajokortin ja opiskelusta osan, on helpompi aloittaa oma taival aikuisena.
kaikki pystyvät antaa rahaa, mutta harva antaa. yleensä vain sellainen joka rakastaa pyyteettömästi, antaa rahaa.
Muuten olen samaa mieltä tuutikistä, vain rahasta puhui miten heillä sitä on ja vain se mitä rahalla saa tuntui olevan tärkeää.

 

Ihan hyviä kysymyksiä nuo on, kannattaahan niitä toki miettiäkin etukäteen. En nyt ehkä siitä olisi huolissani jollei jää mitään isoa perintöä jaettavaksi, mutta että riittäisi huomiota kaikille ja sellainen elintaso ettei sen takia tarvitsisi liikoja huolehtia.

 

Onhan sitä muitakin kustannuksia kun vaan harrastukset, mutta monikaan ei ajattele elämää niin pitkälle. Entäs kun lapset alkavat olla siinä iässä, että ajokortit pitäis maksaa...? Ja sehän on eräs semmoinen jonka hinta nousee vuosittain...

Meillä tällähetkellä hyvä tilanne. 2 lasta, minä kotona, mies hyvin tienaavassa työssä, lapsilla omat säästötilit, jotka lapset saavat teineinä (kerkeevät kasvamaan korkoakin mukavasti), meillä perheen yhtinen säästötili (matkoja varten tai isompia investointeja) ja eläkesäästäminen molemmilla, vaikka eläkeikään vielä yli 35 v)

Ööö... miksi vanhempien pitäis maksaa lasten ajokortti? EI meillä ainkaan maksanu vaikka meitä ei ollu "kuin" 3...
Sitä paitsi muutenkin toi teidän elämäntapa tuntuu keskittyvän pelkkään rahaan... Ei siinä mitään, jokaisella on omat elämänarvot ja teillä tommoset. Mut mies on ainut lapsi ja sanoo aina, että mieluummin haluais edelleenkin sisaruksia kuin ne kalliit harrastukset ja ulkomaanmatkat. Lapselle voi tarjota muutakin kuin sellasta mitä rahalla saa Ja mä toivon, että meidän lapset oppii arvostamaan enemmän sellasia asioita koska rahaa voi antaa kuka vaan, aikaa ja pyyteetöntä rakkautta vain sellanen ihminen joka oikeasti sua rakastaa.

Onhan se rahan antaminen rakkautta ihan samalla tavalla.

esim. että pystyy ostaa kunnollista ruokaa lapsille, että kaikki raha ei mene lainaan /vuokraan. Jos vanhemmat maksavat ajokortin ja opiskelusta osan, on helpompi aloittaa oma taival aikuisena.
kaikki pystyvät antaa rahaa, mutta harva antaa. yleensä vain sellainen joka rakastaa pyyteettömästi, antaa rahaa.
Muuten olen samaa mieltä tuutikistä, vain rahasta puhui miten heillä sitä on ja vain se mitä rahalla saa tuntui olevan tärkeää.

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide. Mulle tulee vaan tosta sellanen olo, että jos ihmisellä ei ole tarpeeksi rahaa niin olis huono vanhempi kun rakkautta mitataan/osotetaan rahalla.(mitä enemmän rahaa käyttää lapseensa=sitä parempi/rakastavampi vanhempi) Vähän kärjistettyä mutta tällänen epämiellyttävä ajatus siitä tulee..

 

Meillä tällä hetkellä 5 lasta huollettavana. Harrastukset eivät paljoa maksa ja ovat saaneet harrastaa sitä mitä haluaa. Pienessä (n 6000 asukasta)kunnassa kun asutaan, niin se rajoittaa jo kummasti harrastetarjontaa.

Meillä on 4 teiniä. Esikko vaatii viimesen päälle merkkivaatteita. Hän niitä saa, mutta määrällisesti vaateita vähemmän . Tyttö taas löytää mieleisiään halpakaupoista. Toki hänelläkin jonkinverran viimeisen päälle merkki vaateita, nyt keräänty kun käytiin shoppaileen hesassa. Seuraavan vaateet ostaa äitinsä (veljeni poika). Neloselle myös kelpaa halvempiakin vaateita, joten kaiken ei tarvitse olla tiettyä merkkiä. Vitonen ei vielä vaadi mitään ja sitten kun vaatii, niin muut onkin jo mailmalla .

Ei tullut erityislasta, mutta toki hänetkin olisio vastaan otettu, jos sellainen olisi tullut. Jäin kolmen pienen kanssa yksin kun mies kuoli. Siinä oli monenlaista muutakin ongelmaa suvun taholta. Jaksaminen oli monesti kortilla, sen myönnän. Elämässä nyt tulee vaan paljon odottomattomia juttuja. Kaikka ei voi ennakoida, eikä kaikkeen varautua. Eihän sitä uskaltaisi elää lainkaan, jos pelkäämään alkaa. Pakon edessä sitä selviää vaikka mistä.

Me ihmiset olemme myös erilaisia. Koskaan ei yhden ihmisen mielipide ja tuntemukset jostain kerro koko totuutta. Se minkä joku kokee erittäin raskaaksi, voi toiselle olla ihan iisi juttu.

Meillä kyllä jokainen saa erityishuomiota tarpeen mukaan. Miksi ihmeessä yleensäkin pitäisi antaa jotain ihmeen yksilöaikaa? Meillä ainakin perhe nauttii yhdessäolosta. Henkilökohtaiset asiat puhutaan tietty kahden, mutta se nyt ei kummia vaadi. Normaalia elämää eletään.

Siinä ne hoituu. Ei meillä ainakan lasten määrä tähän vaikuta. Lapset kulkee harrastuksissa mukana tarvittaessa. Meillä mielenkiinnot sellaisia, että tämäkin onnistuu. Meillä myös lapsia mukana samoissa harrastuksissa.

Teinit hoitaa välillä pienempää, mutta ei se heitä ahdista. päinvastoin, pikkuveli (ja serkku) on heille erittäin rakas ja tärkeä. Sille anetaan aikaa ja huomiota muutenkin. Ihanaa on nähdä miten tuollainen iso miehen alku sulaa tuollaisen pienen edessä .

Lapsenvahdin olen saanut aina kun tarvii. Meillä ei pieniä ole ollutkaan kerrallaan kun kolme.

No ei ole aina ollut vauvaa kainalossa ja ei ole puoliso jäänyt vieraaksi. Ei eka, eikä tämä toinenkaan. Miksi ihmeessä jäisi?

Miksi tehdä lapsiarjesta niin hiton hankalaa??? Tämä on vain elämää, meillä eletään, puhutaan, bauretaan, itketään jne. Ei siihen lasten määrä vaikuta mitenkään. Ihan samalla tavalla me parisuhteessa toimisimme, vaikka noita lapsia olisi vain kaksi.

Ainoa mistä tingitään, niin ulkomaan matkailusta. Sitä tehtäisiin varmaanenemmän.

Minulla on ollut vakituinen työsuhde siitä asti kun koulusta nuorena pääsin. Ammattia olen vaihtanut välilä ja työpistettä ja työnantaja on muuttanut myös nimeään kuntaliitosten myötä. Ihan on siis vakaalla pohjalla noita lapsia pukellettu.

 

Mulla nyt vaan on tapana päästä töihin ja koska tosiaan menen töihin, riittää rahaa kun lapset kasvavat. =)

Ajateltu on.

 

No jossittelu ei auta, ei sitten yhtään:

Seuraava lapsi voi olla erityislapsi, miten jaksaminen jos talossa ennestän jo monta lasta?

Voithan huomenna jäädä autonalle suojatiella jos esim. rattijuoppo ajaa päällesi ja täten vammautua vakavasti.

Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Valitettavasti.

 

itse erityislapsen äitinä voin sanoa,että kaikkeen pystyy kun vaan tarpeeksi tahtoo!ihan varmasti suurperheen vanhemmat pystyisivät hoitamaan myös erityislapsen.Erityislasten äidit saavat paljon tukea monelta taholta!
Jos haluaa jossitella niin voisin kuvitella,että äiti joka saa useamman "tavis"lapsen on kovemmalla kuin sellainen jolla erityislapsi joukon jatkona.

 

HAHAHAHHAH!!!!! Taas joku on miettiny viisaassa päässään montaa isoa ajatusta ja sitte tullu tänne meidän iloksi ne ilmaisemaan..Huomaa kyllä että elämänkokemusta puuttuu..

 

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide.

No mä taas ajattelen niin, että kun kustannan lasteni opinnot, heidän on helpompi aloitella aikuiselämäänsä, kun ei ole velkataakkaa (=opintolainaa) niskassa. Lähes jokaiselle ihmiselle tulee elämässään ne vaikeatkin ajat eteen, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi sitä, että lasteni pitäisi aikuiselämänsä aloittaa juuri taloudellisilla vaikeuksilla. Enkä mä täältä mitään mukaanikaan saa, joten miksi en käyttäisi varallisuuttani lasteni hyväksi jo nyt?

 

Onhan sitä muitakin kustannuksia kun vaan harrastukset, mutta monikaan ei ajattele elämää niin pitkälle. Entäs kun lapset alkavat olla siinä iässä, että ajokortit pitäis maksaa...? Ja sehän on eräs semmoinen jonka hinta nousee vuosittain...

Meillä tällähetkellä hyvä tilanne. 2 lasta, minä kotona, mies hyvin tienaavassa työssä, lapsilla omat säästötilit, jotka lapset saavat teineinä (kerkeevät kasvamaan korkoakin mukavasti), meillä perheen yhtinen säästötili (matkoja varten tai isompia investointeja) ja eläkesäästäminen molemmilla, vaikka eläkeikään vielä yli 35 v)

Ööö... miksi vanhempien pitäis maksaa lasten ajokortti? EI meillä ainkaan maksanu vaikka meitä ei ollu "kuin" 3...
Sitä paitsi muutenkin toi teidän elämäntapa tuntuu keskittyvän pelkkään rahaan... Ei siinä mitään, jokaisella on omat elämänarvot ja teillä tommoset. Mut mies on ainut lapsi ja sanoo aina, että mieluummin haluais edelleenkin sisaruksia kuin ne kalliit harrastukset ja ulkomaanmatkat. Lapselle voi tarjota muutakin kuin sellasta mitä rahalla saa Ja mä toivon, että meidän lapset oppii arvostamaan enemmän sellasia asioita koska rahaa voi antaa kuka vaan, aikaa ja pyyteetöntä rakkautta vain sellanen ihminen joka oikeasti sua rakastaa.

Onhan se rahan antaminen rakkautta ihan samalla tavalla.

esim. että pystyy ostaa kunnollista ruokaa lapsille, että kaikki raha ei mene lainaan /vuokraan. Jos vanhemmat maksavat ajokortin ja opiskelusta osan, on helpompi aloittaa oma taival aikuisena.
kaikki pystyvät antaa rahaa, mutta harva antaa. yleensä vain sellainen joka rakastaa pyyteettömästi, antaa rahaa.
Muuten olen samaa mieltä tuutikistä, vain rahasta puhui miten heillä sitä on ja vain se mitä rahalla saa tuntui olevan tärkeää.

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide. Mulle tulee vaan tosta sellanen olo, että jos ihmisellä ei ole tarpeeksi rahaa niin olis huono vanhempi kun rakkautta mitataan/osotetaan rahalla.(mitä enemmän rahaa käyttää lapseensa=sitä parempi/rakastavampi vanhempi) Vähän kärjistettyä mutta tällänen epämiellyttävä ajatus siitä tulee..

Tottakai raha on rakkautta. Jos annat lapselle ilmaiseksi opinnot ja ajokortit ja asunnot, on kivaa ja helppoa. ei tarvitse miettiä, onko huomenna vielä katto pään päällä.
Jos taas sinut potkaistaan kotoa 18-vuotiaana pennittömänä, on elämä stressiä ja huolta ja työtä. No onneksisuomessa toistaiseksi yhteiskunta antaa tuolle 18-vuotiaalle asumistuen ja ehkä toimeentulotuen, jos ei pääse opiskelemaan, kun pitää hampurilaisia myydä, eikä ehdi lukea pääsykokeisiin.

 

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide.

No mä taas ajattelen niin, että kun kustannan lasteni opinnot, heidän on helpompi aloitella aikuiselämäänsä, kun ei ole velkataakkaa (=opintolainaa) niskassa. Lähes jokaiselle ihmiselle tulee elämässään ne vaikeatkin ajat eteen, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi sitä, että lasteni pitäisi aikuiselämänsä aloittaa juuri taloudellisilla vaikeuksilla. Enkä mä täältä mitään mukaanikaan saa, joten miksi en käyttäisi varallisuuttani lasteni hyväksi jo nyt?

No, sä ajattelet näin. Esimerkiksi mun ja miehen perheissä ei olisi ollut rahasta kiinni maksaa ajokorttia meille, mutta meidät on kasvatettu tulemaan toimeen omillaan. Ihan itse on opiskeltu ammatit ja elätetty perheemme. Jännästi raha ei kuitenkaan ole elämässämme nytkään etusijalla vaikka toimeen tullaan, vaan muunlaiset arvot. Toki ajattelen, että lapsiaan saa tukea ja auttaa, itsekin aion niin tehdä, jos tulee vaikeita tilanteita eteen. Mutta sitä tärkeämpää on minusta tukea lapsiaan itsenäiseen elämään, pärjäämään ja yrittämään. Esimerkiksi viikkorahan eteen on pieniä tehtäviä, joita tehdään. Kaupasta ei osteta aina kaikkea, mitä sattuu mieli tekemään. Paljon lapset saavatkin, mutta yleensä joutuvat esimerkiksi hieman säästämään tai odottamaan haluamaansa.
Kaveripiirissä on myös sellaisia "lapsia", joilla ei aikuisinakaan tee tiukkaa kävellä isin ja äidin kukkarolle, naureskellaan vain, että "pappa betalar". Vaikka ei olisi omaa rahaakaan kaikkeen, niin silti pitää ulkoisesti näyttää, että kaikki on viimeisen päälle. Kun lapsi syntyy, oletetaan, että vanhemmat hoitaa aina kun huvittaa lähteä baanalle ja ostavat lapsenlapselle kaiken. Mikäs siinä, mutta se ei ole minun tapani elää.

 

. Asenteestahan kaikki lähtee! Moni erkkalapsen äiti on sanonu, että se erkka on jopa rakkaampi kuin toiset. ?

sääliksi käy tällaisen äidin muita lapsia...

 

Tässä olikin monta tärkeää näkökulmaa asiohin. Itse pidän hyvänä sitä että etukäteen miettii mihin rahkeet riittää lasten kanssa, niin taloudellisesti kuin ihan fyysisesti ja henkisesti.

Itse olen suurperheen esikoinen (5 sisarusta) ja aina olen pitänyt tärkeänä sitä että meitä on monta. Varsinkin viimeaikoina, yhden veljeni poistuttua keskuudestamme on muut sisarukset nousseet entistä tärkeämmiksi. Rankkaa on ollut tuon asian kanssa enkä rehellisesti tiedä miten jaksaisin jos tämä edesmennyt veli olisi ollut ainoa sisarukseni. :/

Lapsuudenkodissani sain varmasti kaiken sen minkä tarvitsin, niin materiassa kun huomiossa. Näistä olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen! :flower: Mutta, ihmiset ovat tässäkin erilaisia... Heti perään on pakko myöntää ettei minusta olisi tuohon mihin äidistäni. En olisi ollenkaan hyvä suurperheen kotiäiti vaan kaipaan elämääni muutakin, vaikka lapset toki tärkeintä ja rakkainta minulle ovat. Tällä hetkellä meillä on kaksi lasta ja erinäisten asioiden valossa tuntuu ettei lisää ole ihan heti luvassa. Toivo elää kuitenkin siitä että joskus, useamman vuoden päästä tilanne olisi jo sellainen että meille kaivattaisiin uutta vauvaa (ja sellainen vielä saataisiin). Nyt en kuitenkaan vielä jaksa siitä murehtia vaan haluan keskittyä tähän päivään ja näihin lapsiin.

Mitä erityislapsiin tulee, niihinkin suhtautuminen vaihtelee. Itse jaksan uskoa että ihmisillä on enemmän voimia asian suhteen mitä uskovatkaan. Eihän kukaan lapselleen vammaa tai sairautta halua ja monesti etukäteen ajatellen tuollainen tuntuu asialta jonka kanssa ei voimat riittäisi. Kuitenkin jos se kohdalla osuu niin useimmilla niitä voimia sitten löytyykin ja opitaan jopa nauttimaan tästä erityislapsesta. Erityislapsi on terveitä heikommassa asemassa ja tarvitsee erityista tuke pärjäteäkseen elämässä. Siksi hän varmasti herättää vanhemmissaan paljon sellaista huolta, mitä terveiden kanssa ei edes tarvitse miettiä. Samoin tällaisen lapsen oppimat uudet asiat ja saavutukset eivät ole itsestäänselvyyksiä vaan suuren työn tulosta ja siksi herättävät monesti enemmän iloa mitä terveiden lasten normaalisti oppimat asiat. Eiköhän jokainen vanhempi rakasta jokaista lastaan yhtä paljon (=koko sydämestään), mutta silti joku tietty lapsi saattaa olla jollain lailla lähempänä. Tästä lienee kysymys kun sanotaan erityislasten olevan rakkaampia. Erityislapsi opettaa erilaisia asioita elämästä ja siksi voi tuntua läheisemmältä.

Muuten tuota erityislapsi suurperheessä-juttua on joskus mietitty. Samoihin aikoihin kun meidän erityislapsi syntyi, erääseen sukulaisperheeseen syntyi kaksoset (ennestään 3 lasta pienillä ikäeroilla), joista toista äitinsä hetken epäili erityislapseksi. Tämä epäilys oli äidille lähes paniikki, hän koki ettei missään tapauksessa jaksaisi vammaista lasta tuollaisessa sisarusparvessa ja koki että elämä olisi lähes pysähtynyt siihen. Toisessa sukulaisperheessä jossa lapsia vieläkin enemmän, taas äiti kokee ettei vammainen lapsi heillä aiheuttaisi läheskään sellaista myllerrystä kuin ainokaisena. Heillä kun ollaan jo lasten myötä totuttu kaikenlaiseen ja osattaisiin paremmin olla jalat maassa. Eli yksi kokee yhdellä lailla, toinen toisella. Monet tuttavaperheemme joilla on erityislapsi kokevat positiivisena sen että lapsella on (usemapia) vanhempia sisaruksia. itse koin aikanani lähes huonommuutta siitä ettei meillä ollut tarjota vammaiselle lapsellemme vanhempia sisaruksia... :ashamed:

Muuten rahasta, sitä tarvii jokainen elääkseen. Kuitenkin yhdelle riittää vähempi kuin toiselle. Mielestäni tärkeintä on se että jokainen pystyy tarjoamaan lapselleen perusasiat ja siihen paljon rakkautta päälle. Kalliit merkkivaatteet ja harrastukset, hienot ulkomaanmatkat ja ajokortit tulevat sitten jos tulevat. en pidä niitä välttämättöminä.

 

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide.

No mä taas ajattelen niin, että kun kustannan lasteni opinnot, heidän on helpompi aloitella aikuiselämäänsä, kun ei ole velkataakkaa (=opintolainaa) niskassa. Lähes jokaiselle ihmiselle tulee elämässään ne vaikeatkin ajat eteen, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi sitä, että lasteni pitäisi aikuiselämänsä aloittaa juuri taloudellisilla vaikeuksilla. Enkä mä täältä mitään mukaanikaan saa, joten miksi en käyttäisi varallisuuttani lasteni hyväksi jo nyt?

No, sä ajattelet näin. Esimerkiksi mun ja miehen perheissä ei olisi ollut rahasta kiinni maksaa ajokorttia meille, mutta meidät on kasvatettu tulemaan toimeen omillaan. Ihan itse on opiskeltu ammatit ja elätetty perheemme. Jännästi raha ei kuitenkaan ole elämässämme nytkään etusijalla vaikka toimeen tullaan, vaan muunlaiset arvot. Toki ajattelen, että lapsiaan saa tukea ja auttaa, itsekin aion niin tehdä, jos tulee vaikeita tilanteita eteen. Mutta sitä tärkeämpää on minusta tukea lapsiaan itsenäiseen elämään, pärjäämään ja yrittämään. Esimerkiksi viikkorahan eteen on pieniä tehtäviä, joita tehdään. Kaupasta ei osteta aina kaikkea, mitä sattuu mieli tekemään. Paljon lapset saavatkin, mutta yleensä joutuvat esimerkiksi hieman säästämään tai odottamaan haluamaansa.
Kaveripiirissä on myös sellaisia "lapsia", joilla ei aikuisinakaan tee tiukkaa kävellä isin ja äidin kukkarolle, naureskellaan vain, että "pappa betalar". Vaikka ei olisi omaa rahaakaan kaikkeen, niin silti pitää ulkoisesti näyttää, että kaikki on viimeisen päälle. Kun lapsi syntyy, oletetaan, että vanhemmat hoitaa aina kun huvittaa lähteä baanalle ja ostavat lapsenlapselle kaiken. Mikäs siinä, mutta se ei ole minun tapani elää.

Minä ajattelen juuri näin. Aikusena aikuisen vastuu omasta elämästään ja minä rahoineni ja muine apuineni taustalla jos tulee ongelmia. En tule kustantamaan opiskeluja, mutta jos rahat yrittämisestä huolimatta loppuu niin tulen ilman muuta apuun vaikka niitä lapsia onkin 5. Tosin vanhimman ja nuorimman ikä ero 8v eli ehkä vanhimmat alkavat jo seistä omilla jaloillaan maailmalla kun nuorimmat vasta lähtevät koittamaan kantaako elämä.

 

Miten joku voi sanoa, että erityslapsi on rakkaampi kun toiset ns. normaalit???! Mulla ainakin molemmat kaksi tervettä lasta ihan yhtä rakkaita!!!!
Tosiaan, itse olen vaan kahden lapsen äiti, mutta kolmas on pyörinyt mielessä jonkunaikaa ja mietitty ollaan toki mieheni kanssa miten paljon lapsiin saa uppoamaan rahaa, mutta meillä ainakin tingitään jostain muualta sitten kun lapset aloittaa harrastukset yms.

Molemmat ollaan mieheni kanssa harrastettu lapsena/nuorena paljon ja halutaan kyllä tarjota se mahdollisuus omillekkin lapsille.

Kieltämättä välillä näkee perheitä, joissa monta (väh.4) lasta ja lapset puetaan aikamoisiin "rytkyihin" kun taloudellinen tilanne ei ole hyvä. Tuskin sellaisella prheellä on varaa viedä lapsia taitoluisteluun tai jääkiekkoa harrastamaan.

Onhan sitä muitakin kustannuksia kun vaan harrastukset, mutta monikaan ei ajattele elämää niin pitkälle. Entäs kun lapset alkavat olla siinä iässä, että ajokortit pitäis maksaa...? Ja sehän on eräs semmoinen jonka hinta nousee vuosittain...

Meillä tällähetkellä hyvä tilanne. 2 lasta, minä kotona, mies hyvin tienaavassa työssä, lapsilla omat säästötilit, jotka lapset saavat teineinä (kerkeevät kasvamaan korkoakin mukavasti), meillä perheen yhtinen säästötili (matkoja varten tai isompia investointeja) ja eläkesäästäminen molemmilla, vaikka eläkeikään vielä yli 35 v)

taitoluistelu ja jääkiekko onkin se lapsen elämän ehto....vaikka teillä menee NIIN hyvin niin joskus sitä saattaa ihan arkikin tulla eteen...

 

Minä ajattelen juuri näin. Aikusena aikuisen vastuu omasta elämästään ja minä rahoineni ja muine apuineni taustalla jos tulee ongelmia. En tule kustantamaan opiskeluja, mutta jos rahat yrittämisestä huolimatta loppuu niin tulen ilman muuta apuun vaikka niitä lapsia onkin 5. Tosin vanhimman ja nuorimman ikä ero 8v eli ehkä vanhimmat alkavat jo seistä omilla jaloillaan maailmalla kun nuorimmat vasta lähtevät koittamaan kantaako elämä.

Jokainen tavallaan =) Mä taas ajattelen asian niin, että paras lahja, minkä voin lapsilleni antaa, on mahdollisuus velattomaan opiskeluun tarvitsematta miettiä, onko siihen mahdollisuus vai ei. Voi olla, että ehtoopäivilläni hassaan kaiken omaisuuteni vaikka nuoriin rakastajiin ja siten lapsilleni ei jää perintönä senttiäkään, mutta ainakin ovat saaneet itselleen ammatillisen pääoman.

 

Onhan sitä muitakin kustannuksia kun vaan harrastukset, mutta monikaan ei ajattele elämää niin pitkälle. Entäs kun lapset alkavat olla siinä iässä, että ajokortit pitäis maksaa...? Ja sehän on eräs semmoinen jonka hinta nousee vuosittain...

Meillä tällähetkellä hyvä tilanne. 2 lasta, minä kotona, mies hyvin tienaavassa työssä, lapsilla omat säästötilit, jotka lapset saavat teineinä (kerkeevät kasvamaan korkoakin mukavasti), meillä perheen yhtinen säästötili (matkoja varten tai isompia investointeja) ja eläkesäästäminen molemmilla, vaikka eläkeikään vielä yli 35 v)

Ööö... miksi vanhempien pitäis maksaa lasten ajokortti? EI meillä ainkaan maksanu vaikka meitä ei ollu "kuin" 3...
Sitä paitsi muutenkin toi teidän elämäntapa tuntuu keskittyvän pelkkään rahaan... Ei siinä mitään, jokaisella on omat elämänarvot ja teillä tommoset. Mut mies on ainut lapsi ja sanoo aina, että mieluummin haluais edelleenkin sisaruksia kuin ne kalliit harrastukset ja ulkomaanmatkat. Lapselle voi tarjota muutakin kuin sellasta mitä rahalla saa Ja mä toivon, että meidän lapset oppii arvostamaan enemmän sellasia asioita koska rahaa voi antaa kuka vaan, aikaa ja pyyteetöntä rakkautta vain sellanen ihminen joka oikeasti sua rakastaa.

Onhan se rahan antaminen rakkautta ihan samalla tavalla.

esim. että pystyy ostaa kunnollista ruokaa lapsille, että kaikki raha ei mene lainaan /vuokraan. Jos vanhemmat maksavat ajokortin ja opiskelusta osan, on helpompi aloittaa oma taival aikuisena.
kaikki pystyvät antaa rahaa, mutta harva antaa. yleensä vain sellainen joka rakastaa pyyteettömästi, antaa rahaa.
Muuten olen samaa mieltä tuutikistä, vain rahasta puhui miten heillä sitä on ja vain se mitä rahalla saa tuntui olevan tärkeää.

Ok. Mutta itse pidän kyl aika arveluttavana sitä että rakkautta osotetaan vain tai edes ylipäätään antamalla rahaa. Jokainenhan vanhempi lastaan haluaa auttaa mutta jos se apu on pääasiassa rahaa niin hmmm... :/ Tää nyt oli vaan mun mielipide. Mulle tulee vaan tosta sellanen olo, että jos ihmisellä ei ole tarpeeksi rahaa niin olis huono vanhempi kun rakkautta mitataan/osotetaan rahalla.(mitä enemmän rahaa käyttää lapseensa=sitä parempi/rakastavampi vanhempi) Vähän kärjistettyä mutta tällänen epämiellyttävä ajatus siitä tulee..

Tottakai raha on rakkautta. Jos annat lapselle ilmaiseksi opinnot ja ajokortit ja asunnot, on kivaa ja helppoa. ei tarvitse miettiä, onko huomenna vielä katto pään päällä.
Jos taas sinut potkaistaan kotoa 18-vuotiaana pennittömänä, on elämä stressiä ja huolta ja työtä. No onneksisuomessa toistaiseksi yhteiskunta antaa tuolle 18-vuotiaalle asumistuen ja ehkä toimeentulotuen, jos ei pääse opiskelemaan, kun pitää hampurilaisia myydä, eikä ehdi lukea pääsykokeisiin.

Aika mustavalkoista, elämä kasvattaa. Aikuisuutta opetteleva tarvitsee taustalle tukea, jonkun johon turvautua kun on tehnyt väärän valinnan, kun rahat eivät ole yrityksestä huolimatta riittäneet, kun elämä välillä vähän kyntää. Aikuiseksi opetteleva ei opi itse tulemaan toimeen jos on yhä äidin elatuksen varassa.
Aikuisena pärjäämiseen tarvitaan muutakin kuin kirjatietoa ja sitä ei opi kuin elämällä ja yrittämällä itse. se ei todellakaan tarkoita sitä että potkaistaan pellolle 18 vuotiaana ja käännetään selkä.

 

No huh,mikä ketju...
itse olen nelilapsisesta perheestä ja ei meidän tarvinnut rytkyissä kulkea.Sain lasketella teininä isoveljeni kanssa.meille hankittiin uudet polkupyörät.en tosin muuta halunnut harrastaakaan.Asuttiin maalla ja kavereiden kanssa leikittiin pääasiassa.
Sen takia ainakaan ei pitänyt pulailla,että meitä oli neljä.Vanhempani rahaongelmat johtuivat ihan muista syistä.
Itse saan pian neljännen lapsen,ja kyllä kotona meillä kuljetaan tosi ryntteissä,mutta kylille kun mennään,niin sitten laitetaan ne siistimmät vaatteet.Ja kirpparilta löydän suurimman osan vaatteista.itse en kotona olevana kovin kummoisia hepeniä tarvi,ja harrastaakin saan ihan tarpeeksi.
Lapsemme eivät halua harrastaa mitään,koska silloin ei olisi aikaa leikkiä.Kaikki lapsemme ovat poikia ja heille on avattu mopo ja ajokorttitilit jo pienenä.Sinne sitten säästellää hissukseen.Ei olla köyhiä,mutta rahat on tiukilla,ruuasta ei tingitä.Autoista tingitään ja eipä kotimaamatkailua kummosempaa tehdä...

 

En tiedä, 2 lasta vasta mutta pitäisi kysyä serkultani joka on nyt 30 vuotias 5 lapsen äiti, vanhin on 13 ja nuorin syntyi tämän vuoden puolella. Tässä välissä on ehtinyt opiskella monta vuotta, valmistuu ensi vuonna sairaanhoitajaksi. Mies on ihan tavallinen duunari mutta omakotitaloa löytyy ja tila-auto Mistään ei näytä lapsilla olevan puutetta. Kyllä sitä aikaa riittää lapsille näköjään ihan hyvin, hyvin kasvatettuja ainakin ovat ja sisarukset sulassa sovussa keskenään vaikka ikähaitari onkin aika erikoinen. uskoisin että hänen kantansa tulisi olemaan mikäli erityislasta odottaisi että asenne ratkaisee, hänellä sitä tuntuu olevan ainakin.

 

. Ja AJOKORTIT??? Maksaako joku ajokortit lapsilleen, pitääkö ne maksaa? täysi ikäiselle, meillä ollaan kyllä ihan ite kustannettu.

Ei niitä pidä kustantaa, mutta mä kyllä aion kustantaa. Likka ei korttia halunnut, mutta junnulla on autokoulu 2 vuoden päästä edessä.

Omasta 80-90 luvun nuoruudesta muistan, että meitä oli lukioluokalla (hyvän asuinalueen lapsista) vain 2 jotka eivät ajaneet korttia heti kun mahdollista. Syy oli se, että oltiin ainoat, joilla ei vanhemmat maksaneet.Töissä kesäisin kyllä kävin, mutta meni ulkomaan matkoihin ne rahat.

 

Sain lasketella teininä isoveljeni kanssa.meille hankittiin uudet polkupyörät.en tosin muuta halunnut harrastaakaan.
siinä sitä jo olikin...

 

Elämä maksaa, ja joku tykkää nuukailla kovastikin. Jo 3 lapsen kanssa saa miettiä elämistä, vaikka kummallakin ihan hyvät tulot. Verot vie ja asuminen, vaikkei omakotitaloa ja omaa huonetta lapsilla ole. Ja merkkivaatteissa eivät lapset kulje, silti toivon, että parempaa voi tarjota kun ovat isompia. Onneksi nykynuoret rakastavat h&m, tosin pimuina en toivoisi tyttöjäni näkevän.

Vaikka asennetta löytyy, mielestäni paras olisi joustovara, taloudellisesti.

Normaalia on, että vaikka asennetta olisi, niin aina ei jaksa.

 

Meidän perheessä 4 lasta ja nuorin nyt reilut 1v ja vanhin 10v.

Tähän asti lapset ovat saaneet harrastaa juuri sitä mitä ovat halunneet ja luultavasti saavat tulevaisuudessakin. Lapsemme harrastavat tennistä, joukkuevoimistelua, uintia,jalkapalloa ja pianon soittoa.Koko perheen harrastuksena laskettelu ja tennis.

Vaatteet ostetaan uusina ja perheen sisällä kierrätetään sen verran kun järkevää. Hintalappuja ei ole turhan tarkkaan tarvinnut katsella,joten jokainen on saanut tarvitsemansa vaatteet ja ajoittain muutenkin haluamaansa.

Emme ole enää varmaankaan "lisääntymässä" ja jos olisimmekin ja kohtalonamme olisi erityislapsi,uskoisin elämämme menevän niin että myös hän tulisi hoidettua yhtälailla kuin muutkin perheenjäsenet erityisyydestään huolimatta.Rakkaus omaan lapseen on niin vahva,riippumatta hänen /kunkin erityisistä tarpeistaan.

Jotta aikaa olisi jokaiselle lapselle, olemme päätyneet minun kotona olemiseen.Ja onneksemme minä myös viihdyn kotona. Jos olisin työelämässä kiinni, ei minulla olisi samnlailla aikaa lapsilleni.Olen ollut kotiäitinä pian 11v. Mieheni järjetelee töitään tarvittaessa myös niin että hän pääsee lasten kisoihin,turnauksiin yms mikä tärkeää.

Omaa aikaa saan tällä hetkellä mukavasti,koska talouteemme tuli auPair viime kesänä. Aiemmat vuodet olemme palkanneet lastenhoitajan ,joita ollut vuosien varrella 2kpl.Viimeisin lastenhoitaja lähti työelämään ja siitä syystä saimme idean auPairista. Harrastukset ja oman ajan käytän yleensä päivän aikana kun isoimmat koulussa ja esikoulussa.Omaa aikaa minulle lähinnä opiskelu ja urheilu.

Puolisoni on tärkein tekijä minun ja preheen kannalta-eihän hän voi olla vieraan tuntuinen!Samanlailla se mies on yöllä valvonut lasten sairauksien tms takia ja ollut kaikkien kohdalla isyyslomalla.Kyllä perhe on yhteinen "projekti",johon molemmat sitoutuvat jo silloin kun siitä vasta alkavat haaveilemaan.

Töihin varmasti pääsee,koska tästä maasta ei työt lopu. Itse olen kotiäiti vuosina suorittanut maisterin tutkinnon ja pari muuta "amk" tason tutkintoa ja näin ollen luulen ainakin olevan ihan hyvä tuleva työntekijä. Ja opiskeluni tulevat vain jatkumaan, ainakin nämä vuodet kun kotiäitinä olen.

Toki tuloja tarvitaan perhettä pyörittäessä ja sen olemme tienneet jo lapsia hankkiessamme. En varmasti olisi näin montaa lasta uskaltanut hankkia, ellei meidän taloudellinen tilanteemme olisi hyvä ja mies hyvin ansaitseva.