Äidit, joilla ei ole tukiverkostoa miten pärjäätte?

Hei te äidit joilla ei ole tukiverkostoa. Miten toimitte arjen juttujen kanssa. Muutin itse ulkomaille ja perheeseni kuuluu pieni vauva ja 3 v. lapsi sekä mies. Hankala välillä toimia kun lapsukaiset pitää ottaa joka paikkaan mukaan. Tai ainakin vauva. Kauppa-asiat keskitetään ja ostetaan kerralla enempi ja jotain pientä voi hakea sitten lastenkin kanssa.
Vaikeinta nyt tuntuu olevan miehen kanssa yhteisen ajan löytäminen. Kaikki yhteinen aika on lasten kanssa olemista, niiden viihdyttämistä ja arjesta selviytymistä. Arvokasta aikaa tämäkin on ja hetken lapset ovat pieniä ja todella vähän aikaa vauvoja. Mutta omaa vapaa-aikaa ei ole yhtään, milloin voisi ladata niitä akkuja tulevaa varten.

 

Kyllä sitä jaksaa omillaankin! On vaan asennoituva siihen oikein! :hug:

 

Niin noh, täällähän sitä roikutaan. Meillä tilanne se että toinen isoäiti asuu kaukana ja on vielä työelämässä joten häntä tapaamme harvoin. Toiset isovanhemmat lähellä mutta lapsi ei heitä kiinnosta. Minun ystäväni järjestelmällisesti asuvat toisilla paikkakunnilla ja miehen ystävillä ei lapsia. Keskenämme pärjäämme, auttavia käsiä ei ole. Yhteistä aikaa ole ollenkaan ja tämä näkyy parisuhteessa. Vertaistuki löytyy asuinalueen leikkipuistosta. Siellä kun käy, pysyy täysissä järjissä.

 

Kyllä sitä jaksaa, kun on pakko. Silti tulee välillä aikoja, jolloin vaan itkee ja tuijottaa ikkunasta samaa maisemaa ja kiroaa, kun naapurin kasikymppisilläkin on huomattavasti vilkkaampi seuraelämä.

 

Kyllä sitä jaksaa omillaankin! On vaan asennoituva siihen oikein! :hug:

OIKEHEN HYVIN SANOTTU!

 

sinnittelemällä vaan
kyllä se sit helpottuu kun lapset kasvaa ja niitten kanssa voi oikeasti tehdä jotain.

 

minnaryyni kiteytti asian hyvin. Joskus vaan ei jaksa tuota 3-vuotiaan filosofiaa ja kaipaisi niitä aikuisten keskusteluja. Mutta vielä on lippu korkealla. Kyllä niitä ystäviä täältä vieraalta maaltakin löytyy

 

Mulla on kolme lasta, eikä miestä tai ajokorttia, asutaan paikassa jossa julkisia kulkee tosi vähän eikä ystäviä ole. Sukulaiset eivät hoida lapsiani, ovat liian kiireisiä.. Huoh. Välillä väsyttää.

 

Mitä tuo tukiverkostottomuus sitten tarkoittaakaan... Me asutaan myös ulkomailla, eli ei sukulaisia lähellä.

Kuitenkin ollaan molemmat jo töiden kautta löydetty kavereita ja ihan ystäviäkin ja myöhemmin lasten myötä ollaan tutustuttu muihin lapsiperheisiin. Sinänsä meidän tilanne ei eroa läheskään kaikkien kaveriperheiden tilanteista, sillä tänne isompaan kaupunkiin on muuttnut väkeä muualtapäin maata ja samoin ei suinkaan olla ainoita maahanmuuttajia, eli meistä tukiverkostottomista on tullut toisillemme tietynlainen tukiverkosto. =)

Lastenhoitoapua on nykyisin näiltä lapsiperheiltä vaikeampi saada kun liki kaikilla on omia lapsia jo useapi sekä valtaosa taitaa tällä hetkellä olla töissäkin. Mutta hätätilanteen tullen varmasti noinkin apu saataisiin. Ilman hätätilannetta ollaan sitten hyödynnetty päiväkotia myös vapaapäivinä ja saatu lastenhoitoapua lapsettomilta kavereilta.

muoks. niin ja lapset ovat nyt 3v ja 4v, ihan hyvin pärjätään ja viihdytään. Lastenhoitoapua en niinkään kaipaa kun se on järjestettävissä muutenkin, mutta muuten olisi välillä niin ihana ajatus että vanhemmat ja sisarukset löytyisivät läheltä...

 

Vaihtelevasti. Välillä on sellaisia kausia, että mehän pärjätään ja jopa täysillä nauttii elämästä. Välillä koko tilanne tuntuu vankilalta...

Meillä kaikki isovanhemmat asuvat kaukana, eivätkä erityisesti suostu pitemmälläkään varoitusajalla tulemaan lapsia katsomaan. Lähellä kaikilla ystävillä oma perhe ja samat "ongelmat". Muuta tukiverkostoa ei ole. Mies on ympäripyöreät päivät töissä, väliin vkonloputkin. Yhteistä aikaa ei ole ollenkaan (kun lapset lopulta nukkuvat, ollaan molemmat ihan poikki). Parisuhde on kyllä nähnyt parempiakin päiviä...

 

:hug: silloin muinaisina vuosina kun muksut oli pieniä, eikä asunu sukua/luottokamuja apuetäisyyellä, pysyin jotenkin tajuissani perhekerhoilemalla. tutustuin ja sit muutaman kans katottiin muksuja vuorotellen. Nyt on tosi paljon eri tilanne, kuopuksen 9v synttäreitä juhlitaan huomenna. Muksut (4-5kpl 9v-17v) voivat olla tunteja keskenään jne. Kaikki aikanaan :flower:

 

Samaa kuin ap olen miettinyt... On ollut kesällä ihanaa, kun toiset isovanhemmat ovat jeesineet ja lapset oikeasti viihtyneet heidän kanssaan.Ollaan saatu "vapaaviikonloppuja" ihan kaksin ja on ollut mahtavaa!

 

No meillä 4 lasta ja ei juurikaan tukiverkkoja täällä. Alusta asti olen tottunut siihen, että lapset on aina mukana. Toki mieskin osuutensa hoitaa, mutta neuvolakäynnit jne, olen tottunut hoitamaan lasten kanssa. Yhteistä aikaa miehen kanssa on iltaisin, mutta kahdestaan ei olla aikoihin käyty missään. Suhde on kuitenkin ihan hyvällä mallilla, joskus tulevaisuudessa sitten löytyy enemmän omaa aikaa

 

Hei! Pärjätty on kohta jo 10 vuotta. Päivä kerrallaan, kun on pakko. Asumme Etelä-Suomessa pienellä paikkakunnalla. Molempien sukulaiset ja ystävät asuvat noin 500 km päässä. Arki ja pyhä on meidän itsemme varassa: koskaan ei kukaan muu kuin jompi kumpi vanhemmista hae tai vie lapsia tai hoida heitä. Hoitoapua on etsitty, mutta emme ole sitä löytäneet. Yhteistä aikaa on silloin, kun lapset saadaan nukkumaan aikaisin. Omaa aikaa on vuoron perään miehellä ja minulla. Omaa aikaa kannattaa ottaa vaikka mieluista harrastusta varten tai ihan vaan yksin lenkillä käyntiin. Jos ne omat akut jäävät lataamatta, on koko perheen virta aika pian lopussa. Etsi itsellesi seuraa muista kotona olevista vanhemmista, sekä suomalaisista että paikallisista, ehkä löydät sitä kautta myös ystäviä ja perhetuttuja, joilta saisi vaikka vuorottaista lastenhoitoapua. Meillä "vain perheen kesken vietetyt vuodet" ovat vaikuttaneet siten, että perheemme on aika tiivis kokoonpano ja sisarukset ovat toisilleen todella tärkeitä. Hyvää jatkoa ja tsemppiä uuteen tilanteeseen teille!

 

Onko teillä sitten lomaa kuitenkin, yhteistä lomaa tai jotain? Meillä kesä oli ihan tätä samaa, miehellä ei päivääkään lomaa, isovanhemmilla ei sen enempää kiinnostusta tai "aikaa" tulla apuun. Tuntuu kyllä välillä, että tästä ei ole mitään ulospääsyä. Joo, toki ne lapset kasvaa, mut silti.

 

:hug: Tukiverkostot ovat pettäneet..tai on niitä vielä satunnaisesti, mutta muuten elämme päivän kerrallaan..joskus pinnaa kiristää enemmän, joskus vähemmän. :/

 

Kummasti sitä vaan pärjää kun on pakko eikä muuta vaihtoehtoa ole.

Oikea asenne ja odottelua että lapset kasvaa pian. B)