Kiitos vaan mielenkiintoisista kommenteista. Itse kyllä koen sen "vitsan"
ohjailevan minua liikaakin. Monella varmasti on usko Jumalaan koetuksella, ja moni on jo koko homman jättänytkin sikseen.
Lapsettomuus opettaa ihmisen tajuamaan oman vajavaisuutensa, ei me täällä monellekaan asialle pystytä tekemään mitään. Omasta puolestani,
vihankin tunteiden jälkeen, olen oppinut kääntymään Jumalan puoleen.
Ehkä kaikella on tässä jokin tarkoitus. Ehkä en ole ollutkaan valmis vanhemmaksi. Miten suuri siunaus onkin se, että juuri minä saan käydä tällaista koulua ennen vanhemmuutta, tai mitä se sitten tulee olemaan.
Tulen tajuamaan elämän arvokkuuden, ennen kuin se on syntynytkään.
Ja kuinka pienestä elämä on kiinni. Kuka meistä ajattelee kasvaneensa ihmisenä lapsettomuuden myötä? :wave: En ehkä muiden suhteen, mutta oman käsityksen elämästä suhteen.