Add/adhd-aikuiset, muutama kysymys :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jannakke
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jannakke

Vieras
Minulla on hyvin vahvoja viitteitä add:n ja aikoinaan kävinkin neuropsykologilla, joka on alustavan diagnoosin tehnyt, mutta silloinen elämäntilanne ei antanut periksi uskoa ko diagnoosiin. Halusin niin kovasti olla normaali (ja ex-mies nauroi ajatukselle), joten hoito+ kaikki asiaan liittyvät jäivät siihen. Kolmella pojallani on kaikilla eri asteista tarkkaavaisuushäiriötä; voimakkaimmat oireet ovat nuorimmalla. Samoin juttelin aikoinaan äitini kanssa (päihteitten väärinkäyttäjä, monta avioliittoa, ei jaksanut opiskella jne) ja hän vahvisti omalta osaltaan diagnoosia.

Mutta nyt huolettaa: jälleen kerran opiskelen uuteen ammattiin (olen aloittanut varmaan kymmeniä kouluja ja kursseja) ja käyn samalla töissä. Työpäivät ovat vain 6,5 h, mutta mitään en saa aikaiseksi työn lisäksi. Olen jotenkin vajonnut tähän kaoottisuuteen ja saamattomuuteen. Valvon yöllä pitkään (aivot ei anna rauhaa nukkua, ainoastaan muutama alkoholiannos rauhoittaa uneen, mutta niitäkään en uskalla juoda koska pelkään äitini kohtaloa), nukun pätkissä, en herää millään päivään ja kokoajan odotan että tulisi joku este niin ei tarvitsisi mennä töihin, kouluun, nousta ylös jne. Lisäksi pms-oireet ovat pahentuneet hurjasti viimeisen vuoden aikana (ikää kohta 40). Mutta siinä vain osa, en jaksa luetella kaikkia tämän hetken ongelmia :D

Mutta koska asun pienellä paikkakunnalla, niin mistä apua? Aloitin Focus-verkko-ohjelman käytön; onko kellään kokemusta ohjelmasta ja sen toimivuudesta? Opiskelen psykiatriseksi sairaanhoitajaksi joten minua pelottaa suuresti oma diagnoosi. Puhumattakaan, että mitä tulee siitä jos ja kun haluaisin psykoterapeutin tutkinnon....Ääh, mulla taas ajatus laukkaa ja asiaa olisi vaikka kuinka, mutta jos joku pikkasen auttaisi, niin kiva olisi :)
 
Onnittelut hienosta ammatinvalinnasta! En mä näe mitään syytä mikset voisi toimia psykoterapeuttina. Monet addithan ovat hyvin empaattisia ja toiminnallinen hoitotyö sopii heille hyvin. Oma kokemus "epätäydellisyydestä" tuo tiettyä syvyyttä asiakassuhteisiin... Joitain asioita vain hiffaa nopeasti, ja avointa häslää on helppo lähestyä :D Hoitoalalla siis mäkin olen ;-)

Sopiva lääkitys vois sua varmaan auttaa, ja omaa lääkäriäni voisin suositella, mut hänellä on vastaanotto pk-seudulla. Asiantuntevia lekureitahan ei hirveesti oo...
Rekkaudu ihmeessä adhd-aikuisten yhdistyksen foorumille: saat vertaistukea ja voit kysellä yksärillä lääkärisuosituksia. En nyt valitettavasti saa linkattua osoitetta tähän, koska olen netissä aataminaikasella kännykälläni.

Suosittelen myös lukemaan Sari Soldenin kirjoja, jos englanti on hallussa. Hän on SEKÄ addi ETTÄ psykoterapeutti ;) ja kirjat on suunnattu nimenomaan addinaisille. Esim. "Women with attention deficit disorder" on hyvä!
 
Tää tarkkaavaisuusongelmainen ei ikinä saanut mitään Focuksesta irti, koska ei tehnyt niitä koskaan. :ashamed:

Suosikkivideoni aiheesta:

[video=youtube;f7IyX3vp9qw]http://www.youtube.com/watch?v=f7IyX3vp9qw&feature=player_embedded[/video]
 
Mie jaksoin sentäs muutaman harjoituksen käydä läpi. Suurimman osan tosin kuuntelin taustalla kun samaan aikaan selasin nettisivuja. Ei ehkä paras tapa tehdä keskittymisharjoituksia :D
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Tää tarkkaavaisuusongelmainen ei ikinä saanut mitään Focuksesta irti, koska ei tehnyt niitä koskaan. :ashamed:

Suosikkivideoni aiheesta:

[video=youtube;f7IyX3vp9qw]http://www.youtube.com/watch?v=f7IyX3vp9qw&feature=player_embedded[/video]

Tosi hyvä video, tosin kesti aika kauan. Tossa 6 minuutin kohdalla alkoi keskittyminen herpaantumaan, mut sain katsottua läpi kun oli mieleenkiintoinen :D
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Aikalailla taisi olla se 6 min kun aloin katselemaan sivupalkkien otsikoita. Ei sillä, todella mielenkiintoinen aihe, mutta :D
Oon miettinyt työjuttuja sillä lailla, että töissä pärjään loistavasti jos työ on mielenkiintoista. Annan kaikkeni siellä töissä (kaiken keskittymiskykyni) ja kotona en sitten kykene yhtään mihinkään. Työpäivän jälkeen olen todella puolikuollut ja nukkuisin vain jos pystyisin. Pystyn siis pakottamaan itseni olemaan varsin skarppina, mutta voi pojat että se syö minua!

Heh, kukaanhan ei tätä kysynyt, mutta kerroinpa vaan. Onko muilla samaa ongelmaa? Mieluummin olisin sellainen että antaisin kotona kaikkeni ja töissä lusmuilisin, mutta kun siitä saa potkut ja tilille ei napsahda rahaa :D
 
Näinhän se on.
 
Lääke voisi jeesata.
 
Similar threads

Yhteistyössä