Hei!
Olen 18vuotias tyttö, lukio vielä kesken, asun vanhempien luona yms.. Jouduin tekemään abortin n. kuukausi sitten. Mietin ratkaisua jonkin aikaa, mutta lähipiirin "hiljainen" painostus sai minut tekemään päätöksen.. Ja en kai voi sitä kieltääkkään, nyt jo kaduttaa.
Tiedän että olen hyvin nuori äidiksi, mutta oikeastaan kuka mulle on sanomaan milloin olisin ollut valmis? mielestäni äitiyteen kasvetaan eikä synnytä. Taloudelliset asiat olisivat olleet täysin kunnossa, keskustelimme jo asiasta äitini kanssa. Meillä olisi ollut monta aikuista ihmistä mua tukemassa enkä todellakaan olisi ollut yksin. Lisäksi lapsen isä olisi voinut olla kuvioissa, mikä olisi halunnut.
En tiedä miksi en ottanut itselleni aikaa enemmän harkita asiaa.. muistan miettineeni vielä "miksi mä näin teen" ja sen jälkeen nielaisseeni ensimmäisen pillerin naisten klinikalla (joka siis lopettaa raskaushormoonin tuottamisen)...
Toivoisin että jokainen, iästä riippumatta joka aborttia miettii, harkitsisi hyvin tarkkaan asian. En tosin tiedä voiko asiasta ikinä olla varma, mutta tiedän ettei oman rakkaan lapsen synnyttäminen olisi iki maailmassa kaduftanut.
Päätöstä tehdessäni mietin lähinnä nuoruuttani ja sitä miten kaikki on minulla vielä edessä. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa, opiskella, etsiä itseäni ja olla onnellinen. Ajattelin että mikäli lapsen synnyttäisin, en voisi kaikkea näistä edellä mainituista toteuttaa. Tottahan se on, mutta oma lapsi.. on se eri asia.
Ihan pos. testistä lähtien mulla sytty joku ihmeen äidin vaisto ja rupesin jotenkin miettimään tätä "lasta".. en ikinä oo ollut tunteellinen ihminen, mutta tän suhteen oon.
Tuun katumaan varmaan loppu elämäni tätä päätöstä koska se mitä annoin pois, en tuu koskaan saamaan enää takaisin.
PS: sorit sekavasta tekstistä.