Aaargh, mä en kestä!!Vanhat tunteet nostaa taas päätään (miesasiaa ja varattu nainen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja HELP!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tämä on väärä palsta hakea tukea yhtään millekään, se on nähty. Älä pahoita mieltäsi. Ymmärrän ajatuksesi, koska ole itse tavallaan samassa tilanteessa. Tosin minulla ei ole oikeastaan muita kuin imarrelluksi tulemisen ja hämmennyksen tunteita tätä miestä kohtaan; en ole mitenkään ihastunut, vaikka tiettyä vetovoimaa välillämme onkin. Olen jo kertaalleen tehnyt selväksi ko. miehelle, että mitään ei välillämme ole eikä tule. Nyt, vuosi tämän jälkeen, hän tuli taas puhelemaan ihan hulluja... joku tuli paikalle, niin etten ehtinyt kertoa ettei tilanne ole muuttunut. Jos pääsemme puhumaan kahden kesken, yritän saada hänet ymmärtämään asian; jos emme, annan ajan kulua.
Niin, aikahan yleensä korjaa asian. Ihastuksia ihmiselämässä tulee, mutta kun tunteiden toteuttamiseksi ei tee mitään, ne menevät aikanaan ohi. Ajatuksesi ovat tässä ihmisessä, mutta ei ajatus pahaa tee. Ota koko juttu arkipäivän piristyksenä ja anna sen aiheuttaman itsetunnon kohotuksen vaikka tuoda potkua aviovuoteeseen ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No mulla ei ole pienintäkään aikomusta pettää miestäni! ja vitustako minä tiedän, mitä täällä päivät pitkät puhutaan; mä en roiku täällä 24/7, niinkuin eräät...

No miksi vaivaat päätäsi sitten asialla? Jos siltä tuntuu niin anna mennä vaan niin ei tarvitse myöhemmin miettiä että olisiko pitänyt.

Ap sanoi, ettei aio pettää miestään!

Jos ei ole kokemusta, tietoa, ymmärrystä tai edes halua ajatella, vähintä mitä voi tehdä on pitää edes päänsä kiinni! :attn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No mulla ei ole pienintäkään aikomusta pettää miestäni! ja vitustako minä tiedän, mitä täällä päivät pitkät puhutaan; mä en roiku täällä 24/7, niinkuin eräät...

No miksi vaivaat päätäsi sitten asialla? Jos siltä tuntuu niin anna mennä vaan niin ei tarvitse myöhemmin miettiä että olisiko pitänyt.

Timppa teki näin, iski kaverinsa muijan ja nyt ovat niin onnellisia yhdesä, tosin timppaa ei haittaa vaikka muijansa kävis vieraissa
 
Alkuperäinen kirjoittaja suorasuu:

Mitä Sinä Ap täältä haet? Sympatiaa? Oikeutusta tunteillesi? Olet juuri luvannut tahtoa rakastaa!!! "mulla ei ole pienintäkään aikomusta pettää miestäni" Mitä vittua sitten vingut täällä?

Jos ei ole kokemusta, tietoa, ymmärrystä tai edes halua ajatella, vähintä mitä voi tehdä on pitää edes päänsä kiinni! :attn: Sulle sama kuin Timpalle.
 
Mäkään en ymmärrä mitä ap hakee täältä. Jos ei aio pettää, niin asiahan on selvä. Miten unohtaa se toinen, no tajuaa varmaan itsekin ettei se sormia napsauttaen käy :headwall: Mutta mitä ja ketä ne AJATUKSET haittaa, kunhan et mene tekemän mitään etkä möläytä miehellesi jotta tuollaisia mietit työkaveristasi, etkä sille työkaverillekaan mene mitään rakkaudentunnustuksia lirkuttelemaan. That´s it.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:
Mikä tässä sit on ongelma, jos et aio pettää miestäsi? Eihän sulla siinä tapauksessa ole kuin yksi vaihtoehto. Teet sille miehelle selväksi, että sillä ei ole sinun suhteesi tsäänssejä johtuen siitä, että olet aviossa ja rakastat miestäsi. Olet tekemisissä kyseisen miehen kanssa vain silloin, kun on ihan pakko. Kyllä ne sinun ihastumistunteesi siitä ajan myötä laimenevat. Mieti, mitä elämältäsi haluat; mitä haluat saada ja mistä olet valmis luopumaan.

Tuo on toimiva neuvo silloin, jos omistaa automaattisesti tippuvat housut eikä ole onnistunut hankkimaan minkäänlaista tahdonvoimaa tai selkärankaa!

Toivoton ihastus saattaa joskus piristää elämää uskomattoman paljon ilman että olisi pienintäkään pettämisen vaaraa! Mut jos ne housut tosiaan ihan automaattisesti tippuu, niin sitten kannattaa vältellä...

Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
No miksi vaivaat päätäsi sitten asialla? Jos siltä tuntuu niin anna mennä vaan niin ei tarvitse myöhemmin miettiä että olisiko pitänyt.

Ap sanoi, ettei aio pettää miestään!

Jos ei ole kokemusta, tietoa, ymmärrystä tai edes halua ajatella, vähintä mitä voi tehdä on pitää edes päänsä kiinni! :attn: [/quote]

:laugh: :laugh: :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
Timppa teki näin, iski kaverinsa muijan ja nyt ovat niin onnellisia yhdesä, tosin timppaa ei haittaa vaikka muijansa kävis vieraissa

No ehkä se kuitenkin haittaisi... Ja miksi ei haittaisi?

Sanoit jossain keskustelussa että miksi haittais, ei se siitä kulu! Joten taidat vaan jauhaa paskaa
 
Oisko tuo Timppa huumorimiehiä? Eihän sitä voi ainakaan sanasta sanaan ottaa...

k030.gif
 
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
Timppa teki näin, iski kaverinsa muijan ja nyt ovat niin onnellisia yhdesä, tosin timppaa ei haittaa vaikka muijansa kävis vieraissa

No ehkä se kuitenkin haittaisi... Ja miksi ei haittaisi?

Sanoit jossain keskustelussa että miksi haittais, ei se siitä kulu! Joten taidat vaan jauhaa paskaa

Oisko tuo Timppa huumorimiehiä? Eihän sitä voi ainakaan sanasta sanaan ottaa...

k030.gif

No ehkä kyse on siitä että yrittää tyhmyyttään ja epävarmuuttaan peittää tyhmillä kommenteillaan; ei MIES viihtys tällä palstalla; mutta toisaalta jos on itse varatun kans alkanut olemaan, niin ei ole vara arvostella toisten vieraissa juoksemista
 
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
Sanoit jossain keskustelussa että miksi haittais, ei se siitä kulu! Joten taidat vaan jauhaa paskaa

Jaahas, sitä olaan tiimarivihkoa selattu! Ei kulu juu, eli sama kuin soutaisi järven yli: ei se järvi siitä kulu. Mutta ehkäpä se henkinen puoli onkin toinen juttu? Minulle ainakin on!
 
Älä sitte sano mitä et tarkota; ja sun sanomiset jää mieleen kun ne on niin yksinkertasia
 
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
No ehkä kyse on siitä että yrittää tyhmyyttään ja epävarmuuttaan peittää tyhmillä kommenteillaan; ei MIES viihtys tällä palstalla; mutta toisaalta jos on itse varatun kans alkanut olemaan, niin ei ole vara arvostella toisten vieraissa juoksemista

Tyhmä en ole enkä myöskään epävarma. Ja jos kommentit on SINUSTA tyhmiä niin sehän on mielipidekysymys. Ja miksi mies ei viihtyisi täällä? Vai tarkoitatko oikeasti "MIES"? OIkea mieshän vaan ilmeisesti huoraa ja ryyppää? Ja se että rouva sattui seukkaamaan silloin kun kävin siellä yökylässä niin mitä sitten? Voin aivan hyvin arvostella tai olla arvostelematta yhtään ketään. Mutta omasta ja rouvan kokemuksesta tiedän että se "parempi elämä" voi olla aivan hyvin vasta edssä ja kenties jonkun aivan muun ihmisen kanssa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja suorasuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No mulla ei ole pienintäkään aikomusta pettää miestäni! ja vitustako minä tiedän, mitä täällä päivät pitkät puhutaan; mä en roiku täällä 24/7, niinkuin eräät...

No miksi vaivaat päätäsi sitten asialla? Jos siltä tuntuu niin anna mennä vaan niin ei tarvitse myöhemmin miettiä että olisiko pitänyt.

Mitä Sinä Ap täältä haet? Sympatiaa? Oikeutusta tunteillesi? Olet juuri luvannut tahtoa rakastaa!!! "mulla ei ole pienintäkään aikomusta pettää miestäni" Mitä vittua sitten vingut täällä?

miks luet näitä ja vielä vastaat, jos tämmöset viestit sua niin kaivelee.. onko sulla luetun ymmärtämisessä jotain vikaa, kun juurihan ap tuossa selvittää, että haluaa niistä tunteista eroon; eihän se sitä pohdi, pettääkö vai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja faktaa:
No ehkä kyse on siitä että yrittää tyhmyyttään ja epävarmuuttaan peittää tyhmillä kommenteillaan; ei MIES viihtys tällä palstalla; mutta toisaalta jos on itse varatun kans alkanut olemaan, niin ei ole vara arvostella toisten vieraissa juoksemista

Tyhmä en ole enkä myöskään epävarma. Ja jos kommentit on SINUSTA tyhmiä niin sehän on mielipidekysymys. Ja miksi mies ei viihtyisi täällä? Vai tarkoitatko oikeasti "MIES"? OIkea mieshän vaan ilmeisesti huoraa ja ryyppää? Ja se että rouva sattui seukkaamaan silloin kun kävin siellä yökylässä niin mitä sitten? Voin aivan hyvin arvostella tai olla arvostelematta yhtään ketään. Mutta omasta ja rouvan kokemuksesta tiedän että se "parempi elämä" voi olla aivan hyvin vasta edssä ja kenties jonkun aivan muun ihmisen kanssa!

mutta tuskinpa se on ihan yleispätevä ohje jokaiseen tilanteeseen.. mietin vaan, kun sitä niin kevyesti jakelet. ehkä onkin vaan tarkotus puolustella sitä omaa valintaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:

Mutta miksi pitäisi ainoastaan sanoa että " pysy uskollisena parisuhteessa"? Kun oikeasti on myös se toinen vaihtoehto. Enkä millään tavalla "puolustele" omaa valintaani koska siinä ei ole mitään puolusteltavaa!
 
Vaikkapa siksi, että ap ilmoitti heti ensimmäisessä viestissä, että aikoo pysyä uskollisena!
 
No tämä kommentti olikin jo ohi ap:n kirjoituksen.
 
Siltikään en suosittele edes pettämisen harkitsemista! Jos oma suhde on korjaamattomasti vialla, voi erota, mutta ei kannattaisi vielä siinä vaiheessa miettiä minkä väristä ruohoa aidan toisella puolella mahdollisesti on tarjolla tai ei ole.

Mä olen kerran eronnut ja pahoitin muuten ihan tolkuttoman pahasti mieleni, kun äitini vihjasi että "taisit tuntea uuden miehen jo silloin, kun entisestä erosit". Erosta siihen hetkeen, kun ensimmäisen kerran nykyiseni tapasin, meni yli kaksi vuotta! Sitä ennen en ollut häntä koskaan edes vilaukselta nähnyt!
 
En minäkään "suosittele" pettämistä mutta jos siltä tuntuu että pitää mennä niin sitten pitää! Turha sitä on jäädä suhteeseen jos se ei tunnu hyvältä. Tai voihan sitä aina yrittää "korjata" vai mitä se on...? Terapioita ja kaikkea...Mutta miksi rypistellä väkisin ja pilata elämäänsä?
 
Hei mutta Timppa, eikös kuitenkin olisi viisaampaa ensin laittaa se huono suhde poikki ja sitten vasta antaa mennä?

Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
Siltikään en suosittele edes pettämisen harkitsemista! Jos oma suhde on korjaamattomasti vialla, voi erota, mutta ei kannattaisi vielä siinä vaiheessa miettiä minkä väristä ruohoa aidan toisella puolella mahdollisesti on tarjolla tai ei ole.

Mä olen kerran eronnut ja pahoitin muuten ihan tolkuttoman pahasti mieleni, kun äitini vihjasi että "taisit tuntea uuden miehen jo silloin, kun entisestä erosit". Erosta siihen hetkeen, kun ensimmäisen kerran nykyiseni tapasin, meni yli kaksi vuotta! Sitä ennen en ollut häntä koskaan edes vilaukselta nähnyt!

En minäkään "suosittele" pettämistä mutta jos siltä tuntuu että pitää mennä niin sitten pitää! Turha sitä on jäädä suhteeseen jos se ei tunnu hyvältä. Tai voihan sitä aina yrittää "korjata" vai mitä se on...? Terapioita ja kaikkea...Mutta miksi rypistellä väkisin ja pilata elämäänsä?

Onko tällä palstalla jollakulla taas niitä itsekseen tippuvia housuja?

Yksi suhde kerrallaan...
 
Yhteistyössä