8-vuotiaan ikävä käytös, olisko fiksuja käytännön neuvoja?

["Väsynyt äiti"]

8-vuotias poikani on sanalla sanoen kamala. Hän on älykäs, fiksu poika ja kun hän on hyvällä tuulella niin hän on aivan ihana: sanavalmis, hauska, ikäänsä nähden tosi hyvin kehittynyt keskustelija, mielikuvitusta riittää edelleen leikkeihin (ei siis näitä pelkkiä Pleikan pelaajia).

Ikävä kyllä tämä mukava poika on yleensä esillä vain kaikkien muiden kuin äidin kanssa. Isovanhemmat, kummit ja pojan isä saavat nauttia hänestä parhaimmillaan. Minä äitinä ja uusi perheemme olemme sitten siinä "onnellisessa" asemassa, että saamme kuulla hänen ainaista kiukutteluaan, niskotteluaan, uhmaamistaan, näsäviisastelua jne.

Se alkaa jo aamulla, aiheesta pukeutuminen / vessassa käyminen / aamupalan syönti. Kaikki on niiiiin vaikeaa ja kaikesta pitää soittaa suuta. Me sitten provosoidumme ja alamme nokitella takaisin. No, jos näin emme tee ja vain jätämme huomiotta, niin hän provosoi niin kauan kun onnistuu siinä. Ja muutenkin en vaan VOI jättää huomiotta hänen huonoa käytöstään: sillä tavalla EI VAAN voi puhua muille kuin hän puhuu.

Käytös on suurimmaksi osaksi huomionkipeyttä. Hän haluaa huomiota hinnalla millä hyvänsä, vaikka se sitten olisi meidän raivostumisemme. Olen niin usein keskustellut hänen kanssaan, että voisiko hän nyt vain olla NORMAALI (anteeksi sanamuoto) - siis ihan tavallinen poika, joka ei tekisi joka asiasta niin helvatan isoa numeroa. Poika sanoo, ettei voi käytökselleen mitään. Ja siihen minä, että jokainen voi kun oikein haluaa ja yrittää.

Ongelman ydin taitaa olla uusperheessämme. Kuvioissa on mukana pikkusisar(puoli), joka saa tietysti ikänsä puolesta enemmän huomiota. Ja minä saan mieheltä sitten huomiota. Mutta 8-vuotias saa taatusti enemmän huomiota kuin moni toverinsa: sama pätee tavaroihin, matkustelemme myös paljon etc. Mikään ei enää taida tuntua miltään pojasta - siis nämä kivat asiat, joita hänen puolestaan ja hänen vuokseen teemme.

Olemme puhuneet, että "etuisuuksia häviää" ja siihen hän vain sanoo, että ei kiinnosta. Ja häntä ei taida oikeasti kiinnostaa! Pleikan otamme pois = ei hän sen perään kysele. Ei saa katsoa dvd:tä tai lastenohjelmia = lukee huoneessaan.

Minä olen helposti hermostuvaa sorttia ja helkutin väsynyt tähän ainaiseen riitelyyn. Samoin mieheni. Meiltä on vain aseet ja keinot loppu. Koulu pojalla menee tosi hyvin ja paljon on kavereita.

Tekisi mieleni ravistaa ja huutaa, että mikä ihme on vialla kun kaikkea on??!! Ja ilman tuota ravistusta olen huutanutkin ja kysynyt.

Onko kellään kokemuksia tai vinkkejä mitä tehdä? Poika on aina ollut luonteeltaan erittäin itsepäinen ja sillä tavalla haasteellinen. Erosta on kulunut jo vuosia, joten uudesta asiasta ei ole kysymys. Silloin kun hän ei kiukuttele, meillä on tosi mukavaa yhdessä. Tuntuu vaan, että niitä hetkiä on ihan liian vähän. On tosi voimavaroja kuluttavaa, kun periaatteessa täysin terve lapsi käyttäytyy kuin idiootti: toisia huomioimatta, kunnioittamatta, arvostamatta ihan omien mielihalujensa mukaan. Kun vain on niin "kivaa" saada äiti ja/tai isäpuoli raivostumaan?

 

["vieras"]

Saako sinun 8 v. vähiten huomioita teidän perheessä? Siisi sinulta ja mieheltäsi?

"Ongelman ydin taitaa olla uusperheessämme. Kuvioissa on mukana pikkusisar(puoli), joka saa tietysti ikänsä puolesta enemmän huomiota. Ja minä saan mieheltä sitten huomiota."

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27772103]Saako sinun 8 v. vähiten huomioita teidän perheessä? Siisi sinulta ja mieheltäsi?

"Ongelman ydin taitaa olla uusperheessämme. Kuvioissa on mukana pikkusisar(puoli), joka saa tietysti ikänsä puolesta enemmän huomiota. Ja minä saan mieheltä sitten huomiota."[/QUOTE]

Saako lapsi olla mustasukkainen ja epävarma omasta roolistaan perheessä, tunteeko hän itensä ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi?

Se että aikuisilla on kivaa, ei tarkoita sitä että 8 v:llä olisi myös.

 

["vieras"]

Ehkä on vaan vaikea luonne. Meillä esikoinen kuulostaa smanlaiselta, tosin ikää vasta 5v. Jankuttaa, vinkuu, ärsyttää tahallaan, kiukkuaa, mölyää, raivoaa... On vähän sellainen perusnegatiivinen luonne, vaikkakin osaa halutessaan olla hurmaava ja fiksu. Meilläkin touhutaan lasten kanssa koko ajan ja keksitään kaikkea kivaa. Yleensä lapsen kommentti kaikkeen on "tylsää" tai "ai, tässäkö tää oli, eikö ole mitään muuta...". Perheemme muut lapset ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia ja perustyytyväisiä, mutta tämän yhden sankarin kanssa saa todella vääntää... Valitettavasti en osaa auttaa. Epäilen, että kyse on vaan luonteenpiirteestä.

 

[juust]

suosittelen jäähyjä,rangaistuksia huonosta käytöksestä tee säännöt paperille ja toteuttakaa ne koko perheen voimin,uusi isä vois vaikka viedä pojan ihan kahestaa vaikka serenaan yms poika pitää ottaa huomioon vaikka onkin jo"vanha"

 

["vieras"]

Just meinasin tehdä aloituksen meidän 8 vuotiaasta. Hermot menee. Tuntuu et yhtä raivoamista ja riehumista ihan jatkuvasti. Normaali pyyntö tai puhe ei tunnu menevän perille. Ja kun tappelun aiheet on syöminen pukeminen jne niin ei voi käsittää mikä tuota vaivaa.
Meillä tuo 8v on kuudesta lapsesta toiseksi nuorin. Ja oman arvion mukaan 2 nuorinta kyllä saa huomiota enemmän kuin mitä 4 isompaa.
Esim kauppaan en tuon kans lähde jos ei pakko. 5v pikkuveljensä käyttäyttyy sata kertaa paremmin. Saattaa polkea jalkaa ja vollottaa jos ei saa jotain. Ja muutenkin riekkuu pitkin kauppaa eikä tottele puhetta.

Oon kans miettiny et pitääkö tuo viedä johonkin tutkittavaksi. Koulussa on rauhallinen ja tunnollinen.

 

["poikia3"]

Kerrotko sinä pojallesi päivittäin, että tykkäät hänestä? Suukotteletko ja halitko häntä päivittäin? Teetkö kaksin hänen kanssaan jotain useamman kerran viikossa? Onko hänellä etuoikeuksia, jota pienellä sisaruksella ei ole? Onko teillä tasapuolisesti perheen jäsenten kuvia esillä.

Pienellä 8-vuotiaalla pojalla voi olla ulkopuolinen olo. Oma 8-vuotiaani kaipaa haleja ja pusuja päivittäin. Sitä, että kuinka taitava hän jossain asiassa on. Noita kehuja kaipaa vielä myös 10-vuotiaskin. Ja pidän kyllä huolta, että kehun 15-vuotiastani.

Kysymykseni perustuvat uusperheeseeni, oma esikoiseni on ekasta liitostani, häntä vaivasi esim. se, että hänestä oli vähemmän valokuvia esillä kuin pikkusisaruksillaan. Olen järjestänyt hänen kanssaan kahden keskistä aikaa. Esim. katsoimme leffoja kaksistaan, kävimme kävelyllä ja syömässä kaksistaan.

Onkohan sillä lapsella aihetta olla jostain mustasukkainen - onko lasten kohtelu iän huomioiden tasapuolista?

 

[Alkuperäinen]

...useinhan se huomio tulee negatiivisessa muodossa eli riitelemme hänen käytöksestään. Mutta siis tuolla "hänellä on kaikkea" en tarkoittanut pelkästään materiaa. Toki leluja ja pelejä on ja kuten sanottu, matkustelemme suht paljon. Tarkoitin sitä, että hänellä on perhe, isovanhempia, hyvä suhde isäänsä jota näkee säännöllisesti koko ajan, ihana pikkusisar (jota poika rakastaakin yli kaiken).

Eli en ymmärrä, miksi hän on niin hankala koko ajan? Pitkälle taitaa olla luonnekysymys eli en voi sitä käytöstä kokonaan muuttaa - mutta jotenkin sitä pitäisi hillitä. Olen ajatellut jopa psykiatrille menoa, mutta sekin tuntuu jotenkin liioitellulta.

Yritän antaa hänelle hellyyttä, halaan ja suukotan. En olisi ikinä kuvitellut, että pienestä pulleroisestani tulisi tuollainen silmät kovina ja kylminä (mutta sitten kuitenkin kyynelissä) vastaan vänkäävä "pieni iso mies". Olen hoitanut häntä, esikoistani, aina todella pieteetillä ja tunteella. Hän on ollut silmäteräni.

Siksikin tuntuu niin typerältä, että nyt sitten "palkitaan" tällä tavalla. Eihän lapsi tietystikään itse sitä tiedä tai muista, kuinka häntä olen hoitanut!

Täytyy miettiä tuota tunteeko hän itsensä ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Voi olla. Emme tee sitä tahallamme, mutta jos hän esim. leikkii rajustai parivuotiaamme kanssa niin helpostihan sitä kieltää leikit. Täytyisi kai yrittää enemmän yhdessä tekemistä: pelien pelaamista iltaisin, yhdessä ruoan laittoa (sitäkin kyllä olemme tehneet, muttei ehkä tarpeeksi).

Se hänen ikävä käytöksensä vain vaikuttaa siten, ettei hänen kanssaan huvita mitään tehdäkään. Täytyy yrittää tsempata itseään, että jos ei hermostuisi niin helposti. Olematta silti lepsu.

 

["vieras"]

...useinhan se huomio tulee negatiivisessa muodossa eli riitelemme hänen käytöksestään. Mutta siis tuolla "hänellä on kaikkea" en tarkoittanut pelkästään materiaa. Toki leluja ja pelejä on ja kuten sanottu, matkustelemme suht paljon. Tarkoitin sitä, että hänellä on perhe, isovanhempia, hyvä suhde isäänsä jota näkee säännöllisesti koko ajan, ihana pikkusisar (jota poika rakastaakin yli kaiken).

Eli en ymmärrä, miksi hän on niin hankala koko ajan? Pitkälle taitaa olla luonnekysymys eli en voi sitä käytöstä kokonaan muuttaa - mutta jotenkin sitä pitäisi hillitä. Olen ajatellut jopa psykiatrille menoa, mutta sekin tuntuu jotenkin liioitellulta.

Yritän antaa hänelle hellyyttä, halaan ja suukotan. En olisi ikinä kuvitellut, että pienestä pulleroisestani tulisi tuollainen silmät kovina ja kylminä (mutta sitten kuitenkin kyynelissä) vastaan vänkäävä "pieni iso mies". Olen hoitanut häntä, esikoistani, aina todella pieteetillä ja tunteella. Hän on ollut silmäteräni.

Siksikin tuntuu niin typerältä, että nyt sitten "palkitaan" tällä tavalla. Eihän lapsi tietystikään itse sitä tiedä tai muista, kuinka häntä olen hoitanut!

Täytyy miettiä tuota tunteeko hän itsensä ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Voi olla. Emme tee sitä tahallamme, mutta jos hän esim. leikkii rajustai parivuotiaamme kanssa niin helpostihan sitä kieltää leikit. Täytyisi kai yrittää enemmän yhdessä tekemistä: pelien pelaamista iltaisin, yhdessä ruoan laittoa (sitäkin kyllä olemme tehneet, muttei ehkä tarpeeksi).

Se hänen ikävä käytöksensä vain vaikuttaa siten, ettei hänen kanssaan huvita mitään tehdäkään. Täytyy yrittää tsempata itseään, että jos ei hermostuisi niin helposti. Olematta silti lepsu.

Hän on ollut silmäteräni.

Ja nyt ei ole enää... ja sen pitäisi sitten vain olla ok?

8 v. on vielä pieni ja sinä ja miehesi olette aikuisia. Osoittaako nykyinen miehesi hyväksyntää pojalle ollenkaan, tekeekö mitään yhdessä?

 

[poikia3]

Mun esikoiseni oli sen verran isompi, että osasi kertoa itse. Ja osaa kyllä 8-vuotiaskin, jos vain saa tlaisuuden siihen. Eli kysymyset pitää osata asetella oikein. Kiikastaa voi myös siitä, että hän on saanut olla perheen silmäterä ja menettänyt sen paikkansa. Nyt pitäisi korostaa kaikkea mitä hän osaa ja saa tehdä koska on iso poika. Esim. saa valvoa pidempään kun on vanhempi, tai auttaisitko äitiä lukemaan mitä reseptissä lukee kun pikkusisko ei vielä osaa. Pienellä pojalla on oikeus tuntea itsensä tärkeäksi ja osaavaksi sekä rakastetuksi.

Usein siinä käy juuri niin, että lapsi hakiessaan huomiota kuluttaa vanhempien voimavarat ja siihen kivaan ei jää aikaa. Auttaisiko siis vaikka kannustaminen, kun saa hyvästä käytösestä vaikka 5 merkintää pääsee vaikka uimahalliin kanssasi tms.

 

["Vieras"]

Oletkos puhunut asiasta lapsen kanssa? Mitä poika itse sanoo, miksi on paha olla, mikä kiukuttaa, minkä toivoisi olevan toisin.

Onko poikasi todellakin mielestäsi luonteeltaan kiukutteleva ja niskoitteleva, kuten kirjoitit? Poika, joka suhtautuu pleikkari- tms. kieltoon stoalaisella tyyneydellä? Ei minusta kuulosta ollenkaan räiskähtelevältä luonteelta saati puutteilta impulssikontrollin tai vihan hallinnassa.

Törkeyksien puhumista ei tarvitse eikä pidäkään sietää. Ei myöskään opettaa lasta siihen, että törkyjutuilla saa itselleen huomiota.

 

[kaalimaan vartija]

Jos huomio tulee aina ikävästä käytöksestä niin voi olla että poika kokee sen ainoaksi keinokseen saada huomiota. On hyvin tärkeää antaa lapsille kiitosta ja positiivista palautetta hyvästä käytöksestä. Ja siis ehdottomasti myös isolle veljelle omaa aikaa äidin kanssa kaksin. Lasta ei voi huomioida tai kiittää tai helliä liikaa!

 

[Ehdotus]

Miten olisi vanha kunnon tarrataulu? Kivasti sujuneesta aamusta tarra ja kun tietty määrä on kasassa, tehdään jotain kivaa yhdessä esim mennään uimaan tai leffaan, jotain mitä hän ihan oikeasti haluaa tehdä.

 

[Alkuperäinen]

...hyvistä ehdotuksista. Käyn kyllä aika ajoin lapsen kanssa elokuvissa kahdestaan (juuri taannoin käytiin katsomassa Madagascar 3), kävelylläkin... hän ei tykkää uimahalleista ollenkaan kun ei osaa vielä uida (olen vienyt uimakouluun ja halliinkin, ei tullut mitään. Koulun kanssa mennyt paremmin uidessa) ja sama on oikeastaan kaiken urheilun kanssa. Enemmän hän pitää taidenäyttelyistä ja teatterista, niihin voisin viedä useammin. Kävi kyllä juuri mumminsa kanssa teatterissakin ennen joulua.

Totta tosiaan, hän on aika rauhallinen toisaalta. Mutta siis sillä stoalaisella tyyneydellä hän myös heittelee meille koko ajan pisteliäitä huomautuksia etc. Yritän saada hänet teatteriharrastuksen pariin, sillä hänellä ihan oikeasti on esiintymisen lahja ja esiintyikin koulun joulujuhlassa näytelmässä.

Eli ei hän sillä tavalla riehu, että se olisi fyysistä. Mutta sanoo tosi ikäviä asioita ja myös korottaa ääntään ja huutaa. Valitettavasti täytyy katsoa peiliin ja todeta, että itse olen samanlainen: hermostun helposti ja korotan ääntä. Sitten lepyn myös nopeasti.... hmm.

Ei meidän tilanteemme varmaan mitenkään kovin poikkeuksellinen ole. Itse olen ollut ns. kiltti tyttö ja toteanpa vaan, että helpolla ovat vanhempani päässeet kun en ole koskaan heidän hermoilleen käynyt. Täytyy olla tietysti ylpeä omasta pojastaan, minulla on heti häntä ikävä kun ei ole kotona - mutta TULISIN KYLLÄ TOIMEEN ilman jokapäiväistä raivoamistakin. Siis omaani.

Yritämme nyt rauhoittua, me aikuiset, ja saada tilanteen haltuun. Yritän nyt panostaa siihen kahdenkeskiseen tekemiseen ja myös miehen pitäisi sitä tehdä. Välillä meistä vain tuntuu että eihän tuo voi haluta meidän kanssa mitään tehdä kun käyttäytyy niin ikävästi. Mutta kai se silti haluaa...

 

[..]

Saattaa johtua tuosta iästäkin. Tuttavaperheessä (isä äiti 2 ipanaa) on 8v esikoinen ja en enää huoli sitä riiviötä meille hoitoon. Ihan kamala kakara. Jos käsken nukkumasn, ilmoittaa että äiti lupasi valvoa niin pitkään kuin huvittaa. Ruoka ei kelpaa, mistään ei osaa kiittää, kaupassa ilmoittaa äidin luvanneen että mä ostan jotain..ja kyllä, sanon aina että äitis varmaan ostaa tai että valvot kotonas, täällä eletään mun sääntöjen mukaan. Samanlainen on kuulemma mummolassakin.

 

["..."]

...hyvistä ehdotuksista. Käyn kyllä aika ajoin lapsen kanssa elokuvissa kahdestaan (juuri taannoin käytiin katsomassa Madagascar 3), kävelylläkin... hän ei tykkää uimahalleista ollenkaan kun ei osaa vielä uida (olen vienyt uimakouluun ja halliinkin, ei tullut mitään. Koulun kanssa mennyt paremmin uidessa) ja sama on oikeastaan kaiken urheilun kanssa. Enemmän hän pitää taidenäyttelyistä ja teatterista, niihin voisin viedä useammin. Kävi kyllä juuri mumminsa kanssa teatterissakin ennen joulua.

Totta tosiaan, hän on aika rauhallinen toisaalta. Mutta siis sillä stoalaisella tyyneydellä hän myös heittelee meille koko ajan pisteliäitä huomautuksia etc. Yritän saada hänet teatteriharrastuksen pariin, sillä hänellä ihan oikeasti on esiintymisen lahja ja esiintyikin koulun joulujuhlassa näytelmässä.

Eli ei hän sillä tavalla riehu, että se olisi fyysistä. Mutta sanoo tosi ikäviä asioita ja myös korottaa ääntään ja huutaa. Valitettavasti täytyy katsoa peiliin ja todeta, että itse olen samanlainen: hermostun helposti ja korotan ääntä. Sitten lepyn myös nopeasti.... hmm.

Ei meidän tilanteemme varmaan mitenkään kovin poikkeuksellinen ole. Itse olen ollut ns. kiltti tyttö ja toteanpa vaan, että helpolla ovat vanhempani päässeet kun en ole koskaan heidän hermoilleen käynyt. Täytyy olla tietysti ylpeä omasta pojastaan, minulla on heti häntä ikävä kun ei ole kotona - mutta TULISIN KYLLÄ TOIMEEN ilman jokapäiväistä raivoamistakin. Siis omaani.

Yritämme nyt rauhoittua, me aikuiset, ja saada tilanteen haltuun. Yritän nyt panostaa siihen kahdenkeskiseen tekemiseen ja myös miehen pitäisi sitä tehdä. Välillä meistä vain tuntuu että eihän tuo voi haluta meidän kanssa mitään tehdä kun käyttäytyy niin ikävästi. Mutta kai se silti haluaa...

Taitaa olla herkkä, taiteellinen ja älykäs poika. Onnea äidille

 

[Nellien]

[QUOTE="Vieras";27772225]Oletkos puhunut asiasta lapsen kanssa? Mitä poika itse sanoo, miksi on paha olla, mikä kiukuttaa, minkä toivoisi olevan toisin.

Onko poikasi todellakin mielestäsi luonteeltaan kiukutteleva ja niskoitteleva, kuten kirjoitit? Poika, joka suhtautuu pleikkari- tms. kieltoon stoalaisella tyyneydellä? Ei minusta kuulosta ollenkaan räiskähtelevältä luonteelta saati puutteilta impulssikontrollin tai vihan hallinnassa.

Törkeyksien puhumista ei tarvitse eikä pidäkään sietää. Ei myöskään opettaa lasta siihen, että törkyjutuilla saa itselleen huomiota.[/QUOTE]

heips aloittajan lapsella homma kiikastaa jostain muusta jos kerran lapsi ei ole olltu aina hankala,mutta kerron omasta pojastani jolla on AD/HD ja hän on todella impulsiivinen. kuitenkin etenkin nuorempana tähän ei tehonnut mikään rangaistus(joskus saatto raivostua pahemman kerran kivojen juttujen menetyksestä,mutta usein ei )

se on niin tilanne kohtaista/lapsi kohtaista.

 

[joo-o]

Meillä samanlainen. Ollaan ihan ydinperhe ja perheen kuopustyttö on tuollainen. Nakkelee niskojaan, huutaa, ilkeilee, hakee huomiota, on äänessä koko ajan, pälättää jotain älytöntä minkä tietää ärsyttävän meitä muita. Osaa olla ärsyttävä myös isommille sisaruksilleen. Hän on myös fiksu ja sanallisesti hyvin taitava ja ikäisekseen ehkä kypsemmän oloinen. Osaa provosoida tosi taitavasti. Minä en enää tiedä mitä tehdä. Muut sisarukset ovat olleet ns. helppoja lapsia. Kaikki kasvatettu samoin. Ehkä tämä kuopus ollut vähän lellikki koko ajan ja nyt se kai kostautuu. En tiedä. Ihana ja rakas hän on, mutta käytöksellään imee mehut meistä vanhemmista =/