.

Kyllä mä olen sitä mieltä että vaikka oliskin joku sallittu annos alkoholia per viikko tai päivä raskausaikana niin onko silti pakko ottaa se riski että vauva jotenkin siitä kärsii?! Koska JOS sattuu että tuosta pienestäkin alkoholimäärästä vauvalle tulee jokin kehityshäiriö tms niin varmasti syytät siitä itseäsi lopun elämää! Luulisi että tämän 9kk ajan voi olla ilman alkoholia. Ajattelematonta touhua minusta tälläinen...
 
Join ruuan kanssa puoli lasia valkoviiniä, eikä noussut päähän, kun join hitaasti ja söin paljon. Valkoviini maistui hyvältä pitkästä aikaa (kun en ole sitä muuten raskauden aikana juonut). Pitääkin etsiä joku alkoholiton versio siitä kesäjuomaksi, ettei aina tarvitse limua ja Nikolaita juoda.
 
En juonut tipan tippaa holillisia enkä holittomia. Jo viime syksynä, kun lapsettomuushoitoja käytiin läpi, jätin alkoholin ottamisen minimiin/pois kokonaan. En vain näe mitään järkeä saada sitä yhtäkään, kun on pienestä ihmisalusta kyse, vaikka en olekaan niitä ihmisiä, jotka sanovat muutoin kiitos ei.
Ketään moralisoimatta, kukin tekee valintansa itse, olen usein ihmetellyt nykypäivän menoa muutenkin alkoholin suhteen, että yhä enemmän ihmisten harrastukseksi luetaan bilettäminen tms. ja yhä useammat ottavat viikottain alkoholia ilman, että ajattelevat mahdollisia seuraamuksia omaa kehoa ja mieltä koskien.. tai sitä, että se "pakkomielle" siideriä tms. kohtaan osaa olla ihan silkkaa riippuvuuttakin.

Mutta joo.. Juhannus takana ja elämä edessä B) :D
 
Join juhannuksena nollaprosenttista sidukkaa ja bisseä, joita olen myös terassilla pari kertaa nautiskellut. En todellakaan aio ottaa yhtään alkoholia koko raskausaikana. Ei se alkoholin maku niin hyvä ole, ettei ilman voisi olla.

evaellen 9+6
 
Kyllä, olisin ottanut oluen, ehkä siiderinkin, mutta sain tuolla sairaalareissulla käydessäni sen verra hyvät morfiini tripit, ettei tarvinnu!!!
Aloittajan kanssa samoilla linjoilla, itse omaa lastani kannan ja vastuuni sen myötä... Ja todellakin miksi joisin alkoholittoman, kun voin sen yhden 4,7% juoda ihan yhtä hyvin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmasofia:
Kyllä, olisin ottanut oluen, ehkä siiderinkin, mutta sain tuolla sairaalareissulla käydessäni sen verra hyvät morfiini tripit, ettei tarvinnu!!!
Aloittajan kanssa samoilla linjoilla, itse omaa lastani kannan ja vastuuni sen myötä... Ja todellakin miksi joisin alkoholittoman, kun voin sen yhden 4,7% juoda ihan yhtä hyvin...

Totta, ja kun ei se alkoholiton ole läheskään yhtä hyvää.. ;)
Ja en kyllä mitenkään voisi syyttää itseäni, vaikka jotenkin vammainen lapsi syntyisikin. Eiköhän ne syyt ole vähän muualla kuin muutamassa raskausaikana juodussa siiderissä! Esim. tuo turha stressailu/nipottaminen on huomattavasti haitallisempaa..!!
 
Tämä taitaa olla niitä taas niitä periaatteellisia keskusteluja, joista jokaisella on niin vahva mielipide, että kompromissia ja sopua on turha odottakaan. Jokaiselle myös se oma mielipide suotakoon, eikä kenenkään tarvitse toista ryhtyä moralisoimaan.
Neuvolassakin yleinen ohje on, ettei mitään turvallista rajaa ole, mutta ettei se saunaolut tai siideri kerran raskauden aikana myöskään saa aikaan mitään turmiollista. Maalaisjärkeä pyydetään käyttämään.
Vastaava juttuhan on vaikkapa kalan tai maksan syönnin suhteen, ei suositella mutta ei ehdottomasti kielletäkään. Varmasti porukasta löytyy myös niitä, jotka eivät lopeta tupakointia seinään raskaudesta kuullessaan tai tupakoivat vauvan synnyttyä eikä sekään varmasti vauvalle terveellistä ole. Meistä jokainen tekee elämässään valintoja, onneksi ne koskettavat tässä tapauksessa vain meitä itseä ja lähimpiämme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Halinappi:
Joo ei tulis mielenkään ottaa yhtään mitään!. Pystyn olemaan ilman alkoholia ihan huoletta. Ei ole vauvallakaan masussa mukava olla jos äiti ottaa... Ei, Ei ja EI alkoholille raskaus / imetysaikana!

Tuo jyrkkä EI imetysaikana on vielä huvittavampaa, nimittäin vaikka imettäisit 1 promillen humalassa, vauva ei niin pientä alkoholimäärää edes vereensä asti saa, eikä siitä mitään muutakaan haittaa vauvalle ole. Itse aion ainakin aikanaa n imettää myöskin muutaman nauttineena, en tietenkään silloin jos olen enemmän humaltunut, koska vauva aistii että olen humalassa. Mitään syytä ei ole olla imettämättä esim. 3:n siiderin jälkeen!
 
Mä olin siihen varautunu,että yhen oluen otan. Kuitenki just sitte sen saunan jälkeen kun piti se olut nautiskella ni ei tehnykään yhtään mieli. Jäi siis ottamatta. Seuraavana päivänä taas olis tehny mieli,mut omatunto kolkutti ni jäi taas ottamatta.

Mä olen vähän sitä mieltä,että kyllä sen yhen voi juoda. Ite join ekassa raskaudessa yhden kaljan ja tokassa myös. Ei niistä vauvalle mitään jääny. Itelle vaan tuli melkein heti kauhee päänsärky ni en toistamiseen ole ottanu. :) Ja samoilla linjoilla monen kanssa siinä,et se maku on kyllä ihan eri. Ite ainakin juon olutta ihan sen maun takia. Kuumana kesäpäivänä mikään ei ehkä ole niin hyvää ku kylmä olut parvekkeella (tai vielä paremmin ravintolan terassilla ylihintaisena!) nautittuna. Mut hyvin mä pärjään nyt raskaana ilmanki. Ei se mikään pakko ole vaikka väliin iha mahdoton himo iskeeki.

Imettäessä en myöskään juo. Jos juon ni sitä ennen kyllä pumppailen maidot pois ja vauva saa pullosta. (Minä kamala käytän sekä pulloa että rintaa ruokinnassa... :) )

Toivottavasti kaikilla oli hauska jussi holittomien ja holillisten kanssa. =)
 
En aikonut enkä ottanu, mun mielestä odotusaika ja alkomahooli ei vaan millään kuulu yhteen.....eipä mulla muutenkaan pakkomiellettä ole, joten.....

Imetysaikana juomisesta....samoilla linjoilla odotusajan kanssa. Eikös se ollu niin, että siinä äidinmaidossa on sama määrä alkoholia kuin veressäkin, joten en missään nimessä imetä alkoholin vaikutuksen alaisena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Tuo jyrkkä EI imetysaikana on vielä huvittavampaa, nimittäin vaikka imettäisit 1 promillen humalassa, vauva ei niin pientä alkoholimäärää edes vereensä asti saa, eikä siitä mitään muutakaan haittaa vauvalle ole. Itse aion ainakin aikanaa n imettää myöskin muutaman nauttineena, en tietenkään silloin jos olen enemmän humaltunut, koska vauva aistii että olen humalassa. Mitään syytä ei ole olla imettämättä esim. 3:n siiderin jälkeen!

Jotenki ärsyttää tommonen asenne kun on kyse pienestä viattomasta ihmisenalusta/jo syntyneestä vauvasta. Miksi ihmeessä sun mielestä on jotenkin huvittavaa "jyrkkä ei" imetysaikana??! Mä en ala nyt mitenkään moralisoimaan ketään äitejä/tulevia äitejä, mutta naurattaa ja samalla ärsyttää nää sun mielipiteet, kun vaikuttaa että sun mielestä se on jotenkin noloa ja ei-tarpeellista, jos on täysin nolla-linja raskaus- ja imetysaikana! Tai sit mulla on vaan raskaushormonit ja tunteet pinnassa, mutta alkas kiehuttaan nää sun kirjotukset..

Anteeksi, ei millään pahalla..

Katja87:
Tuo jyrkkä EI imetysaikana on vielä huvittavampaa, nimittäin vaikka imettäisit 1 promillen humalassa, vauva ei niin pientä alkoholimäärää edes vereensä asti saa, eikä siitä mitään muutakaan haittaa vauvalle ole. Itse aion ainakin aikanaa n imettää myöskin muutaman nauttineena, en tietenkään silloin jos olen enemmän humaltunut, koska vauva aistii että olen humalassa. Mitään syytä ei ole olla imettämättä esim. 3:n siiderin jälkeen!
Tässä taustalla jonkin aikaa lueskellut näitä juttuja. Jotkut näyttää ottavan aika keveästi pienen ihmisalun elämän :eek: .

Itse en juo enkä tupakoi raskauden aikana. Enkä kyllä tupakoi muutenkaan, karseinta ja ihan pahaa tekee, kun joskus näkee odottavan äidin tupakoivan. Kun en ole raskaana, saatan joskus siideriä ottaa. Lapsi on minusta kaikkein tärkeintä, voin olla juomatta, ei tee minulle ongelmaa jos nyt en juhannuksena saanutkaan siideriä. Jos itse on niin heikko, ettei voi juomatta ja tupakoimatta raskauden ja imetyksen aikana, kannattaisi ehkä ihan oikeasti miettiä kannattaako ylensäkään hankkiutua raskaaksi.

Itse odotan ensimmäistäni, olen jo niin kauan häntä toivonut, että ei tulisi millään muotoa mieleeni riskeerata. Anteeksi, toivon etten loukkaa, mutta ehkä aloittaja on vielä niin nuori, että tuollaiset pinnalliset ja toissijaiset jutut vielä tärkeitä... Ehken itsekään olisi vielä reilut 10 v sitten ollut valmis äidiksi henkisesti. Joku toinen on , toinen ei. Vaikuttaa vaan jotenkin hieman lapsenomaiselle ajattelulle. Ja toivottavasti tää oli provo, tuo aloitus sekä lainaus :ashamed: .

Harvemmin ihan kaikkiin mulla tulee otettua kantaa täällä keskustelussa, mutta tähän oli ihan pakko :x , jotenki vaan ärsyttää...
 
Join tilkkasen punkkua ruuan kera kahtena päivänä. Alkoholitonta olutta ja siideriä meni muutama tölkki.

Tuosta imetysajan juopottelusta oon sitä mieltä, ja itseasiassa faktaahan se on, että jos sun veressä on vaikkapa 1,5 promillea alkoholia, niin se tarkoittaa että lapsi saa sitten HURJAN vahvaa äidinmaitodrinkkiä.
Mietitäänpä... Kun promille on prosentin TUHANNES osa ja jos sinä itse juot esim. 1,5 prosenttista alkoholia desin verran, se ei luultavasti vaikuta suhun mitenkään.
Jos vauva juo 1,5 promilleista äidinmaitoa, ei sillä luulis olevan minkään valtakunnan merkitystä. No enpä ole humalassa imettänyt, mutten sitä ihan herkkään lähtis tuomitsemaankaan ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytteli74:
Katja87:
Tuo jyrkkä EI imetysaikana on vielä huvittavampaa, nimittäin vaikka imettäisit 1 promillen humalassa, vauva ei niin pientä alkoholimäärää edes vereensä asti saa, eikä siitä mitään muutakaan haittaa vauvalle ole. Itse aion ainakin aikanaa n imettää myöskin muutaman nauttineena, en tietenkään silloin jos olen enemmän humaltunut, koska vauva aistii että olen humalassa. Mitään syytä ei ole olla imettämättä esim. 3:n siiderin jälkeen!
Tässä taustalla jonkin aikaa lueskellut näitä juttuja. Jotkut näyttää ottavan aika keveästi pienen ihmisalun elämän :eek: .

Itse en juo enkä tupakoi raskauden aikana. Enkä kyllä tupakoi muutenkaan, karseinta ja ihan pahaa tekee, kun joskus näkee odottavan äidin tupakoivan. Kun en ole raskaana, saatan joskus siideriä ottaa. Lapsi on minusta kaikkein tärkeintä, voin olla juomatta, ei tee minulle ongelmaa jos nyt en juhannuksena saanutkaan siideriä. Jos itse on niin heikko, ettei voi juomatta ja tupakoimatta raskauden ja imetyksen aikana, kannattaisi ehkä ihan oikeasti miettiä kannattaako ylensäkään hankkiutua raskaaksi.

Itse odotan ensimmäistäni, olen jo niin kauan häntä toivonut, että ei tulisi millään muotoa mieleeni riskeerata. Anteeksi, toivon etten loukkaa, mutta ehkä aloittaja on vielä niin nuori, että tuollaiset pinnalliset ja toissijaiset jutut vielä tärkeitä... Ehken itsekään olisi vielä reilut 10 v sitten ollut valmis äidiksi henkisesti. Joku toinen on , toinen ei. Vaikuttaa vaan jotenkin hieman lapsenomaiselle ajattelulle. Ja toivottavasti tää oli provo, tuo aloitus sekä lainaus :ashamed: .

Harvemmin ihan kaikkiin mulla tulee otettua kantaa täällä keskustelussa, mutta tähän oli ihan pakko :x , jotenki vaan ärsyttää...

No voi herrajumala sun kanssas sitten, ihan tiedoksi vaan että en todellakaan suhtaudu mitenkään pinnallisesti tähän odotukseen. Ja huom. ei
nyt todellakaan ole kiinni mistään ryyppäämisestä, vaan yhden siiderin nauttimisesta, mikä ei nouse edes päähän!
 
Minkämoisen nautinnon siitä yhdestä siideristä mahtaa saada?! Onko se sitä, että kun jokin asia on enemmän tai vähemmän kiellettyä, niin pakko kokea....? Kun en itse koe edes sitä yhtä näin odotus- ja imetysaikana tarpeelliseksi, saan nautintoni ihan jostain muualta B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aadan äiti:
Minkämoisen nautinnon siitä yhdestä siideristä mahtaa saada?! Onko se sitä, että kun jokin asia on enemmän tai vähemmän kiellettyä, niin pakko kokea....? Kun en itse koe edes sitä yhtä näin odotus- ja imetysaikana tarpeelliseksi, saan nautintoni ihan jostain muualta B)

Se on se hyvä maku. :p
Mutta kun en koe sitä haitalliseksikaan, että se siitä. Ja neuvolan ohjeidenkaan mukaan ei ole haitallista!
 
Meidän neuvolassa sanottiin että nollalinja on paras koska turvallista rajaa ei voida luotettavasti määrittää. Mutta en rupea ketään syyllistämään, tuskinpa yksi siideri tai viinilasi mitään vahinkoa saa aikaan, kaikenlaiset lisä- ja väriaineet elintarvikkeissa, pesuaineissa yms. ovat varmasti paljon haitallisempia!
 
Katja87 nimimerkistäkin jo näkee, että taitaapi vielä pikku teini mieleltään siellä olla. Kaikessa pitää vähän pistää hanttiin ja kokeilla rajojaan. Ehkäpä kannaisi kokeilla rajojaan sitten, kun EI ole vastuussa toisesta puolustuskyvyttömästä ihmisen alusta. Kaikesta huomaa, että tekisi niin mieli vielä juosta jokapaikassa, mutta kun on tuo raskaus haittana. Olisit miettinyt aikaisemmin mikä on elämässäsi tärkeintä.
Ja kuule kyllä se promillen humala siihen maitoon vaikuttaa imettäessä. Miten sinä polonen luulet, että muuten käsketään välttämään herneitten, lääkkeitten yms syöntiä imettäessä jos mikään ei maitoon imeytyisi. Taitaapi pikku provokaattori siellä nyt vaan vähän kiukkuista mieltänsä tuulettaa. Hyi, Hyi. :LOL: :kieh: :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja m98765:

Ompas jännä, kun täällä on monet muutkin samoilla linjoilla kanssani, kertoivat esim. juoneet lasillisen viiniä jne. Niin eipä siinä sitten mitään!
Ei ole mitään tarvetta kokeilla rajojani, tiedän kyllä alkoholin haitat raskausaikana, mutta siitä yhdestä kun ei mitään haittaa ole todettu olevan.
Jos tekisi mieli vielä juosta "joka paikassa", en neljän vuoden vauvakuumeilun jälkeen tätä lasta olisi edes yrittänyt, ja jättänyt ehkäisyä pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja Halinappi:
Joo ei tulis mielenkään ottaa yhtään mitään!. Pystyn olemaan ilman alkoholia ihan huoletta. Ei ole vauvallakaan masussa mukava olla jos äiti ottaa... Ei, Ei ja EI alkoholille raskaus / imetysaikana!

Tuo jyrkkä EI imetysaikana on vielä huvittavampaa, nimittäin vaikka imettäisit 1 promillen humalassa, vauva ei niin pientä alkoholimäärää edes vereensä asti saa, eikä siitä mitään muutakaan haittaa vauvalle ole. Itse aion ainakin aikanaa n imettää myöskin muutaman nauttineena, en tietenkään silloin jos olen enemmän humaltunut, koska vauva aistii että olen humalassa. Mitään syytä ei ole olla imettämättä esim. 3:n siiderin jälkeen!

Taitaa m98765 viitata tähän Katja87:n viestiin, jossa ei todellakaan puhuta vain yhdestä siideristä vaan on kieltämättä aika huolestuttavaa luettavaa. 1 promillen humalassa / 3 sidukan jälkeen ei varmasti ole turvallista imettää! :/
 
En juo enkä tupakoi raskaana enkä imetysaikana. No enpä tupakoi muutenkaan ja alkoholia maistanut joskus viime vuosituhannella viimeksi. Lapsen myötä se jäi, eikä enää tee mieli aloittaa uudestaan. Ei näe pointtia siinä, että pitää se yks siideri juoda välttämättä. Mutta kukin tyylillään.

Toi mulla pisti vähän silmään, että imetys ok 3 siiderin jälkeen. No ehkä mulla on maailman huonoin viinapää ja harvoin kun ottaa (silloin kun otin yleensäkin siis), niin ton 3 siiderin jälkeen en kyllä olis uskaltanut enää vauvaa kannella, imetyksestä puhumattakaan. Kyllä mulla ihan kihahtaa jo se ensimmäinen tonne pääkoppaan, että vauva ei kyllä sylissä pysyis.
 
AnQ
Tämä on otettu Alkon "alkoholi ja raskaus" -esitteestä, eli ihan 100 % faktatietoa:

"Alkoholi erittyy myös äidin maitoon. Karkeasti arvioiden äidinmaidon ja veren alkoholipitoisuudet ovat lähellä toisiaan. Jos Äiti on vahvassa humalatilassa (esim. 2 promillea), on äidinmaidon alkoholipitoisuus 0,2 ml / desilitra. Määrä on niin pieni, ettei se aiheuta lapselle humalaa. Sen sijaan imetystapahtuma sinällään saattaa aiheuttaa lapsessa levottomuutta, sillä pienikin lapsi aistii äidin humalatilaan liittyvän kömpelön käsittelyn, epävarmuuden ja turvattomuuden. Siksi lasta tulisi hoitaa, imettää ja käsitellä selvin päin"

Eli just niinkuin Katja87 sanoi. Alkon sivulta löytyy tuo esite pdf -muodossa, jos haluaa itse vilkaista. Jokainen varmasti osaa omat rajansa tuon alkoholin ja imetyksen kanssa, samoiten raskauden, miun on turha siihen juuta eikä jaata sanoa.

Nimim. 31 viikkoa ilman alkoholia.
 
Yhteistyössä