Aamuyön masuvaivat ja kätinä

Poikamme on nyt 3 viikon ikäinen ja kärsinyt oikeastaan koko kotonaoloajan masuvaivoista. Rela-tippoja kokeilimme 2 viikkoa ja lopetimme, kun eivät tuntuneet auttavan lainkaan. Nyt käytämme Cuplatonia, mutta eipä tunnu olevan niistäkään apua. Päivät menevät kyllä kivuttomasti (ainakin yleensä), mutta yösyötön jälkeen alkaa noin puolen tunnin päästä melkoinen kätinä ja vääntely.

Poika ei siis itke eikä huuda, mutta kätisee kovin tuskaisesti sängyssään. On kuitenkin silmät kiinni. Vääntely ei ole yhtäjaksoista, vaan aaltoilee eli poika siis aina välillä rauhoittuu noin minuutiksi ja on ihan tyytyväisen oloinen. Olen neuvoton sen suhteen, mitä pojalle pitäisi yökätinöiden aikana tehdä. Vääntely on tuskaisen näköistä ja kitinää inhottava kuunnella, mutta toisaalta kun poika aina hetkittäin rauhoittuu, kannattaako häntä nostaa syliinkään. Pystyasennossa sylissä tai mahan päällä pojan tuska vähenee, mutta sama kitinä alkaa, kun yrittää tunninkin sylittelyn jälkeen laskea takaisin omaan sänkyyn. Mitä pitäisi tehdä? Onko muilla tällaista? Mitä minä oikein teen väärin?
 
minun korvaani kuulostaise että ei ole mahavaivoja vaan hellyyden ja läheisyyden kaipuuta, oletko kokeillut nukkumaan kapalointia tai ns. sängyn pienentämistä tyynyillä tai peitolla jotta sängystä tulisi turvallisemman olonen ja sitten voisit antaa vauvallesi esim. oman käytetyn t-paidan jossa on sinun tuoksusi niin tulisi turvallisempi olo!
 
Meillä on ihan sama juttu, ja poika on 2 viikkoa ja 5 päivää. Vatsavaivoista on kärsinyt jo sairaalasta asti, ja on selvästikin vatsavaivoja. Ähisee ja vääntelee, puklaileekin melko paljon. Relatipoista ei ole apua( vauva syö korviketta). Sylissä mahan päällä rauhoittuu, samoin kannettaessa, mutta omassa sängyssä ei nuku ennen kuin on ihan poikki, raukka..

Päivisin nukkuu paremmin, kun saa olla sylissä(kannan häntä ihan koko päivän mukanani) ja vaunuissa niiden ollessa liikkeessä, mieluummin hiekkatiellä! Tänään otin rintarepun käyttöön, ja siinähän tuo nytkin kattelee =)

Öisin kestää joka syötön jälkeen tunti, ennen kuin nukahtaa uudestaan, vaikka varon turhaan juttelemasta ettei paljoa heräisi. Nukutan vauvaa puolikapalossa, tuntuu että rauhoittaa sekin vähän häntä.

Muuten vauva tuntuu voivan oikein hyvin, kasvaa ja iho on hyvä, joten me nyt sitten jatketaan sylissä pitämistä ja vieressä nukuttamista =)
 
Meillä myös kätistään aamuyöstä - poika on kuukauden ikäinen ja keskimäärin aika aurinkoinen tapaus, mutta aamuyöllä alkaa julmettu kätinä, pyöriminen ja tuhina, joka saattaa kestää koko aamupäivän. Nälkä ei ole, masuvaivaa ei mitenkään valtavasti, läheisyyden kaipuuta tuskin on kun poitsu viettää päivät kantoliinassa ja yötkin osittain perhepedissä. Vinkkejä? Rela-tipat veti meillä mahan kovalle ja ne lopetettiin, Cuplatonia tmv. en ole kokeillut, kun ilmavaivoja nuo kätinät eivät tunnu olevan. Aamu-4 on ehdottomasti pahin aika herätä ja nousta kanniskelemaan kitisevää lasta...
 
ks. vinkkejä masuvaivoihin..meillä kans alusta asti heräiltiin aamuyöstä.kovan kitinän ja ähinän jälkeen kakkas ja nukahti. ja jos ei ollut kakkahätä niin rauhottu ku nukutti kyljellään ja kääri peiton tiukasti ympärille, ja piti aluksi vielä omaa kättä painona vauvan kyljellä..(nykyään meillä nukutaan harso naamalla, poika 3kk.:) oon nykyään valvottanu vähän aina illasta että nukkuis aamulla pitempään, aletaan joskus 10-11 aikaan nukkuun ja nykysin herätään 8-11 välillä.:) päivät ja illat ja alkuyö menee aina loistavasti.(hampaita itkee nyk. ja niitäkin vaan päivällä.)käytän deetippoja ja relatippoja(kovettaa jonku verran mutta myös rauhoittaa suolta.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jensa:
Meillä myös kätistään aamuyöstä - poika on kuukauden ikäinen ja keskimäärin aika aurinkoinen tapaus, mutta aamuyöllä alkaa julmettu kätinä, pyöriminen ja tuhina, joka saattaa kestää koko aamupäivän. /--/ Aamu-4 on ehdottomasti pahin aika herätä ja nousta kanniskelemaan kitisevää lasta...

Pissa- tai kakkahätä?
Röyhyn tarvetta?

 
Käytiin juuri 1kk-neuvolassa, ja ilmavaivoja kuitenkin veikkasi terveydenhoitaja aamukätinöiden syyksi. Hommattiin saman tien Disflatylia (ei tartte antaa joka syötöllä, kuten Cuplatonia) testimielessä, saa nähdä onko apua...
 
Meillä on 5 vko ikäinen poikavauva jolla myös edellä mainittuja vaivoja... cuplatonia käytetään mutta ei ihan joka syötöllä. mutta en kyllä oikeen tiedä onko siitä apua. Nyt ollu muutaman päivän kakka ihan "vettä" eli tosi vetelää.. osaatteko sanoa mistä johtuu? Meinasin huomenna neuvolaan soitella ja kysellä että pitääkö huolestua? :/
 

Yhteistyössä