V
vieras
Vieras
Katseli televisiosta gladiaattoreita ja leikki sitten itsekin olevansa sellainen. Teki sitä viime viikonloppunakin.
Sanoin pojalle, että annan hänelle iltapalaa seuraavaksi mutta viän ensin vauvan nukkumaan. Olin sitten vauvan kanssa meidän makkarissa ja kuuntelin poikaa ja ajattelin, että otan muutaman valokuvan hänen leikistään kun menen kohta takaisin olohuoneeseen.
Ja samassa kuului kauhea rysähdys ja kolahdus. Säikähdin, että mitä tapahtui ja juoksin olohuoneeseen. Poika oli kaatunut tuollaisen pienen sohvapöydän päältä. Pöydästä yksi jalka räsähtänyt rikki kaatuessa ja poika kolauttanut itsensä lattiaan. Mitään isompaa ei siis sattunut, mutta poika säikähti kauheasti.
Minä olin juuri sanonut monta kertaa, että sohvilla ei hypitä eikä kiivetä sille pöydälle vaikka se miten hyvin sopisikin siihen leikkiin. Ja poika oli sitten kiivennyt pöydälle kuitenkin kun menin pois. Ja onhan nuo asiat kielletty jo miljoonia kertoja ennenkin.
Mies on viikonlopun pois kotoa, samoin keskimmäinen lapsi on yökylässä. Nyt poika itkee sitä, että isä on huomenna vihainen kun näkee tuon pöydän.
Puhuimme pitkään ja selitin miten huonosti olisi voinut käydä, jos poika olisi rojahtanut patterin päälle, tai tuo hänen pieni taistelukeppinsä olisi osunut silmään, tai hän olisi romahtanut pöydän kanssa koiran päälle ja tiäs mitä kaikkea. Selitin, että äiti ja isä kieltävät asioita koska tietävät miten huonosti niissä voi käydä. Ja että tästä syystä ei saa kiivetä pöydille eikä hyppiä sohvilla jne jne.
En ole huutanut enkä mitään sellaista vaan koitin lohduttaa poikaa samalla kun selitin asian vakavuutta. Poika itkee, että hän ei vaan vielä osaa totella ja että häntä harmittaa kun hän ei osaa olla kiltti ja tottelevainen. Tuota on sanonut usein. Pojalla on tosi paha uhma ja hän sanoo minulle usein, että hän toivoisi osaavansa olla kiltti ja että hän miettii aina miten ollaan kilttejä.
Poika osaa olla tosi kiltti ja ihana ja hän kyllä todella tietää mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta mutta....
Itselläkin tosi surullinen olo. Harmittaa pojan puolesta ja harmittaa sekin, että ei taaskaan voinut totella ja sitten kun vielä mietin sitämahdollisuutta, että jos tuo meidän 5kg kokoinen koiramme olisi ollut tuossa alla niin meillä ei olisi enää koiraa.
Joo lasten kanssa näitä tilanteita tietysti tulee aina, mutta nyt harmittaa tosi paljon. Meillä on ollut kiva kahdenkeskinen päivä pojan kanssa. Tai vauva toki ollu myös, mutta ollaan tehty kaikkea kivaa tänään ja nyt sitten ilta päättyi näin isoon itkuun.
Sanoin pojalle, että annan hänelle iltapalaa seuraavaksi mutta viän ensin vauvan nukkumaan. Olin sitten vauvan kanssa meidän makkarissa ja kuuntelin poikaa ja ajattelin, että otan muutaman valokuvan hänen leikistään kun menen kohta takaisin olohuoneeseen.
Ja samassa kuului kauhea rysähdys ja kolahdus. Säikähdin, että mitä tapahtui ja juoksin olohuoneeseen. Poika oli kaatunut tuollaisen pienen sohvapöydän päältä. Pöydästä yksi jalka räsähtänyt rikki kaatuessa ja poika kolauttanut itsensä lattiaan. Mitään isompaa ei siis sattunut, mutta poika säikähti kauheasti.
Minä olin juuri sanonut monta kertaa, että sohvilla ei hypitä eikä kiivetä sille pöydälle vaikka se miten hyvin sopisikin siihen leikkiin. Ja poika oli sitten kiivennyt pöydälle kuitenkin kun menin pois. Ja onhan nuo asiat kielletty jo miljoonia kertoja ennenkin.
Mies on viikonlopun pois kotoa, samoin keskimmäinen lapsi on yökylässä. Nyt poika itkee sitä, että isä on huomenna vihainen kun näkee tuon pöydän.
Puhuimme pitkään ja selitin miten huonosti olisi voinut käydä, jos poika olisi rojahtanut patterin päälle, tai tuo hänen pieni taistelukeppinsä olisi osunut silmään, tai hän olisi romahtanut pöydän kanssa koiran päälle ja tiäs mitä kaikkea. Selitin, että äiti ja isä kieltävät asioita koska tietävät miten huonosti niissä voi käydä. Ja että tästä syystä ei saa kiivetä pöydille eikä hyppiä sohvilla jne jne.
En ole huutanut enkä mitään sellaista vaan koitin lohduttaa poikaa samalla kun selitin asian vakavuutta. Poika itkee, että hän ei vaan vielä osaa totella ja että häntä harmittaa kun hän ei osaa olla kiltti ja tottelevainen. Tuota on sanonut usein. Pojalla on tosi paha uhma ja hän sanoo minulle usein, että hän toivoisi osaavansa olla kiltti ja että hän miettii aina miten ollaan kilttejä.
Poika osaa olla tosi kiltti ja ihana ja hän kyllä todella tietää mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta mutta....
Itselläkin tosi surullinen olo. Harmittaa pojan puolesta ja harmittaa sekin, että ei taaskaan voinut totella ja sitten kun vielä mietin sitämahdollisuutta, että jos tuo meidän 5kg kokoinen koiramme olisi ollut tuossa alla niin meillä ei olisi enää koiraa.
Joo lasten kanssa näitä tilanteita tietysti tulee aina, mutta nyt harmittaa tosi paljon. Meillä on ollut kiva kahdenkeskinen päivä pojan kanssa. Tai vauva toki ollu myös, mutta ollaan tehty kaikkea kivaa tänään ja nyt sitten ilta päättyi näin isoon itkuun.
