En enää tiedä mitä tuon tytön kanssa tekee, itkee lähes koko hereilläolo ajan. Koliikki vaivasi synnäriltä asti, helpotti tuossa 3kk iässä kun aloteltiin kiinteät lastenlääkärin suosituksesta. Nyt pari viikkoa on itkeny ja raivonnu, päivä päivältä vaan pahentuen. Ruokailu on yhtä helvettiä, ollu aina. Syö vähän itkee, raivoaa, syö taas vähän jne. ruokailut kestää tästä syystä 2-3h, siis koko hereillä olo ajan. Välillä ruokailut helppoja (siis tosi tosi harvoin) maidot syödään kerralla ja sillä selvä.
Tyttö on luonteeltaan todella temperamenttinen, tyyppiä kaikki mulle heti ja nyt! en osaa lukea tyttöä yhtään, en koskaan tiedä mikä on hätänä, onko nälkä, väsy, kipeä vai mikä kiukuttaa. Ja tästäkin syystä tuntuu et tuo raivoaminen vaan pahenee ku erehtyy väärään aikaan tarjoamaan ruokaa tai jotain muuta mitä tyttö ei halua. Syli on kaikista pahin huudon aiheuttaja, siinä oikeasti sit huudetaan ja karjutaan naama punasena kunnes hetkeksi rauhoittuu tutille, siis siihen asti että erehdyt puhumaan/kuuluu jokin ääni/yskäset tai välillä jopa hengitys tai huokaus aiheuttaa uuden huutokonsertin.
Toki tyttö on välillä päivisin ku enkeli, nauraa ja juttelee iloisesti, mutta tuntuu että nämä kerrat on niin harvassa. Onko tämä nyt vaan jokin vaihe vai onko tuo tyttö vain niin luonteikas vai mikä..?
Oisko kohtalotovereita vai ollaanko yksin tämän "vaiheen" kanssa?
t. itkuun väsynyt äiti ja tyttö 4kk
ps. tyttö on pulloruokinnalla.
Tyttö on luonteeltaan todella temperamenttinen, tyyppiä kaikki mulle heti ja nyt! en osaa lukea tyttöä yhtään, en koskaan tiedä mikä on hätänä, onko nälkä, väsy, kipeä vai mikä kiukuttaa. Ja tästäkin syystä tuntuu et tuo raivoaminen vaan pahenee ku erehtyy väärään aikaan tarjoamaan ruokaa tai jotain muuta mitä tyttö ei halua. Syli on kaikista pahin huudon aiheuttaja, siinä oikeasti sit huudetaan ja karjutaan naama punasena kunnes hetkeksi rauhoittuu tutille, siis siihen asti että erehdyt puhumaan/kuuluu jokin ääni/yskäset tai välillä jopa hengitys tai huokaus aiheuttaa uuden huutokonsertin.
Toki tyttö on välillä päivisin ku enkeli, nauraa ja juttelee iloisesti, mutta tuntuu että nämä kerrat on niin harvassa. Onko tämä nyt vaan jokin vaihe vai onko tuo tyttö vain niin luonteikas vai mikä..?
Oisko kohtalotovereita vai ollaanko yksin tämän "vaiheen" kanssa?
t. itkuun väsynyt äiti ja tyttö 4kk
ps. tyttö on pulloruokinnalla.
Viimeksi muokattu: