5 päivää plussan jälkeen - pohdintaa

No niin, eli kuten aiemmin kerroin, plussasin keskiviikkona. Miehen kanssa ollaan "alkujärkutyksestä" toivuttu ja menipä hän jo möläyttämään asian vanhemmilleen minulta kysymättä. Tosiaan edellisistä kuukautisista laskien olisin nyt viikoilla 4+3 ja olisin halunnut vielä odottaa muutaman viikon ennen kertomista.en vain ehtinyt torstaina priiffata miestä kun koko raskausasiasta tuli riitaa ja olin varma että mies haluaa että menen keskeytykseen. Olicsitten kumminkin ollut vain järkytys-puhetta kun eilen sanoi jo olevansa tyytyväinen ja perjantaina oli jutellut äitinsö kanssa ja halusi sitten että mennään kertomaan minunkin vanhemmilleni että meille tulee vauva.

Aloin miettimään kuitenkin tuossa eilen, että voiko tämä raskaus olla vasta niin alussa? Mulla olisi muutoin ollut yhä kasvavaa pahoinvointia viikolta 2, eli hedelmöittymisviikolta alkaen.lisäksi eilen alkoivat kovat menkkamaiset alavatsakivut, jotka siirtyvät aika ajoin puolelta toiselle, mutta en kuitenkaan vuoda.päättelin vau.fi lukemani perusteella niiden olevan kohdun kasvamisesta johtuvia kipuja, mutta eikös niiden pitäisi tulla vasta viikolla 9?

Tein samana päivänä kun menkat alkoivat viimeksi raskaustestin, mikä oli negatiivinen. Luin kuitenkin käyttöohjeesta eilen, että negatiivisen poissulkemiseksi olisi pitänyt odottaa noin 10 min.joten se testaus oli lähinnä tyyliin "jaa 3min meni, eikun tikku pakettiin ja roskiin".ja tosiaan nyt alkoi vaivata että olinko jo silloin raskaana kuitenkin.

Ja jos olin niin mitäköhän vahinkoa sain aikaiseksi kun olin kaksi viikkoa sitten lomalla ja juhlittiin synttäreitäni kahtena päivänä. Ensin ti 2 siideriä ja sitten lauantaina siideri ja breezer. Jo tiistaina tuli sen toisen siiderin jälkeen ihan älyttömän huono olo, mutta luulin että alkoi vain närästää. Lauantaina sama juttu, mutta kuvotusolo oli vielä pahempi, ja seuraava aamu infernaalinen.toivottavasti vauva ei kärsinyt noista vahinkoa?:(

Sitten vielä kysyn: mulla on ollut koko yrityksen ajan käytössä raskaus omega3 ja minisun mama -ravintolisät. Riittääköhän nuo vai täytyykö napsia vielä jotain muuta? Foolihappoa on tuossa minisun mamassa 200% päivittäisestä tarpeesta.maitoa juon vähintään sen 6dl päivässä nyt, sillä se auttaa vähän yökötykseen.rautaa vasta sitten jos hemoglobiinit on alhaalla.

Tulipas pitkä postaus.toivottavasti joku viitsii vastata :)
 
"viiden äiti"
RELAAAA :D

Ne kivut, pistot ja väännöt kuuluu asiaan. Menkkakipu on myös merkki raskaudesta.
Älä ressaa niistä muutamasta drinkistä, ei ne ole ehtinyt saada vahinkoa aikaan. Jos asia huolestuttaa niin soita neuvolaan. Saat sieltä tietoa ja tukea.

Onnea!
 
"viiden äiti"
[QUOTE="vieras";28428147]Nämä kun ovat niitä asioita, että ei edes palsta voi tietää. Kun menet ultraan, siellä katsotaan missä mennään.[/QUOTE]

Eikös tämän palstan yksi päätarkoitus ole, että täältä saa vertaistukea. Ap puhui pohdinnasta joten voit mennä muualle siitä ynseilemään!!!!!! Mistä teitä neganaamoja oikeen sikiää, tsiisus!!
 
"vieras"
[QUOTE="viiden äiti";28428155]Eikös tämän palstan yksi päätarkoitus ole, että täältä saa vertaistukea. Ap puhui pohdinnasta joten voit mennä muualle siitä ynseilemään!!!!!! Mistä teitä neganaamoja oikeen sikiää, tsiisus!![/QUOTE]

Luepas se viestisi uudelleen ja mieti hyvin tarkkaan, kuka se neganaama oikein on! Vertaistukea ap ei sinulta saanut yhtään. Minä suosittelin ultrausta. =)

Menes nyt hapannaama pois tästä ketjusta.
 
Vieras nro 4
Eli se ultra on ainoa, josta saa vastauksen eki kipi kipi aikaa varaamaan. Itse kävin viikolla 6 ja sen jälkeen neuvolassa.
Onnea odotukseen! Kaikenlaiset vaivat kuuluvat raskauteen. Itsellä alussä ennen pahoinvointia väsymys, metallin maku suussa, vilu ja kovat vatsakivut.
 
3 lasta
Epäilit miehesi haluavan keskeytyksen vaikka olit(te) suunnitellut raskautta?

JOS raskaus olis vasta ihan alussa (tyyliin alle rv8), en hötkyilisi ultraan. Siellä ei välttämättä näy mitään kuin vasta hieman enemmillä viikoilla. Joten jos olisi sun pöksyissä, odottelisin suosiolla muutaman viikon ja sitten ultraan.
 
Epäilit miehesi haluavan keskeytyksen vaikka olit(te) suunnitellut raskautta?

JOS raskaus olis vasta ihan alussa (tyyliin alle rv8), en hötkyilisi ultraan. Siellä ei välttämättä näy mitään kuin vasta hieman enemmillä viikoilla. Joten jos olisi sun pöksyissä, odottelisin suosiolla muutaman viikon ja sitten ultraan.
No siis se taisi olla miehen paniikkireaktio kun ei ollut kuvitellut et tulisin niin pian raskaaksi (yllätys itsellekin, ajattelin et menee ainakin puoli vuotta vähintään kun mulla on ollut ennen pillereiden aloitusta kystia). Mies meni heti kuullessaan ihan vaikeaksi ja ei osannut sanoa mitään. Pisti ostaan vielä sen digitestin kun ei aluksi uskonut.

Toisaalta ihan hyvä et mies jutteli äitinsä kanssa. Anoppi sai miehen uskomaan että kaikki tulee menee hyvin. Ja ettei mieskään voisi enää sen lapsen teon kanssa odottaa kun täyttää seuraavaksi 39.

Onneksi huomenna voin soittaa neuvolaan niin kysäisen tätä kestoa sitten samalla.no, mutta joka tapauksessa jos kaikki menee hyvin niin Lucianpäivästä loppiaiseen välisenä aikana meitä tulee omemaan 3. :)
 
"jeij"
Mäkin sanoisin että relaa :) ne viikot ei muutu siitä miksikään, vaikka odottaisit ekaan neuvolaan ja ekaan ultraan. Tosin itse en koskaan laskeskellut hulluna viikkoja, en aina edes muistanut mikä viikko on menossa, kaikki me ollaan erilaisia :) Ja kaikki kolotukset ym kuuluu asiaan, mulla oli pahoinvointi ja nippasut jo ennen plussatestiä. Otetuille siidereille et voi enään mitään, joten turha murehtia sen enempää. Nyt vaan jatkossa pidät itsestäsi huolta. Yleensä raskaana olevat syö vähintään sen vitamiinilisän, monet lisäksi rautaa (neuvolasta sit "määrätään"). Eiköhän nuo mitä nyt syöt aluksi riitä.

Onnea!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
Outo mies, ensin yritetään raskautta ja sitten meinaa raskauden keskeytystä kun raskaus alkaa. Ei sillä pitäisi väliä olla miten pian raskaus yrittämisen jälkeen alkaa, jokainen tietää että se voi alkaa vaikka heti. Ja mies täyttää 39, ei edes mikään teini enää.:confused:
 
"Viima"
Meil mies järkyttyi myös aikoinaan plussasta vaik yritystä takana melkein kaks vuotta ja haluttu ja toivottu lapsi. Mut tuli joku primitiivireaktio ja paniikki.

Mulla raskaus oli yllätys ja testin tein jokusviikolla 5+ juuri kovien kipujen takia. Ultras näkyi sikiö mut ei sydäntä. Ultraaja arvioi iän väärin joten Nähdään pian! Ultras viikkoja olikin jo 14.
 
"vieras"
Esikoista odottaessani join pari lasia punaviiniä, kun en tiennyt olevani raskaana ja kuopuksen kohdalla join juhliessa viisi siideriä raskaudesta tietämättä ja sain oikein kunnon krapulan. Kummallakin kerralla syntyi ihan terve lapsi:)
 
Mulle sanoi fiksu lääkäri ekassa ultrassa, että se on normaalia nuoren naisen elämää. Piinailin parin siiderin takia. Ei vielä noilla viikoilla tee mitään vahinkoa, ole huoleti. :)
Kyllä ne tarkat viikotkin aikanaan selviää ja la.
Mulla oli plussan jälkeen niin, että vuoropäivin heräsin innoissani ja iloisena ja vuoropäivin fiilis oli "apua"! Se onneklsi meni pikkuhiljaa siihen pelkästään innokkaaseen ja malttamattomaan vaiheeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree

Yhteistyössä