abortin jälkeen uusi vauva?

[Taru]

En tiedä kuuluuko tää asia tänne palstalle,mutta haluaisin mielipiteitä tällaisesta asiasta.
Kauhia vauvakuume päällä,mutta en tiedä ansaitsenko.Vähän aika sitten tein väsyneenä ja paniikissa keskeytyksen,en tavallaan ymmärtänyt mitä olin tekemässä.
Nyt olen hiukan päässyt jo irti asiasta ja ymmärtänyt miten väärin olen tehnyt.

Mitä mieltä olette ,ansaitseeko keskeytyksen jälkeen uuden mahdollisuuden.Tietysti,jos oikeasti haluaakin lapsen,eikä vain siksi että katuu aborttia?

Kattunut olen kovasti ja käynyt asiaa läpi.Täydellistä vastausta en ole itselleni saanut,miksi tein noin julmasti.
Osaisiko sitä nauttia mahdollisesta uudesta raskaudesta?
Kokemuksia ja mielipiteitä kaivataan!

 

[mielipide]

Ehkä et ole vielä valmis uutta lasta hankkimaan. Koska mielestäni ensin pitäisi antaa itselleen anteeksi omat tekonsa ja vasta sitten hankkia lapsi. Ethän vain ole hankkimassa lasta ""menetetyn"" tilalle? Kannattaisi varmaan antaa nyt ajan kulua ja miettiä asiaa vaikka vuoden päästä uudestaan. Et kertonut kuinka pitkä aika abortista on, mutta jos siitä on kovinkin lyhyt aika, niin se vielä vahvistaa sitä, että kannattaisi miettiä kauemmin. Ettet tee taas väsyneenä vääriä ratkaisuja. Vauva on kuitenkin iso juttu eikä mikään pikku päätös, samoin kuin abortti. Ja jos päädyit aborttiinkin hetken mielijohteesta, niin älä nyt missään nimessä päädy lapsen hankintaan hetken mielijohteesta.

Raskaaksi tulemisesta sen verran, että minä olen tehnyt abortin 16 vuotiaana ja tulin onnistuneesti raskaaksi 10 vuotta myöhemmin heti ekalla yritys kierrolla. Eli raskaaksi voipi tulla ihan hienosti edelleen. Mutta minä en siis ole päivääkään katunut aborttia, tietysti harmitellut huonoa tuuriani ehkäisyn pettäessä, mutta muuten itse aborttia en ole koskaan katunut ja olen hyväksynyt valintani. Jos en olisi siihen pystynyt, niin tuskin olisin voinut lapsia ryhtyä koskaan hankkimaankaan. Omat tekonsa pitää ensin hyväksyä ja antaa maailmalle anteeksi ja ennen kaikkea itselleen.

 

[taru]

Vähän taustoja tohon aborttiin.Elän vakituisessa parisuhteessa ja meillä on ennestään neljä lasta,nuorin vasta 1½ vuotta.

Sepä tässä minua eniten ihmetyttää,että miten minä joka on tehnyt noin monta lasta ja tiedän miten ihanaa on lasten saanti olen voinut päätyä noin väärään ratkaisuun.

Tuntuu niin pahalta,ajattelin liikaa muita ihmisiä.Sitä miten he reakoisivat uutiseen raskaudesta.Jotenkin hävetti.Nyt olen ymmärtänyt sen,ettei asia kuulu kellekään pätkääkään.
Se on meidän perheen oma asia,kumpa olisin ajatellut noin aikaisemmin.

 

[kaima]

Hei taru,
tämähän on asia, joka jakaa tunteita laajasti. Itse en koe, että abortti aikaisessa vaiheessa on mitenkään paha asia. Joku muu voi ajatella eritavalla, mutta joskus ihminen joutuu tilanteeseen, että se on ainoa järkevä ratkaisu ja joskus taas sitä tekee hetken mielijohteesta myöhemmin katumiaan asioita. Et kai silti ansaitse siitä hyvästä loppuelämäksesi taakkaa.

Ajattele, että teit teon sen hetken tilassa mielestäsi/-tänne painavien syiden pohjalta (oli syyt mitä tahansa). Nyt tilanne on uusi. Älä anna menneisyyden painaa. Jos haluat lapsen, niin anna sille mahdollisuus.

Tehtyä et saa tekemättömäksi, mutta tekemättömän saat tehdyksi. Voimia sinulle ja onnea mahdolliseen uuteen yritykseen!

Jos asia painaa mieltäsi kovasti, suosittelen, että käännyt neuvolan tai muun ammattiauttajan puoleen. Täällä voi tulla kaikenlaisia mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ole kovin ammattimaisia.

 

[Taru]

Kiitos tuesta sinulle.Olen tavallaan päässyt kyllä asian yli,esim. itkukausi on ohi.

Tosiaankin olen sitä mieltä,että en ymmärtänyt täysin mitä tein,olin aivan kuin shokissa.En pystynyt ajattelee järkevästi,koska en ollut osannut varautua mahd. raskauteen.Vielä sairaalaan mennessä olin kuin unessa,voi kun joku oisi tullut ja havahduttanut minut.

Mies oli aborttia vastaan,mutta minä olin itsepäinen ja tein sen.

Olen ruennut ajattelee,että koska en saa tehtyä tekemättömäksi vaikka haluaisin niin täytyy mennä eteenpäin.Jo edellisten lasten takia en voi surra loppuelämääni.

Pelottaa vaan,että en pystyisi täysin nauttii mahd. uudesta raskaudesta,koska toi keskeytys kävisi kuitenkin mielessä.
Kyllä minä kuitenkin haluaisin antaa vielä yhdelle lapselle elämän.

Olen ottanut kyllä tästä kokemuksesta opikseni,ei tää elämä ole itsessään selvyys.

p.s. Minun raskaus oli viikoilla 6+2

 

[kaima]

Taru,
keskeytyksesi oli niin aikaisessa vaiheessa (6+2), että olisihan se raskaus voinut vaikka mennä keskenkin vielä. Ei kannata siis surra sellaista, mitä ei ehkä olisi edes ollut.

Kaikesta tekemästämme opimme aina lisää. Jos katsoo asiaa siltä kannalta, niin ehkä tämä oli sinulle sellainen elämänkäänne, joka antaa taas ihan uutta kulmaa asioihin!

 

[kaima]

Juuri tuollaisia viestejä tarkoitin kuin lapsettoman. Täältä et ehkä saa kunnollista ammatillista apua.

Edellinen viesti on tietenkin mielipide, mutta sillä rajalla, että ilmoittaisin asiattomasta viestistä.

Olen itse kokenut kaksi keskenmenoa, minulla ei ole lapsia ja silti olen sitä mieltä, mitä olen esittänytkin. Abortti viikolla 6+2 ei ole mikään murha, siksi Suomessa abortit on sallittukin.

Hieman enemmän suvaitsevuutta ja maailma on parempi paikka.

 

[kaima]

niin ja eikös tässä juuri ollut alkuperäisen kohdalla kyse epäitsekkyydestä...

 

[lapseton]

Mitenkähän ystäväsi ym.reagoivat siihen että heti abortin jälkeen tulet uudestaan raskaaksi?Monet eivät tuollaista ymmärrä.No ei kannattaisi tehdä ratkaisuja noin lyhytjännitteisesti.Minkäs sille nyt sitten enään voi,tehtyä et saa tekemättömäksi.Mutta jos luulet selviäväsi sillä että ""hyvität""tekosi hankkiutumalla uudelleen raskaaksi,eipä kuulosta kovin fiksulta ratkaisulta.Huonoa omaatuntoa et sillä pois saa.

 

[kahden pojan äiti]

Otan osa suruusi. Se että raskauden keskeytys olisi joku kevyt juttu niinkuin täällä jotkut koittavat väittää en todellakaan allekirjoita. Tai että ei kadu aborttia, niin ihan kuinka vaan, mutta on luonnollista kokea surua ja katua sitä mitä on tehyt. Olihan kyseessä mahdollisesti yhden ihmisen elämä.
Totuus on, että tehtyä ei tekemätömäksi saa, mutta sanoo lääketiedä mitä tahansa, onhan se elämän pois ottamista oli raskaus miten alussa tahansa. Ja on todella hyvä asia että käyt asiaa läpi monelta kantilta ja suret surusi. Se kasvattaa ja tekee sinusta juuri inhimillisen ihmisen.
Muutenkin tuntuu että me ihmiset alamme olle jotain koneita ja tunteita ei sallita. "" älä siitä välitä, uutta kehiin vaan"".

Itse vatustan aborttia, mutta en ketään tuomitse ja siksi sanon sinullekin, että teitenkin sinulla on mahdollisuus ja oikeus yrittää vielä lasta ja voisi se auttaa asian läpi käymiseenkin. Ystävälleni joka menetti lapsen synnytyksessä suositeltiin uutta raskautta mahdollisemman pian, elämän jatkuminen auttaa ja sen näkeminen että elämä menee eteenpäin kaikesta huolimatta. Joten sure surusi rauhassa ja tee niinkuin sydämesi sanoo.

 

[Äiti kahdelle]

Mielestäni sinun kannattaisi keskittyä ja panostaa jo olemassa oleviin lapsiisi. Onhan heitä jo 4. Mieti jaksatko todella hoitaa 5 lasta.. Haluatko vielä kokea odotuksen ihanuuden, syntymän ihmeen, vauvantuoksun? Mitä sen jälkeen? Olet jo nyt väsynyt, ajattele mitä elämä olisi sitten!? Ehtisitkö/jaksaisitko olla läsnä heille kaikille koko ajan? Teet niin tai näin, toivotan hyvää loppuvuotta!

 

[Maaria]

Ensinnäkin, voimia sinulle! Tiedän, mitä tuntemuksia käyt läpi...

Itselleni tehtiin keskeytys muutama vuosi sitten, kun olin juuri eronnut silloisesta poikaystävästä. Muutama päivä eron jälkeen tein plussatestin. Siinä myräkässä abortti tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta, olin niin kovin nuorikin. Surin aborttia aikani, mutta jollain tavalla työnsin kivun ja syyllisyyden syrjään. En käynyt sitä kunnolla läpi.

Nyt olen raskaana viikoilla 10+2. Tämä lapsi on erittäin toivottu ja oikean miehen kanssa. Jollain tavalla olen alkanut käymään taannoista aborttia läpi mielessäni, ehkä ihan hyväkin. Mutta on raskasta, kun toisaalta olen niin hurjan onnellinen tästä raskaudesta ja toisaalta tunnen surua ja syyllisyyttä abortista. Se on kuulemma ihan normaalia, raskaana kun muutenkin alkaa syvällisemmin pohtimaan elämäänsä ja valintojaan ja ihan kaikkea.

Tee vauva, jos tunnet siihen olevasi valmis. Mutta peilaten omiin kokemuksiini, kehottaisin odottamaan vielä. Jos tulet uudestaan raskaaksi nopeasti, saattavat syyllisyydentunteet olla rajuja. Käy ensin tämä kokemus läpi mielessäsi kunnolla läpi, ammattiauttajaakin voit harkita. Ehkä on parempi puhua puolueettoman ammatti-ihmisen kanssa tästä, kuin tällaisilla nettipalstoilla tai kavereiden kanssa, jotka saattavat herkästi tuomita. Yhtään lisää tuomitsemista et varmasti kaipaa, kun itse jo itsesi tuomitset.

Tsemppiä sinulle

 

[Taru]

Sen minä ainakin opin tosta kokemuksesta,että tästä lähtien en todellakaan mieti sitä,mitä muut ajattelevat minun tekemisistäni ja ratkaisuista.
Osa syy keskeytykseen oli juuri se,että ajattelin liikaa mitä miten muut reakoisivat raskauteen.Jotenkin hävetti,kun olin kerennet sanoa kaikille,että en tee enää lapsia.Mitä hittoa se kellekään se kuuluu,montako lasta minulla on jos vain itse haluan ja jaksan.
Tää on mun elämää,ei kenenkään muun.
Miksi ihmisten täytyy tuomita toisten tekemisiä,kun joskus voivat itse olla siinä tilanteessa,että toisten tekisi mieli tuomita heitä.
Jokainen tekee varmasti vääriä päätöksiä elämässään jopa näin isoissa asioissa kuin minä.Sellaista ihmistä ei ole joka voi sanoa eläneensä elämänsä ""puhtain paperein"".

 

[VP]

Uskallan ottaa osaa tällaiseen keskusteluun vasta nyt, kun olen uudelleen raskaana. Ap l. Taru: Olen ollut samantapaisessa tilanteessa, kun vuosi sitten päädyin hyvin hätiköidysti keskeytykseen. Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta syy aborttiin oli juuri tuo: ""Mitähän minusta ajatellaan, jos pidän tämän lapsen.?"" On mennyt todella pitkä aika siihen, että olen edes joten kuten hyväksynyt tapahtuneen, enkä enää syytä muita asianosaisia. Itsesyytökset ovat olleet valtavia. Aloitimme uuden yrityksen heti, kun se oli mahdollista. Vaikka nimimerkki ""lapseton"" asiasta varmaan paremmin tietääkin, niin vasta tämä raskaus on auttanut minua eteenpäin. Se on menetetyn elämän hyvitys ja anteeksianto. Kaikki elämä ei loppunutkaan, vaan se jatkuu tämän uuden raskauden myötä.

Ne, jotka tämän kirjoituksen luettuaan pitävät minua typeränä, niin suon teille sen oikeuden. Itse pidän itseäni aikuisena, vastuuni tuntevana ihmisenä. Hain tieysti ammattiapua, kun tuntui, ettei tästä muuten yli pääse ja sieltä tuli sama vastaus, mitä itsekin ajattelin: ""Hankkiudu uudestaan raskaaksi, se usein auttaa."" Kadun edelleen, enkä ole antanut itselleni täysin anteeksi, mutta pystyn jo elämään asian kanssa ja tiedän, että tälle syntymättömälle lapselle on tiedossa kaksi rakastavaa vanhempaa ja turvattu tulevaisuus. Tarulle toivon kaikkea hyvää. Mieti rauhassa, mutta minä en ainakaan sinua tuomitse, jos päätätte yrittää vielä viidettä viipeltäjää.

 

[Taru]

Kiitos myötätuntoisesta viestistä.Haluaisin kyllä alkaa yrittää uutta vauvaa,mutta pelottaa ensimmäisen askeleen ottaminen ja sehän ois pillereiden pois jättäminen.Kuitenkin vissiin vähän epäilyttää,koska joka päivä päätän,että tänään en syö enää,mutta otan pillerin kuitenkin.
Kuinka rohkenisin aloittaa yrityksen?

En muuten tainnut mainita viesteissäni,että keskeytetty raskaus oli mahd. kaksoisraskaus.Ainahan ne eivät jatku sellaisena loppuun vaan toinen saattaa tulla kesken.Että ""Shokki"" oli kaksinkertainen,kun en tosiaankaan ollut varaurunut raskauteen.
Minusta jokaisen lapsen täytyisi saada syntyä suunniteltuna ja toivottuna.

Kuinka pitkällä sinun raskautesi on nyt vp ja onko kaikki mennyt hyvin? Minua pelottaa ajatus siitä,että jokin menisi pieleen,kun tuli tehtyä toi abortti.
Minkä alan ihmiseltä sait ton kehotuksen hankkiutua uudestaan raskaaksi.Minä olen lukenut jostain,että aika moni keskeytyksen tehnyt tulee uudestaan puolen vuoden kuluessa siitä.Että aika yleistä tuntuu olevan.

 

[VP]

Raskauteni on hyvin alussa, viikkoja on 8+. Kovasti minuakin pelottaa, että sattuu jotain ja viime yönä tuli jo painajaisia keskenmenosta, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Abortin ei kyllä pitäisi vaikuttaa raskauden sujumiseen normaalista, mutta itsesyytökset voivat alkaa uudestaan, jos meneekin kesken. Kävimme miehen kanssa yksin ja erikseen seurakunnan perheneuvolassa ja sieltä sain tuon kommentin. Oletko puhunut miehesi kanssa ehkäisystä ja mahdollisesta perheenlisäyksestä? Minulle ainakin paras tuki tuli kotoa, kun surin ja itkin menetystä ja kuukausi toisen jälkeen petyin, kun en raskaana ollutkaan. Mies odotti tätä raskautta vähintään yhtä paljon kuin minä.

 

[VP]

Unohtui vielä mainita, että naisten polilla lääkärikin kyseli, milloin aloitamme uuden yrityksen ja taisin silloin jo vastata, että varmaan melko pian. Määräsi kuitenkin varalta pillerit, jos haluankin niitä syödä. Mutta ei siis hoitava lääkärikään mitenkään tuominnut suunnitelmiamme.

 

[Kristiina]

Itselleni on tehty abortti kahdeksan vuotta sitten kun olin 21 vuotias. Silloin raskaus oli todella yllätys, emmekä olleet mieheni kanssa yhtään varautuneet siihen. Minulla ei ollut töitä, olimme juuri muuttaneet 900 kilometrin päähän uuteen paikkaan, emme tunteneet ketään... Kaikki tuntui kaatuvan päälle... Abortti oli mielestämme ainoa vaihtoehto.
Kävin asian silloin läpi perusteellisesti ja sen jälkeen asia oli loppuunkäsitelty, en katunut, tiesin että niin oli parasta- meille kaikille.

Nyt kun tovomme lasta ja yritämme raskautua, on ajatukset ja mietteet abortista tulleet taas mieleen. Ehkä abortti on vaikuttanut siihen että nyt emme saakaan lasta, mitä jos emme saakaan toista mahdollisuutta? Nämä ajaukset kyllä kalvaa sydäntä...Järki tietysti sano toista, mutta tunteet kyllä tässä myllerryksessä väittävät ihan toista...

Toivon todella ja rukoilen että samme toisen mahdollisuuden. Nyt uskon ja tiedän että meillä on mieheni kanssa niin paljon annettavaa pienelle ihmiselle.

 

[taru]

Sinulle vp.Siis silloinko jo kun olit tehnyt abortin,lääkäri kysyi sinulta,että milloinka aloitatte uuden yrityksen.Taitaa sit todellakin olla aika yleistä,että monelle tulee vauvakume heti keskeytyksen jälkeen.Vähä siltä kuuloistas toi kommentti.
Meillä mies oli jo ennen keskeytystä sitä mieltä,että en tekisi sitä.Ja nytkin hän on sitä mieltä,että en söisi pillereitä.Hän haluaisi vielä yrittää lasta.
Siis todella rasittavaa,kun haluaisin yrittää ja en uskalla oikein kuitenkaan.Siis kuinka pian te aloitte yrittää?Ja miten rohkenit aloittaa yrityksen?

 

[VP]

Aloitimme yrityksen heti, kun kuukautiset alkoivat taas. Siihen meni tosin pari kuukautta. En tosiaankaan ole enää jaksanut vaivata päätäni sillä, mitä muut ratkaisuistamme ajattelevat. Siksi varmaan uskalsin aloittaa niin pian. Olen todennut, etten enää suostu rikkomaan itseäni vastaan millään tavalla. Keskeytys oli riittävän kamala koulu. Minulle ainoa oikea tapa elää, on elää itseäni varten. Tietysti otan muut huomioon, enkä riko yhteisiä sääntöjä ja lakeja, mutta muutoin teen, kuin minua huvittaa. Miehen oli aluksi vaikea tottua uuteen päättäväisempään ja suorasukaisempaan vaimoon, mutta sekin alkaa luonnistua ja täytyy sanoa, että molempien selkäranka on vahvistunut.

Miksi et uskalla yrittää lasta? Mikä siinä pelottaa? Oma jaksaminenko?

 

[tessu]

hei sinä lapset!
Kuulostit ilkeältä, suvaitsematomalta ja sydämetömältä! Usko pois, ei se ole sinulta pois jos toisilla jotain on suotu enemmän, oli kyseessä sitten lapsi, avio-onni tai mikään muukaan ihmisen perustarpeista. Etkä tule sen lapsirikkaammaksi tai onnellisemmaksi vaikka kuinka kadehtisit ja tuomitsisit muita!
Ihmisiähän me kaikki olemme vikoinemme ja väärine valintoinemme.

 

[Taru]

Ei minua arveluta oma jaksaminen.Se vaan pelottaa millaisia tuntemuksia mahd. uusi raskaus saisi aikaan ja varjostaisiko keskeytys uudesta raskaudesta nauttimista.
Ja miltähän tuntuisi sit synnytyksen jälkeen,osaisiko sitä nauttia vauvasta,kun ei ymmärtänyt antaa edelliselle raskaudelle tilaisuutta.Onkohan tollasia asioita ees viisasta miettiä,antas vaan asioiden tulla eteen sellaisina kuin on tullakseen.

 

[VP]

Taidat olla päätöksesi tehnyt. Rohkeasti vain eteenpäin. Joka tapauksessa joudut elämään virheidesi kanssa. En usko, että uusi raskaus vaikeuttaisi tämän virheen, siis keskeytyksen, hyväksymistä osaksi elämääsi. Sehän voi, kuten minulla, vain helpottaa. Elämä jatkuu. Halaus ja onnea yrtitykseen!

 

[milla]

hei olen lyhytkasvuinen nuori 20v. Tein abortin 2010 keväällä kun sain tietää ensimmäisestä raskaudestani, olin sillon juuri täyttänyt 19 vuotta, äitini oli sitä hirveästi vastaan ja minut pakotettiin tekemään raskaudenkeskeytys. Nyt olen ollut hirveästi katkera siitä mitä menin tekemään koska omasta mielestäni olisin pystynyt pitämään sen. nyt haluaisin ihan hirveästi lasta ja olen ollut poikaystäväni kanssa jo yli vuoden yhdessä. haluaisin tiedustella sellaista asiaa että pystynkö enää saamaan lasta? kauan siitä lääkkestä häipyy se vaikutus että oma keho palautuu taas ennälleen, olemme kyllä yrittäneet mutta mitään ei ole näkyny testeissä.

 

[helinä]

Ensinnäkin, lapsia ei tehdä, niitä saadaan jos luoja suo. Ja jokainen lapsi on lahja.

Itse jouduin tekemään raskauden keskeytyksen rv14 sikiön pahan rakennevian vuoksi (acrania/anenkefalia), lapsellamme ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia elämään. Raskaus oli voinut mennä kesken tai jos olisi jatkunut loppuun asti, olisi todennäköisesti syntynyt kuolleena, ja jos olisi synnytyksestä selvinnyt niin ei olisi kuin pienen hetken elänyt. Tästä huolimatta päätös keskeytyksestä oli todella vaikea, itse kun olen aina ollut aborttia vastaan, en koskaan olisi halunnut joutua tilanteeseen jossa päättää toisen elämästä. Mutta tein ratkaisuni rakkaudesta lastani kohtaan, hän ei joutunut kärsimään.

Kyllä minusta jokaisen kuuluisi kantaa vähän vastuuta ryhtyessään petipuuhiin, ei sitä lasta "tilata" oikeaan elämäntilanteeseen. Toki virheitä tapahtuu ja vääriä ratkaisuja tehdään, joista sitten opitaan. (toivottavasti) Ei toisen ihmisen oikeutta elämään kuuluisi määritellä "väärän kumppanin" perusteella, tai huonon ajankohdan takia. Jokainen tietysti ratkaisunsa itse tekee. Mutta tällaisia asioita kuuluisi kuitenkin vähän etukäteen miettiä että mihin ryhtyy, jottei joutuisi niin ikävään tilanteeseen. Ihmisen alku ja elämä on kyseessä, vaikka raskaus olisi kuinka alussa (kuten rv6).