olen 20v
eli viiden viikon ajan on tullut jatkuvasti verta, ja tämä on sen verran "runsasta" että en kyllä sanoisi miksikään tiputteluvuodoksi. aluksi oli ruskeaa, nyt punaisempaa. alavatsa myös kipeä, ja säteilee selkään ja lantion seudulle. ehkäisynä on nuvaring, ennen ei ole mitään tämänkaltaisia ongelmia ollut.
verentulo yltyy seksin jälkeen, mutta en ole tämän aikana useasti seksiä harrastuanut.
ensi viikolla on aika gynekologille. pelottaa, että kyseessä kohdunkaulan syöpä tms. ensin epäilin endometrioosia, mutta kaikki oireet kun eivät siihen täsmää, ja endometrioosissa kipujen/vuotojen pitäisi kuulemma nimenomaisesti liittyä kuukautisiin, mutta minulla ei.
kyseessä ei voi olla tulehdus, sukupuolitauti eikä raskaus, kaikki testattu.