Onko ketään kohtalotovereita? Ei tarvitse kertoa syitä miksi päädyit siihen, sillä en itsekkään aijo. Sen voin vaan mainita, ettei ollut mitään mahdollisuuksia pitää lasta. :/ Omasta abortistani on pian vuosi, mutta ikävä ja masentuneisuus vaan yltyy.. Kun sain tietää olevani raskaana, olin ensin peloissani kuin minulla oisi todettu olevan syöpä, voin sen tunnustaa.. Varmaan aika normaalia että 17-vuotias ei lapsia suunnittelava nuori noin reagoi. Päädyttiin sitten avokin kanssa keskeytykseen mietittyämme tarkkaan mahdollisuudet yms.
No kumminkin, keskeytystä piti "odottaa" muutama viikko.. Kun vähän alkoi rauhoittumaan ja miettimään asiaa, jotenkin tuli vaan kiintymys omaa tulevaa lasta kohtaan.. Innostuin, lueskelin päivittäin miten pieni masu asukki kehittyy viikottain yms.. tunsin vaan itseni jotenkin elämäni ensimmäistä kertaa tärkeäksi ja koin vaan selittämätöntä rakkauden tunnetta sitä kohtaan mitä mahani sisällä oli. En odottanutkaan enää milloin soitetaan aikaa sinne, ja kun mulle soitettii itku tuli samantien..
Neuvolassa minun piti katsoa lastani ultrassa. Kun pyysin saanko katsoa vielä kuvia lapsesta, tokaistiin vaan että nytkö alkaa oma lapsi kiinnostamaan..
Abortti on muuttanut minua paljon. Ennen en pitänyt lapsista tai mistää siihen liittyvästä. Nyt haluaisin niin kovasti lapsen ja kadun ja kaipaan lastani. Ensin en vaan jotenki osannut reagoida koko asiaan, oli niin paljon tekemistä. Nyt syksystä lähtien asia on mielessäni JOKA päivä ja olen kokoajan surullinen ja poden hirveää vauvakuumetta. Asiaa ei helpota että monet ystävät ovat raskaana tai saaneet lapsen juuri nyt. Toki yritän olla heidän puolestaan onnellinen mutta se vaan saa minut entistä surullisemmaksi..
Ei tarvitse tulla laukomaan niitä abortti on murha, voin jo etukäteen painottaa ettten kysy mielipidettänne abortista. Neuvoja yms miten pääsisin yli, miten yms? Ja toki jos löytyy muitakin niin rohkeesti juttelemaan. Purampa pahaa oloani tänne, en niin monelle asiasta puhu, kun täälläpäin ne asiat vaan leviää ympäriinsä. Sen tiedän etten koskaan tule unohtamaan. Kunnioitan syntymättömän lapseni muistoa ja kaipaan häntä niin kovasti.. Tekisin mitä vain jos voisin kelata aikaa taaksepäin!
ps. sori en tiennyt minne osioon tämän laittaisin.. pahoittelen jo etukäteen jos meni päin honkia..
No kumminkin, keskeytystä piti "odottaa" muutama viikko.. Kun vähän alkoi rauhoittumaan ja miettimään asiaa, jotenkin tuli vaan kiintymys omaa tulevaa lasta kohtaan.. Innostuin, lueskelin päivittäin miten pieni masu asukki kehittyy viikottain yms.. tunsin vaan itseni jotenkin elämäni ensimmäistä kertaa tärkeäksi ja koin vaan selittämätöntä rakkauden tunnetta sitä kohtaan mitä mahani sisällä oli. En odottanutkaan enää milloin soitetaan aikaa sinne, ja kun mulle soitettii itku tuli samantien..
Neuvolassa minun piti katsoa lastani ultrassa. Kun pyysin saanko katsoa vielä kuvia lapsesta, tokaistiin vaan että nytkö alkaa oma lapsi kiinnostamaan..
Abortti on muuttanut minua paljon. Ennen en pitänyt lapsista tai mistää siihen liittyvästä. Nyt haluaisin niin kovasti lapsen ja kadun ja kaipaan lastani. Ensin en vaan jotenki osannut reagoida koko asiaan, oli niin paljon tekemistä. Nyt syksystä lähtien asia on mielessäni JOKA päivä ja olen kokoajan surullinen ja poden hirveää vauvakuumetta. Asiaa ei helpota että monet ystävät ovat raskaana tai saaneet lapsen juuri nyt. Toki yritän olla heidän puolestaan onnellinen mutta se vaan saa minut entistä surullisemmaksi..
Ei tarvitse tulla laukomaan niitä abortti on murha, voin jo etukäteen painottaa ettten kysy mielipidettänne abortista. Neuvoja yms miten pääsisin yli, miten yms? Ja toki jos löytyy muitakin niin rohkeesti juttelemaan. Purampa pahaa oloani tänne, en niin monelle asiasta puhu, kun täälläpäin ne asiat vaan leviää ympäriinsä. Sen tiedän etten koskaan tule unohtamaan. Kunnioitan syntymättömän lapseni muistoa ja kaipaan häntä niin kovasti.. Tekisin mitä vain jos voisin kelata aikaa taaksepäin!
ps. sori en tiennyt minne osioon tämän laittaisin.. pahoittelen jo etukäteen jos meni päin honkia..