:hug: Mä NIIIIIIIIIIN tiedän miltä susta tuntuu! Meillä oli tismalleen sama tilanne. Sillä erotuksella, että lapsi kirkui sängyssä niin kauan aikaa, että tein asialle jotain. Mies saattoi jopa karjua, että " XXX pkerkele, nyt turpa kiinni" lapselleen. Jos mulla olisi ollut voimia 1v päivän tienoilla niin olisin nostanut kytkintä, enkä uskonut sanaakaan niistä "älkää erotko ennen kuin nuorin täyttää 5v". En ymmärtänyt miten olin joutunut siihen tilanteeseen. Minä, joka olin valinnut mieheni huolella ja testannut häntä 10v ennen lapsen tekoa. En jättänyt miestä senkään vuoksi, että mies ei olisi ikinä suostunut yksinhuoltajuuteen ja minun olisi pitänyt antaa lapsi hänelle säännöllisesti.
Nyt kun lapsi on vanhempi niin tilanne on kääntynyt päälaelleen ja olen erittäin iloinen, ettei ollut voimia jättää miestä. Miehellä kesti vain kauemmin kasvaa isäksi. Nousee nyt yölläkin lapsen huutaessa. Mä herään viikonloppuisin toisena aamuna, hän toisena. Lomat vuorotellaan aamuisin. Uskallan jopa olla turvallisin mielin 5vrk työmatkalla ja tiedän, että hommat hoituvat. Mies on mitä parhain, hellin ja turvallisin isä lapselleen.
En osaa sanoa mikä tilanteen muutti. Ainakin se, että oli eräs pakkotilanne, jossa mies lähti vanhempiensa luo lapsen kanssa ilman minua (tiesin silloin, että mummo kyllä puuttuu tilanteeseen jos on tarve), se että lapsi alkoi iän myötä ottamaan itse kontaktia isäänsä vai se, että miehen täysin vastuulliseksi isäksi kasvaminen vain kesti kauemmin. Saattaa edelleen suuttua lapselle, en ole kuullut enää mitään noin kamalaa. Mutta pyytää anteeksi ja sanoo, että "en olisi saanut korottaa ääntä sinulle, isi oli nyt väärässä ja isi rakastaa sinua vaikka välillä suuttuukin".
Eli älä menetä toivoasi. Sitä on.
[/QUOTE]
