vierailija
Ap:n viesti vetää hiljaiseksi ja vähän kyllä surulliseksikin. 7 vuoden lapsettomuudesta jäi tuon verran kunnioitusta uutta elämää kohtaan. Oon todella hämmästynyt.
Mutta ymmärrän ap järkytyksen huomata että on raskaana heti uudelleen. Mutta itse jotenkin tunne, että jos nyt abortin tekisit, varmasti kun esikoinen on vähän isompi katuisit ratkaisuasi.
Meillä oli lapset 2v5kk ja 3kk kun aloin odottaa meidän kuopusta. Keskimmäinen lapsi on pitkäaikassairas. Kaikki raskaudet olleet todella vaikeita ja raskaita niin henkisesti kuin fyysisesti. (pahoinvointi alkanut viikolta 6 ja loppunut synnytykseen, melkein puolet raskaudesta mennyt aina sairaalassa tipassa ollessa), pahoinvoinnin vuoksi kaikki käynnistetty viikolla 37.
Kun meillä oli tuo pieni 3kk ikäinen pitkäaikassairas lapsi ja opetteli elämään sairaala/koti elämää vauvan kanssa ja sulateltiin sairautta siinä samalla, yritettiin se hyväksyä osaksi arkeamme. Vauva oli todella itkuinen (ensimmäisen vuoden nukkui tunnin pätkissä yöt ja päivällä maks puolen tunnin unia) niin olihan se ihan hirveä järkytys, että alkoi odottaa vauvaa! Mutta samalla tiesin sen,että jos tekisin abortin, katuisin sitä aivan varmasti myöhemmin. Ei minulla ole valtuuksia päättää,että tämä lapsi ei saakaan syntyä meille, hän ei ole meille tervetullut.
Raskausaika oli vaikea ja raskas, pahoinvointi vei fyysiset ja henkiset voimat ja meillä ollut aina minun raskauden aikana ja pari ensimmäistä kuukautta kun on ollut vauva parisuhde tosi lujilla. Raskauden aikana mietin välillä,että miksi en tehnyt kumminkin aborttia, miksi minä tähän aloin.
Mutta siitäkin selvittiin, ainahan sitä voi miettiä, olisiko helpompaa, että miellä olisi vain kaksi lasta mutta en teidä mitä haasteita sitten olisi tullut elämäämme erilain. Onhan tämä elämä välillä niin raskasta ja väsyttävää, mutta voisin olla yhtä väsynyt ilman tuota kuopustakin.
Kahden todella itkuisen vauvan jälkeen meidän perheeseen syntyi itse aurinko, niin ihana valloittava lapsi. Tuntuu, että vauva on tuonut meidän perheelle paljon enemmän mitä on ottanut. Koen, että olen itse paljon ehjempi äiti nyt.
Ja kaikkein ihmeellisimmälle tuntuu se, että kun minulla on mennyt ensimmäinen raskaus kesken, toinen raskaus (esikoinen) vuosin verta ihan hirveästi ja lääkärit eivät uskoneet että vauva selviää hengissä, olivat valmiita abortoimaan sikiön), kolmas raskaus meni kesken, neljäs raskaus (keskimmäinen lapsi) vuosin paljon pariin kertaan alku raskaudessa.
Sitten kun aloin odottaa tätä meidän kuopusta,niin ajattelin, että tämä on nyt keskenmenon aika taas ja salaa toivoinkin keskenmenoa, mutta en vuotanut koko raskaudessa yhtään, ei mitään viitteitä että saattaisi mennä kesken!
Mutta ymmärrän ap järkytyksen huomata että on raskaana heti uudelleen. Mutta itse jotenkin tunne, että jos nyt abortin tekisit, varmasti kun esikoinen on vähän isompi katuisit ratkaisuasi.
Meillä oli lapset 2v5kk ja 3kk kun aloin odottaa meidän kuopusta. Keskimmäinen lapsi on pitkäaikassairas. Kaikki raskaudet olleet todella vaikeita ja raskaita niin henkisesti kuin fyysisesti. (pahoinvointi alkanut viikolta 6 ja loppunut synnytykseen, melkein puolet raskaudesta mennyt aina sairaalassa tipassa ollessa), pahoinvoinnin vuoksi kaikki käynnistetty viikolla 37.
Kun meillä oli tuo pieni 3kk ikäinen pitkäaikassairas lapsi ja opetteli elämään sairaala/koti elämää vauvan kanssa ja sulateltiin sairautta siinä samalla, yritettiin se hyväksyä osaksi arkeamme. Vauva oli todella itkuinen (ensimmäisen vuoden nukkui tunnin pätkissä yöt ja päivällä maks puolen tunnin unia) niin olihan se ihan hirveä järkytys, että alkoi odottaa vauvaa! Mutta samalla tiesin sen,että jos tekisin abortin, katuisin sitä aivan varmasti myöhemmin. Ei minulla ole valtuuksia päättää,että tämä lapsi ei saakaan syntyä meille, hän ei ole meille tervetullut.
Raskausaika oli vaikea ja raskas, pahoinvointi vei fyysiset ja henkiset voimat ja meillä ollut aina minun raskauden aikana ja pari ensimmäistä kuukautta kun on ollut vauva parisuhde tosi lujilla. Raskauden aikana mietin välillä,että miksi en tehnyt kumminkin aborttia, miksi minä tähän aloin.
Mutta siitäkin selvittiin, ainahan sitä voi miettiä, olisiko helpompaa, että miellä olisi vain kaksi lasta mutta en teidä mitä haasteita sitten olisi tullut elämäämme erilain. Onhan tämä elämä välillä niin raskasta ja väsyttävää, mutta voisin olla yhtä väsynyt ilman tuota kuopustakin.
Kahden todella itkuisen vauvan jälkeen meidän perheeseen syntyi itse aurinko, niin ihana valloittava lapsi. Tuntuu, että vauva on tuonut meidän perheelle paljon enemmän mitä on ottanut. Koen, että olen itse paljon ehjempi äiti nyt.
Ja kaikkein ihmeellisimmälle tuntuu se, että kun minulla on mennyt ensimmäinen raskaus kesken, toinen raskaus (esikoinen) vuosin verta ihan hirveästi ja lääkärit eivät uskoneet että vauva selviää hengissä, olivat valmiita abortoimaan sikiön), kolmas raskaus meni kesken, neljäs raskaus (keskimmäinen lapsi) vuosin paljon pariin kertaan alku raskaudessa.
Sitten kun aloin odottaa tätä meidän kuopusta,niin ajattelin, että tämä on nyt keskenmenon aika taas ja salaa toivoinkin keskenmenoa, mutta en vuotanut koko raskaudessa yhtään, ei mitään viitteitä että saattaisi mennä kesken!
Kiitos kaikille vastanneille.