I
Ideoita?
Vieras
8-vuotiaan lapsen käytökseen apua kaivataan. Lapsella diagnoosi alla, joka ei selitä kuitenkaan käytöstä ja näitä ongelmia millään tavalla. Apua haettu useaan otteeseen, mutta saaminen tuntuu olevan kortilla. Joten koitetaan tätäkin kautta, josko jollain olisi uusia vinkkejä tai kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta.
Lapsi heräilee öisin ( nukkuvat ehkä 4-6h per yö)ja herättää myös 2vuotta nuoremman siskonsa milloin leikkimään, pelaamaan tai muuten vaan olemaan. Meillä siis jonkun tulisi valvoa koko ajan, mistäs tiedetään keksiikö seuraavalla kerralla tehdä ruokaa, sytyttää asunnon tuleen tai jotain muuta vastaavaa? Tätä jatkunut jo parivuotta, aika ajoin nukkuu yöt paremmin mutta nyt pidempi jakso ettei oo yhtäkään hvyin nukuttua yötä takana. Uni ja nukahtamislääkeitä kokeiltu, ei auta!
Huolta herättää myös 6-vuotiaan minäkuvan kehitys. Tuntuu ettei 6-vuotiaalla ole omia mielipiteitä, kaikki mitä hän kokee, tuntee, tekee liittyy 8-vuotiaan mielihaluihin ja tekoihin ja hänen mielipiteeseensä. 6-vuotiaan todettiinkiin juuri neuvolassa olevan kehitystasoaan jäljessä. 6-vuotias kokee monesti ison veljen painostavana mutta on myös ihan hukassa jos veli vaikka vkl poissa kotoa ( Mummolla). Ei osaa leikkiä, keksi leikkejä ym. ilman veljeään joka määrää taas normaalisti tahdin ja leikit. Joskus jopa sen paljonko Veli saa ottaa karkkia kulhosta. Kova manipuloimaan muita lapsia sekä kyseenalaistaa aikuisia ja kodin sääntöjä. Pienryhmässä on koulussa, mutta siellä kaikki ok.
Aletaan olla aika väsyksissä tähän tilanteeseen. Perhetyöntekijöitä kävi, mutta heilläkään ei ollut tietoa tai ideoita miten vastaavanlaisessa tilanteessa tulisi toimia. Ja ei ne meillä öitään voi viettää tietenkään.Tässä alkaa jo perheen muut lapset kärsimään kovasti ja itsekkään ei voi valvoa 24h...