Adhd lapsen epäonnistunut äiti.

[itkettää]

On niin samperin epäonnistunut olo. Tytär sai keväällä adhd&kehityshäiriö diagnoosit. Täytti alkukeväästä kuusi. Ei vielä päästy terapiaan.

"Joo mutta sen pitää pystyä keskittymään pariks sekunniks ennen sanoja/tekoja vaikka olis kuinka adhd.
No **** pitää saada sitte sinne terapiaan.
Oon ihan varma, että sillä tulee eskarissa ongelmia sen asian kanssa.
Ja ei ne ota sitä ainakaan normi ekalle luokalle, jos se ei osaa yhtäön harkita/tunnistaa tilannetajua"

"ymmärrän, mutta ei ton diagnoosin piikkiin voi laittaa sitä jos ei osaa yhtään harkitq ja tietää missä tilanteessa ollaan mitenki."

"ei siti tarkota etteikö adhd lapsi osais ollenkaan keskittyy/harkitsee"

"Pitäis silti osata harkita"

"En ymmärrä sitä, että voi muka laittaa adhd:n piikkiin sen että ei osaa harkita ollenkaan."

"EI adhd oo mikään vamma, joka antaa luvan huonoon käytökseen"


Satuttaa niin saatanasti että nämä tulevat ihmisen suusta jonka viimeiseksi olisin olettanut tuomitsevan.

Pahimpana ongelmana meillä on nimenomaan impulssikontrollin puute ja uhmakkuus. Tuettuna (= vieressä istuessa) kuitenkin vie hienosti tehtäviä loppuun ja rakentaa esimerkiksi omatoimisesti 100+ palapelejä. Yleisluontoisesti aurinkoinen ja positiivinen tyttö. Ymmärtää kyllä jälkikäteen toimineensa väärin ja potee siitä itsekin sitten pahaa mieltä.

Kaikki keinot korteista tarroihin on kokeiltu läpi. Kelan terapiaan ei tosiaan päästy ja nyt ollaan jonossa kaupungin terapiaan. Pääsyssä voi kestää ikuisuus.

Olenko mä sitten vaan niin saatanan paska mutsi?

 

["Niin"]

Oikeassahan siinä ollaan jos sanotaan ettei ADHD ole tekosyy käyttäytyä huonosti. Kannattaa vähän ennakoida niitä tilanteita ja estää ne impulssit ennen kun syntyvätkään, eikö vaan? Sanoa, että nyt mieti mitä tulee tapahtumaan jos tässä kohtaa hermostuu ja mieti miten muuten asian voi ratkaista. Sitten annat keinoja ratkaista tilanne jotenkin muuten kuin raivarilla. Niin onko sekään sitten paha asia jos menee erityiskouluun? Minun lapsi on erityiskoulussa, pienessä ryhmässä, aina on avustajia paikalla ja menee loistavasti!

 

["noh"]

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta adhd-lapsista, mutta sanoisin että ihan kelpo mutsi olet.

 

["vieras"]

Näin käy kun lapsi ei saa olla kotihoidossa ensimmäiset kolme vuotta.

 

[ap.]

[QUOTE="Niin";28825291]Oikeassahan siinä ollaan jos sanotaan ettei ADHD ole tekosyy käyttäytyä huonosti. Kannattaa vähän ennakoida niitä tilanteita ja estää ne impulssit ennen kun syntyvätkään, eikö vaan? Sanoa, että nyt mieti mitä tulee tapahtumaan jos tässä kohtaa hermostuu ja mieti miten muuten asian voi ratkaista. Sitten annat keinoja ratkaista tilanne jotenkin muuten kuin raivarilla. Niin onko sekään sitten paha asia jos menee erityiskouluun? Minun lapsi on erityiskoulussa, pienessä ryhmässä, aina on avustajia paikalla ja menee loistavasti![/QUOTE]

Meillä kyllä ennakoidaan. Ja esimerkiksi kaupassa käynnit sujuvat nykyään hyvin. Tasan kerran elämässään vetänyt ns.raivarit kaupassa. Kotona ongelmia harvoin. Uusiin tilanteisiin mennessä minä kyllä selitän etukäteen asiat jotta tyttö tietää mitä odottaa.

Uhmalla en itse välttämättä tarkoittanut ns.itkupotku raivareita ja sitä että tyttö ryhtyisi fyysiseksi koska tätä hyvin harvoin tekee. Uhmakkuudella tarkoitin lähes jatkuvaa vastaan inttämistä ja sitä ettei mikään kelpaa/ole hyvin.

Painotan edelleen sitä, että tyttö ymmärtää käyttäytyneensä huonosti ja on siitä usein itse pahoillaan. Töksäyttää ns.epäsopivia asioita, ei filtteröi itseään. Impulssit vievät.

Mut se on toki hienoa että sä itse olet täydellinen äiti )))

 

[leijona-76]

[QUOTE="vieras";28825317]Näin käy kun lapsi ei saa olla kotihoidossa ensimmäiset kolme vuotta.[/QUOTE]

Ja käy vaikka saisi. Mun ipanasta näkyi jo vauvana merkkejä ja nyt eskarina on ADHD-oireinen. Enkä vieny pienenä hoitoon.

 

[chef]

Tuolle impulsiiviselle käytökselle ei nyt vaan oikein voi lapsen kohdalla mitään.

Nuorena ja varsinkin aikuisena sitä voi sitten itse koittaa harjoittaa, mutta et sä 6v nentiltäkään voi olettaa täydellistä suodattamista puheiden ja tekojen suhteen, joten sitä ei voi senkään vertaa olettaa ja odottaa addilta.

Osa ihmisistä ymmärtää tämän, osa ei todellakaan, koska edes halua siihen ei riitä.

Rammalle ihmiselle ei sanota, että juokse kilsa ja heitä voltti, mutta addille sanotaan, että keskity ja lopeta sammakoiden suoltaminen suusta. Kumpikaan ei halusta huolimatta em. toimintaan kykene, mutta vain rampaa ymmärretään. Näin se valitettavasti vain menee...

 

[hhjhj]

Sillä on se adhd + kehityshäiriöt. Siihen pitää vaan sopeutua ja otetaan kaikki tukitoimet vastaan, vaikka se tarkoittaisi sitä, että ei voi olla normiluokassa koulussa, sitten ollaan paremmin sopivassa.

 

[leijona-76]

On niin samperin epäonnistunut olo. Tytär sai keväällä adhd&kehityshäiriö diagnoosit. Täytti alkukeväästä kuusi. Ei vielä päästy terapiaan.

"Joo mutta sen pitää pystyä keskittymään pariks sekunniks ennen sanoja/tekoja vaikka olis kuinka adhd.
No **** pitää saada sitte sinne terapiaan.
Oon ihan varma, että sillä tulee eskarissa ongelmia sen asian kanssa.
Ja ei ne ota sitä ainakaan normi ekalle luokalle, jos se ei osaa yhtäön harkita/tunnistaa tilannetajua"

"ymmärrän, mutta ei ton diagnoosin piikkiin voi laittaa sitä jos ei osaa yhtään harkitq ja tietää missä tilanteessa ollaan mitenki."

"ei siti tarkota etteikö adhd lapsi osais ollenkaan keskittyy/harkitsee"

"Pitäis silti osata harkita"

"En ymmärrä sitä, että voi muka laittaa adhd:n piikkiin sen että ei osaa harkita ollenkaan."

"EI adhd oo mikään vamma, joka antaa luvan huonoon käytökseen"


Satuttaa niin saatanasti että nämä tulevat ihmisen suusta jonka viimeiseksi olisin olettanut tuomitsevan.

Pahimpana ongelmana meillä on nimenomaan impulssikontrollin puute ja uhmakkuus. Tuettuna (= vieressä istuessa) kuitenkin vie hienosti tehtäviä loppuun ja rakentaa esimerkiksi omatoimisesti 100+ palapelejä. Yleisluontoisesti aurinkoinen ja positiivinen tyttö. Ymmärtää kyllä jälkikäteen toimineensa väärin ja potee siitä itsekin sitten pahaa mieltä.

Kaikki keinot korteista tarroihin on kokeiltu läpi. Kelan terapiaan ei tosiaan päästy ja nyt ollaan jonossa kaupungin terapiaan. Pääsyssä voi kestää ikuisuus.

Olenko mä sitten vaan niin saatanan paska mutsi?

Et. tällasen lapsen kasvatus ja rajojen laitto on jatkuvaa etsimistä ja kokeilua ja toteamista että tämäkään keino ei tepsi tai tepsii hetken. Piikkiin ei tokikaan voi laittaa, mutta muistaa että takana on häiriö joka hankaloittaa oppimista ja elämistä.
Omani kanssa on tehty lujasti töitä niin hoidossa kun kotona ja ollu toimintaterapiassakin. Meille on ollu suuri apu psykaklinikan sairaanhoitaja jolla runsaasti kokemusta haastavista lapsista ja ongelmista. Ollaan saatu hyviä vinkkejä ja paikka joka kuuntelee+tajuaa mikä on ADHD-lapsi. Menee luultavasti pienluokalle, oppimisessa ei vikaa ole älyn osalta ja on fiksu. Muttei pärjää normikokosessa porukassa nytkään tarhassa ja vaatii runsaasti aikuisen tukea. Ja ympäristön jossa ei ole liikaa ärsykkeitä(lapsella myös aistienkäsittelyssä häikkää).

 

[leijona-76]

Tuolle impulsiiviselle käytökselle ei nyt vaan oikein voi lapsen kohdalla mitään.

Nuorena ja varsinkin aikuisena sitä voi sitten itse koittaa harjoittaa, mutta et sä 6v nentiltäkään voi olettaa täydellistä suodattamista puheiden ja tekojen suhteen, joten sitä ei voi senkään vertaa olettaa ja odottaa addilta.

Osa ihmisistä ymmärtää tämän, osa ei todellakaan, koska edes halua siihen ei riitä.

Rammalle ihmiselle ei sanota, että juokse kilsa ja heitä voltti, mutta addille sanotaan, että keskity ja lopeta sammakoiden suoltaminen suusta. Kumpikaan ei halusta huolimatta em. toimintaan kykene, mutta vain rampaa ymmärretään. Näin se valitettavasti vain menee...

totta...paha se on tolle sanoa että nyt lopeta se kiemurtelu ja jatkuva häläääminen ku se itse sanoo ettei kykene. Kun on motorieseti hyvin levoton. Tuskailee sekin kun nukahtaminen jne tosi vaikeaa. Ja oli jo syntyjään samanlainen. Meno päällä aamusta iltaan kokoajan. Kokemusta mullakin siitä että ympäristö ei tajua.

 

[chef]

totta...paha se on tolle sanoa että nyt lopeta se kiemurtelu ja jatkuva häläääminen ku se itse sanoo ettei kykene. Kun on motorieseti hyvin levoton. Tuskailee sekin kun nukahtaminen jne tosi vaikeaa. Ja oli jo syntyjään samanlainen. Meno päällä aamusta iltaan kokoajan. Kokemusta mullakin siitä että ympäristö ei tajua.

Lapsesi onneksi edes sinä tajuat. Se on jo paljon, se

 

[leijona-76]

Lapsesi onneksi edes sinä tajuat. Se on jo paljon, se

On ja nyt se helpottaa että osaa itse kertoa asioitaan ja ilmasta miltä tuntuu.

 

["öhöm"]

Uhmalla en itse välttämättä tarkoittanut ns.itkupotku raivareita ja sitä että tyttö ryhtyisi fyysiseksi koska tätä hyvin harvoin tekee. Uhmakkuudella tarkoitin lähes jatkuvaa vastaan inttämistä ja sitä ettei mikään kelpaa/ole hyvin.

Painotan edelleen sitä, että tyttö ymmärtää käyttäytyneensä huonosti ja on siitä usein itse pahoillaan. Töksäyttää ns.epäsopivia asioita, ei filtteröi itseään. Impulssit vievät.

Mulla ei ole vielä 6-vuotiasta, mutta ne muutamat joita lähipiirissä ovat inttävät vastaan ja valittavat nykyään paljon ja melkein mistä vain. Niin että se on varmaan ihan normaalia, jos yhtään auttaa Impulsiivisuus onkin sitten jo erikseen, mutta hyvä että teillä on kuitenkin homma hoidossa, tukitoimet tms. alkamassa.

 

[ap.]

Kiitos vastauksista. Mieli on silti melko maassa, koska nuo kommentit tulivat yhdeltä sisaristanii jolle aikaisemmin olen hyvillä mielin luottanut tyttöni yökylään siinä luulossa että sisko kyllä ymmärtää. Muita ns.tukiverkkoja minulla ei ole ja tyttö ei tosiaan ole yökylässä edes joka kuukausi. Siskoni vain ei ymmärrä. Ei ymmärrä sitä, että tyttöni kyllä yrittää. Väittää ymmärtävänsä, mutta silti inttää miten kuusi vuotiaan pitäisi jo impulssejaan hallita ja osata käyttäytyä kuin muut ikäisensä. Juuri tuo satuttaa eniten. Sanojen takaa kuultava epäsuora syytös, vaikka kaikkeni yritän.

Tyttäreni sanoo pääsääntöisesti kiitos (oletan sen myös toisinaan ns.normilapsiltakin unohtuvan) kun siihen on aihetta, ilahtuu pienestä ja näyttää sen, katsoo esimerkiksi puistossa pienempiensä perään. Laulelee ystävän vauvalle, suukottaa. Mielestäni olen kasvattanut tyttärestäni empatiakykyisen ja kohteliaan, vaikka nämä tavat joskus impulssin tulessa unohtuvatkin. Ei hän ole tuhma tuhmuuttaan. Kuten jo sanoinkin, hän on pääsääntöisesti aurinkoinen, iloinen ja sosiaalinen lapsi.

Käyn säännöllisesti puistossa. Seuraan siellä tyttäreni menoa ja pääsääntöisesti leikit sujuvat, joskin riehakkaasti. Saa päähänsä jotakin ja ryhtyy tähän oitis, ei välttämättä osaa huomioida tässä muita lapsia. Jos kimmastuu, saattaa päästä sammakkoja "tyhmä! kakkapää." Niistä kuitenkin aina huomautan ja tyttö ymmärtää itsekin tehneensä väärin. En kuitenkaan ole nähnyt lyömistä, potkimista yms. Joskus jos mietintäpenkille kannan, saattaa rimpuilla, mutten usko satuttamisen tässäkään olevan perimmäinen tarkoitus.

Itsesuojeluvaisto on tytöllä vieläkin hakusessa. Vasta nykyään uskallan antaa kävellä pienemmät tiet itse yli ilman että kädestä pidän. Ei välttämättä tiedosta sitä, että vieras koira voi olla vaarallinen. Yms. On luottavainen ja neur.osaston mukaan ehkäpä liiankin. Itse kuitenkin haluaisin ajatella tämän olevan tyttäressäni myös vahvuus, hän ei tuomitse ja on aina valmis tutustumaan uusiin lapsiin.

Maanantaina alkaa eskari. Ei erityisryhmässä eikä saa henkilökohtaista avustajaa. Ei auttanut neurologimme suositukset. Alustavan tiedon mukaan ryhmässä on alle 12 lasta ja EHKÄ yleinen avustaja. Eskari on koulun yhteydessä jossa myös a-luokkia. Luulisin ymmärrystä ja osaamista löytyvän, mutta silti pelottaa. Tarhan viimeiset kaksi vuotta menivät päin mäntyä. Edellisessä tarhassa kuitenkin meni 80% paremmin ja tuntui että lapsen hyviin puoliin ja rohkaisuun keskityttiin enemmän. Kesäloman aikana tutustuin plörinäksi menneen tarhakaverin äitiin jolla myös negatiivisia kokemuksia kyseisestä päiväkodista.

Kuitenkin. Pelkään. Tiedän toisten lasten olevan tahtomattaan toisinaan toisilleen julmia. Pelkään tyttäreni joutuvan silmätikuksi. Pelkään ettei häntä ymmärretä, pelkään ettei häntä kuunnella.

Ja toivon että sisareni ymmärtäisi. Sekä minua että tytärtäni.

Tekee harvinaisen hyvää puhua ja purkaa, vaikka ruudun takana ovatkin tuntemattomia. Kiitos.

 

["Vieras"]

ADHD tytön isänä voin sanoa ettei sinusa ole vikaa, auttaa paljon elämää jos osaat lopettaa itsesyytökset. Meillä diagoosi varmistui eskarissa ja tuli koululykkäys vuodeksi, sitten erityisluokkaan lääkärit miettivät välillä lääkehoidon aloittamista tytöstä tuli myös jonkun verran koulukisattu, nyt peruskoulut on käyty ja opiskellaan ammattia. Tie on ollut pitkä ja kivinen myös paljon kyyneleitä mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Koitat vain jaksaa, ja ei itsesyytöksiä.

 

[Peyote]

Adhd nimenomaan huonontaa sitä harkintakykyä. Se joka sulle näin kommentoi, ei taida tietää mitään.

 

[Yh-isä]

[QUOTE="vieras";28825317]Näin käy kun lapsi ei saa olla kotihoidossa ensimmäiset kolme vuotta.[/QUOTE]

Aika hemmetin törkeä kommentti!

 

["vieras"]

Miksi lapsi oli tarhassa vaikka oireili?

 

[riiviöiden äiti]

Tuolle impulsiiviselle käytökselle ei nyt vaan oikein voi lapsen kohdalla mitään.

Nuorena ja varsinkin aikuisena sitä voi sitten itse koittaa harjoittaa, mutta et sä 6v nentiltäkään voi olettaa täydellistä suodattamista puheiden ja tekojen suhteen, joten sitä ei voi senkään vertaa olettaa ja odottaa addilta.

Osa ihmisistä ymmärtää tämän, osa ei todellakaan, koska edes halua siihen ei riitä.

Rammalle ihmiselle ei sanota, että juokse kilsa ja heitä voltti, mutta addille sanotaan, että keskity ja lopeta sammakoiden suoltaminen suusta. Kumpikaan ei halusta huolimatta em. toimintaan kykene, mutta vain rampaa ymmärretään. Näin se valitettavasti vain menee...

Nimenomaan lapsena pitää harjoitella, se on otollisin ikä kehitykselle ja oppimiselle.
Ei HARJOITTELU tarkoita sitä että asia osataan jo, eli lapsi on 6 vuotiaana impulsiivinen ja se näkyy (ja usein kuuluu), mutta siihen reagoidaan, mielellään joka kerta.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";28825539]Miksi lapsi oli tarhassa vaikka oireili?[/QUOTE]

Koska palasin opintojeni pariin. Opintojen keskeytyksen jälkeen hän kävi loppua kohden kahdesti viikossa, aina ei tätäkään. Uskoin tämän olevan parempi kuin täysi irrottautuminen koska neuvolastakin näin sanottiin. Ei se ollut.

 

[ap.]

Nimenomaan lapsena pitää harjoitella, se on otollisin ikä kehitykselle ja oppimiselle.
Ei HARJOITTELU tarkoita sitä että asia osataan jo, eli lapsi on 6 vuotiaana impulsiivinen ja se näkyy (ja usein kuuluu), mutta siihen reagoidaan, mielellään joka kerta.

Meillä kyllä reagoidaan ja pyrin selittämään positiivisin keinoin miksi näin ei saanut tehdä. Kyse ei ole siitä, etteikö tyttäreni tietäisi oikeaa ja väärää. Hän kyllä tietää, ja kuten jo sanoin, on pahoillaan itsekin tehtyään jotakin väärin. Hyvin, hyvin harvoin kuitenkaan saa impulssin haltuun. Parhaiten se onnistuu jos kykenen itse välittömästi puuttumaan tilanteeseen ja kiinnittämään huomion muualle. Aina tämä ei kuitenkaan, valitettavasti, ole mahdollista.

 

[chef]

Nimenomaan lapsena pitää harjoitella, se on otollisin ikä kehitykselle ja oppimiselle.
Ei HARJOITTELU tarkoita sitä että asia osataan jo, eli lapsi on 6 vuotiaana impulsiivinen ja se näkyy (ja usein kuuluu), mutta siihen reagoidaan, mielellään joka kerta.

Tietenkin. En mä sitä niin tarkoittanutkaan, ettei sille tarttis lapsena mitään tehdä ja kakara saisi kasvaa pellossa, oli lapsi sitten neurologisesti poikkeava, tai ei.

Mutta fakta on kuitenkin se, että vaikka kuinka tuota asiaa treenaisi lapsena, niin hyvin monelta addilta lipsahtaa ne sammatkot silti suusta vielä aikuisenakin. Eli vaikka sitä kuinka harjoittelisi, ei 6v:ltä voida olettaa aina täysin siistiä ja hillittyä käytöstä.

Itse tunnen muutaman aikuisen addin, lapsia en niinkään.

 

["vieras"]

Mä en nyt oikein saanut kuvaa, että minkälaista se lapsesi negatiivinen käytös on? Siis se, mihin esim. siskosi on reagoinut?

Meillä pian 6v täyttävä poika, ja ei kyllä hänenkään käytöksensä aina ihan nappiin mene, vaikka jo aika hyvin osaakin hillitä itseään. Meillä on kyllä melko tiukka meininki, esim. puistossa jos huutelee jotain typeriä lällättelyjä tai nimittelee jotakuta, varoitan tasan kerran ja seuraavasta loppuu puistoilu ja lähdetään kotiin.

 

[riiviöiden äiti]

On niin samperin epäonnistunut olo. Tytär sai keväällä adhd&kehityshäiriö diagnoosit. Täytti alkukeväästä kuusi. Ei vielä päästy terapiaan.

"Joo mutta sen pitää pystyä keskittymään pariks sekunniks ennen sanoja/tekoja vaikka olis kuinka adhd.
No **** pitää saada sitte sinne terapiaan.
Oon ihan varma, että sillä tulee eskarissa ongelmia sen asian kanssa.
Ja ei ne ota sitä ainakaan normi ekalle luokalle, jos se ei osaa yhtäön harkita/tunnistaa tilannetajua"

"ymmärrän, mutta ei ton diagnoosin piikkiin voi laittaa sitä jos ei osaa yhtään harkitq ja tietää missä tilanteessa ollaan mitenki."

"ei siti tarkota etteikö adhd lapsi osais ollenkaan keskittyy/harkitsee"

"Pitäis silti osata harkita"

"En ymmärrä sitä, että voi muka laittaa adhd:n piikkiin sen että ei osaa harkita ollenkaan."

"EI adhd oo mikään vamma, joka antaa luvan huonoon käytökseen"


Satuttaa niin saatanasti että nämä tulevat ihmisen suusta jonka viimeiseksi olisin olettanut tuomitsevan.

Pahimpana ongelmana meillä on nimenomaan impulssikontrollin puute ja uhmakkuus. Tuettuna (= vieressä istuessa) kuitenkin vie hienosti tehtäviä loppuun ja rakentaa esimerkiksi omatoimisesti 100+ palapelejä. Yleisluontoisesti aurinkoinen ja positiivinen tyttö. Ymmärtää kyllä jälkikäteen toimineensa väärin ja potee siitä itsekin sitten pahaa mieltä.

Kaikki keinot korteista tarroihin on kokeiltu läpi. Kelan terapiaan ei tosiaan päästy ja nyt ollaan jonossa kaupungin terapiaan. Pääsyssä voi kestää ikuisuus.

Olenko mä sitten vaan niin saatanan paska mutsi?

Nuo tummentamani kohdat pitävät mielestäni kyllä paikkansa, ja sanon näin äitinä jonka erityislapset ovat jo murkkuiässä, hengissä ollaan kaikki, ja hyväkäytöksisiä nuoria miehiä ovat, toki heidän taipaleensa ei ole niin kevyttä kuin muilla.
"Normaalin " lapsen kasvattaminen vaatii työtä, mutta adhd lapsen kasvattaminen vaatii 10 kertaa enemmän työtä, eikä nimenomaan niinpäin että lyödään hanskat tiskiin kun kaverilla on toi diagnoosi, vaan kääritään hihat ja aletaan hommiin!
Käytöshäiriöt (jos niitä on) eivät häviä kuukauden kasvatuksella, se on se mikä sinun kannattaa viisastelijoille sanoa, mutta anna myös näkyä se että te teette koko ajan asiaa eteenpäin, eli puutut siihen huonoon käytökseen aina. Johdonmukaisuus auttaa lasta myös toimimaan ympäristön toiveiden mukaan.
:hug: voimia, äläkä anna sanoa itseäsi huonoksi äidiksi kun kerta teet asoiden eteen jotain.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28825539]Miksi lapsi oli tarhassa vaikka oireili?[/QUOTE]

Tämä kysymys ei oikein aukea minulle. Jos kaikki suomen lapset joilla on jotain sairauden/oireyhtymän/piirteen oireita jäsivät kotiin niin suomen työnantajilla voisi olla työntekijäkato. Jos siis ne joilla on oireina ylivilkkautta, diabetesta, epilepsia, asthma.....