Ääh, masentaa, vauva-asiaa.

Tiedän, olemme molemmat opiskelijoita, mutta silti ottaa kaaliin. Kaksi vuotta olen "aktiivisesti" vauvasta haaveillut, mies oli aluksi sitä mieltä että mikä ettei piakkoin... mutta vaihtoi nopeasti kantansa kielteleväksi ja kaartelevaksi, ja sama meno jatkuu.

Pyrin välttelemään puheenaihetta, mutta kokoajan on asia itsellä mielessä ja mies tietää sen. Asia nousee puheenaiheeksi yleensä silloin, kun olemme nähneet sukulaisten vauvoja yms.

Ymmärrän, että olisi järkevää odottaa että edes toisella on töitä yms, mutta minkäs sitä tunteilleen mahtaa.

Anteeksi järjetön purkaus.

 

Tiedän tunteen. :hug:

Ei ollenkaan järjetön tuo sinun purkauksesi. Täällä tuota vaihetta kesti reilu 4 vuotta, ennen kuin oli miehenkin mielestä sopiva hetki yritystä aloittaa. On äärimmäisen turhauttavaa odotella. Varsinkin kun täällä ei ainakaan tuo mies pystynyt selkeitä raameja kertomaan että mitkä ne puitteet sit pitäis olla ennen kuin se vauva olis tervetullut.

Nyt sit siinä onnellisessa asemassa, että ollaan siihen yritysvaiheeseen päästy. Sais vaan sitä tulostakin jo tulla.