[QUOTE="jjjj";27247021]Mitäs jos mies ei pärjää vauvan kanssa, siis ihan oikeasti ei pärjää, koska on kaikin tavoin kömpelö? Meillä mies kyllä periaatteessa hoitaisi vauvaa, jos haluaisin käydä jossain, mutta vähän vain pelottaa että mitä sillä aikaa voisi käydä. Vaikka olen kädestä pitäen neuvonut, antanut tilaa, tehnyt kirjalliset ohjeet puuron keittoon (miehen pyynnöstä, ettei nyt kukaan syyttele mua miehen älykkyyden vähättelemisestä), kehunut yms. niin miehen touhu vauvan kanssa on välillä ihan uskomatonta.
Mies hermostuu ihan liian helposti esim. syöttötilanteessa ja alkaa mekkaloida, ja vauva tietenkin säikähtää ja alkaa itkeä... Samaten mies monesti onnistuu vaippaa vaihtaessa käsittelemään vauvaa niin, että toinen parkuu lohduttomana.
Valitettavasti mulla ei ollut kristallipalloa, josta olisin nähnyt että muuten niin kiltti mies on välillä ihan toivoton vanhempana.[/QUOTE]
Tuosta ei nyt ihan käy selväksi, mitä tarkoitat. Jos on väkivaltainen, kovakourainen ja raivoaa vauvalle, vaihtaisin miestä. Mutta jos sählää ja jotenkin stressaantuu ja koheltaa ja tuskastuu, voi olla, että hän pärjää paremmin lapsen kanssa sitten, kun tämä jo puhuu ja enemmän tekee juttuja. Joillekin vauva-aika vaan on hankalampaa. Tuossa vaan olisin tarkkana, että mies osallistuu koko ajan vaikka sitten sinun kanssasi, ettekä "yhdessä päätä", että mies nyt vaan ei osaa.
Ja aloittajalle, tottakai äidin on saatava välillä omaa aikaa. Jotkut tykkäävät ottaa sitä enemmän, jotkut vähemmän, ja tietysti biologiset jutut asettavat omat rajoitteensa, mutta kyllä sitä pitää saada. Ymmärrän, että ekan vuoden ajan äiti usein on tärkeämpi, mutta minuakin sieppaa kulttuurissamme se, että miehen jatkuva huitelu maailmalla on jotenkin itsestään selvää ja hassua, mutta jos äiti kehtaa mennä jonnekin, siitä kuuluu tuntea syyllisyyttä, ja lastensa kanssa pari tuntia ulkoileva, sopan lämmittävä ja dvd:n päälle napsauttava isä on ihan supersankari.