7-vuotias-normaalia?

[kysyy äiti]

Meidän esikoispoikamme on nyt 7v ja aloittanut ensimmäisen luokan koulussa. Käytös on muuttunut melkoisen haastavaksi viime kuukausina ja täytyy sanoa etten välillä jaksaisi enää kuunnella sitä samaa "jankkaamista", mitä hän jatkaa lähes päivittäin.

Eli jostain syystä hän on alkanut nyt vähättelemään itseään ja tuntuu, että itsetunto on aivan alhaalla. Lähes päivittäin hän jaksaa toistaa olevansa "tyhmä, ääliö, aivoton" jne. Jos häntä kieltää jostakin esim.pelaamasta tietokoneella alkaa tämä, samoin kuin muusta ohjaamisesta jossa hän joutuu ns.pettymään eikä saakaan omaa tahtoaan läpi. Emme ole mielestäni kasvattaneet häntä mitenkään latistavasti tai vähätelleet koskaan.

Etenkin usein hän sanoo, että juuri minä eli äiti en rakasta häntä ja pidän tyhmänä. Usein hän sanoo itkunsekaisella äänellä, että olisipa jo aikuinen ettei aikuiset voisi määrätä häntä. Olen koittanut parhaani mukaan selittää miksi "määrätään" ja on sääntöjä. Minä olen enemmän lasten kanssa ja pidän kuriakin enemmän. Mies reissutyössä. Hän on myös usein lepsumpi sääntöjen kanssa. Vaikka meillä on yhteisesti sovittuja asioita esim.peliajoista niin mies niissä monesti joustaa liikaa, mikä ei tietenkään ole hyvä koska ei tule sitä yhtenäistä linjaa. Pojathan mielellään istuisivat koneella vaikka päivät päästään jos siihen mahdollisuuden antaisi...

Poika on erittäin näppärä ja osaava, lukee, laskee yms. On huomaavainen ja tottelee yleensä sääntöjä ja sopimuksia. Olen koittanut enenevästi kehua häntä kaikesta hyvästä mitä hän osaa ja kannustan häntä niissä.

Onko tämä siis joku vaihe nyt vai onko kyse jostain isommasta ja vakavammasta asiasta? Onko muilla suunnilleen samanikäisten lasten kanssa tullut tällaista eteen? Välillä kun ei tosissaan tahdo enää pinna riittää, koska käymme tätä samaa juttua läpi useita kertoja viikossa ja samoja pitkiä keskusteluja aiheesta. Pyrin antamaan päivittäin molemmille lapsillemme läheisyyttä, kerron rakastavani heitä ja koitan sen myös parhaani mukaan näyttää. Apuja?

 

[vieras]

Meillä on päinvastoin. Hän on paras, viisas, komein, nopein ym. Ei sekään ole kivaa pidemmän päälle.

Oletko puhunut neuvolassa?

 

[vieras]

täysin normaalia,koulun aloittaneilla ja vanhammillakin on kovasti itsenäistymispaineita. voit puhua asiasta myös opettjan kanssa, jos teillä on tulossa syyskeskustelut, jotta sielläkin voitaisiin ottaa vähän itsetunnon kohotuskuuria. ja tarkista lapsen läksyt ja kehu häntä niistä asioista joita hän osaa tehdä että hän alkaa tuntea osaavansa jotakin ja on hyväksytty. tosi paljon juuri ekaluokkalaisella on paineita osata kaikkia juttuja mitä muutkin kaverit. mutta tiukkana pitää välillä kyllä olla kun lapsi koettelee rajojaan todenteolla.

 

[Nueva]

Meillä oli myös pojalla tuollaista ekaluokan alussa; vähätteli itseään ja vaati itseltään liikoja. Surkuhupaisinta oli kun eräänä iltana seisoi peilin edessä, katselin itseään tovin ja totesi surkeana, melkein tippa silmässä että: Äiti, mulla on liian iso pää. :snotty:

Nyt on varustettu hieman toisenlaisella, tokaluokkalaisen egolla.... :xmas: Joten uskoisin että teilläkin ohimenevä ilmiö.

 

[ap]

Kiitokset vastauksista. Toivottavasti tosiaan ohimenevä ilmiö. Lisääkin saa kommentoida, jos muillakin samoja kokemuksia!

 

[vieras]

Meillä oli myös pojalla tuollaista ekaluokan alussa; vähätteli itseään ja vaati itseltään liikoja. Surkuhupaisinta oli kun eräänä iltana seisoi peilin edessä, katselin itseään tovin ja totesi surkeana, melkein tippa silmässä että: Äiti, mulla on liian iso pää. :snotty:

Nyt on varustettu hieman toisenlaisella, tokaluokkalaisen egolla.... :xmas: Joten uskoisin että teilläkin ohimenevä ilmiö.

minkälainen tokaluokkalaisen ego? Kun meillä ei saisi neuvoa enää missään, tietää kaikesta kaiken. Rumat sanat ( jotka mutistaan ettei äiti kuule) on tulleet käyttöön, pysäkille ei saa saatella ( täällä päin liikkunut mies joka ottaa lapsia kyytiin). Meillä vaikuttaa että tuo itsenäistymisen vaihe tullut nyt ja kyse on keskosena syntyneestä erityislapsesta. Viime vuosi oli koulussa rauhaton, nyt kuin eri poika.

 

[vieras]

meidän tyttö meni tokalle. itki kesällä, kun ei osaa uida. halu oppia on kova ja pettymys suuri jos kaikki ei heti onnistukaan. olemme myös yrittäneet kehua enemmän ja mietin aloittavani hänen kanssa jonkin yhteisen harrastuksen (äiti-lapsipiiri), jossa sais olla vain minun kanssa. hän on meidän keskimmäinen ja jopa se saa välillä kyyneleet silmiin, koska vanhin on esikoinen, nuorin kuopus ja hän ei ole mikään. kai tämä kuuluu kehitykseen.

 

[Hessuhopo]

Kovin kuulosti tutulta tuo ap:n teksti. Meillä tuon esikoistytön kanssa aivan samanlaista ja hänkin meni nyt syksyllä ekalle. Kovasti olen yrittänyt kehua ja kannustaa kun oppii uusia asioita ja onnistuu mutta tosiaan välillä sitten surkeana itkee kun ei muka mitään osaa. Meillä tilannetta vähän "hankaloittaa" vuotta nuorempi sisarus joka oppii asioita suht helposti ja osaa tiettyjä asioita jo "paremmin" kuin tuo esikoinen. Meillä tuo esikoinen myös luonteeltaan sellanen että haluaa kyllä oppia mutta luovuttaa heti jos ei heti ekalla yrittämällä onnistu. Riemuitsee kyllä sitten taidoistaan ja esittää niitä kun jotain on oppinut, esim pyörällä ajo ilman apurenkaita. Jospa se tästä helpottais jossain vaiheessa.

 

[v]

täällä ekaluokkanen suuttuu nopeesti, ärhäkkä , reipas, ujokin, vastaan hangoitteleva, mutta kuitenkin haluaa sen iltahalin ja suukon.